H.G. Wells: Maailmojen sota, Tammi sivumäärä 223. Kirja on jaettu kahteen osaan Marsilaisten tulo ja Maa marsilaisten vallassa. Suomentanut Matti Kannosto-
H.G Wells on kirjoittanut tämän The War of the Worlds -kirjan vuonna 1898, ja 1800-luvun viime vuosina tarina myös tapahtuu.
Juoni on varsin yksinkertainen: Minäkertoja kertoo Marsissa nähdyistä purkauksista, vihreitä meteoriitteja laskeutuu Englantiin lähelle Wokingia. Uteliaat ihmiset katsovat kraateria, jossa on lieriö. Lieriöstä tulee eräänlainen kolmijalka, jolla on laite josta tulee kuolettava polttosäde. Marsilaiset sulattavat ihmisiä polttosäteillä ensimmäisenä Ogilvy nimisen kertojan tutun, polttosäde myös polttaa taloja, silpoo hevosia ja tappaa sen vaikutuspiirin joutuneet.
Lontoossa kertojan nuorempi veli lukee lehtijutuista marsilaisista, ja pian marsilaiset levittävät myrkyllistä kaasua. Vaikka kranaatit tehoavat osuessaan tulee lieriöitä lisää Marsista, ja peli näyttää meneteltyltä.
Teoksen teho on apokalyptisessa kerronnassa, jossa minä-kertoja luettelee lakonisesti havaintojaan. Valoilmiöitä, kraatereita, ihmisten uteliaisuutta, ja epäuskoa, tilanne etenee: pakolaisia, kuolleita oletuksia vangeista, ryöstelyä ihmisten kesken ...
Tripodit kolmijalat kuvataan ulkomuodoltaan, ja niitä lienee kuvattu kirjan kanteenkin. Nämä siis muistuttavat hieman tähtien sodan at-xt:tä, jossa kaksi jalkaa.
Kuvan at-at neljällä jalallaan muistuttaa hieman isoa lehmää, ehkä nämä ovat niiden välimuoto. Kirjan toisessa osassa tripodihavainto osin kyseenalaistetaan. Päähenkilö joutuu nimttäin oleilemaan marsilaisten lieriön vieressä ja hänen kuvailunsa marsilaisista on paljon puhuva. Olennot ovat nelisen jalkaa pitkiä, ruumis on pyöreä. Suun ympärillä 16 lonkeroa, joilla imetään ravintoa. Ravinnoksi käy vain uhrin veri, marsilaisilla oli eväät mukanaankin. Olennot eivät siis syö mitään - ja nyt tulee kummallisin osa - olennoilla ei ole myöskään ruuansulatusta, eikä siksi ole mitään siihen liittyviä vaivoja, eikä se vaikuta mielentiloihin. Samoin päähenkilö päättelee, että olennot ovat vain yhtä sukupuolta, joten niillä ei ole mitään "tunnemyllerrystä". Poikaset kuroutuvat kehosta kuin lampipolyypilla. En paljasta kirjan lopputulosta, mutta suvuttoman lisääntymisen haittana on kloonautuminen, joten evoluutio jää vaiheeseen, ja tuho voi kohdistua helposti kerralla koko populaatioon. Kommunikaatio tapahtuu telepaattisesti.
Teoksessa pohditaan tavallisten työläisten tylsää elämää -esikaupungista töihin konttoriin eväät käsissä esikaupunkijunilla, takaisin vaimon luo, jonka kanssa ollaan naimisiin, siksi, että on saatu myötäjäiset. Puhuessaan apokalyptisessa tilassa erään tykkimiehen kanssa, tämä visioi tulevaisuutta. Vahvaruumiiset ja puhdasmieliset miehet ja naiset asuttavat Lontoon viemärit, ja jatkavat ihmiseloa, naiset äiteinä ja opettajina. Jos marsilaisten silmä välttää, niin voi pelata vaikka krikettiä! Päähenkilö ja tykkimies jakavat jo Lontoon keskenään. Tässä on hyvää vallanhimon ja visioiden käsittelyä, en tiedä onko Wells suuri ironian ystävä, mutta naisten uhraus äideiksi ja opettajiksi kuulostaa nykyisin kummalta, kriketti sarkasmilta, ja Lontoon jako, sitä mitä ihmiset valitettavasti usein tekevät, sortuvat vallanhimoon. Samassa yhteydessä tykkimies visioi ihmisten käytöstä. Osa antautuu marsilaisten kätyreiksi, ruuaksi tai pyydystäjiksi, osa (he) taas perustavat villiyhteiskunnan. Kesyt oliot kasvavat koossa, villit taantuvat luonnossa, pätee kaiketi kotieläimiin, taantumisesta en ole varma.
Jokainen teoksen lukija voi pohtia, mikä merkitys tällä on teoksessa, mutta se on nykyisin kiinnostavin kohta. Toisaalta teos on kirvoittanut vaikutteita luultavasti miltei kaikkiin scifin visuaalisiin genreihin, ja idean pohjalta on lukuisia filmejä ja tv-sarjoja. Jopa uusin tulokas Avatarin laite millä esim. Quaritch taistelee on hieman samanlainen, mitä marsilaiset tässä käyttävät. Viittasin aiemmin atat:hen, mutta viitteitä on varmasti miltei jokaisessa filmeissä,
***
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti