Rosa Liksom: Tyhjän tien paratiisit, novellikokoelma ja Roskaa

Rosa Liksomin novellikokoelma Tyhjän tien paratiisit etukansi on minusta naivistisen hieno. Takakannessa on passikuva, joka sopii kirjan hengeen. Takakannen tekstikin on tämän kategorian aatelia. Kirjan passikuva on samantyyppinen kuin on Yhden yön pysäkin minun lukemassa painoksessa.

Teos on vuodelta 1989, minulla on 1990 toinen painos, jonka ostin huuto.netistä.

Itse kokoelma Tyhjän tien paratiisit  on 125 sivun mittainen, jossa on lukuisa määrä noin kahden sivun Nimettömiä novelleja, jotka on jaettu kategorioihin "Kotimaat", "Ulkomaat" sekä "Talous ja urheilu".

Novellikokoelma alkaa hulttion toiveella "anna huntti". Poliisi on kohdellut kaltoin ja vienyt leimasimen, joka oli pitkän askartelun tulos. Lääkeriippuvaisena arvannette sen leimasimen käyttötarkoituksen. Poliisi sanoi kiitos tuhannesti, apteekki teki ilmoituksen varmasti useasti.
Faija osti millin kämpän sanoilla alkava novelli on mitä puhtain, siinä rikas vesa desingfioi kaikki elämästään. pöpökauhuinen poika on kaikkien siivousvimmaisten siskojen ja veljien karmaiseva esimerkki. Puhdasta jälkeä.
Tässä kohtaa tuntui teoksen olevan ensimmäinen Roosan kokoelma, mistä pidän. Kotimaat -osuutta lukiessa eteenpäin alkaa tulla näitä nappilaukauksia liikaa, ja turtumus valtaa aistit: hygieenikon jälkeen tulee maanikoita, viidennen polven lahtari, joka odottaa naisten asepalvelusta, joka kyllä on jo toteutunutkin, suklaa-addikti, Vikig Line puffettarjoilu, mutta sitten taas päädytään viiltelyyn ja Lapinlahteen. Murretta (stadi, meän) käytetään kertomuksissa, eli tuttua Rosaa.

Ulkomaat osiossa on paljon valas-, kalasatama-, kirkko- ja munkki -juttuja. Minusta tässä mentiin häveliäisyysrajan yli monesti, minulla lienee siis liian tiukka pipo.

Talous ja urheilu päättää teoksen ja minusta novellit ovat liian riehakkaita ja roiseja minuun makuuni.

Kirjan alku oli mielestäni napakka, naseva ja ihmisiä kunnioittava, mutta asenne muuttui lopussa ilkeäksi ja novellit irvokkaiksi.

-

Rosa Liksomin Roskaa on sarjakuvakirja vuodelta 1991, jossa nimi on osuva. Yhtään naurunhetkeä ei minulta herunut tästä kirjastosta lainatusta kirjasta.

Nämä kaikki räävittömyydet alapään seutuvilla, ja tiettyjen ryhmien tölviminen ja väkivalta-asiat ovat tässä ärsyttämässä. Mikä on kirjan tarkoitus?

Ihmettelen, kuinka tällaista voidaan julkaista ilman keskustelua sensuurista ja ikärajoista. Rohkeudesta voin kiittää, rienasta en minulle riittää, edes tälläista fiiniä riimiä ei ollut. Kauhistuin!     
Mietin julkaiseeko Wsoy mieskirjailijalta vastaavaa?

Reitari nimisen Roosan romaanin lainasin kirjastosta. Reitaria en lukenut selasin, minusta toteutustavaltaan kuin Kreisland kelasin, joten kirjastoon sen palautin, kahvit suuhun kulautin ja seuraavan teoksen aloitin.

H Jackson Brown: Life's Little Instruction Book

Olen saanut 10 cm x 10 cm kokoisen teoksen 160 sivua syntymäpäivälahjaksi joskus. Pienenä inhosin aforismeja ja elämänohjeita, mutta olen joskus aforismeja jopa kirjoitellut, mutta tämän kirjan afot ovat aurinkoisia ratkaisuihin pyrkiviä isoja ja pieniä. Isä on kirjoittanut pojalleen kirjasen, josta tulen hyvälle tuulelle, kun kerran vuodessa teoksen selaan läpi
Esimerkkejä
Have a dog
Look people in the eye
Sing in the shower

ja isommista asioista,  myös puolison valinnasta, mutta kirjaan vain yhden

Never invest more in the stock market than you can afford to lose

Lukuvinkki
Give yourself a year and read the bible cover to cover (itse kirjoittaisin the Bible, mutta en tiedä onko pienellä)

Avoid negative people

Yrittänyt olen :)
Seuraavan olen opetellut pikku poikana sekoitustemppujen lisäksi joskaan en pelaa uhkapelejä koskaan

Learn a card trick

ja viimeisenä tärkein, jota kaikki eivät voi enää tehdä

Call your mother
--

Axel Schefflerin Sananlaskuja teoksen vahvuus ei ole sananlaskut ne ovat tuttuja ja tunnettuja, ja jotkut tuntemattomia, mutta mukavia, olennaista on kuvitus, joka on lumoava, tyyli selviää kannesta.
---
Kolmas mukava opaskirja on kirppikseltä ostamani The Good Citizen's Handbook.
Sen on koonnut Jennifer McKnight-Trontz ja siinä on vanhoja julisteita ja ohjeita hyvään kansalaisuuteen, aika partiopoikamaisia, ja jotkut ovatkin partiolaisille, eli pese hampaat, syö vihanneksia, juo vettä, voimistele, kirja on jaettu useisiin osiin, eli Hyvä kansalaisuus alkaa itsestä, perheestä, käytöksestä koulussa ja työssä, naapuristossa, yhteisössä, maassasi ja maailmassa. Kirjassa on Amerikan perustuslakikin, kansallislaulun sanat ja ohjeita vältellä alkoholia, huonoja tapoja. Laitan vain kirjan kannen tähän. Kirja on yksinkertainen ja varsin behavioristinen, mutta näitä ohjeita noudattamalla maailma olisi parempi.

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Luin Karin Ehrnroothin teoksen Vinoon varttunut tyttö. Teos herätti minussa voimakkaita ja ristiriitaisia tunteita, ja siksi tein aika paljon pohjatyötä, jotta pääsen sisälle "omaelämäkerrallisen romaanin" maailmaan. Muutamia faktoja, jotka teoksestakin saa selville, joiden vedenpitävyyden voitte varmistaa, jos tämä olisi elämäkerrallinen teos eikä romaani, löytyy alta.

Isä syntynyt 1905 ja kuoli 2004, ylen elävässä arkistossa on kooste hautajaisista, joissa lapset ja vaimo ovat läsnä. Isä oli Mannerheim-ristin ritari ja haavoittui sodassa. Lukemani kenraali Yrjö Keinosen muistelmien mukaan isä oli vielä töissä puolustusvoimissa, kun lapset olivat pieniä ennen kuin hän jäi reserviin. Karinin äiti on omaa sukua Schack, saksalaista sukujuurta tanskalainen kreivitär syntynyt 1925. Avioliitto on solmittu vuonna ehkä 1958, Iltasanomien sivulla on 1959, sama kuin ylellä. Karin on syntynyt 1960, hänen veli nykyisin vähintään everstiluutnanttina toimiva romaanissa ”Hanski” on syntynyt vuonna 196x, ja nuorin tytär, nykyisin Tanskassa asuva lääkäri on syntynyt 196y. Tiedot jopa nimet löytyvät joko teoksesta tai tiedotusvälineistä. Merkitsin kuitenkin x, y , etten halua levittää tietoa kenenkään syntymäajoista, vaikka ne olisin saanut googlaamalla selville, enkä turhaan kirjoita kenenkään nimeä, mitä kirjassa ei ole mainittu. Karinin ikä on mainittu kirjan ”mainoksissa”, joten sen laitoin tähän.

Asiaan:

Karin Ehrnroothin teoksen rakenne on spiraalimainen. 305 sivun teos on jaettu kolmeen osaan, joiden jokaisen osan rakenne on sama, mutta tarina kehittyy eteenpäin, toisaalta jatkuvasti palataan samaan paikkaan ja samaan näytelmään, mutta eri kohtaan.

Teos on minusta alusta alkaen joko selviytymistarina tai kertomus pahasta olosta kumpana sen haluaa lukea. Minä luin sen selviytymistarinana, jossa henkilö saa oman tulkintansa ja pääsee valoon.

Ensimmäinen spiraali alkaa vauva-ajasta ja automatkasta ja suklaakaapista ja päättyy oppikouluaikaiseen tragediaan.

Toisessa spiraalissa päästään jo Hampuriin, käsitellään ymmärtämättömyytta, linnanherraa ja linnan kohtaloa, päästään teinivuosien Ruotsin kokemukseen ja osa päättyy kotoa pois muuttamiseen.

Kolmas spiraali alkaa hiihtoretkellä, huonejärjestelyjä kuvataan, koetaan isän kuolema ja päästään itse asiaan eli anoreksiaan, joka on läsnä jokaisessa kierroksessa. Syöminen, kilot, ulkonäkö, itsensä hyväksyminen, hoitoon joutuminen, sairaalajakso ja terapia ovat teoksen ydintä. Sitten teos loppuu, jonka peikkometsäosasta en erityisemmin pitänyt enkä valkoisen talon kohtalon analysoinnista.

Ihmisillä on useita ongelmia: on liikaa tai liian vähän aikaa, ja rahaa. Toinen iso ongelmakimppu on kommunikaatio-ongelmat ja pulmat tulla nähdyksi, hyväksytyksi ja toteuttaa itseään. Itseään on vaikea toteuttaa, jos ei ole mielestään hyväksytty tai ei tule nähdyksi. Kommunikaatio on tavallaan kemia, jotkut reagoivat keskenään. Reaktionopeus ja muodostuvat seokset ovat erilaisia. Romaanin päähenkilön ongelmien kuvaus alkoi niin varhaisesta lapsuudesta eli syyllistämättä ketään osapuolta, olisi apua pitänyt hakea jo varsin varhain. Teoksessa ja siitä tehdyissä pätkissä on erään perheenjäsenen syyksi kirjoittettu paljon. Vastuu on minusta kuitenkin molemmilla vanhemmilla. Nuorempien sisarusten vastuulle en laittaisi lastia. Jos toinen vanhempi on "hankala" toisen pitää palauttaa hänet ruotuun tai ryhtyä ratkaisuihin , se on jokaisen vanhemman velvollisuus. Perheessä ja todellisessa elämässä vaan on helpompi kirjoittaa kuin tehdä. Tilannetta kun on mahdotonta oman elämänsä perspektiivistä tarkastella objetiivisesti. Monet nuorten ongelmat voi nähdä murrosiästä johtuviksi, eli niihin puututaan liian myöhään. Parhaiten tämän kirjan tragedia olisi selitettävissä esikoisen, herkän, ja omia ja muiden tunnetiloja tulkitsevan taiteilijasielun paineilla, joita pahentaa vanhempien julkisuus ja ikä- ja kulttuuriero, ja se, että molemmat ovat varmasti kokeneet suursodan menetyksinä sekä isänmaallisesti että henkilökohtaisina kolhuina. Paineet tulevat myös ulkoa, kuuluisa ihminen on aina luupin alla, ja näitä on kirjassa kuvattu. Toisaalta eräät ikävät tapaukset jätettiin raportoimatta ja ei voi puuttua, jos ei ole tietoa.

Spiraalimaisesta rakenteesta on omat etunsa että haittansa. Etuna on selkeys, tiedetään mistä puhutaan, ja koko ajan ilmenee lisää. Haittana on tapahtumien unenomaisuus, tapahtuu asioita, joita ei naulata kiinni aikajanaan, ja tapahtumien toistuvuus voivat muuttaa sanojen luonnetta ja myös muistikuvien aitoutta alkaa epäillä epätarkkuuksien vuoksi.

Esimerkiksi:
Väite: television katsominen on kielletty. Kuitenkin monessa kohtaa ilmenee, että katsotaan sarjoja kuten Bonanzaa, ja Mustaa oria, tai Mustaa oria katsoi vain muu perhe ja Lottoa, joka alkoi vasta 1971.
Väite: Ei ollut karkkia eikä taskurahaa. Tämäkin tulee kumotuksi kouluepisodin ja juhlien yhteydessä. Lisäksi kesäpäivinä oli tarjolla limonadia, ja kioskiepisodin yhteydessä.
Väite: Ei saanut käyttää rahaa. Kuitenkin oli pappamopo ja siihen polttoainetta
Nämä ovat kaikki selitettävissä ajankohtatarkastelulla ja tulkinnalla. Väitteet varmasti pitävät paikkaansa tiettynä ajankohtana.
Kauppa-auto -episodien yhteydessä puhutaan 20 markan setelistä. 1963 rahanuudistuksessa ei tuolloin ollut kuin 1 mk:n seteli (joka ei ollut käytössä), 5 mk, 10 mk, 50 mk ja 100 mk, ja myöhemmin 500 mk, eli minusta ei ollut 20 mk:n seteliä tuolloin (s.65). Mahtoiko kauppa-autossa olla Sokoksen logoa, vai olisiko siinä voinut olla joku muu logo, vaikka Osuuskauppa? Toisaalta tämä kirjoittaja varmasti on kirjannut oikein, sillä hän muistaa värit, hajut, luonnonilmiöt ja tunnelmat. Kauppa-autokohtauksessa tulee esiin tämä anteeksipyyntöpakko, lasten kuuluu antaa sählätä, ei kaikkea riehakkuutta voi vaatia pyydettäväksi anteeksi. Pakotettu anteeksipyyntö on pahasta, jos mitään anteeksipyydettävää ei ole.

