Charles M. Schulz: Tenavat, Parhaat sarjat, 1950-1959, Otava 2015, sivumäärä 191.
Olen aina lukenut Tenavia, meillä kotona oli luultavasti kaikki ilmestyneet Tenava-albumit. Minulla on tätä ennen ollut vain yksi, eli Me Tenavat, joka on kokoelma vuosilta 1965 - 1987. Jonkin moinen bloggaus siitä on täällä.
Sain nimipäivälahjaksi tämän Tenavat Parhaat sarjat 1950 - 1959, ja se on ollut iltalukemisena, muutama sivu kerrallaan. Olen ottanut näytteeksi muutamista ruuduista kuvia ja yhdistellyt niitä.
Jaska Jokunen ja Ressu ovat näyttäneet alkuun hieman erilaiselta. Tellu on tullut sarjaan melkein "valmiin näköisenä". Eppu syntyi sarjan aikana ja oli aluksi vauva. Tellu on alusta saakka oma erinomainen itsensä, jonka turvin hän pompottaa muita. Tellun ainoa heikkous on hänen ihastuksensa Amadeukseen, joka ei saa koskaan vastakaikua.
Amadeus tulee sarjaan alkuvaiheessa ja hän on soittaja jo vauvana. Hän soittaa Beethovenia, joka nimi on ollut Schulzin mieleen. Nuotit on ollut vaikea piirtää. Schulzin lempisäveltäjä on Brahms.
Viikonloppuina 1952 alkoi sarja ilmestyä värillisenä ja vähän pidempänä. Tenavien lempihahmoni on aina ollut Ressu, tässä Ressu saa luultavasti oman koirankopin. Koska albumissa ei ole kaikkia sarjakuvia, en voi päätellä, onko tämä Ressun kopin ensimmäinen versio. Vuosikymmenen loppupuolella Ressu alkaa harjoitella kopin katolla nukkumista.
Tämä Tellun jalkapallon poisveto sen sijaan on lajissaan ensimmäinen, tapahtuma joka toistui vuosittain. Tellu on ilkeä, hän tokaiseekin yhdessä kuvassa, että ihan pakko loukata loukattua.
Henkilökohtaisesti en osaa sanoa, mikä Tenavissa oikeastaan viehättää. Jaska Jokunen, alkaa muotoutua melko varhaisessa vaiheessa itsekseen, pojaksi, joka haluaisi olla suosittu ja hyvä, mutta on usein kiusattu, ei kutsuta syntymäpäiville, ei saa Ystävänpäiväkortteja, joka häviää aina.
Luultavasti meissä kaikissa on Jaska Jokusta. Itse olen harrastanut montaa lajia, mutta useimmissa olen täysi tumpelo. Kuitenkin olen jaksanut yrittää. Jaska Jokusen isä on parturi. Jaska Jokusella menee mönkään leijan lennätys, jalkapallon potkaiseminen ja baseball. Jaska Jokunen itsekin toteaa, että hänellä on paljon henkisiä arpia. Minusta Jaska Jokunen huolehtii pikkusiskostaan, koirastaan, baseball-joukkueestaan kuitenkin hyvin, mutta ei ole erityisen karismaattinen eikä suosittu.
Mutta jos Epun riepu katoaa, Ressun korva saa olla korvikeriepu.
Useimmilla Tenava-hahmoilla on oma heikkoutensa. Amadeus soittaa liiaksi (onko ongelma? Minusta ei =),
Raparipa on aina likainen. Myöhemmin sarjaan tuleva Piparminttu-Pipsa on erikoisen huono koulussa. Hänen ystävänsä mukava Maisa on huono urheilussa. Useimmat tytöt on kuvattu virheettömiksi ja myös ärsyttäviksi. Tellun lisäksi Lippe ja muut tytöt kiusaavat rankasti Jaska Jokusta.
Ressussa on jotain arvoituksellista ja majesteettisuutta. Ihailen Ressua hänen itsenäisyytensä vuoksi, ja siksi, että Ressu uskaltaa tehdä ja yrittää asioita. Tosin Ressullakin on omat heikkoutensa, Ressun kaveri Kaustinen tuli sarjaan vasta 1960-luvun lopussa ja Ressun veli Remppu tätäkin myöhemmin 1970-luvulla. Ressu on oikeastaan ainoa joka uskaltaa haastaa Tellua.
