Tolkien J R R: Silmarillion

J.R.R Tolkienin Silmarillion on kertomus Keski-Maan alusta. Se on kesken jäänyt tarina tai tarinakokoelma, jonka Tolkienin poika työsti loppuun, tarinassa on 352 pokkaripainoksen sivua, mutta teoksessa on muuta liite- ja viitemateriaalia, joten teoksessa on 442 sivua. TSH-fanit varmasti ovat lukeneet tämän teoksen. Olen lukenut itsekin tämän aiemmin, mutta kirjaston version, tämä pokkaripainos on ostettu. Teoksen käännös on Kersti Juvan.

Esipuheessa Christopher Tolkien selvittää tarinan syntyä, isä-Tolkien oli työstänyt Quenta Silmarillion tarinaa jo 1917 syntyneistä hahmotelmista alkaen, mutta hän ei julkaissut sitä. Poika-Tolkien mainitsee teoksen olevan suppean kokoomateoksen ja päättyvän Kolmannen ajan alkuun, joka aika päättyi Sormuksen tuhoamiseen. Quenta Silmarillion on teoksen pisin tarina ja pääosa teoksesta. Täytyy sanoa, että tarinoissa huomasi, että JRR oli jättänyt ne kesken, mutta hyvä, että kuitenkin julkaistiin, niin paljon lisätietoa ne antavat.

Itselleni kiinnostavin tarina oli Sauronin ja mahtisormusten tarina. Sauron oli ollut pitkään paha, joskin oli yrittänyt tai "yrittänyt" parannusta. Sauron opasti "haltiaseppoja", jotka takoivat sormuksia ja esimerkiksi kolme mahtisormusta haltioille: Tulen, Veden ja Ilman sormukset, katso kirjasta niiden oikeat nimet. Sauron itseään varten takoi Sormusten Sormuksen, saadakseen haltiat valtaansa. Sauron ei kuitenkaan saanut haltioita valtaansa, eikä saanut kuin ajoittain itselleen jalansijaa. Tekstistä selviää keillä kolme sormusta olivat ja miksi ja miten niitä käytetään, selviää kirjasta ja myös hieman Viisasten Neuvostosta ja Valkoisen puun vaiheista. Nazgûlien synty on myös selvitetty ja paljon muuta, joka pitäisi tietää jo ennen TSH:n luku-urakkaa. Järkevää on lukea kuitenkin teos vasta ennen trilogian uusintalukua.

Sauron oli aluksi miellyttävän näköinen ja miellyttävä käytöksinen kuten esimerkiksi Tähtien Sodan Palpatine tai Anakin tahi Potter maailman Voldemort. Ajan myötä käytös muuttuu, ja ulkonäkökin. Sauron on vain paha....

Lopussa kuitenkin hyvä voittaa pahan.

Näissäkin tarinoissa on tämä tolkienilainen rikkaus-asenne "haltiat ja ihmiset ystävystyivät, rikastuivat, kultaseppien työt ...". eli vaurastuminen näkyy aina koreissa esineissä.
Mitä siis vauraus on?
Pelkkiä kauniita esineitäkö?
Tämä kuuluu fantasiamaailmaan, ja lukemalla Tolkienin teokset, voit pohtia, paljonko muut jäljempänä tulevat fantasiakirjasarjat ovat ottaneet vaikutteita.

Hyvän ja pahan valtataistelussa tässä on kysymys. TSH:n lopussa Aragorn antaa monille anteeksi, kuten Frodo säästää Sarkun hengen, ja alkupuolella Klonkun. Tässä tulee mieleen "hyvien tekojen positiivinen vaikutus" ja jonkun verran Tolkienilla on ollut profetioita.

Minulla on alempana pari pidempää Tolkienin teos-postausta, joita jokainen voi lukea,

Tämä Silmarillion -pokkari sekä sen  liitteet avaavat TSH:ta enemmän ja teos on ansainnut paikkansa Keski-Maan tarinoiden helminauhassa ja fanien kirjahyllyssä.

Liitteissä oleva sanasto-osio on selventävä, ja sitä voi käyttää myös TSH:tä lukiessa.

Olen postannut Hobitista näin
Taru Sormusten Herrasta näin.
***
C.S Lewisin Narnia-sarjasta olen blogannut joskus huonosti näin.

Kuten tunnettua Narnian tarinoissa on paljon samoja elementejä kuin Taru Sormusten Herrassa, ja minusta jopa häiritsevässä määrin, vaikka pääidea on oikeastaan kovin erilainen.

Maailma molemmissa luodaan laululla, Narnia Aslanin ja Keski-Maa hieman moniäänisemmin.
Narnia on  maa, jossa eläimet osaavat puhua, ja jossa noita joka tekee talven ja muuttaa napisijat kiveksi. Neljä lasta toteuttaa profetian, ja enemmän Velhossa ja Leijonassa on raamatullisia viitteitä, kuin yhteyksiä tolkienilaiseen maailmaan. Jatko-osissa Kaspian seikkailee kaikkissakin, myös viimeisessä. Tarinaa pohjustava Taikurin Sisarenpoika tuo  yhteisen elementin sormukset. On myös paljon muuta yhteistä: on kääpiöt (Tolkien kertoi, miten ja miksi kääpiöt tehtiin), elävät puut, veden haltiat, hinku aarteisiin, kruunajaisiin, miekkailuihin ja sotiin ja nuolet, jousipyssyt sekä maaginen torvi. Lisäksi on aarteista pitäviä lohikäärmeitä. Gandalfin käytös häipymisineen ja vertauskuvilla puhumiseen muistuttaa jotenkin Aslanista, hänellä on paljon hoidettavia asioita, jolloin asiat jäävät liiaksi neljän lapsen hoitoon, toisessa kirjassa neljä hobittia kantavat ison vastuun.
Valtaistuimet, kruunun jalokivet ovat samoja molemmissa tarinoissa.

Kuitenkin Narniassa ja TSH:ssa suurin osa on erilaista, ja mikä tärkeintä molemmat ovat täysin erilaisia tarinoita, perusväritys ja -viritys on tyystin erilainen.

***

Taru Sormusten Herrasta ei ole allegoria millekään, näin esipuheessa niteessä, jossa on kaikki trilogian kuusi kirjaa ovat, vakutetaan, eli ei ole allegoria toiselle maailmansodalle, ei atomipommille.

Minusta  Sormus on allegoria vallanhimosta. Vaikka yksinvalta turmelee, ja turmelee se hyvän hitaammin kuin pahan, yksinvalta muuttaa ihmistä, ja yleensä valitettavasti huonompaan suuntaan. Kaikki luulevat olevansa hyviä yksinvaltiaita, useimmat ovatkin, mutta vain sangen lyhyen aikaa. Vallan kolmijakoa ja demokratiaa  tarvitaan, lisäksi riippumattomia toimijoita ja oppositio useimmiten. (Siis tämä on tässä minun mielipiteeni, mutta demokratiaan ihmisoikeuksiin ja kolmijakoon perustava rajoitettu valta on osoittautunut varsin toimivaksi, tai ainakin paremmaksi kuin muut kokeillut hallintojärjestelmät).

Harva johtaja onnistuu diktatuurissa luopumaan vallasta ilman vierotusoireita, usein ei riitä, että Klonkku puree sormen pois, vaan diktatuurissa tapahtuu peruuttamattomampia muutoksia.

Valtasormuksen mahdistako on kyse? Tätäkö Tolkien tarkoitti?

***
Suosittelen Tolkienin ja C.S Lewisin maailmoihin tutustumista.