Laila Hirvisaari: Minä Katariina, Me Keisarinna

Laila Hirvisaari: Minä Katariina, Otava, kuvitettu laitos vuodelta 2012, ilmestynyt ensimmäisen kerran 2011. Sivumäärä 608 sisältäen myös sukupuita, ja muita.

Minä Katariina, kuten tunnettua, oli Katariina Suuri (1729-1796, Venäjän keisarinnana 1762-1796), joka syntyi Stettinissä Pommerissa ruhtinaan lapseksi ja kastettiin nimellä Sophie. Katariina naitettiin Preussin kuninkaan Fredrik II:n ja kirjan mukaan myös äidin eli Maman ponnekkaiden toimien ansiosta tulevalle tsaarille Pietari III:lle, joka oli Pietari Suuren tyttären Annan poika Karl Peter Ulrich, joka oli varttunut Saksassa. Yleisesti tunnettua on, että avioliitto ei ollut onnellinen ja Katariina Suuri hallitsi miehensä jälkeen. Katariina kääntyi ortodoksiksi ja venäläistyi. Lähteistä ilmenee myöskin, että keisarinna Elisabet (1709 - 1762)  "valitsi" seuraajakseen Pietari III:n, sillä Iivana VI teljettiin Pähkinälinnaan. Taustalla oli kuohuva maailmanpoliittinen tilanne, jossa Ruotsi ja Preussi olivat aktiivisia. Katariinan avioliitto oli siis suunniteltu "järkiavioliitoksi". Pietari III nousi valtaan vuonna 1762, mutta hallituskausi päättyi hänen ennenaikaiseen ja mahdollisesti järjestettyyn kuolemaan. Siinä on lyhykäisyydessään kirjan historiallinen raami. Katariina Suurta pidettiin suurena hallitsijana, mutta myös valistuksellisena. Hänen elintavoistaan ja rakastajistaan on ollut mainintoja kirjallisuudessa.

*Edellä olevat huomiot perustuvat netti-lähteisiin ja eräisiin kirjallisiin lähteisiin, alla olevat huomiot ovat romaanin tapahtumia, eli en itse ota kantaa, kuka on tehnyt mitäkin ja vieraillut missäkin*

Romaani  Minä Katariina käynnistyy vuodesta Pietarista 1795, jolloin Katariina II on 66-vuotias, keisarinna kuoli 1796. Katariina kaatuu ja sairasvuoteellaan alkaa muistella elämäänsä yhdessä Leonin kanssa.  Katariina kokee avioliittonsa olleen pitkälti hänen äitinsä "Maman" järjestämä. Romaani-Katariina inhoaa alusta alkaen Pietaria. Kihlattu Pietari sairastaa tuhkarokon ja isorokon, mutta selviää. Tauti on jättänyt rokon arvet ja peruukilla varustettu Pietari inhottaa Katariinaa. Kun Katariina rakastaa kylpemistä ja puhtautta, Pietari tuskin koskaan peseytyy. Hän on pelokas ja hintelä. Katariinalla on Maman kanssa jatkuvia ongelmia. Enemmän ongelmia kuvataan olevan keisarinna Elisabetin kanssa. Elisabetin elintapoja kuvataan laveasti ja ilkeästi. Elisabetkin epäilee Katariinaa vehkeilyistä, Katariinan eno on Ruotsin kruununprinssi, lisäksi Katariinalla on suhteet Preussiin.

Katariinan pikkusisko kuolee keuhkotautiin kolmevuotiaana, myöhemmin Katariinan toinen lapsi kuolee pienenä, kuten hänen esikoisensa Paavalin kolmevuotias tytär Olga. Nämä koskettavat Katariinaa.

Pietari III ja Katariina avioituvat, mutta jälkikasvua ei tule. Romaanissa esitetään hyvin selvästi miksi. Kuten muissakin lähteissä romaanissa Pietari leikkii tinasotilailla. Minusta asian olisi voinut esittää paljon lyhyemmin. Romaanissa on minusta turhaa pohdintaa prameudesta ja uskonnosta ja sukupuolisista haluista. Toisaalta Hirvisaari on tässä saanut aikaan jännitteen. Katariina arvostelee prameudesta, miehistä makuukammarissa Elisabetiä. Myöhemmin Katariina itse syyllistyy samaan ja on suurruhtinattarena korvia myöten veloissa. Lapsia Katariina synnyttää kolme ja saa muutaman keskenmenon. Näkökulma Pietarin saamattomuuteen on puhtaasti Katariinan, ei Leonin.

