Georges Simenon: Maigret ja latvialainen

Georges Simenon: Maigret ja latvialainen  toinen painos, Otava, 19 lukua 198 sivua ja sisällys, alkuteos Pietr-le-Letton, 1931, ensimmäinen Maigret, suomentanut Osmo Mäkeläinen, 1969.

Liikkuvan polisin ensimmäisen komennuskunnan komisario Maigret on piippuineen Peter Latvialaisen jäljillä. Takaa-ajettavasta on tuntomerkit: 32 vuotta 169 cm, harjaviikset ja vaaleat hiukset. Komisario Maigret on tittelinsä mukaan liikkuva poliisi, koko ajan liikkeellä Peter Latvialaisen kannoilla, jota epäillään suurhuijariksi. Maigretin matka taittuu jalan, junalla ja muilla keinoin. Välin käydään vieraisilla naisten luona, välillä loistohotellissa, ja välin teatterissa.  Juoni on minusta varsin sekava, ja tapahtumien suhteet epäuskottavia, ihmisten perässä laukataan, intimiteettiä loukataan, vaikka mitään todisteita ei ole, eikä edes pidätysmääräystä, mutta kansikuvassa näkyvän piipun tarina on selkeä ja kuvaa takaa-ajon vaiheita hyvin.
Komisario veti piipusta savuja lyhyin nopein imaisuin... piippu oli kuin naulittu suupielessä ... päästämättä piippua sammumaan Maigret alkoi syödä ja juoda...Piippukin, joka oli taskussa oli kastunut - täyttäen pahantuulisena märkää piippuaan.. Komisario poltti piipullisen kädet taskussa, happamen näköisenä.... Hän poltti piippuaan lyhyin nopein vedoin. Komisario Maigret oli avannut ikkunan ja poltti lakkaamatta.

Kirjan keskivaiheilla Maigretia ammutaankin, ja hän lähtee sairaalan sijasta hotelliin, josta löytää työparinsa Torrencen tapettuna. Pienestä ampumahaavasta ei ole Maigretin pysäyttäjäksi, mutta piippu sammuu ja psykologinen peli latvialaista kohtaan alkaa, Maigret vilauttaa erään naisen kuvaa, ja huomauttaa irtoviiksistä, johan saa reaktoita Latvialaisessa aikaan. Tarinassa ei minusta ole juuri punaista lankaa, mutta lopussa tulee selventävä yhteenveto. Sitä ennen roistot ovat tehneet selvää toisistaan. Kun päärikollinen siemailee rommia Maigretin kanssa, ja polttaa tupakkaa, "latvialainen" tunnustaa ja selittää kaiken, ja lopulta päättää päivänsä.
***
Maigret ja latvialainen on minusta varsin asenteellinen, varsinkin naisia kohtaan. Anna Gorskinen etnistä taustaa tuodaan voimakkaasti esiin, vaikka se ei ole mitenkään olennaista. Maigret on "onnellisesti" naimisissa, ja rouva Maigret mainitaan ensimmäisen kerran sivulla 67
-Eikö vaimoni ole soittanut?
-Kyllä hän soitti aamulla. Hänelle sanottiin, että te olette asialla.
Vaimo oli siihen tottunut. Maigret totesi voivansa palata kotiin vaimon rupeamatta kyselemään, hän tyytyisi tarjoamaan vain suudelman ja ryhtyisi kalistelemaan kattiloita täyttääkseen lautasen hyväntuoksuisella lihamuhennoksella ...
Lopussa rouva käyttää jopa puheenvuoron.
Ei todella ole iloa siitä, että on poliisimiehen vaimo ... kun jotakin tapahtuu kuulen siitä portinvartijalta...
Eli onko rouva Maigret vain hellan ääressä?
***
Minusta Maigret ja latvialainen on pitkän sarjan huono avausosa, ehkä muutamaa viimeistä lukua lukuunottamatta. Rikollinen tai rikolliset (ovat kaksosia) ovat itse asiassa virolaisia, eivätkä latvialaisia, nimeltään Peter ja Hans Johannson. Johannson on varsin ruotsalainen nimi, joskin siinä on kaksi n-kirjainta sukunimessä. Johannsonit ovat syntyneet Pihkovassa Venäjällä. Hans lukee eestiläistä lehteä Revaler Botea. Minusta varsin outo virolaisen lehden nimi, lehti, jota olisi voinut lukea Ranskassa. Juoni on siis hatara, Maigret vaan liikkuu epäillyn perässä, ja ruumiit kaatuvat eteen, ja lopulta tulee rikollisen spontaani tunnustus ja oman käden kautta rangaistus. Itse juttu ei kestä minkään näköistä kriittistä tarkastelua, mutta se ei Simenonia haitannut, hän julkaisi samana vuonna monta maigretia lisää, ja olen lukenut myöhemmistä muutamia ja blogannutkin, esimerkiksi kaksi vuotta sitten luin Maigret ja viinikauppiaan. Minusta se oli parempi itse asiassa varsin hyvä, eli jostain sarjan on kuitenkin alettava.

Bloggauksia

Maigret ja viinikauppias
Maigret ja penkillä istuskelija

Kolme huonetta Manhattanilla