Sanojen toistot.
Sana "joutsen" esiintyy aluksi minusta huonossa merkityksessä, mutta lopussa joutsenten merkitys on erilainen.
Sana "huumori" esiintyy myös kahdenlaisena. Aluksi todetaan huumorin olevan sadismin hienostunut muoto (s. 174), sitten todetaan huumorin pelastavan ihmishenkiä (s.278). Sama pätee tarkasteluun huumorintajuisiin tanskalaissukulaisiin ja huumorintajuttomiin suomalaisiin, jälkimmäiset arvotetaan korkeammalle.

Nämä ovat vain pieniä virheitä hienossa, mutta karmeassa tarinassa. Tässä postauksessakin on puutteensa, virheitä tekevälle sattuu, ja niitä pitää tehdä.

Romaani muistutti minua ainakin kolmesta teoksesta. Menneestä maailmasta, Nikke kirjoista sekä anoreksian ja bulimian osalta Stalinin lehmistä.

Menneen maailman Brideshead on kuin Solgården, Valkoinen talo, joka menetetään ja jota kuvataan. On lastenhoitajat, hienot kulissit, mutta on olemassa kommunikaatio-ongelma, ongelmia, joista ei puhuta ja on keskusteluja Jumalasta. Mennen maailman manipuloiva kylmyys on läsnä lasiseinäkuvauksessa ja muulloinkin. Tietenkään teokset eivät ole yksi yhteen, mutta minulle teos tuli mieleen. Tässä on kyse perheenjäsenen kuvauksesta, Menneessä maailmassa ulkopuolisen (Charles).  Lady Marchmainia verrataan Menneessä maailmassa Maeterlinckin sankariin ja tulee juhliin hämähäkinseitissä.

Nikke kirjat tulivat mieleen kuvauksista kuivuvista paisteista, juhlista, joita varten stressataan ja kiitoskirjeistä, joita vanhempien painostuksesta ja ohjauksesta kirjotetaan, toisille vanhemmille, jotka niitä sitten lukevat. Nikke-kirjoissa on hyvin kuvattu myös aikuisten maailma ja ne paineet, jotka siinä koetaan.

Teoksessa on monia mestarillisia analyysejä, joista ensimmäinen on sana "työläinen". Crichton-Vulcanilla oli työläisiä. Kirjaa lukemalla tein tulkinnan, että työläinen on miltei kuin kommunisti, vaikka oma tulkintani ei ole tämä. Kirjoittaja mainitsee, ettei ole ollut tekemisissä työläisten kanssa. Sanaan työläinen on tuolloin liittynyt varmasti aatelista ja aatteellista latausta. Myöhemmin työläis-sanaa käytetään toisessa merkityksessä eli Wärtsilän telakalta tulee kioskille työläisiä, työläisiä kuvataan nokisen mustiksi, mutta onnellisiksi ja tulevat syömään ja juomaan! Työläiset ja saunojat olivat vieraita, kuten lapset aluksi sekä kansakoulussa (suomea puhuvia) ja oppikoulussa (ruotsia puhuvia). Selityksenä annettiin, että he olivat moderneja vasemmisto-liberaali akateemikko perheitä. Minusta ei välttämättä kaiken kattava selitys, sillä tuonaikaisista vanhemmista vähemmistö oli akateemisia, ja sosialistienemmistöisiä eduskuntia lienee ollut vain yksi tai kaksi. Tusinakananakin voi olla välkky, se täytyy aina muistaa. Kansanihmisissä (ja kanssaihmisissä) on voimaa, kuten kotisisar episodissa ilmenee. Saunakohtauksen trauma, miten sen voi väistää, koulussa kun ainakin on pakko käydä uimassa ja saunassa. Myöskään Elannon kauppa-autolla ei käyty, paitsi "poikkeustapauksessa", sielläkin olisi voinut olla työläisiä.

Luulin teosta lukiessa, että perheen kuri olisi ollut kovaa, mikä ehkä pitää paikkaansa, mutta vanhempien poissaoloko aiheutti yölliset mopon karkailut ja monet muut laiturilla istumiset (kannen kuva ei varmasti ole tällainen!)? Mikä merkitys oli hoitajien vaihtumisella? Tästä en saanut otetta.

Postaukseni porautuu pikku nyansseihin, enkä halua avata juonta, kannattaa lukea arviointi (hyvät linkit alla) tai itse kirja, mutta seuraavia yksityiskohtia panin merkille, jotka jäivät minulta kokonaan ymmärtämättä.
Puhutaan Eiran sairaalassa synnyttämisestä, eli mentiinkö Turusta Helsinkiin, minusta Eira on Helsingissä, mutta onko siellä sairaala ollut en tiedä?
Jos romaanin isä rakasti ja ymmärsi päähenkilöä, miksei hän muuttanut perheen äidin asennetta, tapoja, huonejärjestystä, pesujärjestelyjä ja tehnyt niitä tekoja, jotka olisivat helpottaneet ja taloratkaisuja? Teot ratkaisevat!
Voidaanko todella haukkua fläskus ja pissväskä termeillä, minusta jo suomalainen pissis on jo haukkumasanana hirveä?
Oliko romaanin  veljen asiat päätetty eri lailla kuin esikoisen jo lapsena, miten se sopii linnat-tarinaan?

Ne asiat, jotka olivat esitetty hyvin, olivat universaalit perintöriidat, ja lapsuuden tavaroiden merkitys. Molemmissa on kyse näennäisistä rahasta, mutta oikeasti oman lapsuuden lopusta ja lapsuuden ja aikuisuuden rajapinnan hakemisesta. Karinin analyysi maatuskanukeista on minusta oikein. Jäljelle jää lopuksi se pienin ja arin maatuskanukke, joka paljastuu perinnönjaossa, kun puhutaan tavarasta, mutta pitäisi käsitellä niitä asioita, joista olisi pitänyt puhua ja selvittää. Rahallisesti perinnönriidassa viidakonlain mukaan voittaa vain lakimies. Kovan maatuskakuoren alla voi olla hauras ydin, ja vanhemmilla ei ole tästäkään ennakkotietoa. Kuitenkin vanhempien vastuulla on antaa turvallinen kasvuympäristö, on kasvaminen ja kasvattaminen kovaa.

Toinen ansiokkaasti esitetty asia oli ratsastusharrastus. Ratsastusharrastus on säännöllisyyttä, jota ei kertomuksesta ilmene, toisaalta vihjataan halut Kaija Mustoseksi, joka wikipedian mukaan on ollut pikaluistelija, eli kuinka intensiivistä liikuntaharrastus on ollut ja onko se painottunut muuhun kuin ratsastukseen (Pyykön haastattelussa on todellisen maailman luistelu- ja juoksuharrastuksen päätepiste kerrottu ja se oli loukkaantuminen). Se nimittäin linkittyy minusta itsensä hyväksymiseen, syömiseen ja painoon. Anoreksian ja bulimian merkit ovat läsnä heti alusta lähtien. Ruuan himo, makean nälkä, näpistykset, salailu, laihuuden ihannointi, ja tolkuton liikunta, kävelyt saaren ympäri yöllä, ne tulevat ilmi jo ensi spiraalissa. Tämän oivalsin vain siksi, että olin lukenut Stalinin lehmät ja Marianne Käckon kirjan. Kolmannessa osassa anoreksian akuuttihoito ja terapia ovat jo käsittelyssä, aiemmissa osissa on vain viitteet "piilevästä" ongelmasta, joka oirehtii monin tavoin.

Perheessä on niin monta käsitystä kuin on jäseniäkin, käsitykset ovat tosia kaikille. Jokainen vanhempi kasvattaa niillä eväillä, kun on itse saanut. Kasvaminen on kivulias prosessi yhteentörmäyksiä tulee. Synnytyslaitokselta, tuskin Eirastakaan, saa elämän kultaista kasvatuskirjaa. Reaalielämässä, jos teet näin, saat tietyt ongelmat purtaviksesi ja tehdessäsi noin, joudut painimaan näiden haasteiden kanssa. On pelottavaa, jos aikuisuus menee lapsuuden traumoista selviämiseksi. Olisi valitettavaa purkaa omaa lapsuutta koko aikuisuus, tai jos oma vanhuus kuluisi siihen, että tulisi syyllistetyksi omien lasten toimesta.

On oltava rehellinen, ja puhuttava asiat halki perheessä, mutta ei lapselle voi puhua kuin hänen kehitystasonsa edellyttämiä asioita. Tässä teoksen mukaan on ollut suurimmat puutteet kotona?

Olisi hyvä saada tietoa siitä, miksi monilapsisessa perheessä joku oireilee ja toiset eivät, johtuuko se esikoisuudesta, "kuopuksena olosta", temperamentista, muuttuvista olosuhteista. Lapsen oireilu on varmasti kamalaa myös vanhempien kannalta.

En tiedä, olenko aikuinen ja tasapainoinen, jokainen voi päätellä tämänkin postauksen perusteella. En kyllä syytä virheistä vanhempiani, eikä siitä olisi enää hyötyäkään. Omia virheitä on tullut tehtyä, eikä niitä pysty välttämään jatkossakaan.

Pikkupoikana minulle oli ainakin tärkeitä monet kaverit, veli ja varsinkin kaikki isovanhemmat, omien vanhempien ohella. Olipa muutama ystäväkin. Mietin kirjaa lukiessa, että romaanin tytöltä puuttuivat olosuhteiden vuoksi ainakin isovanhemmat, mutta oliko kavereiden lisäksi ystäviä, kuvaukset niistä jäivät puuttumaan. Varhainen apu ainakin estää lisäongelmat, joita voi tulla perheen ukkosenjohdattimelle tai ilmapuntarille.
--
Kirjan sain joululahjaksi ja luin sen intensiivisesti hieman runsaassa vuorokaudessa, mikä todistaa, että kirja oli kiinnostava ja intensiteetti korkea.
--
Teoksen miljööstä: Kakskerran saarista löytyy lisää tietoa deekoolta . Karin Ehrnroothin esikoisteoksesta Isäni oli nuori sotilas löytyy arviointini täältä. Tästä teoksesta Lumiomena ja Marja ovat ainakin postanneet.

---

Lainauksia

s.14 En ollut käynyt päiväkotia ..., oliko tuolloin päivähoito-oikeuttakaan, oliko Kakskerrassa päiväkotia, Kakskerta oli itsenäinen kunta tuolloin, se liitettiin 1.1.1969 Turkuun, romaanin päähenkilö lienee ollut jo kolmannella luokalla tuolloin?

s.16-17 paino, ulkonäkö ja hoikkuus olivat jatkuvia puheenaiheita

s.18 Osa vanhemmista oli hyvin köyhiä .... rankattiinko tuolloin vanhempia?

s 22 voitin luistelukilpailun, lienee siis pikaluistelua?

s 30 "Joutsen"  .. pelottavassa merkityksessä

s 46 Luulen, että pelkäsin työläisiä hiukan siksi .... lisäksi olin kuullut, että he olivat kommunisteja
s.201 hymyilevät mustanokiset työläiset tulevat .. maleksivat .. juomaan ... syömään
Minusta tässä on koko teoksen yksi teemoista. Työläisiä, jotka syövät ja juovat, maleksivat, kuten kohdassa vielä lukee. Kioski- ja kauppa-auto-ostoksia on kuvattu toisenlaisissa yhteyksissä niin monta kertaa. Kauppa-autolla istui lihava mies, saunassa oli  rehevä nainen ...
--
Toinen paljon lainauksia saanut kohtaus on "mehiläiskuningattaren surina". En viitsi tähän panostaa, muut ovat sitä latua hiihtäneet. Mehiläiskuningatar tosin ei toimi näin, sehän perustaa yhdyskunnan ja munii jatkuvasti. Pesässä on haploidikuhnurit, jotka ajetaan pesästä häälennon jälkeen ja työläiset. Muutenkin kärpäs- ja hyönteisteemaa käsitellään. Koira syö kärpäsiä, ja kärpänen lemmikkinä, kunnes...., kimalaiset kopsahtelevat lasiin, lasi välissä äidillä ja tyttärellä  .. tätä latua kannattaa edetä :) Koulukohtaus on myös mielenkiintoinen, onko leipomoretki kaverien kanssa tärkeämpi kuin äidin auttaminen uppo-oudossa koulussa pikkusiskon haussa. Koulussa, jota itse on käynyt useamman vuoden, mutta äiti on ollut ulkomailla koulussa, tähän voi ola useita mielipiteitä. Voihan tässä miettiä onko romaanin kirjoittaja äidin puolella kuitenkin, ensimmäinen ajatukseni oli, että ei ole.

s.56 se mikä huolestutti isää, huolestutti aina minuakin

s.65 korissa oli seteli kaksikymmentä tuolloista Suomen markkaa

s 66 "Minähän olin paremman perheen lapsi .... kukaan ei uskaltanut ottaa yhteyttä vanhempiini", oliko tässäkin joku ranking, kuka oli hyvä perhe ja kuka parempi, ketkä olivat parhaita?

s.142 itse otin jokaisen kohtauksen todesta (rahapuheet)

s. 157 itkee kinkkua, joka on liian kuiva

s.123 nuoren kuolema => joku debriefing olisi pitänyt järjestää.

s166-175 on selitetty linnajutun merkitykselliset vaiheet! Linna Tanskasta (ei seltään Helsingöristä kuten Hamletissa) ja poika Suomesta

s 194 on selvitetty ratsastuskurssijuttua, jota en ymmärtänyt, miksei kotimaassa olisi voinut ratsastaa ja hoitaa hevosia? Ylipäätään en ymmärtänyt hevosjuttua, miksi tehdä asiat niin monimutkaisesti. Jos on hevonen, ostaa sen jos rahaa on, ja tuo lähitallille, ja hoitaa sekä ratsastaa, kilpailee, jos huvittaa.
--
Jos on lukenut kirjailijan esikoisen Isäni oli nuori sotilas, tämän romaanin kanssa voi tulla ongelmia, koska teoksen rakenne on samankaltainen ja lisäksi molemmissa on päiväkirjamerkintöjä. Lisäksi ylen elävässä arkistossa on kirjailijan haastattelu samasta teemasta ja hän kertoo juoksu- ja pikaluisteluharrastuksen olleen kovaa, ja päättyneen vammautumiseen. Näiden kahden teoksen ja haastattelun välillä toistuvat tietyt faktat hieman eri valossa, jokainen voi päättää itse, ovatko ne yhden pitäviä, ovatko perustelut tähtäämässä samaan suuntaan, toisaalta eihän tässä ole kysymys tieteestä vaan romaanista.

