Karin Ingrid Louise Ehrnrooth: Hamburg Blues

Karin Ingrid Louise Ehrnrooth: Hamburg Blues, Gummerus 2015, sivumäärä 530.

Olen lukenut aiemmat Karin Ehrnroothin teoksen Isäni oli nuori sotilas sekä romaanin Vinoon varttunut tyttö, jotka toivat esiin jalkaväenkenraalin ja tanskalaisen kreivittären esikoisen kivuliaan kasvuprosessin. Romaanien päähenkilöä ei ymmärretty. Luin uusimman hienommalla kirjailijanimellä Karin Ingrid Louise Ehrnroothin romaanin Hamburg Bluesin ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. Tässä romaanissa päähenkilön isä on upseeri ja äiti Tanskasta, perheestä löytyvät pikkuveli ja pikkusisko, tutun oloista tekstiä, mutta teos on romaani, fiktio, sillä teoksessa Isäni oli nuori sotilas on varsin erilainen ja henkilökohtainen kuvaus muutosta Hampuriin ja mitä Hampuri-aikana ainakin tapahtui (teoksen luku 10 kokonaisuudessaan valokuvineen, kirjeineen) ja miten se kaikkeen vaikutti. "Vinoon varttuneen tytön" Hampuriin lähtö on identtinen ulkoisesti, mutta onnettomampi. Kirjailija itsekin selittää loppusanoissa tämän fiktioksi,

Hamburg Blues on varsin onnellinen, täynnä hajanaisia tapahtumia ja englanninkielisiä kappaleiden sanoja, ruotsia pääosin, seassa saksaa, ja huonoa suomea. (suomenkielisessä kirjassa ei ole juurikaan ruotsia). Minulle ei välittynyt tästä mitään suurta tunnetta. Romaanin minän tavoite on olematta "beige", romaanin alku oli minusta varsin mukava ja pientarinoiden ystäville tämä on varmasti ihastuttava kirja.

Hamburg Blues -kirja alkaa kun fiktiivinen kertoja lähtee Turusta tavaroidensa kanssa Ruotsin ja Tanskan kautta Hampuriin.Tässä on tarkoitus opiskella Hampurissa kirjallisuutta ja asua sukulaisten luona. Romaanin päähenkilön lapsellisuutta osoittaa minusta luulo, että opiskelupaikka vieraasta maasta heltiäisi puutteellisella hakemuksella ja elämä olisi jotenkin helpompaa Hampurissa. Nimetön minä-kertoja mainitsee ylpeänä opiskeluistaan Åbo Akademissa, vaikka se on ruotsinkielisille lukiolaisille ollut luultavasti tuolloin (ja nyt?) ainakin hyvällä ylioppilastodistuksella ehkä vain hakemusasia ja opiskelut Turussa on ollut lyhyt ohimenevä ilmiö. Päähenkilö itse pohtii lähtemisensä syitä ja päätyy rettelöihin kotona, kyse ei ole niinkään saksalaisten vieraanvaraisuudesta.

