Antti Tuuri: Pohjanmaa

Antti Tuuri: Pohjanmaa, alkuperäinen 1982, Sevenpokkari 2012, 364 sivua, 51 lukua. Tästä kirjasta on tehty myös loistava elokuva, josta lopussa enemmän. Minusta kirjakin on aivan loistava, tämä on Tuuria parhaimmillaan.

Tässä kuten Antti Tuurin Talvisota -romaanissa kerronta on minä-muotoista. Teoksen minä eli kokija on Erkki Hakala, yksi neljästä veljeksestä, asuu Pietarsaaressa, poikamies ja paperikoneen hoitaja. Vanhin veljistä Paavo pitää perheen kotitaloa, jossa vanha äiti vielä asuu, muut veljet ovat Veikko, huijattu kutomoyrittäjä sekä insinööri Seppo, lisäksi kotitilalla on veljien vaimot sekä lapsia, niin että Hakaloita on paikalla viitisentoista. Hakalat Pohjanmaalta ovat jakamassa Amerikan vaarin "perintöä", jota ei ole kaappikelloa lukuunottamatta, mutta rahasta suvulla on pula. Kirja tapahtuu vuonna 1978, sitä ei suoraan sanota, mutta sen voi itse päätellä.  Erkin syntymävuosi on  1950, Veikon 1940 ja Paavo on syntynyt 1935 ja veljesten äiti on syntynyt vuonna 1916.

Juoni lyhyesti
Heti alussa joutuu minäkertoja (Erkki) pidättelemään Veikkoa, joka kuohuu kutomokonkurssin vuoksi. Konkurssiin on palanut paljon rahaa, joten se on yksi asia, mikä vie juonta eteenpäin. Veikko käy tapaamassa Ketolaa petollista liikekumppaniaan, joka on perustanut hienomman kutomon, Veikolle on jäänyt velat (ovat maksamatta). Konkurssi jää kytemään Hakaloiden pikkukollien mielessä, ja Ketola haetaan autolla kotoa. Samaan aikaan Erkki vie velipojat ja etenkin Veikon Lummukan hiekkakuopille uimaan, jotta luotettava alibi saadaan. Erkillä on monta rautaa tauottavana. Entinen nuoruuden heila pitää hakea juna-asemalta ja häntä täytyy aina välistä "viihdyttää", isoäidin kertoma asekätkentäjuttu johtaa Erkin kaivamaan navetan kivijalan läheltä suomikonepistoolin ja ammuksia, lisäksi Erkki joutuu  pidättelemään Veikkoa ja klappien kurmootusreissua peittelemään. Lummukkaan lähdetään ja viinaa naukkaillaan ja juttua riittää. Lummukassa uidaan, vinoillaan toisille ja ammutaan (maaliin) ja sotaintoilevan opettajan kanssa lähdetään mökille. Erkki palaa kotiin ja etsii nuorta väkeä. Poliisilaitoksella useasti selvitellään koko heinäkuisen pyhäpäivän jälkipyykkiä.


Erot elokuvaan
Teoksessa on minämuotoinen kerronta. Paljon käydään keskusteluja jääkäriajasta, Lapuan liikkeen noususta, Kosolasta ja niistä tapahtumista, sekä paljon rintamajuttuja. Ihmisten ulkonäköä ei kuvata juuri ollenkaan. Sanailua on kirjassa paljon, ja todella pidin siitä. Hakaloiden tuvassa on kaksi leiriä miehet ja naiset. Miehillä on miesten jutut, naisten osaksi jää piilo (tai avoin) vinoilu miesten menemisistä.

Luvussa XXIV veljesten sanailua autossa toisistaan, minusta aika rankkaa, mutta näin miesten kesken puhutaan, ja tässä ei ole välttämättä mitään loukkaavaa, vaikka sanatasolla onkin, oikeasti puhesävy ratkaisee.
Veikko lupasi, että tarjoaa kaikille huurteiset kaljat, paitsi minulle, joka olin melkein alaikäinen ja päässyt kuskina mukaan. ...Veikko muistutti minua, että olin yhteisten vanhempiemme myöhäisellä iällä roihahtaneen rakkaudenkipinän hedelmä ja pelkkä vahinko... Veikko väitti Paavonkin olevan pelkkä vahinko ja vain hänen ja Sepon harkitusti ja huolella tehtyjä, Paavo taas, että ne molemmat oli tehty kovalla kiireellä isän ollessa rintamalla lomalla ja sen takia molemmista tulleen puolitekoisia.