****
19.9.2015
Turun Sanomien lauantailiitteessä Extrassa on Karin Ehrnroothin haastattelu, ja kansikuva ja yksi koko sivun kuva. Jutussa on kerrottu sisarusten "henkilötietoja" eli syntymävuodet ja ammatti (tai arvo). Jutun mukaan "Kesäisin hänellä ja pojalla on aina tilaisuus tavata sukua ja etenkin 90-vuotiasta äitiä ja isoäitiä Karin Birgitteä". TS-Extra 19.9.2015 sivulla 4.
Hienoa, että näin on.

Samalla esiteltiin uusi kirja, jonka nimi on Hamburg Blues, bloggaus TÄÄLLÄ.

Tove Jansson: Nukkekaappi ja muita kertomuksia

Tove Janssonin Nukkekaappi ja muita kertomuksia (Dockskåpet och andra berättelser) on novellikokoelma  vuodelta 1978 ja suomentanut Eila Pennanen, minulla oli neljäs painos vuodelta 2003.

Nukkekaappi ja muita kertomuksia sisältää 12 hyvinkin erilaista novellia.

Ensimmäinen Apina novelli kertoo kuvanveistäjämiehestä jolla on lemmikkiapina. Apina on ailahtelevainen ja mies ei ymmärrä, että apina ei ole ihminen. Luettuani Kiplingin Bimi novellin, totean, että tämä oli varsin laimea.

Nukkekaappi novellissa Alexander ja Eri asuvat yhdessä, ja Alexanderin nukkekaappi-projekti etenee ja yksityiskohtia hiotaan. Sähköt tekee Boy. Erik taas joutuu korjaamaan jäljet. Dramatiikkaa tihkuu loppuratkaisussa. Novellissa on kuvattu hienosti mukavan harrastuksen kasvavan perfektionismin vuoksi maanisiin mittoihin:  talo tekemisen lisäksi hienot huonekalut, kaikki yksityiskohdat, sähköt ja valot. Taiteilija flowssaan unohtaa kaiken muun, ja toinen korjaa työn lastut ja roskat. Toinen merkille pantava asia juonta paljastamatta on se, että Alexander tekee talon ilman piirustuksia, huone kerrallaan, yksityiskohta kerrallaan. Toinen voisi suunnitella kaiken paperilla ja toteuttaa, tai sitten näiden välimuoto. Janssonin tuntien hän tietää nukketalon valmistamisesta todella paljon ja se huokuu tässä novellista. Tove Jansson on tehnyt Tampereelle (Metson Muumilaakso –museo) yhdessä Pentti Eistolan ja Tuulikki Pietilän kanssa Muumitalon, korkean hienon talon, jossa on huonekaluja ja viimeisteltyjä yksityiskohtia. Lisäksi on paljon muita rakennuksia ja asetelmia. Hän tietää, miten nukketaloja, ikkunoita ja huonekaluja valmistetaan, hän ehkä tietää miten syvälle talon rakentamiseen voi uppoutua. Tarina on kertomus tavoitteesta saada aikaan hieno nukketalo, ja uppoutuminen yksityiskohtiin ja niiden perinpohjaiseen viimeistelyyn. Novelli on silti hieman pitkäpiimäinen.

Aikakäsite

Mummun aikakäsitys on sekaisin, huolestuu lapsenlapsi. Luulin pitkään, että kyseessä on tytär, mutta kyse onkin Lennart-nimisestä kaverista, joka vie Mummun Alaskaan. Siellä tavataan John, ja oikeastaan tarina jää sille tasolle. Novellin kerronnassa minäkerronta vaihtuu Lennartin sukupuolen ilmitulon jälkeen kaikkitietäväksi.

Lokomotiivi

Tässä päähenkilönä on dostjevskimäinen koneenpiirtäjä ja sihteeri, joka näkee unta vetureista, ja hän yrittää niitä myös piirtää. Tässäkin tarinan kuluessa selviää, että kyseessä on mies ei nainen, joksi aluksi häntä luulin. Mies tapaa naisen. Mies on liian pedantti ja elää fantasioissaan, kuten nainenkin, valitettavasti heillä on eri fantasia. Tarinan loppuratkaisu kärjistyy junamatkalla ...

Kertomus Hilosta  Havaijista

Havaijilainen baarimikko on oppaana Frans-nimiselle turistille, joka näyttää ruskealta hiireltä. Nukkekaapin Boy näytti oravalta, eli Janssonilla on ihmiskuvauksessa jyrsijäteema päällä. Päähenkilöllä on mummo, joka muistaa suuret 1900-luvun alun hyökyaallot ja on miltei satavuotias. BM kääntää mummon tarinoita oman mallinsa mukaan turistille, joka taas puijaa häntä, eli pelitys on käynnissä. Frans on hotellivuokrarästiläinen, joka alkaa työskennellä, jotta ylöspito järjestyy. Tarinan kuluessa saaren romuongelma ilmenee.

Muisto uudesta maasta on kiintoisa novelli amerikansuomalaisista. Isosisko Johanna tienaa siivoojana rahansa ja huolehtii pikkusiskoistaan Mailasta ja Siiristä. Siiri menee "luvatta" naimisiin italialaisen kanssa, jolla ..
Tässä on jännitettä moneen suuntaan, ja minusta oikein hyvä tarina. Sitä sopii pohtia, jos muuttaa uudelle mantereelle, kuinka paljon on amerikkalainen ja kuinka paljon suomalainen, ja tämä novelli antaa siihenkin ajattelukehikon

Sarjakuvapiirtäjä -tarina on kiinnostava, koska Tove Jansson teki itse sarjakuvaa. Pakkotahtisuus minusta näkyy Muumisarjakuvissa, enkä erityisesti pidä Muumi-sarjakuvista. Tässä novellissa Blubby -sarjakuvaa piitänyt Allington himmeni kuvasta tilalle Fried palkkaa Samuel Steinin, jonka työkaverina on Carter, punatukkainen erakko. Pohdintaa harrastetaan sanomalehtisarjakuvan luonteesta, eli jatkosarjoissa ensimmäinen kuva purkaa jännityksen seuraavat  rakentavat uuden tilanteen, jota viimeinen kärjistää. Tämä tietty rytmi on havaittavissa esimerkiksi varhaisimmassa Tinteissä, jota lehdissä julkaistiin.
Tärkeitä teemoja ovat tässä novellissa sarjan myynti muihin maihin, oheistavarakauppa, lukijakirjeet, aikataulu, aiheet, oman itsen ja läheisten ammentaminen, ja burnout, joka on käsittelyssä myös Muumipappa ja Meri teoksessa.

White Lady novellissa on kolme vanhaa ladya, jotka menevät ravintolaan. White Lady on drinkki. Minusta ladyt elävät vanhojen tapausten, kreivien lumoissa. Kirjailija Ellinor on katsomassa kreivien sijaista nuorison reivejä, eli hakemassa materiaalia kirjaansa. May jää taustaan, eikä Regina ole kuningatar. Nomen est omen, ei tässä pidä paikkaansa.

Taidetta luonnossa on minusta hyvä juttu. Työhönsä sitoutunut taidenäyttelyn vahtimestari ajautuu väittelyyn abstraktin taiteen merkityksestä ja tulkinnasta. Olen samaa mieltä kuin ostajat, että taidetta jokainen tulkitsee tyyllillään, eikä ole olemassa yleistä kaavaa, jokainen saa tehdä oman tulkintansa, ja myös ostaja.

Päärooli novellissa näyttelijä kutsuu luokseen nynny-serkkunsa sisäistäkseen pääroolinsa. Nynnyssä on myös hyvää.

Kukkalapsi on tarina Flora nimisestä naisesta, joka avioituu liikemiehen kanssa. Elämä lipuu ohi myös leskenä ollessaan, ja kotimaassa shampanja maistuu, ja kuvitellut vieraat viihdyttävät. Floran elämä on kuin samppakaljan kupla, pramea, mutta vailla sisältöä.

Suuri Matka. Elena ja Rosa ovat ystävättäret. Rosan äiti, joka on sairas, on suunnitellut matkaa, jota ei ole koskaan tehnyt. Rosa on roikkuja, roikkuu äidissä, jonka kanssa asuu ja Elenassa. Elena rohkaisee lopussa Kanarian saarille. En ihan ymmärtänyt novellia. Rosa ja Elena kuvataan hiiriksi!

Novelleissa on monesti naisia kaksi tai kolmin, miehiä, mutta perusperheitä ei käsitellä. Paljon käsitellään taidetta, sen tekemistä, ymmärtämistä, teatteria. Boheemia elämää eletään: tupakkaa poltetaan, ja kuplajuomaa juodaan. Ihmisiä kuvaillaan jyrsijöiksi. Taide on myös läsnä. Rehellisesti sanoen novellit ovat varsin pitkästyttäviä.

Tove Jansson tunnetaan Muumipeikon "äitinä". Muumipeikosta on kirjoja ja sarjakuvia. Sarjakuvia Tove teki 1940-luvulla Ny Tid –lehteen ja 1954 alkaen Englannissa Evening News lehteen. Hänen veljensä Lars Jansson jatkoi muumisarjakuvaa 1970-luvulle asti. Sarjakuvista en erityisemmin siis pidä, ehkä pakkotahtisuus näkyi liikaa, lisäksi jotkut aiheet ovat arveluttavia.

Tove Jansson on myös kuvittanut muiden töitä, esimerkiksi J.R.R Tolkienin Lohikäärmevuoren, joka ilmestyi suomeksi 1973. Tämän kirjan olen lukenut ja kuvituskin on hieno.

Tove Jansson on maalannut myös useita maalauksia. ja olen ollut näyttelyssäkin, ja teoksia oli modernejakin, ja Tampereen Metsossa on Muumilaakso, jossa Muumitalo ja erilaisia asetelmia. Tove Jansson kuoli 27.6.2001.

Kirjailijana tunnetuimmat teokset ovat muumikirjat: Vaarallinen matka, Muumipeikko ja pyrstötähti, Muumipeikko ja taikurin hattu, Vaarallinen Juhannus, Taikatalvi, Muumipapan uroteot, Muumipappa ja meri sekä Muumilaakson marraskuu. Muumikirjoja on pidetty lastenkirjoina, mutta esimerkiksi Muumipappa ja meri ja Muumilaakson marraskuu sekä novellikokoelma Näkymätön lapsi eivät ole lastenkirjoja. Wsoyn www-sivujen mukaan Tove Janssonin kirjoja on käännetty yli 30:lle kielelle. Tove Jansson on suomenruotsalainen ja hän on kirjoittanut teoksensa ruotsiksi. Hänen kirjojaan ovat myös Haru eräs saari, Kuvanveistäjän tytär ja Kunniallinen petkuttaja, jonka olen lukenut, ja on aikuisten kirja, enkä siitä oikein pitänyt, luultavasti olin liian nuori ymmärtääkseni siitä mitään. Tämä on viimeinen Jansson postaus vähään aikaan.

Pelistä otettu kuva muumitalosta, nukkekaappi tämäkin on

Sarjakuvakirjan kansi

Hellevi Salminen: Sanovat Allisoniksi

Luin suomalaisen tyttökirjan eli Hellevi Salmisen Sanovat Allisoniksi. Päähenkilö on Tarja, joka asuu toimittaja-kirjailijaäidin ja Mauri-insinööri-isäpuolen kanssa. Kotona on myös kaksoissisarpuolet. Tarjaa sanotaan koulussa Allisoniksi, kyse on koulukiusaamisesta, Allson on teoksen mukaan Peyton Placen keskiviikkosarjan hahmo?

Juoni: Tarjan elämää ja perhettä kuvataan. Tarja käy oppikoulua, kenties jopa lukiota. Tarja tapaa sattumalta rinnakkaisluokan Pentin. Tarja on aika perinteinen tyttö, mutta Pentti on Maurin mukaan kommunisti, joka vaahtoaa 1970-luvun hengessä chekevaroista ja castroista, mutta on autokauppiaan ja hammaslääkärin poika. Kirja on suhteellisen elämänmakuinen, perinteinen ja minusta oikein hyvä, jotenkin ajankuva tulee hyvin ilmi, ongelmat ovat luokassa samoja kuin nykyään, on kiusaajat ja kiusatut. Jos koulussa pärjää, vinoillaan, jos on uutta vaatetta, kampausta, puhuu pojan kanssa, vinoillaan. Kukaan ei koskaan puutu. Jos et muutu, homma jatkuu, jos muutut, kiusaaminen jatkuu eri muodossa. Kirja on yli 40 vuotta vanha, sillä minulla on neljäs painos vuodelta 1972. Sivuja on 114 ja lukuja 17.

Tarja eli Allison on iis pullantuoksunen esimerkkinuori, joka hoitaa pikku kaksoset ja on kiltti ja ahkera. Pentissä eli Penassa näkyy ajan henki, hän tupakoi, ja on kiinnostunut näennäisestä maailmanparannuksesta, muistaen itse kuitenkin hankkia mankat ja moottoripyörät. Penan äiti pitää lähetystyötapaamisia ja matkustaa Israeliin, ja poika kritisoi matkoja maksun kannalta. Näsäviisaana pojalta jää kokonaiskuvio näkemättä. Paljon rahaa tuohon aikaan kului kylmän sodan ylläpitämiin varustelukustannuksiin, eikä yksittäisen ihmisen muutamaan ulkomaan matkaan. Minua hieman ärsytti penanuoren kovinkin punahenkinen puolustelu, mikä luultavasti oli ajan muotia. Tarja on puolestaan isänmaallinen konservatiivi, vaikka äiti on freelancertoimittaja ja isäpuoli amisopettaja ja insinööri ja Tarja on avioerolapsi, mutta ydinperusperheen Pena on punikki, vaikka äiti on uskovainen hammaslääkäri ja isä on äveriäs autokauppias. Aatteet aaltoilevat, ja ristiaallokkoa syntyy.

Ajan henkeä tai muuta, mutta Tarjan särkevä hammas, vain poistettiin!

Kirja käynnistyy lukukauden alkupuolella, ja loppuu seuraavan lukuvuoden alkuun. Kirjassa kuvataan Tarjan äidin nuorten kirjan kirjoitusta, Tarjan koulua, viatonta seurustelua ja elämää pikku episodeja, ja muuttoaikeista Helsinkiin puhutaan. Taustalla riehuu Vietnamin sota ja Lähi-idän tilanne kuohuu ja kytkennästä Palestiinaan saadaan jännitystä aikaan, joskin kyse on väärästä hälytyksestä. Kirja päättyy mistä alkaakin, eli syksyiseen kouluun Vinoilut sattuvat edelleen Tarjaan, mutta Pena on onneksi vielä mukana, ehkä pari särmää hiottuna ja muutamaa vaahtokuplaa vähempänä.

Pidän kirjan antina ajankuvan tallentumista sivuille. Eikä ongelmat ole niin erilaisia kuin nyt, on bileitä punssilla ja pillereillä, vatsahuuhtelua, uutisissa sotia, nälänhätiä, luonnonkatastrofeja, lentokonekaappauksia ja arjessa koulukiusaamista ja rahapulaa ...  Puhutaan kotitalouksien velkaantumisesta, tv:n, auton  ja muun tavaran tuputuksesta. On avioero, ja lapsi ei näe isäänsä.

Mutta Tarja on yhtä pullantuoksuinen pehmo tyttö kuin 2000-luvun Hämeen-Anttiloiden Nietos -sarjassa. Tällaisia tyttöjen pitää ollakin :) Ongelmahan tulee siitä, että kaikki eivät pysty täyttämään tätä standardia, esimerkiksi tasapäistävän, pitkäkestoisen ja raa'an koulukiusaamisen vuoksi. Tupakointi 1970-luvulla oli sallittua, ongelmana ei pidetä Pentin tupakointia ja välikaljan juontia. Rivien välistä pojille sallitaan enemmän kuin tytöille, jota mallia en itse pidä tasa-arvoisena. Nuorten elämä ja pulmat ovat yhä samoja. Nuorten maailmaa on muuttanut nykyiset iPodit, ja internet, enää ei kahviloissa ole slovaria, eikä leffassa niin usein käydä. Kännykkä on muuttanut vielä enemmän, kaikki ovat periaatteessa tavoitettavissa. Ilmeisesti ennen piti tehdä treffit, jonne oli syytä saapua ajoissa, ei ollut mahdollista ilmoitella myöhässä olojaan kännykällä.

Teoksen tytöt ovat minusta perinteisiä suomalaisia eli  Tarja (Allison) ja äiti, muut tytöt ovat suhteellisen normaaleja. Pojista ei voi sanoa samaa: Pena on minusta vaahtoava tyhjänpuhuja, ja Mauri hyvää tarkoittava, mutta liian suuren tilan ottava isäpuoli.

*****
Hellevi Salmisen (s.1941) myöhäistuotantoa on Samuel ja Kekkosen puku

Näkymätön lapsi, Tove Janssonin novelleja

Ti-ti-uu

Näkymätön lapsi sisältää seuraavat novellit

Kevätlaulu, Kamala tarina, Vilijonkka joka uskoi onnettomuuksiin, Maailman viimeinen lohikäärme, Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, Kertomus näkymättömästä lapsesta, Hattivattien salaisuus, Sedrik ja Kuusi.

Kevätlaulu, josta yläkuva,  avaa kokoelman, se on loistava tarina Nuuskamuikkusesta, jota vaivaa ahdistus Muumipeikon tapaamisesta, sävelmän tekemisestä ja nimettömästä pörriäisestä, joka saa nimen. Ti-ti-uu on minusta rautaa. Seuraava tekstikatkelma liittyy novelliin, missä Nuuskamuikkunen elää hetkessä.

"Kulkeminen oli ollut kevyttä, sillä selkäreppu oli melkein tyhjä eikä ollut huolta mistään. Nuuskamuikkunen oli tyytyväinen  metsään ja ilmaan ja itseensä. Huominen ja eilinen olivat yhtä kaukana, mutta juuri tällä hetkellä aurinko helotti koivujen välissä kirkkaan punaisena ja ilma oli vilpoinen ja leuto. Tämä ilta on laulun ilta, ajatteli Nuuskamuikkunen. Uuden laulun, jossa on yksi osa odotusta, kaksi osaa kevätkaihoa ja loput vain hillitöntä hurmaa siitä, että saa vaeltaa, olla yksin ja viihtyä oman itsensä seurassa".

Pitkähkö lainaus, mutta minusta henkii hyvin Nuuskamuikkusen aatokset. Pidän tätä tarinaa parhaana muumikatkelmana kertoo paljon Nuuskamuikkusesta ja hänen asennoitumisestaan Muumipeikkoon.

Vielä novellin päätös. .."hänen kevätsävelensä alkoi liikehtiä jossain hatun alla. Siinä oli yksi osa odotusta ja kaksi osaa kevätkaihoa ja loput hillitöntä yksinolon hurmaa".

Kamala tarina on nimensä mukaan kamala, siinä on tuhma isoveli, joka kaunaa ja kiusaa pikkuveljeä, kunnes saa maistaa omaa lääkettään. Kokonaisuutena opettavainen tarina Homssuista ja onhan tarinassa Pikku Myykin ...Tarinassa on samoja kuvitteluteemoja kuin on Muumilaakson marraskuussa.

Vilijonkka, joka uskoi onnettomuuksiin on tarina, jossa neuroottisen Vilijonkan ja Kamsun osat vaihtuvat, todellisen onnettomuuden jälkeen. Taifuuni tuuletti Vilijonkan rihkaman ja neuroosit mennessään. Virkistävä tarina, jonka kuvat ovat upeita, ja tukevat hienosti tarinaa.

Maailman viimeinen lohikäärme, tarina kertoo paljon Muumipeikon ja Nuuskamuikkusen suhteesta. Muumipeikko löytää jotain, joka magneetin lailla suunnistaa Nuuskamuikkusen luo. Nuuskamuikkunen on pakotettu valehtelemaan saadakseen Muumipeikolle hyvän olon. Hyvä Tarina

Hemuli joka rakasti hiljaisuutta, on tyypillinen Janssonia. Huvipuistossa on melua, lipuntarkastaja Hemuli pakenee kun vesi huuhtoo laitteet pois. Lapset pyytävät apua ja Hemuli vastahakoisesti tekee osista uuden paremman puiston. Mukava tarina.

Kertomus näkymättömästä lapsesta, niminovelli, joka kertoo ivallisen ja väärän kasvatuksen tuloksena syntyvät "näkymättömän lapsen", pitää osoittaa omat äärivivat, olla näkyvä. Piirrossarjasta juoni eroaa sikäli, että tarina on lyhyempi eikä sisällä Haisulia. Viha saa Ninnin näkyväksi, pitää osata myös suuttua.

Hattivattien salaisuus. Muumipappa lähtee kotoaan, oltuaan tavallistakin kummallisempi. Elämä muumilassa jatkuu, koska on sovittu, että toisista ei olla huolissaan. Pappa hurahtaa hattivattien matkaan (vrt. Muumit ja tuhotulva), Matkalla hän oivaltaa, että hattivatit eivät olekaan vapaita, koska heidän on pakko kerääntyä yhteen ja sähköistyä, ja siksi itse etäytyy kotiin :)

Sedrik on kertomus Nipsun virheestä antaessaan lelukoiransa Kampsun kersan kamppeeksi. Nuuskamuikkunen opastaa Nipsua tarinallaan tädistään, joka eli pikkutavaroiden lumossa, mutta luu kurkussa ja vatsassa. Tarinan opetus on, että antaminen on autuasta. Tarina on oikeasti hieno, vaikka tässä sen latteasti kerroin.

Kuusi. Tämä joulutarina on mukava, sama kuin piirretyssä. Muumit, kun nukkuvat talviunta, eivät ole joulusta kuuleetkaan. Kontrollifriikki Hemuli herättää perheen, joka pöpperössä hankkivat pelottavaa joulua varten kuusen (sentään Kampsun metsästä :), koristeet, ruokaa ja lahjoja ja antavat kaikki pikku Nyytille ja hänen perheelleen, jolla on nyt ensimmäinen ikioma joulu.
*****

Anu Kaipainen Kellomorsian

Anu Kaipaisen Kellomorsian (1977) koostuu kymmenestä nimettömästä luvusta ja on  280 sivun mittainen kertomus kertomuksessa. Tällä on tarkoituksensa, mutta on sikäli epäuskottava, sillä tarina on liian pitkä ja monimutkainen kerrottavaksi illanistujaisissa. Siinä käsitellään yliluonnollista kokemusta, tai kokemusta, jonka päähenkilö kokee yliluonnollisena. Minulla oli merkintöjä täynnä oleva Suuren Suomalaisen kirjakerhon kirja vuodelta 1978, jonka alussa on Anu Kaipaisen esittely. Anu Kaipainen syntyi vuonna 1933 ja kuoli vuonna 2009, hän oli äidinkielenopettaja, josta tuli tuottelias kirjailija. Tämä on ensimmäinen Kaipaisen teos, jonka olen lukenut.

Kellomorsiamen päähenkilönä on laulunopettaja Johanna Liimatainen, vanhapiika, rehtorin nuorempi sisar. Rehtori on evakkokarjalaisen esikoinen, ja peruskoulun myötä menettämässä rehtoriuden, ja kaverin ote on vallankahvasta kirpoamassa ja käsi on viinapulloon tarttumassa. Rehtorilla on vaimo, kaksi lasta, joista tytär Kille riiustelee Paavo-poliisin kanssa, mistä herra rehtori ei lainkaan pidä. Rehtori oli ennen HERRA, nyt joutuu jopa tiskaamaan, ja ei ole edes varaa yliopistossa opiskelevia lapsiaan rahoittaa. Tällä on merkitystä, kuten rehtorin vaimon yrittäjän haluilla, vaikka teoksen pääpaino on ihmekokemuksilla, on olemassa muitakin teemoja, joita on vähemmän käsitelty. Koulun tavat, suunnitelmat, kouluhallituksen ja koululautakunnan kova ote koulusta, opettajien loman jälkeinen ahdistus esitetään kirjassa. Puhutaan poliisin pelosta, ja lääkärin tympääntymisestä. Puhutaan tuotteistamisesta, uskosta, ja epäuskosta.