Romaanin alkuosa on hyvinkin paljon Suomen ja suomenkielisten muistojen varassa, eli toinen jalka on tukevasti Turussa tai paremminkin Åbossa. Matkalla Hampuriin päähenkilö havainnoi juoppoja suomalaisia. Lapsuuden leikeistä muistellaan suomenkielistä leikkiä "Laiva on lastattu". Kertoja luettelee millä on lastattu: etanoilla, mansikoilla, palloilla, repuilla, tämä on hyvin kummallista, kuten moni muukin lapsuusmuisto. Yleensä laiva on lastattu yhdellä yhtenäisellä joukolla tavaroita kuten k-kirjaimilla alkavilla esineillä, eläimillä tai kasveilla, tässä etana, mansikka, pallo ja reppu eivät minusta muodosta mitään yhtenäistä "joukkoa" tai luokkaa (tosin missään ei ole ä-kirjainta). Vastaavia kummallisuuksia on muitakin. Turkua pidetään tuppukylänä, missä ei vuonna 1979 olisi tiedetty Woodstockista tai Roskildestä. Ei pidä minusta paikkaansa, Ruisrock aloitti vuonna 1970, ja wikipediasta täältä löytyy kattava ja komea lista esiintyjistä, Roskilde on tapahtumana nuorempi ja alkuun varmasti pienempi! Turku on ollut 1970-luvulla ollut rock-uskottava paikka, punk-bändejä on ollut Turussa ja Raisiossa, lisäksi klubeja ja diskoja on ollut kyllä Turussakin. Ruisrock-asiaan saadaan lisävaloa, kun päähenkilö yllättäen tulee Hampurista kesätöihin Ruissaloon "rantavahdiksi". Hän hehkuttaa pitkää työmatkaa, edestakaisin 70 km, joka on pitkä pyöräillä tai muuten joutuu menemään kahdella bussilla.  Kirjoittaja haluaisi elää Muumipeikon elämää, joskaan muumit eivät käy töissä "rantaguiduina" , möhkivät vaan laaksossaan kesäisin ja nukkuvat talvisin (ninkuin kirjassa todettiin). Turun muistoihin linkittyy käynti Börsissä, tai kuten suomeksi sanotaan Pörssissä. Tässä minusta ei olla huomattu, että kyseinen paikka on nimeen omaan nimeltään Hamburger Börs, eli olisi ollut epäsuora linkki  päähenkilön asumiseen Hampurissa. Ruissalon rantavahtina olemiseen liittyy myös maininta Ruisrockista, jonne ei uskaltanut mennä, useimmilla alaikäisillä se on ollut enemmän kiinni siitä, että lupaakaan ei olisi kotoa tuolloin herunut?

Kun 16-vuotiaana on päähenkilöllä "dekkarin" kirjoittaminen takunnut. äiti on pyytänyt ottamaan yhteyttä SS2:een (tai TYKS:iin) joko takkuamisen takia tai dekkarin ruumiin vuoksi.

SS2:n rakennuksessa (kuvassa) toimii nykyisin Turun yliopiston Historian laitos, mutta SS2 on siis alkujaan ollut Sotilas Sairaala 2, jossa on oletettavasti hoidettu pääosin varusmiehiä ja kenties myös kantahenkilökuntaa, mutta ei ehkä kuitenkaan teinityttöjä eikä ainakaan annettu haihattelevalle kirjoitusapua eikä kerrottu ruumiista dekkaria varten. Sotilassairaala 2:sta sairaala muuntui VKS:ksi eli varuskuntasairaalaksi, lopulta sairaalatoiminta lakkasi, eräs lähde täällä. Tietenkin voi olla kyse dekkarissa olleesta ruumiista. Sotilassairaalassa ei rauhan aikana ole ruumiita, ne  toimitetaan oikeuslääketieteellisiin tutkimuksiin (tietääkseni),

Hampurin tarinat olivat minusta alkuun mielenkiintoisempia. Hampurissa peruukkipäinen täti ottaa päähenkilön avosylin vastaan. Täti näyttää ensin maalattuja huoria, jotta Hampurin yksi elinkeino on näytetty. Päähenkilö pohtii suojattua lapsuuttaan, minusta Turussa ei ole vieläkään maalattuja huoria kadulla, onneksi! Päähenkilö on sangen kiinnostunut "mustalaisista" (juuri tätä suomen kielen termiä käytetään ruotsinkielisessä kirjassa) ja etenkin romaninaisen kuva on romanttisesti hänen päässään. Hampurissa hiihdetään tuttuja latuja: täti ottaa kertojaa päähän, hänen huolestumisensa, tulee muutto kommuuniin ja sitten seuraavaan.

Kirjan tekstin perusvire on se, että kertojaa ei ymmärretä, ja häntä kohdellaan huonosti. Toisaalta kaikki miesystävät tai kavaljeerit ovat "hienoja" esimerkiksi eräs miljonääri, jonka kanssa valokuvausliikkeessä työskentelevä päähenkilö lähtee ulos. Cessnalla lennätyksen jälkeen hän on eronneen miljonäärin luona. Päähenkilöä ei innosta Pink Floydin kuuuntelu,  Pink Floydilta soi Another Brick on the Wall, yht'äkkiä puhutaan  biisistä Shine on you Crazy Diamond, joka soi kahdesti. Biisit ovat on vallankin eri levyiltä ja Another Brick on the Wall on kolmessa osassa tai siitä on kolme osaa tuplalevyllä The Wall ja Shine on you Crazy Diamond sisältää  yhdeksän osaa ja biisi on kahdessa raidassa albumin Wish you were here:n alussa ja lopussa. Muiden kappaleiden sanoja on siroteltu teokseen paljonkin ja bändien nimiä. Epäloogisuuksia on minusta muitakin. Päähenkilö vaihtaa vaatekaappinsa sisältöä, mutta kulkee senkin jälkeen äitinsä äitiysmekossa ja äitinsä kengissä. Kavaljeereja on bakeliittiprinssi, tennistossumiljonääri, taitelijoita, Euroopan suurlavoilla esiintyvä basisti ...