Aiemmin XXII-luvussa puhutaan Erkin vanhana poikana olemisesta ja Veikon lapsettomuudesta
Seppo sanoi, ettei naisten kannattanut minun puheistani välittää; minä oli vanhaksipojaksi jäätyäni tullut katkeraksi ja kyyniseksi ihmiseksi, tajunnut, ettei maailmassa kukaan minusta todella välittänyt paitsi äiti ja surin lapsettomuuttani... Tässä Seppo laskee leikkiä asiasta
Sen sijaan Lainan toteamus ei ole välttämättä sanottu hyvällä
Laina kailotti korkealla äänellä, ettei Veikkollakaan mitään lapsia ollut, vaikka ei tietysti mitään penniäkään jaettavaksi ...
Naisbloggaajat voivat olla toista mieltä, mutta minusta poika- tai miesporukassa heitetään aika rankkoja juttuja toisille, mutta niistä harvemmin loukkaannutaan. Sävy ja ja se, että voi heittää takaisin herjaa ratkaisee, onko asia loukkaava. Tuurin kerrontaa ei voi liikaa kehua, luvussa 36 ja 37 käydään Erkin ja Nimismiehen välillä keskusteluja, joiden sanat eivät ole ratkaisevia, vaan ajatukset niiden takana. "Nimismies kysyi, voisiko minun mielestäni urheilukentälläkin sattua mitä tahansa, tappelua, riitaa tai pimeän viinan trokausta. Nimismies kysyi, myytiinkö urheilukentällä pyhisin viinaa, mutta arvelin sen itse tietävän minua paremmin, missä pimeää viinaa myytiin ...."

Kohta sisältää aiemman toiminnan vuoksi seuraavia tausta-ajatuksia. Erkki hyvin tietää, ettei urheilukentällä ollut ketään, eikä ollut tarkoituskaan olla, vaikka sanoi poikien menneen sinne. Pojilla oli omat viinat mukana, urheilukenttätarina ja Lummukan uintireissu olivat vain toisen asian peittelyä. Luultavasti herra Nimismies tietää, että Erkki tietää, että urheilukenttäjuttu on pelkkää silmänlumetta. Erkki tietää tai ainakin luulee tietävänsä, että Nimismies tietää, että Erkki salaa asioita, ja peittelee poikien jälkiä. He kuitenkin käyvät keskustelua, missä molemmat tietävät, miten asiat ovat, mutta toinen ei kerro totuutta, ja toinen ei saa toista kertomaan sitä. Tämän asian jauhaminen voi tuntua  toisarvoiselta, mutta ei ole, sillä näistä yllä mainituista keskusteluista kirja pitkälti rakentuu. Tässä maailmassa luultavasti kasvojen säilyttäminen ja kunnia ovat keskeisiä. Poliisille ei puhuta, poliisille puhuminen on häpeäksi. Vanhoja asioita jauhetaan usein armeijan kautta. Myös armeijan kurin asteittaisesta höltymisestä puhutaan ja lisääntyvistä lomista. Tätä keskustelua käydään yhä uusissa miessukupolvissa. Opettajan suu jauhaa yhä uudestaan sotatapahtumia. Kun miehet tuodaan piiskalla mökiltä, opettaja valittaa polisien tulleen kesken kovapanosammuntojen. Armeija näyttelee suurta osaa myös Paavon lasten tulevaisuusunelmissa: armeija, YK-joukot ja sitten Amerikkaan kommandomieheksi.

Tietenkään Erkki ei ole vilpitön myöskään kotiväkeensä päin. Hän kuuluu paperipussitehtaassa ammattiliittoon, mitä ei ole kylällä toitottanut, pitänyt asian omana tietonaan. Nimismiehen mukaan ammattiliittoon kuuluminen on sitä sosialistista vapautta. Saarakaan ei ole vilpitön Erkkiä kohtaan. Hän on jättänyt Erkin kouluaikana ja valinnut miehekseen insinööripainijan, ja on nyt lämmittämässä välejään Erkkiin päin.

Veikko on surullisen hahmon ritari, kaveri, jolta epäonnistuu kaikki. Firma huijattiin, viinapää on huono, ja kaveri on täysi kaistapää kännissä. Hänen riehuminen on vaarallista ja uhkailu pelottavaa, hän losauttelee kp:llä, käytös on aivan tolkutonta.

