Dorothy Sayers: Luonnoton kuolema

Dorothy Sayers: Luonnoton kuolema, Unnatural Death 1927, suomentanut Inkeri Relander 1961, Otava 247 sivua.

Scotland Yardin komisario Charles Parker ja lordi Peter Wimsey ovat viettämässä iltaa, kun kuulevat eräältä lääkäriltä tarinan vanhan naisen kuolemasta, josta hän oli vaatinut ruumiinavausta. Ruumiinavauksenkin jälkeen kuolema todettiin luonnolliseksi. Vainaja oli yli 70-vuotias, hänellä oli lisäksi levinnyt syöpä.

Lordi Peter pyytää neiti Alexandra Climpsonia (Takakannessa lukee Agatha Climpson!) selvittämään, kuka vainaja on. Lääkäriä, joka tässä tapauksessa on tohtori Carr, sitoo nimittäin vaitiolovelvollisuus. Kyläläiset eivät ole vaitiolosta kuulletkaan. Neiti Climpson ja lordi Peter alkavat selvittää neiti Agatha Dawsonin kuolemantapausta. Tohtori Edward Carr on menettänyt kaikki asiakkaansa vaadittuaan ruuminavausta, sillä kaikki säälivät vainajan sisarentytärtä neiti Whittakeria, joka perii vainajan omaisuuden. Aiemmin Whittakerin toinen täti oli kuollut.

Neiti Climpson muuttaa paikkakunnalle eli Leyhamptoniin. Hän tarttuu ilmassa oleviin vihjeisiin ja ujuttautuu Leyhamptonin juoruihin mukaan. Climpson asuu rouva Budgen luona ja raportoi kirjeitse Wimseylle. Wimsey tapaa Lontoossa yhdessä Parkerin kanssa Templetonin valehahmossa pääepäiltyä. Wimsey pyytää neiti Dawsonin entisiä palvelijoita ottamaan yhteyttä, valitettavasti yksi heistä eli neiti Gotobed (nimi on minusta omituinen Go to bed) murhataan, ja häneltä löytyy viiden punnan seteli, jota aletaan jäljittää ...

Leyhamptonissa neiti Climpsonin tutkimukset valottavat neiti Agatha Dawsonin elämää. Hän on asunut aiemmin yhdessä vanhemman neiti  Whittakerin eli Clara Whittakerin  kanssa. Clara on ollut rikas nainen, joka on ollut töissä omistamassaan hevossiittolassa, leikannut tukkansa lyhyeksi ja kieltäytynyt menemästä naimisiin. Agatha on asunut Claran kanssa ja tehnyt kotityöt. Clara on testamentissaan jättänyt omaisuutensa Agathalle.

Yhdeksi todisteeksi paljastuu  erään henkilön kirjoittama paperi, jossa hän on hahmotellut, mitä syntejä ripissä tunnustaa. Henkilö, joka murhattiin näiden vuoksi, ilmoittaa lempikirjailijakseen Sheila Kaye-Smithin (1887 - 1956), katsoin, niin Sheila Kaye-Smith on ollut sangen kuulu kirjailija ja kuvannut kapitalismia ja naisen asemaa. Tämä tarina tapahtuu keväällä ja kesällä 1926, ja neiti Dawson kuoli vuonna 1925, ajankohdalla on merkitystä motiivin kannalta.

Dekkari on sangen selvä, ja ratkaisukin. Syyllistä hiillostetaan jatkuvasti, hänen tekemisiään tarkastetaan, ja neiti Dawsonin kuolemaa yritetään todistaa murhaksi. Motiivikin ymmärretään, Keskivaiheilla dekkaria tulee mukaan neiti Dawsonin serkku Länsi-Intiasta, joka on musta pappi Hallelujah Dawson, jolle tarjotaan syyllisen viittaa, kuten rouva Forrestille, mutta Wimseylle ja Parkerille on selvää koko ajan, kuka syyllinen on, luultavasti lukijallekin.

Loppuratkaisu on myös kaksijakoinen. Sarjamurhaaja iskee neiti Climpsonin kimppuun, joka säästyy, kun Wimsey ja Parker tulevat onneksi ajoissa paikalle

Dorothy Sayersin Luonnoton kuolema on minusta varsin mukiinmenevä dekkari, vaikka se käynnistyy hitaasti, eikä se ole tekijänsä parhaimmistoa, lisäksi syyllinen on ilmeinen. Murhatapa sen sijaan on yllättävä, ja minusta ainutlaatuinen. Sarjamurhaaja saadaan kiikkiin, mutta hän päättää päivänsä ennen oikeudenkäyntiä.

Sayersin mukavat dekkarit kertovat Wimseystä, Parkerista, Bunterista, tai oikeastaan 1920- ja 1930-luvun Englannista. Peter Wimsey asuu Piccadilly 110 A:ssa Lontoossa. Hän on perustanut Konttoripalvelun, jossa neiti Climpson on töissä, ja jonka suojissa hän myös tutkii asioita dekkarissa Myrkkyä. Lordi Peter kerää muuten kirjoja tai niiden ensipainoksia, joka on ollut tuolloin hyvin kallista puuhaa, luultavasti edelleenkin, jos kerätään satoja vuotta vanhoja kirjoja.

Sayers on laittanut Vera Findlaterin (Find later?) suuhun omituisen virkkeen: "Miss Findlater puhui kuin väsynyt elostelija, joka on luullut imeskelevänsä elämän makeaa appelsiinia, mutta havainnut sen kuolleeksi merisiiliksi". s.160. Tässä virkkeessä ei minusta ole juurikaan mitään mieltä, mutta englanniksi saattaa olla. Kirjassa puhutaan ystävyydestä, miesten ystävyydestä ja naisten, myös naisten yhdessä asumisesta puhutaan paljonkin. Vera Findlaterikin asuu naisen kanssa, ja tämä nainen kutsuu tätä Veraa, rakkaaksi. Climpsonin mukaan Vera on kotiorja. Tämän ehkä tulkitaan 90 vuotta kirjoittamishetkestä eri tavalla, kuin tämä on tulkittu tuolloin. Samoin neiti Whittaker vanhemman ja Agatha Dawsonin yhteisasumisen. Ihmisten asumisjärjestelyissä ei ole tietenkään mitään tuomittavaa, mutta murhissa sen sijaan on.