Philip Roth: Nöyryytys

Philip Roth: Nöyryytys, 2009, Suomentanut Arto Schroderus 2011, WSOY, sivumäärä 146, kolme lukua. Nöyryytys on nopealukuinen teos, jossa on ammattimainen ote ja hyvä suomennos, mutta henkilökohtaisesti en pitänyt Nöyryytyksestä.

"Hän oli kadottanut taikansa. Sisäinen pakko oli rauennut tyhjiin". Kirjan alku määrittelee nasevasti näyttelijä Simon Axlerin ahdingon. Huippunäyttelijä joutuu kokemaan sen, mitä oli monesti näytellyt, ja se on ahdistavaa. Simon Axler tajuaa, että kaiken missä hän oli ennen onnistunut hän oli tehnyt vaiston varassa, nyt epäonnistuessaan, hän ajatteli kaikkea. Näyttelijänä hän mennyt tunteita ulkokohtaisesti läpi vaistolla, nyt herkkyys näytellä on mennyt, kyky on kadonnut.

Kyvyttömyyden kohtaaminen johtaa hänet mielisairaalaan, missä hän kuulee erään naispotilaan tarinan.

Toisessa luvussa Axlerin naisasioitaan avataan...  Nöyryytyksessä on yhdessä tarinassa on useitakin tarinaa. Amerikkalaiseen tyyliin rankat jutut eivät kosketa johtuen teoksen asenteesta. Kaikki on kuin teflonilla pinnoitettua.

Axlerilla on ollut avioliittojensa lisäksi suhde ystäviensä lapsen Pegeenin kanssa, joka on suhteen alkaessa tosin noin 40-vuotias ja ollut lesbosuhteessa. Suhdetta tähän Pegeeniin ja hänen vanhempiinsa myös valotetaan. Minusta koko teoksen keskiväli on turhaa K18-materiaalia ja monin osin kuvottavaa sekä kerronnassa että mahdolliset rinnastukset. Ensimmäisen luvun potilaan tarinan ymppäämistä tähän kovastikin ihmettelin. Luulen, että jotain jäi ymmärtämättä, mutta mitä, sitä en tiedä tai sitten ymmärsin liiankin hyvin.

Olennaista on, että Axler kokee koko elämänsä kohtausten ja näyttelemisen kautta. Tämä olisi hyvä teos lyhyenä novellina, jossa olisi vain alku ja loppu.

Rothilla on lukematon määrä teatteriviitteitä,  mutta olennaisia ovat vain Shakespearen Macbeth ja Tsehovin Lokki, Lokki-näytelmän tunteminen auttaa tämän teoksen ymmärtämistä.
***
Kansikuva on minusta loistava, mutta kirja ei, se oli lyhyestä mitastaan huolimatta liian pitkä. Olennainen oli seitsemällä ensimmäisellä ja  kahdella viimeisellä sivulla. Tämä olisi siis minusta ollut kymmensivuisena loistava, mutta 146-sivuisena teflonmaisesti teennäinen.