Tätä hienoa sarjaa on tulossa jatkossakin. Seuraava vuosikymmen teki Tenavista todella suositun. Ressu pääsi kuuhun. Tärkeämpää on minusta kuitenkin Ressun kamppailut Punaisen paronin kanssa, ja Ressun kirjan kirjoitukset, jotka alkavat aina "Oli synkkä ja myrskyinen yö". Sarjan vakiohahmoksi tulee vuonna 1959 syntynyt Jaskan pikkusisko Salli, Epun ja Tellun pikkuveli Toisto, myös tumma Sami, Piparminttu Pipsa ja Maisa, jotka ovat minusta ihastuneita Jaska Jokuseen. Jaska Jokunen ihastuu punatukkaiseen tyttöön, jota ei näytetä, mutta rakkaus ei saa vastakaikua ja rakkaus jääkin Tenavissa ilman vastarakkautta. Tenavat koskettaa minua hyvin syvältä..
*****
Charles M Schulz (26.11.1922 - 13.2.2000) oli Tenavat -sarjakuvan isä, Tenavat ilmestyi 2.10.1950 - 13.2.2000.
Sarja on edennyt 1970-luvulle, jonka Tenavista bloggaus täällä.
Kiva postaus. Olen aina rakastanut Tenavia, kouluajoista saakka.
VastaaPoistaJossain vaiheessa aloin ostaa niitä englanninkielisinä pokkareina
ja myös meillä on yksi paksumpi Peanuts-kirja. Tarinoiden huumori
on omaa luokkaansa, naurattaa mutta herättää myös hellyyttä ja
myötätuntoa päähenkilöitä kohtaan. Niissä on sellaista inhimillisyyttä
että sen on pakko kummuta elävästä elämästä ja oikeista tyypeistä :)
Kiitos :)
PoistaOLen samaa mieltä kuin kirjoitat, olen lukenut näitä 1950-luvun sarjoja aiemmin englanninkielellä, niitä oli äidillä paljon ...
Tenavissa on ilmeisesti syvää filosofiaa, jota voisi joskus kaivella. Ressu taitaa olla minun suosikkini hahmoista, mutta minuun taitaa kolahtaa enemmän jotkut yksittäiset sriptit enemmän kuin laajempi kokonaisuus.
VastaaPoistaKyllä yksittäiset kolmen ruudun strippi on usein hyvä.
PoistaKuten yllä kirjoitin, en oikein osaa selvittää itsellenikään, mikä Tenavissa vetoaa, mutta niitä on toisinaan "hauska" lukea.
Tätä oli mukava lukea, mutta täytyy sanoa etten ole koskaan oikein päässyt sisälle Tenavien maailmaan. Hahmojen huumori ja filosofia eivät vain puhuttele. Ilmeisesti Tenavien suosio on meillä silti suuri, kun on näin tuore painos parhaista stripeistä.
VastaaPoistaSchulz minusta teki oikean ratkaisun, että ei antanut kenenkään jatkaa sarjaa, ja näissä varmasti on jotain tässähänb ei tapahdu mitään kehitystä hahmojen kesken, eli aluksi vanhetaan, mutta sitten jäädään lapsiksi (jotka tosin toimivat monesti kuin aikuiset).
PoistaMinäkin tykkäsin lapsena Tenavista. Pitäisikin lukaista myös lapsilleni. Tykkäävät ainakin tv-ohjelmana, jossa on aika hyvä Tenavien rauhaisa tunnelma...
VastaaPoistaTotta Tenavissa on rauhallista tunnelmaa, ja jotkut tv-toteutukset ovat hyviä.
PoistaEn ymmärtänyt lapsena Tellua, mutta en nyt kyllä "aikuisenakaan" häntä ymmärrä, oikeastaan kaikki muut hahmot ymmärrän. Toisaalta ei kaikkea tarvitse ymmärtäkään, eli tunnistaa tyypin ja pysyy kaukana :)