Kari Hotakainen: Juoksuhaudantie

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie, 2002, WSOY 11.painos 2003, sivumäärä 334.

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantien juoni on lyhyesti seuraava. Matti Virtanen kimmastuu vaimolleen Helenalleen, joka lähtee iskun jälkeen pois Sini tyttärensä kanssa ja Matti Virtanen jää yksin. Hän päättää saada perheensä takaisin hankkimalla rintamiestalon. Kerrostalossa koko ikänsä asuneena hän tutustuu omakotitaloihin, kiinteistönvälittäjiin ja rahat hän hankkii hieromalla naisia, erilaisin töin. Matti lenkkeilee ja tarkkailee sykettään, mutta Matti muuttuu maaniseksi ja unelma vinksahtaa painajaiseksi, ja Matti päättää hankkia sotaveteraanin omistaman rintamiestalon vaikka sitten pakolla, maanista miestä ei puheet hetkauta ...

Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie riipii syvältä sinivalkoisesta perinteestä: juoksuhauta, sotaveteraani, sota, kunnia ja häpeä. Lukemisen arvoinen kirja, joka maanisuudestaan huolimatta on myös ajoittain erittäin hauska. Luin kirjan nopeasti uudestaan tätä postausta varten.

Juoksuhaudantiessä  on suomalaisia aineksia: Matti Virtanen (yleinen etunimi ja sukunimi), lapsenaan Sini (toinen lippumme väri), sotaveteraani Taisto Oksanen, Sirkku, Jarmo ja Helena, kuningatar, jonka suosiota tavoitellaan, ja jota varten taloa hommataan. Juoksuhaudantien juoni on useassa harsossa Matin talon ostoa käsitellään, Matin naapuria käsitellään, sekä sotaveteraani kaikkia erikseen, lopulta juonilangat yhdistyvät.

Kerron postauksessani kirjan teemoista ja kerronnasta

Juoksuhaudantiessä on 334 sivua suomalaista sielunmaisemaa: jaettuna neljään osaan. Kolme ensimmäistä osaa on eri minä-kertojien kudelmaa nimettyinä talon rakennusvaiheiksi  ja viimeinen osa muuttopäivä on kellonajoin jaettuna. Teoksen luettuaan, tietää rakensiko Matti talon ja kuka sinne muutti! Miljöönä on suomalainen lähiö ja omakotialue pääkaupunkiseudulla, tapahtuma-aika on nykyaika, tai vuosituhannen vaihde.

Jo teoksen ensimmäinen sivu maalaa sinivalkean suvisen maiseman: saunan pihan, jossa on koivu tähtenä Matti. Sitten tykitetään härmän henki päälle: Leijonien Suomi-Ruotsi maaottelu, jonka erätauolla jalkaväen kenraali Adolf Ehrnrooth puhuu paatoksella, Ehrnrooth rintamamies itsekin ja Mannerheim-ristin arvoinen suomi-ikoni. Teoksessa vilahtelee härmäläisiä kuten Jutila, Karpo ja Ylivainio sekä Kansa taisteli lehteä luetaan. Teoksessa ovat siis kaikki muutkin nimet syvän suomalaisia: Matti, Sini, Virtanen, Oksanen, Kesämaa, kaikki etunimet, sukunimet ja paikannimet ovat suomalaisia (paitsi Adolf Ehrnrooth ja Johnny Rotten). Teoksessa on paljon lukuja ja löytyy Tali-Ihantalakin, ja jopa rintamamiestalojen lukumäärä.

Matti –päähenkilö-  luulee olevansa perisuomalainen mies, minäkertoja juoksee ja voimistelee, suorittaa ja päättää hankkia talon, ja myöhemmin vielä rintamamiestalon. Puhuu kotirintamasta ja naisten vapaussodan kauhuista, mutta unohtaa ”aseveljensä”, jotka ovat myös eronneita, ja puskee itse läpi miinakentän, miltei perille asti päässen. Analysoimalla tätä ja sodan retoriikkaa löytyy paljon yhtäläisyyksiä.

Eräs teema on suomalainen unelma omakotitalosta, ja painajainen sen hinnasta ja kunnosta. Puhutaan laina-ajasta, lyhennyksistä, ja lyhennysten vaatimista maksalaatikkoaterioista. Talonäytöistä, välityspalkkioista ja käsirahoista joudutaan puhumaan, koska Matin peukalo on keskellä kämmentä, hän ei pysty rakentamaan vaimolleen taloa. matti joutuu hankkimaan rahaa hieromalla naisia ja välillä laajemminkin. Välitysfirmakin on sinivalkeaa laatua: Kotineliöt, ja siellä myyjänä kotoinen Kesämaa.

Matin inhokkinaapuri on kerrostalokyttääjä maataloustuotteiden laadunvalvoja Kaarlo Rehunen. Rehunen vihaa tupakansavua, ja tupakoitsijoita, siis Mattia. Matti vastaiskumiehenä aiheuttaa yllätyshyökkäyksellä Rehuselle ikävän yllätyksen. Rehusen hahmossa näen suomalaisen negatiivisuuden tiivistymän nimettömien lappujen lähettäjän. Rehusen mielestä tupakoitsijat ovat epäonnistuneita ihmisiä, joista voi uskoa mitä vaan pahaa. Pahanpuhuja saa aina kerrostalossa kuulijoita, tässä tarinassa vaimo Leena ja naapuri Kallio.

Himokuntoilua ja hierontaa käsitellään myös. Uudestaan teosta lukiessani ihmettelin Matin sykettä, vasta kirjan lopussa se on alle 100, eli 98. Minulla on ollut joitain vuosia sykemittari. Syke on sauvakävelyssä noin 90-110, ja juostessa 130-195, mutta levossa noin 50. Kun lukee Matin juoksumääristä, hengitysharjoituksista, ja vatsalihasharjoitteista, luulisi hänen leposykkeensä olevan 30 tai 35, ja toiminnassa ehkä luokkaa 70-90, mutta ei koko aikaa yli 150. Tämä ja monet muut ovat minusta merkkejä totaalisesta ylikierroksilla käymisestä, niin kuin luonnollisesti kaikki Matin hölmöilyt, jotka Hotakainen on hienosti kuvannut. Hotakaisen kerronta yhdistää tarinan langat ja meno on niin hurjaa, että miltei kerä lähtee käsistä.

Matti on Helenansa hävittänyt ja on vain yksi tavoite. Mania on moottori, joka vie Mattia eteenpäin kohti Juoksuhaudantietä.

--
Hotakaisen tarinasta saisi irti vaikka kuinka paljon lisää: reviirien merkkaaminen, puutarhan hoito, kiinteistön välittäjät, ...