Välillä tekstin keskellä on omia lukion aineita? Sitten tulee lukuja näitä miljonäärejä ja bakeliittiprinssi, sitten siirrytään sujuvasti lukuun '1983', jossa päähenkilö ilmoittaa haluistaan ja siitä mitä ei tahdo. Hän ei tahdo olla kuin muut. Mitä sitten valittaa, jos kokee olevansa ulkopuolinen? Hän ei lisäksi tulla rauhalliseksi, haluaa nähdä slummeja. Hän ei halua olla beige, eli siis vaaleanruskea tai tapetinvärinen. Yleensä silloin tulee kanssa sanomista, mutta tapetinvärisyys jää vahvasti tästä kirjasta kyllä mieleen, vaikka käydään Berliinissä, Kreikassa, Espanjassa ja Nizzassa ja kuvataan St Paulin elinkeinojakin ja asiakkaita, kuvataan hiustenleikkuuta, pikkurikollisia ja sitä, että kaverit hankkivat miehen ja lapsen, talon ja asuntolainan. St Paulista on maininta Vinoon varttuneessa tytössäkin.

Aiemmin on pyritty Taidekouluun valokuvaamaan (ja päästäänkin ja valmistutaan), ja lukija saa lukea rutinaa, että ulkomaalainen taideopiskelija ei ole valttia vuokramarkkinoilla, tämä jälkeen kirjassa on luvun mittaisia tuokiokuvia Hampurista. Ihmetytti maininta Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuudesta sivulla 230, aiemmin oli puhuttu atomivoiman vastustamisesta, eli luulisi tekstiä tulleen tästä enemmän. Asia lipuu muutamalla rivillä, päähenkilö on tällöin Nizzassa. Onneksi jo sivun loppuosassa puhutaan 1986 jalkapallon MM-kisoista, jotka tosin alkoivat vasta 31.5.1986 Meksikossa, kun Tsernobylissä ydinvoimaonnettomuus oli 26.4.1986.  Mainitaan vain Lothar Matthäusin maalin kommentointi tv:ssä. Lothar Matthäus teki 1986 MM-kisoissa "vain" yhden maalin Marokkoa vastaan 17.6.1986 ja pelasi tuolloin Bayern Münchenissä. Miksi nämä on koplattu yhteen? Hieman myöhemmin puhutaan Suomen laskeuma-alueista, joita ei ollut Turussa (ei minusta mainita kirjasta), pian siirrytäänkin taiteen maailmaan Espanjaan, ja onhan taide pitkä (ars longa est :) ja onneksi siellä on Ruotsin laivoilta tuttu Pajatso, jota voi pelata, niin että ikävä ydinvoimalaonnettomuus on vain muisto.

Kirja esittelytekstien mukaan teos koostuu "blueslaulujen kaltaisista tuokiokuvista", minusta tuokiokuvat heiluvat ajassa tarpeettomasti,

Poikakavereita mainitaan poikakavereina, ja ohimennen, että ovat taiteilijoita, yksi mainitaan basistiksi. Kirjassa mainitaan Jäki Eldorado (s. 1958) Saksan ensimmäiseksi punkkariksi. Tätä en kiistä (enkä tiennyt), mutta Nina Hagen (s.1955) oli myös "punkkari" ja enemmän pinnalla samaan aikaan.

Att inte bli beige on kirjan yksi teema ja "varken eller" toistuva rakenne tekstissä. Itselleni on tätä bloggausta kirjoittaessani vaikea olla tulematta kyyniseksi. En kuitenkaan tuo tarinoista juonipaljastuksia (kaikki kiinnostava on ollut jo kahdessa edeltävässä?) enkä moiti kirjaa, vaikka se on minusta vähän beige tai ainakin haalea.