Kirjan lukemiseen meni minulta muutama viikko aikaa, sillä en päässyt rytmistä kiinni ja jätin kirjan välillä kesken. Ongelma on siinä, että kirja on taitavasti rakennettu. Saunapolulla tapahtuu jotain. Johannalle muodostuu kellon muotoinen arpi vatsaan. Johanna kuulee tai on kuulevinaan tikitystä ja Äänen puhuttelevan häntä. Klaus Helminen kuorolähettiläs tahtomattaan rohkaisee Johannaa kuuntelemaan sisäistä ääntään. Nuhjusta, arasta opettajasta tulee itsevarma kuoromusiikin lähettiläs. Musiikki on ala, jota tunnen kaikkein heikoimmin, osakseni on jäänyt vain kuuntelu, siksi osa kerronnasta meni ohi, sillä en ole kuullutkaan yhtään kappaletta, jota kirjassa veisattiin. Johannan koulussa laulutunnit sujuvat paremmin, ja paikkakunnalla tehtaan kuoroonkin saadaan potkua, ja hieman liikaakin ... Pikkupaikkakunta on täynnä ristiriitoja on toisaalla uskonnollisia ristiriitoja ja poliittisia, eli eräät kirkolliset piirit paheksuvat farkkukansaa, ja toisaalla rehtori paheksuu Johanna halua olla työläiskuoron toiminnassa. Rehtori on esitetty niin elämän kyllästyneeksi henkilöksi ja hän häpeää ja manipuloi Johannaa joka suhteessa. Rehtorin vaimo on esitetty myös epäedullisessa valossa. Hän tuotteistaa myöhemmässä vaiheessa Johanna-ilmiön, ja kyynistä on toiminta.

Ylläoleva ei juurikaan kerro kirjan tunnelmasta, sillä kirjan kerronta etenee eri näkökulmin, välillä Johannan, välillä Klaus Helmisen, välillä rehtorin, välillä Saaran, Johannan "parantaman" anorektikon. Kuorohomma karkaa käsistä, ja rehtori hommaa Johannan lääkärille ja lääkitykseen, lähinä siksi, että saisi pitää rehtorin työn, latinan opettaja kun on, jäisi muuten vain tunnittomaksi tuntiopettajaksi. Rehtorin vaimo joko uskoo tai "uskoo" Johannan kykyyn parantaa, ja lopettaa lääkityksen ja tuotteistaa ilmiön ... Johanna esitetään jo alusta alkaen noin nelikymppisenä vanhanapiikana, joka asuu äidin kanssa, ja veljen naapurissa, ja joka potee unettomuutta, ja oppilaat hyppivät hänen silmilleen.

Toinen asia, joka vaikeuttaa teoksen ymmärtämistä on se, että tulkinta menee sinikäyrää. Välillä kerronta tukee käsitystä ihmeestä, välillä ei, myös Johannan oma käsitys asiasta vaihtelee. Muuttamalla tarkastelunäkökulmaa tulee tulkinnasta haastava. Myöskään siitä, että kuuleeko muut kellon pirinään en osaa vastata. Siksi tämä bloggaus ei ota kantaa, mitä Kaipainen on tavoitellut kello-asiallaan, sen tiedän, että Kaipainen naiskirjailijana on terävä havainnoissaan lehdistön halussa tehdä ilmiöitä nostaa ne ja repiä sitten alas, ihmisten kaipuusta ja pelosta yliluonnolliseen. Eräs havainto on syvä kahtiajakautuneisuus. Teoksessa Johanna ehdotti, että  lapset menisivät katsomaan punakapinallisten hautoja, jota puolet pitäjää ja rehtori paheksuvat. Toinen havainto on ongelma, kun poliisi pelkää ja näkee painajaisia, ja Kaipainen vie asiaa vielä pidemmälle. Lehtikuvaajan repliikki on kyyninen: s.120 -Älkää pelästykö. Me emme halua kuvata SITÄ. Meille on itse asiassa aivan sama, onko koko arpea olemassakaan. Pääasia, että voimme keskustella siitä kuin se olisi olemassa.   s125 -Seinähullu, ajatteli valokuuvaaja.

Johannan ulkonäkö on tavallinen, mutta s.129 , ...päätänsä pidempi kaikkia muita, ja tukka paloi punaisena, vatsassa arpi kuin kekäle, silmissä se varma tuli. 

Kuorohomma loppuu, mutta kun sairaita lappaa odottaessaan parantumista. Kukaan ei jaksa sellaista menoa, ei myöskään Johanna. Eräänä kertana hän huutaa pihamaallaan, ja sitä ihmetellään ja paheksutaan. Ihmettelin, miksi burnoutissa olevaa naisen huutoa paheksutaan enemmän kuin humalaisen miehen. Burnout on minusta nimittäin yksi kirjan teemoista, vaikka termiä ei tuolloin tunnettukaan burnoutin vastakohtana on työnilo, miksi se on niin pelottavaa. Rehtori, Johanna, lääkäri, Paavo-poliisi ovat vähintäänkin menettäneet kyvyn nauttia työstä ja elämästä. Johanna ei nyt ole koskaan siitä voinut nauttia.

Kirjan viimeisessä luvussa palataan taas alkuun, ja kirjan päätöstä voi kuvailla onnelliseksi.

Kirja herättää minussa ristiriitaisia ajatuksia, enkä osaa luonnehti sitä hyväksi tai huonoksi. Minusta teos oli rakennettu taiten, se herätti ajatuksia, mutta 280 sivun mittaan nähden se oli hieman puuduttava.

Tove Jansson: Muumit ja suuri tuhotulva

Muumit ja suuri tuhotulva, 1939 aloitettu ja loppuunsaatettu 1945.

Muumipeikko ja Muumimamma seikkailevat tässä 54 sivun mittaisessa kuvitetussa lastenkirjassa. Tavoitteena on löytää hattivattien matkaan mennyt mies eli Muumipappa. Käydään ”karkkimaassa” tavataan jo sitä ennen arahko Nipsu, joka otetaan mukaan ja kaunis Tulppaana, joka taas tapaa sen oikean. Tarina rullaa eteenpäin muumimaisena.

Teoksessa on paljon aineksia, mitä on myöhemmissä muumikirjoissa: limonadi, suklaalevy, Muumimammalla on käsilaukku, mutta ei mitään esiliinaa, eikä Papalla silinteriä. Tapahtuu tulva, joka nostaa veden pintaa. Rajuilman syntyä enteillään kuvaamalla mustaa pilviseinää ja tavataan muurahaisleijona, kuten Taikurin hatussa.

Mutta on teoksessa paljon mitä muissa muumikirjoissa ei enää ole, eli palmuja, Marabu-haikara, ja kaktus ja mainitaan auto.

Hattivattien veneisiin tutustutaan, myös emokissa poikasineen tavataan, saadaan pullopostia ja S.O.S - lippu nähdään.

Loppu on onnellinen, löytyy siippa, talo ja helminauha.

Teksti sopii lapsille luettunakin, ja kuvia voi katsella. Muumit ovat vielä pieniä ja laihoja, mutta onneksi siitä kasvoivat ja pullistuivat J

Jansson Tove , Jansson Per Olov Outo vieras Muumitalossa

Kirjan etukansi



Muumilaakso pelistä printscreenillä otettu kuva

Outo vieras Muumitalossa on Tampereen Metso Muumilaakso muumimuseoon tehdyn talon hienoa esittelyä, ja kehyskertomus soljuu oivasti mukana. Meillä on myös taloa ja museota esittelevä CD-peli, josta yhden huoneen kuvan kaappasin print screenillä ja pienensin.

Kirjasta en kerro muuta kuin kuvia on paljon ja se on hieno lisä muumikeräilijälle.

Museossa näytteillä olevat talo, laiva, vitriinit ja asetelmat sekä piirrokset ovat aivan mahtavia. Tila on hämärä ja muumitunnelmaan pääsee helposti.

Museoon on pienehkö pääsymaksu.

Kuvia PC-CD:n kannesta

Painamalla Jansson Tove tai muumit hakusanaa aukeaa muut rosoiset arviot selaimeen :)

George Gamow: Maailmankaikkeuden synty

Kirjan yksi mustavalkokuvista

George Gamow: Maailmankaikkeuden synty, wikipedian mukaan 1952, mutta WSOY:n painamassa niteessä Gamowin alkusanat kirjattu marraskuulle 1951, ja suomentajan Risto Niinin alkusanat 2.8.1953. Kirja on tullut minulle pussissa, joka muuten olisi joutunut roskikseen, mutta sitä myydään yhä  sekä antikvariaateissa että huuto.netissä. Teoksessa on 167 sivua, joista viimeiset ovat kattava hakemisto. Viimeinen tekstisivu on 159.

Varoituksena totean, että olen maallikko myös tähtitieteen ja fysiikan alalla, vaikka olen fysiikkaa hieman lukenut ja tähtitiedettä seurannut, mutta olen täysin tumpelo amatööri molemmissa.

Teoksessa käsitellään maapallon ikää, radioaktiivisia isotooppeja, valtamerten ikää, ja kuun ikää. Sitten käsitellään tähtien ikää ja päädytään otaksumaan, että avaruus laajenee, ja on olemassa todisteita alkuräjähdyksestä, eli kaikki massa olisi ollut yhdessä ”pisteessä”. Tämä on ollut kova väite vuonna 1951, koska silloin saattoi olla toisenlaisiakin teorioita, esim. jatkuvan luomisen malli, joka on mainittu myös kirjassa. Hoylen teoria ainakin väittää uutta materiaa muodostuvan kompensoimaan laajenemista. Gamowin mukaan Hoyle otaksui vedyn ytimiä voivan syntyä. Luultavasti tämä ei siis pidä paikkaansa, sillä Gamowin aikoihin ei oltu vielä havaittu ns. pimeää massaa, eikä pimeää energiaa. Myös mustat aukot puuttuvat teoksesta, on vasta havaittu valkoiset kääpiöt. Luultavasti BIG BANG pitää paikkaansa, koska useimmat havainnot tukevat tätä, kuten myös loputon laajeneminen, mihin otetaan kantaa ja otaksutaan laajenemisen jatkuvan loputtomasti, mikä on ollut terävä väite tuolloin. Kirjassa puhutaan avaruuden kaareutumisesta ja siitä onko se ääretön. En kirjaa pohdintaa ylös, sillä moni asia on ehkä muuttunut 60 vuodessa. Kirjassa ei puhuta myöskään kvarkeista, ei oltu vielä keksitty, mutta neutriinoista kylläkin. Kvarkit, hiukkaskiihdyttimet ja muut ovat vasta tulevaisuudessa, kun tätä on kirjoitettu. Herra Hubble mainitaan, mutta hänen mukaansa nimetty teleskooppi on vielä tulevaisuutta. Teoksessa puhutaan belgialaisen Lemaitren maailman atomin hypoteesista, tämä pötikkä sitten räjähti ja alkoi atomien synty ja laajeneminen, siis tämän teorian mukaan. Atomilajien runsauksia pohditaan, mutta en tähän perehtynyt, sillä niitähän muodostuu fuusiossa tähtien ytimessä. Kun tähden vety on fuusioitunut heliumiksi  muut ydinreaktiot käynnistyvät, kunnes materia on fuusioitunut raskaimmisksi alkuaineiksi tai sinkoutunut pois.  Seuraavaksi käsitellään kaasupilvien tiivistymistä ja kehittymistä. Vanhimpia tähtiä Gamow nimittää kantatähdiksi. Aurinkokunnan planeettojen syntyyn esitetään näkemyksiä, ja myös siihen miksi kovin lähelle aurinkoa ei muodostunut Jupiterin kokoista planeettaa. Pluto lasketaan vielä kirjassa planeetaksi.

Lopuksi puhutaan kaksoistähdistä, joista lähin on tämän mukaan Siriuksen lähellä. Sitten puhutaan tähtien kuolemasta, tässä kirjan on vanha, äärimmäisenä kehitysvaiheena pidetään valkoisia kääpiöitä. Neutronitähtiä, mustia aukkoja ei vielä tunnettu.

Kiinnostava kirja vaikka tähtitiede on kuudessa vuosikymmenessä harpannut jättiaskelia eteenpäin. En tiedä kenelle kirjasta voisi olla hyötyä. Itse kuitenkin luin sen mielelläni. Se oli nimittäin äärettömän loogisesti kirjoitettu.

--

George Gamow on tunnettu fyysikko ja ilmeisesti tähtitieteilijä. Wikipedian mukaan hän on loikannut Yhdysvaltoihin 1933 ja 1934 Neuvostoliitosta, Venäjässä hän oli syntynyt 1904 ja kuoli 1968. Englanninkielisillä Wikipedian sivuilla on paljon enemmän Gamowista. Hän on ollut merkittävä tiedemies, ja oli Nobel-listoillakin, mutta ei saanut koskaan palkintoa

Rosa Liksomin Kreisland

Kansi, varsinkin takakansi on upea

Tutustuminen Rosa Liksomin tuotantoon jatkuu, olen lukenut Liksonin esikoisen. Kreisland on  vuonna 1996 ilmestynyt ensimmäinen Liksomin romaani.

Liksomin "omilla" www-sivuilla kerrotaan teoksesta mm. "Kreisland on kertomus peräreikää tunkkaisemmasta paikkakunnasta Uralille ulottuvasta Suur-Suomesta ...".

Kreislandin päähenkilö on  Impi Agafiina, ja kirjassa esiintyy myös Juho Gabriel. Joiden synnyintarinat käsitellään jo ensi luvussa. Köyhyyteen synnytään, mutta molemmat varttuvat muualla kuin synnyinsaunassaan, Impi "herrainkartanossa", Juho muualla

Teoksen ensimmäinen sana on "alussa", ja ensimmäisellä sivulla on kuvaus miten "Kreisland" syntyi, minusta ei kovin omaperäistä eikä ainakaan hauskaa, jotenkin tuli mieleen eräs toinen lukemani kirja. Kirja on jaettu kahdeksaan osaan. Luvut aloitetaan esittelyllä ja teksti on jaettu otsikoin ja välin henkilön mukaan kenen silmin tarkastellaan tai puhutaan. Kirjassa on runsaasti meän kielen tai lapin murretta, josta kovasti kuultuna pidän, mutta joka tässä teoksessa tekee tekstin vaikealukuiseksi, ja kieltä ryydittää lukuisat kirosanat ja syyttä rivot ilmaukset. s. 205 lakin materiaali oli niin alatyyliä, että sitä en edes kirjaa, rääväsuiset pojat puhuvat tällaista 12-15-vuotiaina, ja ovat sen jälkeen valmiit jättämään ne.

Kirja on usean mielestä ehkä parasta parodiaa ja nasevasti naurattaa. Minä olen tosikko, eikä minua edes hymyilyttänyt, ei kertakaan!

Tekstinäytteitä alusta:

s 9 ..., "läpeensä mädäntyneen sonnin rapamaha kiikkui"  ...

s.12 "Äpärä oli kuusikiloinen poikalapsi, jolla oli otsassa sarventyngät ja leuassa pitkä valkea parta"

s. 15 "Tämä paineli Ristiina mahaa, levitti haarat ja sanoi kläppi on paloiteltava "...

s. 18 "Ensi töikseen Impi Agafiina iski sontalikon piikin sian kärsän, ...., ja työnsi Ristiinan piipun syvälle koiran p******een"

Nämä on nostettu ihan satunnaisesti muutamista ensimmäisistä sivuista, eli minusta mautonta, mutta luin koko teoksen. Nimistä s.204 oli hauskahko Saima Kotasenpalo, mutta kun samalla sivulla on maininta Eemi Paatunusta, joka oli menettänyt päänsä "soassa", halusi lähteä "hakehmaan" Karjalan "kankhailta". Onko hauskaa?

Juoni kertoo vuoroin Juho Gabrielista ja vuoroin Impi Agafiinasta kerronta on  kreisiä touhua, josta ehkä teoksen nimi ja myös lopun asiasta. Lapsuuden jälkeen  Impi ja Sarmo ovat sotineet ilmeisesti toisen maailmansodan, ja on vihjailtu miestenvälisestä läheisyydessä asemasodassa (Sarmo ja Carl). Toisaalla Impi naisena armeijan kanssa kiiruhtaa Uralilla, Petsamossa ja saksalaisia karkottamassa Lapista  .. aivan päätöntä touhua (mikä ilmeni Paatunustakin!) , eikä mitenkään edes hetkittäin ole hauskaa.

Jos jotakin vihjaillaan, niin faktat pöytään, mutta  minusta ei saa piiloutua "murhteen ja viktion" taakse. Osa kehyskertomuksesta selvästi pitää paikkaansa, sota oli kolmessa näytöksessä: talvi-, jatko- ja Lapin sota. Sotamarsalkka oli, mutta ei kuollut. Uralilla ei ehkä ollut naissotilaita. Jossain kohtaan kuvataan sodan lopputulemaa ruumiita, ja s. 152 naiset rai??attiin, kläpit am??ttiin, niin ne minusta ei ole lainkaan asioita, joilla voisi leikitellä, laskea leikkiä, tai olisi edes jotenkin hauskaa. Sarmon kerrotaan teetättäneen uuden mittatilausunivormun Salon Dominassa. Minusta mautonta. Henkilöiden nimiä Ruunan Repe ja Hepin Hero. Jo näistä näkyy, että kirjassa pitäisi olla K18 logo. Teoksessa (s.131) mainitaan tehoaine Spiritus fortus, mikä on sekin väärin, sillä oikea muoto on tietenkin Spiritus fortis. En pitänyt myöskään sivun 135 fiktiosta sotamarsalkasta, tai en itse asiassa koko alkukirjasta enkä juuri lopustakaan, enkä siitä väliltäkään... 

Sitten Impi iskeytyy sodan jälkeen Neuvostoliittoon, Moskovaan ja aroille, nousee tehtaitten johtajilksi, ja 1953 jälkeen muuttaa Yhdysvaltoihin, jossa ihmettelee tv:tä ja tapahtumia ... samaan aikaa Impin touhutessa Juho elelee vaatimattomasti mökissä, eli teoksessa lienee tarkoitus kääntää sukupuoliroolit, ja vertailla järjestelmiä. Neuvostolliito sitä ja Yhdysvallat tätä, ja Sputnik lentää ja Laika mukana. Omaperäistä?

Teoksen kunniaksi voi sanoa ennakkoluulottomuuden, murteen ja ennalta arvaamattomuuden. Teos voisi toimia sarjakuvana, tai olisi vaatinut edes kuvituksen, vaikka oli tekstiltään hyvin visuaalinen. Jokaisella kertojalla on oma nimensä ja hahmonsa vain SARMO kertoo kirjakielellä, mutta muut ovat "pohjoisen murretta" eli kertojat MIKRI VUOMA, IMPI AGAFIINA, JUHO GABRIEL, RAIMARI, ja KOIRA-KAISA... Jokaisen kirjan alussa pienellä tekstillä absurdia analyysia, kirjoissa väliotsikoita, eli paljon on kaikkea kokeiltu, mikään ei ole silti toiminut. Jotenkin ajatuksen nopeus toi mieleen Hannu Salaman ja jotkut yksityiskohdat. Rosalla Moskovan kuvaus sivun 213 -216 kirjeessä on aivan kunnollista ja hyvää, ja sitten taas palataan himmeän hämärään härskiyteen. Impi tietenkin Moskovassa nousee lautapojasta pomoksi. Amerikassa käydään ja kotiin tullaan ja onkin miltei loppusaunojen aika.

Ostin teoksen huuto.netistä, mutta sen olisi saanut samaan hintaan pokkarinakin. Pokkarissa on toisenlainen takakansi ja sivunumerot eivät stemmaa kovakantisen painoksen kanssa.

Yhden yön pysäkiltä Kreislandin kautta on ollut pitkä matka Hytti nro 6:een, olen sillä matkalla, mutta vielä en perillä.

Tenavat

Kirja A3-kokoa

Tenavat (engl. Peanuts) on ollut tärkeä sarjakuva minulle.

Hahmoina on pieniä lapsia ja koira. Sarjakuva on muutaman kuvan mittainen, jotkut pidempiä. Tällä hetkellä ainoa kirja, joka minulla on Me Tenavat eli jonkinlainen yhteenveto Tenavavuosista 1965-1987, sarja alkanut vuonna 1950 ja piirrettiin aina Charles M. Schulzin kuolemaan asti vuoteen 2000. En tiedä mistä kirjani on hankittu, mutta sitä on paljon luettu. Suhteeni Tenaviin on syvällä ja piilossa. Sarja toimii mustavalkoisena ja värillisenä ja siitä on tehty piirrettyjäkin. 

Sarjan idea on minusta seuraava:

Jaska Jokunen (Charlie Brown) on pyöreäpäinen poika, joka tarkoittaa hyvää ja yrittää paljon, mutta epäonnistuu aina. Jaskan isä on parturi. Jaska Jokusella on pikkusisko Salli, joka on ihastunut Jaskan naapuriin ja kaveriin Eppuun. Salli (Sally Brown) ei erityisemmin arvosta eikä ihaile Jaska Jokusta. Salli on hieman "hölmö" ja odottaa Jaska Jokuselta enemmän, mutta minusta Salli on sympaattinen hahmo. Jaska on perussuorittaja hän hoitaa hyviin koiraansa Ressua, mutta Ressu ei ole erityisen kiintynyt Jaska Jokuseen. Myös Tellu ja muut tytöt kiusaavat Jaska Jokusta. Pojat ovat sarjassa reppanoita, Jaska Jokunen epäonnistuu aina, Epulla on riepu, Rapa-Ripa tuo mukanaan pölypilven ja Amadeus pimputtaa minipianoaan, hänellä tosin on taitoa ja unelma. 

Eppu (Linus) on rautaa ja on filosofinen kaveri, mutta hän imee peukaloaan ja raahaa riepuaan. Eppu on Jaska Jokusen paras kaveri ja asuu naapurissa. Eppu yleensä onnistuu, jos on sen paikka. Tellu (Lucy) on Epun isosisko, ja minusta Tellu on vastenmielinen tyyppi. Hän on äkäinen besserwisser aina mollaamassa Jaska Jokusta. Tellu on kyllä älykäs ja aikaansaava ja useasti onnistuu. Tellu eli Tellervo on tyttöjen jengin johtaja. Tytöt yleensä voittavat pojat esimerkiksi leirikilpailuissa lähinnä yhteishengen ja reippauden vuoksi. Lippe (Violet) ja muut tytöt ovat minusta ärsyttäviä, kuten luonnonkiharat kutrit omistava tyttö, jolla oli minusta kissa, josta Ressu ei pitänyt.

Piparminttu Pipsa (Peppermint Patty) ja Maisa (Marcie) ovat sen sijaan mukavia hahmoja, eivätkä kiusaajia kuten Tellu ja Lippe. He käyvät toista koulua. Piparminttu Pipsa on poikatyttö, joka on baseballissa ja urheilussa hyvä. Hän on joillain tasolla ihastunut Jaska Jokuseen. Pipsa on minusta ok-näköinen, mutta tyttöporukassa ei se kaikkein kaunein. Maisa hänen ystävänsä on minusta koko porukan älykkäin ja fiksu. Piparminttu-Pipsa ei ole älyn jättiläinen, ei edes tunnista Ressua koiraksi. Piparminttu Pipsa on kyllä hyväntahtoinen eikä kiusaa muita niin kuin useimmat muut tytöt. Maisa on kiltti ja saattaa olla ihastunut Jaskaan, riippuu sarjakuvasta. Tellu pitää psykiatrin kojua joissain sarjoissa. Neuvot eivät ole kaksisia, mutta rahat hän kynii. Minusta hän on "paraskin" psykiatri. Kädenväännössä Tellu on paras. Ainoa joka pistää kampoihin Tellulle on Ressu, ja Epun riepu. Käden väännöt ovat päättyneet  Ressun pusuun, joka ei Tellua ole miellyttänyt. Tellu yrittää vierottaa Eppua rievusta. Myös tv-ohjelmien katselusta käydään keskusteluja. 

Amadeus (Schroeder) on nuori pianisti, joka ei arvosta Tellua. Tellu roikkuu Amadeuksen pianon vieressä. Amadeus haluaa olla huippupianisti, suomalainen nimi Amadeus viitannee Wolfgang Amadeus Mozartiin, mutta Amadeus soittaa vain Beethovenia, mutta englanniksi nimi on Schroeder Telluhan on Lucy  van Pelt, on olemassa säveltäjä Hermann Schroeder (1904-1984). Amadeus pelaa baseball joukkueessa on se pallon kiinniottaja, ei varmasti ole työllistävä työ, sillä Jaska Jokusen syötöistä tulee aina juoksuja.

Rapa-Ripa (Pig-Pen), jonka hahmoon liittyy pölypilvi on mukava sivuhahmo. Tumma Sami, punatukkainen tyttö, johon Jaska on niin lätkässä ovat myös sivuhahmoja. En muista punatukkaista tyttöä nähneeni, niin kun en aikuisiakaan.

Ressu (Snoopy) on Jaska Jokusen koira ja minun lempihahmoni. Ressussa on paljon arvoituksellista. Hän uskaltaa ja hän pystyy, hän kirjoittaa aina samaa kirjaa, joka alkaa oli ”Oli synkkä ja myrskyinen yö”, Ressu kuvittelee olevansa ensimmäisen maailmansodan lentäjäsankari, joka Sopwith Camelillaan oli Punaisen Paronin perässä, ja yleensä altavastaajana. Ressu on Jaska Jokusen baseballjoukkueen* ainoa kelvollinen pelaaja, hänellä on välillä yleellinen koirankoppi välillä ja ihailijoitakin. Ressu myös kokee intohimoisia, mutta tuhoontuomittuja rakkauksia, kissoja hän inhoaa. Ressun paras ystävä lienee pieni keltainen lintu Kaustinen (Woodstock). Ressu muistelee koiratarhaansa, josta kotoisin. Hänellä on myös veljiä esim. Remppu, joka asuu kojoottien kanssa ja Remppu on myös omituinen. Ressulla on monia vaiheita välillä on lainelautaa, kerran ainakin koirankoppi tuhoutui tulipalossa. Ressu makaa koirankopin päällä, ja ystävänä keltainen lintu Kaustinen (Woodstock :). Ressu ei näy kiintyneeltä Jaska Jokuseen, joka ruokkii häntä, eikä myöskään Salliin. Ressu on hyvin itsellinen beagle.

Tellulla ja Epulla on myös pikkuveli Toisto (Rerun), jonka tulo sarjakuvaan tapahtui äidin tarakalla. Siellä oli varsin pelottavaa. Aikuisia sarjakuvassa ei nähdä. Jaska Jokusen isä on parturi, hän käy koulua, ja osallistuu tavauskilpailuihin, ja käy kesäleireillä. Eppu on Jaska Jokusen kaveri, joka ei ole vieroittautunut rievustaan. Hän uskoo Suureen Kurpitsaan.

Minusta Tenavat on mukava sarjakuva, joka ei ole valtavan hauska, mutta on asenteiltaan oikea, ja on hyvää luettavaa. Kaikista oudoista lapsista tulee sympaattisia. Erilaisuus on rikkautta ja se pitää hyväksyä. Tenavissa ollaan ”pienen ihmisen puolella”. Tenavat ei sisällä mitään, mitä lapsi ei voisi lukea. Jotkut asiat ymmärtää ehkä hieman vanhempana.

Takakannen kuva

Takakannen kuvassa on päähahmot. Tellu, joka ei esimerkiksi, koskaan anna Jaska Jokusen potkaista jenkkifutispalloa, Eppu, joka tässä ilman riepua, mukava Jaska Jokunen, pirtea Piparminttu-Pipsa, sympaattinen Salli ja Kaustinen ja lempihahmoni Ressu.

***
Baseball-juttu ei ehkä aukea suomalaiselle, vaikka täällä pesäpalloa  pelataankin. Jaska Jokunen on syöttökummulla. Joukkue on aivan rupusakki. Epulla on riepu, Ressu on koira, Tellu ja Lippe ja muut tytöt eivät ole kiinnostuneita. Amadeus ei ole urheilullinen. Joskus Rapa-Ripakin pelasi. Jaskalla yleensä lähtee vaatteetkin pois syötön jälkeen  ja kaatuu kummulle. Aina seuraava kausi on toiveissa parempi, mutta on huonompi, sama kuin leijan lennätyksessä tai amerikkalaisen jalkapallon potkaisemisessa ...

Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja

Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, osa 1, valikoinut Aulis Ojajärvi, wsoy 1960, sivumäärä 308. Tämä on uudempi painos alemmasta, joka vuodelta 1966, kirja on koottu vuonna 1960

Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja on Kouluhallituksen hyväksymä novellikokoelma, jonka on koonnut Aulis Ojajärvi 1960, minulla on painos vuodelta 1966.

Teoksessa on  35 novellia ja kirjailijoiden lyhyet esittelyt. Kirjoittajista yhdeksän on saanut Nobelin, osa kirjoittajista on elänyt ennen Nobel-aikaa. Useassa novellissa loppu on yllättävä, niissä voi olla tarina tarinan sisällä. Useassa on sarkasmia tai ironiaa, eli asia voidaan esittää toisessa valossa ivallisesti  kuin oikeasti tarkoitetaan.

Novellit, juonitiivistelmät ja huomiot

Giovanni Boccaccion Metsästyshaukka
Federigo Firenzestä rakastuu tulisesti kauniiseen firenzeläiseen Monna Giovannaan, joka on jo naimisissa. Federigo uhraa omaisuutensa, mutta Monna ei jätä miestään. Mies kuolee ja jättää omaisuutensa pojalleen. Poika on hemmoteltu. Hän haluaa köyhtyneen Federigon metsästyshaukan, joka on Federigolle kaikki kaikessa.  Monna Giovanna menee vierailulle Federigon tyköön, jolla ei ole mitään tarjottavaa. Hän tappaa haukan ja tekee siitä juhla-aterian. Nainen haluaisi haukan elävänä pojalleen. Federigo tunnustaa tappaneensa haukan. Poika kuolee pettymykseen tai tautiin. Federigo ja Monna Giovanna menivät naimisiin. Federigo on näyttänyt pystyvänsä uhraamaan jotakin arvokasta ja toisaalta elämään köyhänä. Avioliitosta tuleekin onnellinen.

Prosper Mérimée: Mateo Falcone 
Korsikassa ei kannata olla petturi. Porto Vecchiossa asuu Mateo Falcone, joka on ylimys ja mainio ampuja. Hän on taistellut vaimostaan ja surmannut kilpakosijan, ja rangaistuksen jälkeen saanut kolmen tyttären jälkeen viimein pojan. Poika on kotona yksin, kun Gianetto Sanpiero pyytää piilottamaan hänet santarmeilta. Poika ottaa rahan vastaan, ja piilottaa. Hän paljastaa santarmeille miehen olinpaikan kellosta. Isä Mateo Falcone tulee kotiin, ja kuulee olevansa petturin isän. Hän pyytää poikansa lukemaan kaikki tuntemansa rukoukset, ja ampuu ainoan poikansa. Kunnia on Korsikassa tärkein, petturi on pahin, heidät kitketään pois. Hän kutsuu yhden vävyistää kotiinsa.

Edgar Allan Poe: Amontilladotynnyri
Novellin kertoja on kateellinen mies. Hän hautoo Fortunatolle kostoa. Fortunato on ylimys, joka on oiva viinintuntija. Fortunato houkutellaan viinikellarin soppeen Amontilladotynnyrin avulla, ja muurataan holviin. Kostajan vaakunassa on jalka, joka murskaa käärmeen ja teksti "Nemo me impune lacessit" eli Kukaan ei vahingoita minua ilman rangaistusta.

Nikolai Gogol: Vaunut
Kenraalin yleellisillä päivällisillä tilanomistaja Pythagoras Pythagorovitš Tšertokuitski, joka on hassannut vaimonsa myötäjäiset todella erinomaiseen kuusivaljakkoon, kullattuihin ovilukkoihin, kesyyn marakattiin ja ranskalaisen hovimestarin hankkimiseen, kehuskelee omistavansa wieniläiset 4000 ruplan vaunut. Kenraali tulee katsomaan vaunuja. Tšertokuitski häipyy ja piiloutuu vaunutalliin, josta kenraali hänet löytää. Suurin novellin anti on kutsujen kuvaus, ruuaksi on mm. sampea, lohta, sterlettejä, kurppaa, peltopyytä ja muuta herkkua, juomia on runsaasti ja kutsuilla myös pelataan.

Ivan Turgenev: Piirilääkäri
Kertoja on sairastunut, ja kuulee piiririlääkäriltä pitkästyttävän tarinan sinappihauteessa. Lääkäri Trifon Ivanyts on ollut parantamassa kuumeista tyttöä, johon rakastuu. Tyttö lakastuu kuumeeseen ja kuolinvuoteella kertoo vanhemmilleen että rakastavat toisia. Piirilääkäri kiistää tämän. Hän menee myötäjäisten vuoksi naimisiin kauppiaan kärttyisän kakaran kanssa. Piiriläkärin mukaan vaimo on ilkeä akka. Minusta typerä tarina.

Gottfried Keller: Neitsyt ja nunna
Beatrice on nunnaluostarin kaunis esilaulaja. Häntä haluttaa mennä ulkomaailmaan. Neitsyt ottaa hänen paikkaansa. Beatrice avioituu Wonneboldin kanssa ja saa kahdeksan poikaa. Kun vanhin on 18 vuotta hän palaa luostariin. Poissaoloa ei ole havaittu, sillä Neitsyt on ollut hänen paikallaan. Lopussa äiti näkee salskeat sotaan lähtevät poikansa. Tämä oli hyvä novelli.

Fedor Dostojevski: Rehellinen varas ei ole suosikkini tarinani, kellariloukun kaltainen kämpän kuvauksen osalta. Astafi Ivanovits on tullut kertojalle alivuokralaiseksi. Kertojan hieno takki varastetaan ja Astafi kertoo omien housujensa varkaudesta. Hän oli ottanut jupporetku Emeljan Iljitsin alivuokralaiseksi. Astafi epäilee husuvarkaudesta Emeljan juopoa. Asiaa vatkataan koko novellin ajan. Vasta kuolivuoteellaan Emeljan tunnustaa pöllineensä housut. Typerä novelli.

Björnstjerne Björnsson: Kotkanpesä, tämän ymmärsin ehkä, on lyhyt novelli. Runsaat kaksi sivua. Tässä Endrenkylän vuoren rinteillä on kotkanpesä, jonka pojat haaveilevat saavuttavansa ja hajottavansa. Leif kehuu kiiipeävänsä, ja tuhoavansa sen. Vanhemmat jarruttelevat intoa, poika yritti, tippui ja liiskaantui. Yllyttäjät eivät uskaltaneet auttaa.

Nuoriso, joka oli enimmin kiihottanut Leifiä kiipeämiseen, ei nyt rohjennut ryhtyä edes auttamaankaan hänen pois korjaamistansa; muutamat eivät sietäneet katsoakaan häntä. Vanhojen täytyi siis käydä käsiksi. Vanhin mies tarttui Leifiin kiinni ja sanoi: "Hullusti tämä kävi; mutta", lisäsi hän ylöspäin katsoen, "onpa kuitenkin hyvä, että on jotakin niin korkealla, ett'eivät kaikki pääse siihen käsiksi." (lainaus gutenbergistä)

Tässä on tarinan opetus vai onko? Björnsson on nobelisti, kirjoittaisiko hän ainoan opetuksen ylös. Tämä on opetus, mutta niitä lienee monia muitakin. Minusta pitää ottaa vaarin vaarien neuvoista ja olla yrittämättä liian uhkarohkeaa, mutta pesä oli joskus hajotettu. Toisaalta kotkat olivat napanneet karitsan ja jopa lapsen, eikö pidä olla haaveena tuhota kotkanpesä? Yrittää, Leif oli vapaa, yrittämään, vaikka kiipeämisen aikana joku tyttö tunnusti rakkautensa, olisiko Leifin pitänyt kääntyä takaisin, luovuttaa. Entä jos kotka olisi napannut hänen tulevan lapsensa Toisaalta kun joku on saavuttamattoman, pitäisikö se jättää rauhaan?  Mikään ei koskaan muutu, jos ei yritä.

Tätä voi ja kannattaa pohtia monelta kannalta, perustele vastauksesi :)

Mark Twain: Bakerin sininärhitarina 
Jim Bakerin mukaan sininärhet ovat viisaita. Ymmärtää niiden puhetta. Tarinassa sininärhi pudottelee tuhansittain terhoja reiästä. Terhot putoavat taloon. Kaikki linnutkäyvät katsomassa ihmettä. Pöllön mukaan asiassa ei ole mitään katsottavaa. Ei minunkaan mielestä. Aiemmin on ironinen viittaus politiikkoihin.
Mark Twain kirjoittaa s.79 "Närhellä ei ole periaatteita sen enempää kuin kongressinjäsenellä", varsin kyynistä, eikä tietenkään totta. Monessa novellissa kerrotaan "tarina" tarinassa.

Alphonse Daudet: Herra Seguinin vuohi  vapaudella on omat rajansa. Herra Sequinilta on lähtenyt jo kuusi vuohta vapauteen, ja susi on syönyt ne. Seitsemäs kasvatetaan pienestä asti kotivuoheksi, sekin haluaa vuorille. Herra Sequin varoittaa sudesta ja suden tultua torvea. Vuohi jää suden kanssa. Koko yön se taistelee sutta vastaan. Aamulla se hengähtää, että pelastuin ja menee nukkumaan, jolloin susi pistelee sen suihin
Eli aina pitää olla luonnossa varuillaan.

August Strindberg: Jotta päästäisiin naimisiin, tämä on  kipakkaa kuvausta avioliitosn "auvosta", ylkä ylen yrmeänä. Adolf on viulisti hovisoittokunnassa. Hän kihlaa nuoren tytön, jolla on vastenmielinen perhe, paljon siskoja ja veljiä, jotka vain irvistelevät. Mies luulee, että asiat selkenevät avioliitossa, mutta ne menevät vielä huonommiksi. Kun mies on harjoituksissa ja soittamassa, veljet ja langot mässäilevät ja ryypiskelevät. Mies antaa yksityistunteja ja vaimo pitää soittoa  sianteurastuksena. Mies on onneton huinii poissa kotoa, nainen kun on halunnut vain naimisiin. Kirjailijana Strindberg  oli lahjakas, ja vaikka oli ruotsalainen ei saanut Nobelin palkintoa. Kirjan mukaan tästä novellista tuli oikeudenkäynti.

Guy De Maupassant: Matkalla
Matkalla -novellissa tohtori kertoo kuolleesta potilastaan kreivitär Maria Baranovista. Tämä on menossa Pietarista Etelä-Ranskaan parantolaan, hänellä on rintatauti. Junaan tulee mies, joka haluaa pois maasta. Nainen auttaa, jos mies lupaa olla puhumatta tämän kanssa. Nainen hiipuu ja kuolee sairauteen. Molemmat rakastavat toisiaan, mutta mykkäkoulu jatkuu.


Guy De Maupassant: Koru tarina oli traagisen hyvä. Mathilde Loisel saa miehensä kanssa kutsun opetusministerin luo. Hän lainaa ystävättärensä korua, joka katoaa. Hän ostaa uuden 36 000 frangilla. He raatavat yötä päivää  kymmenen vuotta, jotta velat, korot ja koronkorot on maksettu. Vuosikymmenen jälkeen Mathilde on työn tainnuttama, hän tapaa ystävätterensä, jolta kuulee, että kaulanauha oli jäljennös, jonka arvo on 500 frangia.

Anton Tšehov: Taiteen tuote on hyvä novelli. Sasa Smirnov maksaa lääkärille, irvokkaalla pronssikyntteliköllä. Lääkäri ei pidä alastomista hahmoista, ja maksaa sillä asianajajalle. Asianajaja välittää tuotteen eteenpäin, ja pian kynttelikköä tarjotaan Smirnoville, joka ostaa sen, ja vie pariksi lääkärille.