Tuurin kuvaus heinäkuisesta sunnuntaista Kauhavan ja Seinäjoen seutuvilla on loistavaa nykyproosaa, joka on kääntynyt hienosti filmillekin.

***
Pohjanmaa -filmissä päähenkilöä Erkkiä esittää Taneli Mäkelä, kiihkeänä ja viinapäissään hurjana Veikkona mellastaa karismaattinen Esko Salminen, Paavoa esittää Esko Nikkari, Seppona on Vesa Mäkelä. Kirjassa nimeä Erkki ei luultavasti kertaakaan mainita.

Erkin "tyttöystävää" Saaraa esittää Eeva Eloranta minusta erittäin hyvin, filmissä Erkin auto (muistaakseni Datsun 100A) on kovassa käytössä ja välin Saara on kyydissä, välillä miehiä, välin Suomi KP on takakontissa, välillä ei. Kirjassa Saara on ollut uussuhteen aloittaja, hän on ottanut Erkkiin yhteyttä ja myös juna-asemalle treffit sopinut. Saaralla on kaksi lasta, jotka ovat "loman" ajan anopilla hoidossa.

Heikki Paavilainen ja Sari Mällinen näyttelevät hyvin Markun ja Tainan osat. Mällinen näyttelee sopivan neuroottisesti osassaan, Heikille ei käy tarinassa hyvin. Kloppiosastoa näyttelee vielä nuori Konsta Mäkelä. Kirjassa Tainan osa on vielä kovempi, hän hoitaa vanhusta yksin, ja on vastuussa myös sairaasta lapsesta. Filmissä tuodaan Markun maileritaustaa enemmän esille. Markun tavoitteena on ollut voittaa Moskovan olympiakisoissa 1500 metriä 1980, Markku ei voittanut, vaan Sebastian Coe, tuo myös Losin kisoissa 1984 1500 m:ä voittanut britti, joka piti pitkään 800 m:n ME:tä. Jouko Salomäki nurmoolainen voitti kreikkalais-roomalaisen painin 74 kilon sarjan kultaa Losin kisoissa.

Neuroottinen on myös Ketola, jota kurmootetaan, tai yritetään ja Paavo Pentikäinen on sopivan maaninen osassaan. Kirjassa puukotustapaus puhutaan vasta poliisiasemalla. Filmissä se näytetään.

Kalevi Kahra opettaja filmissä höpisee omiaan loistavasti. Opettaja kirjan mukaan on opettanut koko veljessarjaa. Opettaja on sotaintoilija ja käy omia taistelujaan. Pohtii jopa TVH:n hiekkakuopan strategista puolustamista kiljupäissään.

Kirsti Ortola loistaa filmissä äitinä ja vaimoina Rea Mauranen (Helena) ja Miitta Sorvali (Riittana). Kirjassa naisväki on hieman syrjässä. Elokuvassa poliisit ovat enemmän "äänessä", filmissä poliiseina loistaa Vesa Vierikko (Matero) ja Kalevi Haapoja (Lammi).

Filmissä dialogi ja maisemat ovat hienoja, ja pohojanmaan murre on hyvää. Itselleni olo tulee kotoisaksi, olen viisi vuotiaaksi asti asunut lähiseuduilla Seinäjoen liepeillä, ja tienoo ja touhu tuntuu kovin kotoisalta. Tämä on hyvä kirja, ja etenkin pohjalaisia geenejä omaavat miehet luultavasti viihtyvät Tuurin tekstiä tavatessaan. Suosittelen.

** Lehmänäkökulmasta lisää  täällä.

***
Antti Tuuri on syntynyt Kauhavalla siis Pohjanmaalla, ja hän on suuria ikäluokkia eli 1944 vuoden lapsia, hän on koulutukseltaan diplomi-insinööri, wikipediasta laskin, että Pohjanmaa on viides hänen romaaneistaan, ja avausosa Pohjanmaasarjaan. Vuonna 1997 Antti Tuuri sai Finlandiapalkinnon kirjasta Lakeuden kutsu, joka päättää Pohjanmaa-sarjan. Olen lukenut Tuurin Talvisodan, ja katsonut kaikki filmit. Ne ovat hyviä, mutta valitettavasti Erkin näyttelijä vaihtelee filmeissä.