Toisaalta varmasti tälle kirjalle on Suomessa lukuisia ystäviä, jotka rakastavat juuri näitä tekstejä, joiden tenho on jossain mitä minä en koskaan näe.

Lopussa ollaan jo kaksin lapsen kanssa, ja harkitaan muuttoa. Aiemmin oli ongelmana ovat kirjahyllyn 3000 kirjaa. Tämä tarkoittaisi, että runsaan kahdeksan vuoden ajan ostaisi joka päivä yhden kirjan, siihen on vaikea uskoa, jos kaikki mitä kirjassa on kirjoitettu olisi henkilön elämässä tapahtunut ja raha-asiat olisi niin kuin on kerrottu.

Karin Ingrid Louise Ehrnroothin romaani Hamburg Blues jäi minulle ulkokohtaiseksi läpiluvuksi. Kirja on sekoitus eri tyylejä ja neljää kieltä, joista ainakin suomenkieliset osuudet olivat puhekielistä puuroa, eivätkä minusta vastaa mitään nykymurretta tai slangia.  Tämän romaanin kerronnassa aika lilluu, ja kaikki muukin on savipohjaista, paitsi uinti joka on "käsipohjaa" eli kirjassa on minusta huono tapa kirjoittaa eri kieliä sekaisin. Käsipohja ja "varvastossu" -termit  antavat riikinruotsalaiselle, varmasti aika vähän mahdollisuuksia ymmärtää, mistä on oikeasti kysymys, kun minullekin suomenkieltä jonkin verran osaavalle se oli vaikeaa. Sivun 254 keskustelun loppu on hyvä osoitus "Pitääkö sitä lomallakin riidellä/ Minäkööö? Ite .../Turpas .. Itse turpas,,,".  Eikö "suomenruotsissa" ole rahvaan riidan avainsanoja?  Suomenkielisistä teksteistä tuli minulle varsin yksipuolinen mutta ei mairitteleva kuva monessakin kohdissa kirjaa myös St Paulilla,

Pohdin kirjan kohdeyleisöä, joka varmasti on olemassa, mutta sen edustaja ei kirjoittanut tätä bloggausta.

Kun tämä on nyt suomennettu, niin suomenkieliset palat eivät nouse häiritsevästi silmään. Kirja on minusta käännetty hyvin, minusta teksti on alkuunkin yllättävän kepeää. Suomeksi lukeminen vahvisti teemoja kuten "rauhoittava merenranta, joka on turvallinen", koti-ikävä, väärinymmärrys, koirat (päähenkilön koiran hoitoa jo ruotsiksi ihmettelin, tai miten se tapahtui rientojen aikana), lisäksi lopussa nousee yksittäisinä nostoina "kokopäiväinen laihdutusprojekti", "syömishäiriö". Ruotsiksi lukiessani ihmettelin myös viittauksia saksalaisten suhtautumieen sota-aikaan tai paremmin sitä, miten niihin oli viitattu kirjassa. Puhutaan miehittäjistä Saksassa sodan jälkeen ja miehittäjien jälkeläisistä. Useimmin saksalaiset nähtiin (nähdään) miehittäjinä ja minusta natsi-Saksa aggressiivisella politiikallaan oli aggressiivinen hyökkääjävaltio (mikä tietenkään ei ole 1980-luvun hampurilaisten vika, mutta näitä taiteilijoiden "tervehdysjuttuja" kovasti kummeksuin). Lisäksi puhutaan Irakin sodasta, joka näytti tv-ssä kauniilta, minusta sota on aina rumaa.

Minusta kirjassa on paikoin hauskoja kielikuvia ja tuokiokuvia, mutta teos on omaan makuuni liian hajanainen ja todellisiin tapahtumiin nähden liian pitkä. En ole tällaisten ystävä, olen kuitenkin vähemmistöä näissä. (Edit 6.2.2016 luettu suomeksi),

Karin  Ehrnroothin Isäni oli nuori sotilas on siis blogattu täällä.

Karin  Ehrnroothin Vinoon varttunut tyttö on siis blogattu täällä