Kirjan lopussa panokset nousevat, kun keisarinna Elisabet kuolee ja alkaa valtataistelu, Katariina vastaan Pietari III ja hänen naisystävänsä Jelizaveta Vorontsova. Katariina on lukenut Voltairea ja monia muita filosofeja sekä on kiinnostunut Venäjän historiasta ja politiikasta, mutta Pietari III ei syrjäydy pelkällä puheella.

*****
Lukukokemukseni oli varsin kaksijakoinen. Kirja oli pohjustettu hyvin, Katariinan ja Leonin näkökulmat ja kertojan äänet toimivat hyvin. Leon August Denikinin  rooli on tärkeä, hän on Katariinan "opponentti, vastaväittäjä".

Itse en pidä historian ekstrapoloinnista, en historiallisista romaaneista enkä oletettujen petiseikkailujen kuvauksista. Luultavasti niitä petitouhuja on aina ollut, on ja tulee aina olemaan. Tässä kirjassa on monta hyvää seikkaa. Katariinan inho aviomiestään kohtaan tuli hyvin ilmi, kuten Elisabetin ilkeys ja hovin puristus. Minusta asian olisi voinut kuitata varsin lyhyesti ja lakonisemmin. Toisaalta olen usein arvostellut, että romaaneissa kuvataan tanssiaisia ja pukuja, mutta makuuhuonemasurkka jäi mainitsematta, ja ilmeni vasta, kun joku synnytti. Tässä kirjassa oli kaikki käännettyä, petitouhut raportoitiin, budoaariin kurkisteltiin mutta tanssiaisia ei (onneksi) kuvattu.

Etukannen mukaan tämä olisi ollut Suomen myydyin romaani vuonna 2011, eikä lukukansa voi olla väärässä. Tämä oli minulle ostokirja.

Laila Hirvisaari: Me Keisarinna, Otava 2013, sivumäärä 576. (kannesta ottamani valokuva on huono, teoksen lainasin kirjastosta, kansi on oikeasti upea)

Katariina Suuren tarina jatkuu romaanissa Me Keisarinna samalla reseptillä kuin ykkösosassa. Katariina muistelee tapahtumia vuonna 1795 ja 1796 vanhana keisarinnana läheisten ympäröimänä, tärkein varmasti Leon August. Alussa kerrataan hieman aiempia tapahtumia ja sitten Katariina II kruunataan. Hänen poikansa  Paavali on korkeassa kuumeessa. Välit poikaan ovat katkeamispisteessä (jo tuolloin). Poika epäilee myöhemmin äidin siirtävän vallan suoraan Aleksanterille Paavalin esikoiselle (eli ehkä ei ollut välttämättä suurin ongelma, kun kruunattu tsarinna on vasta 33-vuotias). Paavali syyttää Katariinaa myös isänsä Pietari III:n murhasta. Laila Hirvisaaren Minä Katariina ja Me Keisarinna ei pidä Pietari III:a yhdenkään lapsensa isänä, eikä myönnä murhaa, tietää kuitenkin, kuka sen teki. Kirjassa Katariina syyttää Paninia juonimisesta Paavalin hyväksi. Lisäksi kruunajaisia seuraa purnajaiset ja Katariinan pitää ottaa valta itselleen. Katariina oli ennen kruunajaisiaan opetellut venäjää ja kääntyi ortodoksiksi.

Katariinan on hallituskautensa aluksi pakko jatkaa Iivana VI:n vankina oloa (Pähkinälinnanassa ja Käkisalmessa) ja kirjan mukaan käykin tapaamassa 22-vuotiasta (siis itseään nuorempaa) tsaarina ollutta vankia. Iivana VI:sta on tällainen tarina wikipediassa.

Tämä kirja on tarkoitettu niille, jotka pitivät Minä Katariina -teoksesta, Hirvisaari on todella perehtynyt aiheensa ja kirjoittanut jo 1994 näytelmän aiheesta. En ole historiallisten kirjojen ystävä (edelleenkään). Minulla teki vaikeuksia välillä tietää, missä ajankohdassa tässä ollaan. Teoksessa on edelleen monia tasoja vanha Katariina pohtii mennyttä ja vanhenemista, pohtii poliittisia ratkaisuja esimerkiksi maaorjuutta, jonka hän olisi halunnut lopettaa, mutta kirjan mukaan aateliston painostus oli liian kovaa. Myöhemmin oli vielä Pugatsovin kapina, missä maaorjia rohkaistiin osallistumaan kapinaan. Kapina oli verinen ja vastenmielinen kuvauksen perusteella. Pugatsov väitti teoksen mukaan olevansa Pietari III. Tätä asiaa vatkataan monessa mietinnässä, mutta sinetöi maaorjuuden jatkumisen.

