Sivut

torstai 13. lokakuuta 2011

Anja Snellman: Rakkauden maanosat

Anja Snellman: Rakkauden maanosat, 2005Otava, tämä kirja Seven pokkari 2007, 149 sivua

Kauranen on Sonja O:n käynnin jälkeen muuttunut Snellmaniksi ja seestymistä on havaittavissa.

Anja Snellmanin teoksessa Rakkauden maanosat käsitellään rakkauden muuntumista Alexin ja Oonan parisuhteessa. Pari (tai lähinnä Oona) "leikkii" olevansa maanosilla, ja pisin kuvaus on suhteen alkuajoilta, jota verrataan Aasiaan. Tässä on eniten tätä  rakkauden fyysistä puolta, seuraavaksi mennään lasten kanssa Australiaan, jossa lapsiperheen kuviot astuvat esille, mutta sänkytaajuuden herzit vähenevät, ja hyvin kuvataan parisuhteen muuntumista eli muutos näkyy pieninä säröinä arjen emalissa. Mantereet kolutaan Amerikan kautta Afrikkaan, josta Euroopan ja Grönlannin kautta Etelämantereelle.

Kirjan aihe on kiinnostava, teksti on helposti aukeavaa, ja kirja on riittävän lyhyt. Siinä on yhdeksän osaa, jotka on jaettu nimettömiin lukuihin. Anja Snellmanin teksti aluksi on kuin kaksplussaa ja kodinkuvalehden ihmisten_kesken_palstaa  (hyvässä mielessä, laatulehtiä molemmat). Snellman on kirjoittaessaan tätä aikuinen nainen ja varmasti tietää mistä kirjoittaa, mutta tekstistä huokuu minulle aluksi Aasiassa lapsellisuus, ja jatkossa hieman "opettajamaisuus" ja kliseemäisyys eli Oonan ja Alexin juttu tuntuu jotenkin kaavamaiselta ja perusydinperhepuurolta, vaikka siinä on ihan oikeat perusraaka-aineet, niin rakkausaiheen ja mantereilla matkustamisen yhdistäminen ei ole ollut aivan ongelmatonta. Alkuvuodeksi on mainittu vuosi 1988 ja toinen mainittu ajankohta on vuosi 2005. Ajallinen konteksti on siis naulattu rajapaaluin, muuten tarina soljuu ajankohdattomine tapahtumineen? Teemat (rakastuminen, rakkaus, perheen perustaminen, parisuhde, ja rakkauden väljähtyminen) minua enemmän kiinnostavat ja annan niistä kiitettävän arvosanan, hyvällä suhteella pelastaa elämänsä, huonolla tuhoaa noin kärjistäen.

Oona on sarkakuvataiteilija ja Alex uutismies, Aasia luku on hyvin lapsellista, ehkä rakastuneet ovat sellaisia. "Häntä pelotti Suomen äänetön pimenevä syksy ja hänelle piti saada jostain lohtua. Tsirp. Auttaisivatko undulaatit (s.12). Sanaa tsirp on luvussa joitain kertoja, ja tätä juttua en ymmärtänyt, miehet ovat hyvässä mielessä aina pikkupoikia, mutta en edes pikkupoikana ymmärrä tälläista tsirp.

Minusta teoksen teho onkin siinä, että se tuo näkyville parisuhteen mekanismin joka muuntaa suhteen rakastumisesta eteenpäin, joillekin lakastumiseksi. Jos kaikki rakkaustarinat päättyisivät eroon Antarktisella ja niissä olisi sama kaava, ei olisi mukava tulevaisuus edessä. Ymmärrän, että jokainen suhde päättyy joko eroon tai toisen kuolemaan, mutta kyllä pitää uskaltaa, ja niinhän tässäkin toisaalta tehdäänkin täysillä eteenpäin, ja eikä ero liene maailmanloppu, vaan olisiko se uuden alku, en tiedä, Snellmanilla on tähänkin teoksessaan ratkaisu. Enkä sitä kerro, enkä kerro, että tuliko erokaan.

Teoksessa kuvataan Aasia-vaihetta noin 40 sivua, ja se on parille kaikkein tärkein ja ikimuistoisin vaihe ja siihen rakennetaan suhteen perusta, mutta ulkopuolisesta se on kaikkein nolointa. Rakastuneet tekevät mukavia asioita, mutta vain toisilleen, ja ne eivät aukea ulkopuolisille, eikä tässäkään. En ymmärtänyt näitä tsirppejä ja vastaavia.

Minusta oli toisaalta oivaltavaa Snellmanin luokittelu rakastavaisista (s.37) nyxät, vexit ja exät, eli nykyiset, vanhat exät ja vain exät. Pitäisikö suhteessa olla tilaa toiselle, vai täytyykö näyttää toiselle CV:tä, että näiden kanssa olen ollut ja kuvailla entisiä suhteita. Luullakseni suhde perustuu luottamukseen. Tämä CV jos mikä tuo suhteeseen painolastia ja epäluottamusta. Voiko suhdetta rakentaa vexien yksityiskohdista kertomiselle? Niinkuin tässä on toimittu ja vielä nauretaan niille, miksi?

Toinen asia tai termi lasteni äiti, minusta ei kukaan voi omistaa lapsia eikä lapsi ole tuote. Teoksessa ei ole termiä lasteni äiti, mutta valitettavasti lasten tekeminen joka toki voi joskus olla tottakin, jos haikara ei tule käymään, vaan tarvitaan tutkimuksia jne, ja on hyvin traumaattista. Tässä teoksessa haikara kävi kahdesti.

Aasiasta kun siirrytään eteenpäin ulkopuoliset ja arki astuvat enemmän suhteeseen. Monesti rakastavaisten vanhemmat tulevat suhteeseen viimeistään lasten synnyttyä, tässä tilanne oli hieman toinen. Mutta Alexille ja Oonallekin arki koittaa. Arki, vaikka on nelikirjaiminen sana, painaa monta tonnia. Arki on myös terapeuttinen kaikkine ylläpitävine rutiineineen.

Elämässä on se hienointa tai huonointa, että toisen asemaan on vaikea asettua, kun ei ole kokemusta. Sinkun on vaikea nähdä avioparia ja sen suhteen hienouksia ja huonouksia, lapsiperheen on vaikea ymmärtää lapsetonta paria eikä päinvastoin. Kaikki kirjat, joiden kautta saa tietoa tai tunteita siihen, että voi ymmärtää toisia toisissa asemissa ovat kirjoittamisen ja lukemisen arvoisia.

Rakkauden maanosat -teoksen rakkausteemassa on platonisuus kaukana, vaikka mihinkään kovin rivoon ei päästykään, ja hienosti Anja kertoo koko rakkauden kaaren tiettyyn pisteeseen asti.

Mielestäni teos ei sovi ainakaan alle 16-vuotiaille, mutta muille kirja voi olla hyödyllinen, ainakin sen ehtii lukea yhdessä illassa, vaikka olisi Aasiassa, jolloin puolison lumous on suurin ja kaunein.
--
Kirjan ostin pokkarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti