Eeva Joenpelto: Vesissä toinen silmä

Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä, wsoy 1971. Sivumäärä teoksessa on 245.

Eeva Joenpellon Vesissä toinen silmä -teos on nelikymppisen elokuvaohjaaja Ossin Juhonkosken  kujanjuoksua ja itsensä etsimistä. Teos on aika haastava, koska se jakautuu numeroimattomiin ja nimettömiin lukuihin. Luvut käsittelevät eri aikatasoja, ja luvun kestäessä avautuu  yksilöimätön aikataso ja henkilöt, joita ei ennakolta esitellä vaan lukija itse saa päätellä henkilön luonteen ja merkityksen Ossin muistojen ja dialogin perusteella. Teos alkaa jo vaikeasti Haran ja Ossin tapaamisella. Pian selviää, että on kyse burnoutissa olevasta elokuvaohjaajasta Ossista, joka pohtii mennyttä elämäänsä ja sen huippuhetkiä ja kipupisteitä, mutta on käsikirjoittamassa filmiä omasta elämän virrasta. Hara on taas elokuvatuottaja. Ossilla on epäonnistunut avioliitto kuten Harallakin, myöhemmin selviää miksi Ossin epäonnistui, mutta Haran aviolittoa ei käsitellä.

Ossin vatsa brakaa, ja kummia ajatuksia kuplii. Ossi lähtee maalle, missä on hänen aristavat juurensa, jotka hän on nimenmuutoksellaan halunnut katkoa. Hän on tehnyt loistavia filmejä kaupungissa, joita Ossi käy katsomassa ja joihin Ossi on ryöstöviljellyt omaa ja läheistensä elämää, pikkusiskon ja pikkuveljen, mutta taloudelliset realiteetit ovat katkaisseet viinalla voidellun nousukiidon. Perheellä on monta tragediaa: isän halvaus, siskon karkaus, ja pikku-Onnin epäonni, ja vielä muita, jotka osin liittyvät makean elämän veroihin ...

Esikois-Ossi ei suhtautunut nuoruudessaan kovinkaan hyvin pikkusiskoonsa ja pikkuveljeensä Onniin, ja pikkuveli muutaman vuoden ikäinen on halvauksen saaneen isän "seuralainen 24/7" ja tästä Ossi tekee filmin valitsemalla pääosaan lastenkodin lapsen, jonka "hylkää" kuvausten jälkeen samaan laitokseen. Esikoisteostakin esitellään, ja teoksen edetessä selviää, että kyse onkin Ossin elämän onneton siru.

Muutenkin Ossin maallisen elämän saavutukset ovat murusina, epäonnistumisten särkeminä. Ossin perheen elämässä on ongelmallista syyllisten etsimistä omille ja toisten ankeudelle. Ossi on saanut maksaa omasta urastaan kovemman hinnan (en kerro sitä, koska paljastaa juonesta liikaa). Onni syyllistää Ossia, kuten koulutoveri Ellikin.

Maalla Ossi pohtii ja punnertaa, joutuu selvittämään sukulaisilleen ja läheisilleen (ehkä kuitenkin itselleen) menestyksiään ja menetyksiään, kaupungissa ovat omat painolastit, jotka rassaavat terveyttä. Ossin tapana on syyllistää väärin sekä itseään että muita.

Teoksen kerronta on haastavaa, aikatasot ja merkitykset pitää itse päätellä. Tapahtumia selviää elokuvan kohtauksista. Mikä tuo vivahteita elokuvamaailmasta, lukija voi pohtia filmikuvien ja muistojen eroja ja samankaltaisuuksia.

Teos on naisen kirjoittamaa miehen nahoissa, joka on onnistunut mielestäni hyvin. Häpeää on paljon, ja perheen kipupisteet ovat pirtissä niiden henkilöiden hahmoissa, jotka eivät ole selvinneet elämän taipaleen tarpomisesta. Uusi sukupolvi on astumassa samoihin rooleihin? Joenpelto on viileän välinpitämätön, hän kuljettaa ihmisiä ja ajatuksia palasina ja haituvina, ja antaa lukijalle paljon tulkinnan varaa. Joenpelto ei ironisoi, ei moralisoi eikä demonisoi.

Teema: Menestys ja menetys. Elokuvaohjaajan vaikea työkenttä. Avioliiton haasteet. Omaishoito. Mielenterveys.

Motiivit: Taiteelliset ambitiot, taiteen ja läheisten rajapinnan hauraus, julkisuuden kuoleman suudelma.

Kertoja: Kerronta on  hajanaista muistelua, ja dialogia,jossa vastuuta tapahtumista ei ole otettu aikanaan, vaan sitä pitää märehtiä myöhemmin.
Nimi: En sisäistänyt nimeä Vesissä toinen silmä, itkeskelyä teoksessa on, mutta kyynelittä.. Ossin filmin nimi on Kaikki tämän hekuman vuoksi, joka minusta sekin oli huono nimi siihen kontekstiin. (edit 3.11.12 Vesissä toinen silmä lienee viittaus Hamletiin, tai ainakin siinä on tuo termi)

Eeva  Joenpelto on Sammatissa syntynyt edesmennyt kirjailija, jonka julkaistujen romaanien määrä on yli kaksi tusinaa eli 27. Tuomari Müller, hieno mies  sai Finlandiapalkinnon vuonna 1994. 

Vesissä toinen silmä ei liene Joenpellon pääteoksia, mutta lukemisen arvoinen teos, mutta ei aivan yllä aikalaisensa Parraksen Jojon tasolle.

Tekstinäytteeksi otan teoksen alun:

Tässäkö sitten lopulta oltiin? Kun kaikki solvaukset oli vuosien mittaan vähä vähältä syösty suusta, kun kaikki konnuuden muodot oli täytetty lähes majesteetillisesti, piti viimein pukea ylleen tuo vanha ikävä hyvä käytös.

Tässä oltiin. Kaksi vanhaa ystävää, työtoveria ainakin, jaloista yhteen sidottua elinkautisvankia, joille kahleitten lisäksi oli yhteistä myös se, että he kumpikin rajattomasti ihailivat, rakastivat itse itseään …

Kirjan paperikansissa on miehen kasvot sivulta piirretty, ja yläosa mustan peitossa hiukset eri värein, sekin viittaa, että teoksen sanoma on miehen ruikutusta ja heikotusta.