Freeman Wills Crofts: Groote-puiston murha

Freeman Wills Crofts: Groote-puiston murha, WSOY, 1955 toinen painos, Riksin sarja n:o 11. Dekkarin sivumäärä on 293, suomentanut Werner Anttila, alkuteos The Groote park murder. Kirja ostettu kirppikseltä, se on huonokuntoinen, alun alkaen hinta ollut 100 markkaa, siis vuonna 1955. Kirjassa on 20 lukua, ja se tapahtumat on jaettu kahteen erilliseen osaa. Edellinen osa tapahtuu Etelä-Afrikassa Middeldorpissa, jälkimmäinen Skotlannissa.

Etelä-Afrikassa Groote puistossa löytyy "junan ruhjoma" ruumis, joka "tunnistetaan" Albert Smithiksi. Pian ilmenee, että hänet on murhattu. Läheltä löytyy tainnuttamiseen tarvittu hiekkapussi ja kansikuvan mukainen vasara. Ylikonstaapeli Vandam aloittaa määrätietoiset tutkimukset. Albert Smith oli riidoissa samassa yrityksessä töissä olleen Swaynen kanssa, joka on lähtenyt Smithin kuoleman aikoihin Englantiin. Smithin "kihlattu" Jane Loudon väittää taas Smithillä olleen 47 raakatimanttia. Tutkimukset etenevät sekä Hopen veljesten yritykseen, missä Smith on ollut töissä ja riitoja on ollut Smithin lääpittyä Marion Hopea, että timanttikauppiaiden jäljille. Ensimmäinen osa päättyy oikeudenkäyntin, jossa syytetty Hopen firman johtaja ja Marion Hopen sulhanen Albert Crawley todetaan syyttömäksi, mutta epäilyn varjo jää vahvana leijumaan.

Toisessa osassa Albert Crawley ja Marion Hope ovat matkustaneet Skotlantiin mutta erikseen. Rikokset jatkuvat Skotlannissa kopion omaisesti: uhrin houkuttelu tapaamiseen ja syntipukin lavastus. Ylikonstaapeli Ross johtaa määrätietoisia tutkimuksia ja lopullinen selvyys saadaan erittäin jännittävien vaiheiden jälkeen.

Freeman Wills Croftsin tyyli on ovela: suhteellisen arkisella kerronnalla pystytään jännitystä kasvattamaan. Tapahtumat etenevät lineaarisesti ja loogisesti, mutta sisältävät yllätyksiä. Tuomalla lisävaloa tapahtumiin saadaan paradoksaalisesti itse rikosta epäselvemmäksi lukijalle. Tässä oikeat vihjeet annetaan, mutta lukija kuten Vandamkin harhautuvat väärille jäljille, koska motiiviin ei päästä käsiksi. Motiivi ja tekotapa olisi kuitenkin arvattavissa ja selviääkin mutta vasta kun rikollinen on pidätetty.

Etelä-Afrikassa kuvataan lähinnä valkoisten elämää, vain Scalan teatterin ovimies kuvataan mustaksi. Tässä nimenomaisessa dekkarissa on osin samoja elementtejä kuin joissain Christien dekkareissa eli osa henkilöistä on ottanut valehenkilöllisyyden. Baskervillen koira -teokseen on myös yhtymäkohta, valehenkilöllisyyden ottamisen motiivi on osin sama, eli sukulaisuus. Koska kirjan tapahtuma-aikaan tietojen vaihto Euroopasta Afrikkaan tapahtui lähinnä kirjeitse, tapahtumat ovat jopa uskottavia, ja se on eräs dekkarin vahvuus. Myöskään etsiviä ei ole kuvattu erinomaisiksi, vaan lähinnä tarmokkaiksi.

Olen blogannut Croftsin teoksista
Groote-puiston murha
Kiristäjä
Wight-saaren arvoitus
Kuin varas yöllä
Punainen sirppi
Salaperäinen laatikko
S/S Jane Vosperin haaksirikko
Poliisi ei hellitä