Sitten on näitä miesjuttuja, miesjuttuja ja vielä miesjuttuja. Samoja miehiä ja eri miehiä. Eniten tässä osassa ehkä Potemkin, jonka uroteoista on puhetta. Potemkin kunnostautuu Krimillä ja perustaa Sevastopoliin laivastotukikohdan.

Suhdetta omaan perheeseen (perhe on oikeasti lähimmät ystävät ei niinkään verisukulaiset) käydään myös läpi, lähinnä Paavaliin, josta tuli keisari hänen jälkeensä. Vähän väliä on joku kapina tai Paavalin napina tai siis yritys nostaa Paavali valtaistuimelle. Sitten on Leonin "vastaväitteet" Hirvisaaren keisarinnan muisteloihin. Lisäksi jatkuu piikittely muista kruunupäisistä sukulaisista kuten "naismaisesta serkustani Kustaasta", joka oli siis Ruotsin kuningas. Kustaa III ja Katariina tapasivat Haminassa kirjan mukaan 1783, Katariina irvii Kustaan pudonneen hevosen selästä, ratsastavalle sattuu ja putoaminen sattuu. Paavalin ensimmäisen avioliiton liepeillä käydään pohdintaa, kuka on syntyvän lapsen isä. Lapsi ei tosin syntynyt elävänä ja vaimokin kuoli synnytykseen, joten pohdinta on minusta varsin mautonta ja ainakin turhaa. Paavali onnistui toisen vaimon valinnassa ja avioliitto lienee ollut onnellinen (oma arvaukseni) ja ainakin lapsia tuli monta siis mm. sekä Aleksanteri I että Nikolai I. Tätä Paavali-asiaa käydään loppuun asti läpi määrävälein. "Paavali on ilkeämpi", ja samaan aikaan itse romaani-Katariina pohtii esikoista odottavan esikoispoikansa lapsentekokykyä! Miesasiat yhdistyvät perhejuonitteluihin, kun aivan romaanin viime metreillä Katariinan rakkaus Stanislaus Poniatowski otetaan taas kerran käsittelyyn. Poniatowski oli Puolan viimeinen kuningas, jolta maat vietiin (minusta Katariinan myötävaikutuksella). Sen sijaan kirjassa väitetään Katariinan lahjotelleen muille miehilleen palatseja ja rahaa. Puolan jako-asia mainitaan, kuten Venäjän ja Turkin sota (sodat):
Turkin sodan vaiheet .... Krimin liittäminen Venäjään s.153
Kaksi Turkin sotaa toivat pääsyn Mustallemerelle, ja Krim liitettiin Venäjään, näin todetaan kirjassa.
Hänestä (Potemkin) tuli Krimin valtias ... hän antoi minulle maailman kauneimman Krimin, ...  s, 148.
Wikipediassa, jonka näkemystä en osaa kommentoida, annetaan kyynisempi kuva Potemkinin aikaansaannoksista. Siellä herra on nimellä Potjomkin.

Me Keisarinna -romaani antaa minusta kumman kuvan Katariinasta, ei hän minusta ole ollenkaan valistusihminen, vaikka kirjastosta on välillä puhetta, useimmin Hirvisaaren Katariina valittelee ja päivittelee samoja asioita. Juuri tämän takia en ole lainkaan henkilöhistorioiden ystävä, päiväkirjat ovat eri asia. Romaanissa Katariina suree monesti kansan reaktiota, minusta reaktio on voinut olla ehkä äänekkään aateliston, ei välttämättä napisevan kansan. Ranskan vallankumous (ei siis Suuri vallankumous) järkytti romaani-Katariinaa ja varmasti oikeatakin.

Me Keisarinna -teoksesta on arviointi Hesarin sivuilla täällä, sen on kirjoittanut asiantuntevasti toimittaja Hannu Marttila.

*****
Laila Hirvisaari (1938-2021) oli  tuottelias ja lukijoidensa keskuudessa erittäin arvostettu kirjailija, jonka kirjojen myynti on yli 4 miljoonaa. Olen lukenut hänen Laila Hietamies -nimellä kirjoittamansa Valkeat yöt täällä. Kuten siinäkin tämä kertoo vahvasta vanhenevasta naisesta. Se, että aikuista naista haluttaa on minusta luonnollinen asia, tässä siitä on tehty aivan liian iso numero. Myös tässä on henkilö, joka parantaa yrtein, ja myös tässä on venäläisiä sanontoja ei-kyriilisin kirjaimin kuten "Gospodi pomilui", jota varsin paljon viljellään. Kirjassa mainitaan, että Pietarissa olisi tuolloin asunut 200 000 asukasta, joista 10 000 olisi ollut aatelisia ja vastaavia. Laila Hietamiehen yksi suosituimmista romaaneista on Hylätyt talot, autiot pihat