Anton Tsehov: Näyttelijän lähtö, Novelli on surullinen, Stsipov suurikokoinen näyttelijä ajautuu teatterin johtajan kanssa riitoihin, ja jää hiljaisena kotiin. Näyttelijöitä ja teatterin johtaja käyvät lepyttelemässä häntä. Stspiv puhuu vain Vjazmaan lähdöstä, ja lopuksi hän kuolee. Novellin juju lienee siinä, että näyttelijä ei näytellyt omaa sairauttaan.

O. Henry: Elämän napakiikussa
Rauhantuomari Benaja Widdup joutuu sovittelemaan Ransie Bilbron ja hänen vaimonsa aviokriisiä. Vaimo on tuskastunut miehensä  salapolttoseuraan, ja mies taas on kyllästynyt vaimon villikissan luonteeseen. Novelli on nerokas. Viiden dollarin seteli kiertää, kun otetaan avioero, mutta mennään avioon uudestaan.

Rudyard Kipling: Bimi
Hans Breitmann kertoo tarinan orangutangin häkin vieressä. Samanlainen orangutangi oli ollut hänen tuntemallaan Bertranilla. Oragutangi asui huoneessaan, poltti sikaria ja söi pöydässä. Betran hylkää avioituessaan oragutangin, joka hakee vaimon ja tappaa sen. Tarina päättyy siihen, että Bertran juottaa Bimin juovuksiin ja kuristaa, ja kuolee itse samalla. Karmea tarina, jonka opetus lienee se, että villieläimet on syytä pitää luonnossa ja kodissa on vain ihmisiä ja oikeasti kesyjä eläimiä.

W. Somerset Maugham: Glasgown´n mies, 
Tätä kauhunovellia on kiitetty ja ylistetty, mutta tästä kauhutarinasta en pitänyt. Napolissa Shelleylle Glasgow'n mies kertoo tarinaa Algecirasisin lukitusta talosta josta kuuluu kummallisia ääniä aina keskiyöllä. Lieneekö ihmissudesta vai kuuhullusta kyse, mutta vaiva tuntuu tarttuneen Glasgow'n mieheen, jonka silmät muuttuvat punaiseksi lopussa. Mary Shelley muuten kirjoitti Frankenstein kirjan.

Herman Hesse: Traagillista. Sanaa  "traagillista" ei saisi käyttää lehdessä, kieli köyhtyy väittää entinen runoilija sivistynyt Johannes, joka runouden kysynnän hiipumisen vuoksi on sanomalehden latoja. Hän latoo aika ajoin kielen köyhtymisestä faktoja päätoimittajalle. Hän valittaa myös sanan "traagillista" liiallisesta käytöstä. Hän latoo virheellistä tekstiä ja kuolee. Kuolinilmoitukseen ei sanaa Traagillista laiteta.

James Joyce: Valitettava tapaus
Herra Duffy on työssäkäyvä yksinäinen mies, joka tapaa mukavan rouva Sinocon, naisen, jolla on aviomies ja lapsi. Mies on jättänyt naisen yksin, ja nainen on sisältä kuollut. He alkaavat tapailla Duffyn kanssa, minusta viattomasti puhellen ja pidellen toisia kädestä. Duffy paljastaa käyneensä sosialistien kokouksessa, mutta jättänyt touhun eri kuppikuntien vuoksi. Rouva haluaisi enemmän ja Duffy jättää rouvan. Neljän vuoden kuluttua lehdessä lukee "valitettava tapaus". Rouva Duffy on alkanut juoda ja jäänyt junan alle. Duffy soimaa tapauksesta itseään. Tunteilla ei pidä leikkiä, eikä jälkeenpäin tunteilla. Minusta rouva oli naimisissa, suhteella ei olisi ollut Dublinissa tulevaisuutta. Tämä on minusta erinomainen novelli. Tässä puhutaan myös prostituoiduista eli nykykielellä huorista, mutta Duffyn suhde Sinicoon oli henkinen.

Sigrid Undset: Puoli tusinaa nenäliinoja
Asianajaja Iversenillä on kuusi lasta, ja vanhin heistä on herttainen Bildit, joka haluaisi olla kuin muut ja käydä tanssikoulua. Isä menee Osloon liikematkalle ja lupaa tuliaisia. Isä-Iversen  hummailee Oslossa, ja tuo tuliaisiksi kuusi nenäliinaa, jotka maksavat 60 äyriä. Bildit on odottanut enemmän, samoja nenäliinoja on myynnissä kotikaupungissakin Tämä oli minusta eheä tarina.

Franz Kafka: Hiilisangolla ratsastaja on henkilö, joka lähtee ostamaan hiiliä. Hiilikauppoja ei synny vaan ostaja häipyy  ämpärillä äärettömyyteen.

Franz Kafka:Maalaislääkäri, tarina on kuin sekava painajaisuni. Lääkäri lähtee sairaan potilaan luo. Vaunut on, hevosta ei. Yllättäen sikolätistä löytyy uudet hevoset. Rosa lääkärille tärkeä tyttö jää kotiin rengin ahdisteltavaksi. Potilas on terve, mutta haluaa kuolla. Seuraavassa hetkessä hänellä on visvainen matoja kuhiseva haava, mutta nyt potilas haluaa elää. Painajainen päättyy lääkärin lähtiessä alastomana yöhön.

Molemmat tarinat olivat tosi outoja, enkä toista ihan ymmärtänyt, enkä usko kenenkään muunkaan niitä täydelleen selittävän.

Karen Blixen: Sormus, Kaunis ja symbolinen tarina, missä Sigismund on mennyt naimisiin Lovisan eli Lisan kanssa. Vuohia on tapettu, Lisa näkee resuisen miehen piilopaikassa, hän tarjoaa tälle vihkisormuksen, jos tämä lähtee pois. Mies potkaisee sormuksen  pois ja sulaa tai haihtuu pois. Mitään tietämätön Sigismund lupaa hankkia uuden sormuksen kadonneen tilalle.

Katherine Mansfield: Laulutunti Oikea naisnovellisti. Laulutunti novelli on rakennettu hienosti. Neiti Meadows on saanut sulhaseltaan kirjeen, jossa hän toisaalta tunnustaa rakkautensa, mutta ilmoittaa olevansa kykenemätön avioliittoon. Laulutunti sujuu huonosti. Tunti keskeytyy sähkösanoman vuoksi. Basil, sulhanen ilmoittaa olleensa aasi, ja neiti Meadowsin laulutunti sujuu hienosti.

Katherine Mansfield: Kuppi teetä on toisenlainen, mutta hyvä tarina. Rosemary Fell on rikkaissa naimisissa Philipin kanssa., hänellä on pieni poika. Rosemary ei ole erityisen kaunis. Päivittäisellä ostosretkellä hän tapaa naisen, joka pyytää kuppia teetä. Rosemary vie naisen kotiinsa. Philip hätkähtää nähdessään naisen.
Philip selittää, että nainen on kaunis. Rosemary antaa naiselle 3 puntaa ja lähettää hänet pois.
Tulkintoja on useita. Yksi on se, että kyseessä oli Philipin entinen tai nykyinen heila tai nainen, luultavasti entinen. On myös mahdollista, että Philip ei tunne naista, jolloin Rosemaryvon hyvin kateellinen....

Pär Lagerkvist: Kellarissa on hieno novelli, ja siinä on hieno opetus ja teema. Kellarissa asuu raajarikko Lindgren, jonka kertoja tapaa kaupungilla. Lindgrenin jalat ovat surkastuneet (jo syntymästä asti) ja hän kerjää elantonsa. Hän on kuitenkin kiitollinen hyville ihmisille, jotka antavat almuja, ei ole niille katkera, jotka eivät anna. Lindgrenin asenne on valoisa. Hän pyytää miehen asuntoonsa puhumaan ja tarjoaa kahvit vaatimattomassa kellarihuoneessaan. Kun kertoja menee kotiin, olo on hänelläkin valoisa.

William Faulkner: Käsi veden pinnalla
Rikosjuttu, varsin pitkäsiimainen ja hyvä. Lonnie Grinnup löydetään omasta pitkästä siimasta kuolleena. Lonnie oli kalassa kuuromykän Joen kanssa. Kuolemansyyntutkimus pidetään ja eräästä yksityiskohdasta eli melasta piirisyyttäjä Stevens päättelee, että kyse on murhasta, jonka tekijäkin saadaan selville, eikä se ole tämä kuuromykkä. Hyvä minidekkari.

Ernest Hemingway: Isäukkoni
Draamaa ja huiputusta laukkaradalla, en muuten tiennyt, että Milanon San Siro on myös laukkarata. Luulin, että se on Interin kotikenttä. Itse tarina on traaginen. Isäukko Joe Butler on jockey (laukkahevosen ratsastaja). Hän voittaa yhden ajon, toisessa hän voittaa vedonlyönnissä, kun toinen jockey hidastelee ennakkosuosikin selässä. Kaikki kuitenkin päättyy isäukon kuolemaan laukkaradalla. Pojan traumatisoi muiden ilkeät kommentit isäukosta kuoleman jälkeen.

Ernest Hemingway: Jonkin loppu
Nick ja Marjorie, pari, tutkailee Hortons Bayssa vanhoja maisemia entisen sahan vieressä. Nick on loppu, häntä inhottaa reipas Marjorie. Novelli on lyhyt, onko suhde kokonaan loppu, vai kiukutteleeko Nick vain väliaikaisesti, jää auki. Nick vierastaa reipasta ja tietäväistä naista. Varsinainen hapannaama.

Halldór Kiljan Laxness: Silli
Kyse on tosiaan sillistä, silliä on taas tullut, ilmeisesti Islantiin, josta Laxness on kotoisin. Yhteisö elää sillistä, ja vauraus ja köyhyys ovat sillistä kiinni. Novelin alku esittää sillin merkityksen yhteisölle. Loppuosa novellista tarkastelee Niityn Kataa, joka on  90-vuotias nainen. Kaikki naiset lapsesta alkaen perkaavat silliä, kun sitä on. Myös valas on ollut islantilaisille tuolloin tärkeä. Nykyisin valaiden pyyntiä rajoitetaan, mutta käsitykseni mukaan Islanti saattaa pyytää vielä valaita.

John Steinbeck: Korkeat vuoret
Tämä oli todella hyvä noveli. Judy Tiflin, pieni poika, pohtii korkeita vuoria. Vuorilta tulee vanha paisano, nimeltään Gitano. Judyn isä Carl, ei aio ruokkia miestä, ja puhuu työtä tekemättömien lopettamisesta. Isällä on tallissaan kolmekymmentävuotias Easter-hevonen. Vuorokauden aikana, jonka Gitano on tilalla, hänen ja pojan välille syntyy ainutlaatuinen yhteys, vanhus -lapsi -side. Varsinkin pojan näkemä miekka askarruttaa mieltä. Gitano ottaa tallista luvatta hyödyttömän hevosen ja lähtee vuorille, jossa on ollut nuorena. Gitano on muuten syntynyt laaksossa, aivan tilan vieressä. Novellissa ei ole ulkoisia tapahtumia paljonkaan, mutta on ajatuksia herättävä.

Graham Greene: Kutsujen loppu
Kutsujen loppuhan on kuolema. Kaksoiskauhua olisi hyvä tiivistys novellille, sillä Peter Morton herää tammikuun viidentenä ja katsoo kaksoisveljeään Francista. Veljillä on psyykkinen yhteys. Francis on nuorempi. Peter pystyy aistimaan veljensä pelkoa, veljellä on enneuni. Francis pelkää pimeyttä... Piiloleikki päättyy ikävästi. Peter pystyy aistimaan veljensä ja pelkonsa, mutta ei pysty aistimaan, mitä siitä seuraa. Vaikka kaksoisveli kuolee, Peter pystyy aistimaan rajapinnan yli.

Alberto Moravia: Pienokainen

Arvattava tarina Italiasta. Suurperhe saa seitsemännen lapsen. Koska sosiaaliviranomaiset ovat hätistelleet jo perhettä, vanhemmat aikovat viedä lapsen kirkkoon ja jättää. Kirkkoja kierretään, mutta lapsi pysyy mukana. Kirkossa paheksutaan imettämistä, vaikka Madonnallakin on lapsi. Lapsi jätetään autoon, mutta haetaan pois, ja huudetaan autonomistajalle.

Albert Camus: Yövieras
Tämä oli hieno päätös teokselle. Tapahtunee luultavasti Ranskan Pohjois-Afrikassa. Tässä kansankoulun opettaja Daru saa murhan tehneen miehen yöksi vartioitavakseen. Hänen pitää viedä mies tuomittavaksi. Mies on tappanut serkkunsa. Oltuaan yön hänen kanssaan Daru antaa tälle rahaa ja päästää miehen menemään. Tässä novellissa myös siirtomaan kitka näkyy sekä tietynlainen Darun ulkopuolisuus. Lopussa koulun liitutaululla on uhkaus. Mikä ei varmaankaan realisoidu, sillä Daru ei luovuta miestä ranskalaisille.

LAST EDIT 16.10.2015.

Novellit on yllä luettu ja arvioitu. Novelli on lyhyydestään huolimatta tai sen vuoksi vaikea luettava, sillä siinä on lyhyeen mittaan mahdutettu henkilöt, juoni ja loppuratkaisu. Monesti novellissa on voimakas motto tai ajatus. Ojajärvi on minusta valinnut hyvät novellit. Novelli kannattaa lukea ensin nopeasti läpi ja toiseen kertaan hitaammin tai päinvastoin, sillä yksi lukukerta ei useinkaan riitä.