Myllylä ja Pilviö: Opi judoa sekä Lakanen, Savolainen ja Hernelahti Suunnistus, metsästä elämyksiä

Maailmassa on helpompi elää, jos osaa pitää oman reviirinsä ja liikkua oikein muiden reviireillä.

Judo eli pehmeä tie on tapa puolustaa omaa reviiriään. Judo perustuu japanilaiseen itsepuolustusperinteeseen ja lajia on harrastettu yli sata vuotta. Judossa voidaan käyttää myös päällekävijän liikettä hyväkseen ja harrastaa sidontoja. Judo on kurinalaista harjoittelua ja itsensä kehittämistä dojo-sääännöin, ja se alkaa alkeista. Ihan ensiksi pitää oppia ukemit ”eli pitää osata kaatua oikein”. Opi judoa on hyvä perusteos niin lajia aloittelevalle, kuin aloittelijan kotiväelle, siinä on tekniikat, vyöarvot ja harjoittelu. Heitoista ja otteista on mustavalkokuvia, netissä on lisäksi animaatioista, ei kylläkään tähän kirjaan liittyen.

Kirja on vuodelta 2004, ja sitä saa noin 20 euron hintaan. Judon merkityksen näen tavalliselle pikku pojalle siinä, että siinä oppii suhtautumaan kamppailutilanteeseen, ja oppii pitämään puoliaan, jo henkinen tietoisuus puolin ja toisin vähentää konflikteja. Itsellä lajin harrastus on jäänyt, mutta suosittelen jotain vastaavaa lajia ainakin alkeiden osalta.

Metsässä ja kaupungissa liikkuminen on mukavampaa, jos ei ole pelkoa eksymisestä. Tieto jokamiehenoikeuksista, kartan lukemisesta ja kompassin käytöstä ovat oivia tietoja. Kun on eksynyt suunnistustaidot auttavat silloinkin. Kannattaa pysyä rauhallisena ja päättää mitä tekee: Etsiä tutun paikan, mennä omia jälkiä taaksepäin, tai mennä liikenteen äänen suuntaan vain yhteen suuntaan, tai ottaa auringosta suuntaa, tai soittaa kaverille, tai koittaa paikantaa itsensä jonkun apuvälineen avulla (vain yksi valitaan).

Trio Savolainen Varpu, Lakanen Jani ja Hernelahti Miika ovat kirjoittaneet teoksen Suunnistus Metsästä elämyksiä. Siinä on pähkinänkuoressa suunnistamisen harrastus ja harjoitelu, lukuisin selityksin ja värikuvin kartasta ja luonnosta. On kilpailumuodot ja monia muita hienoja asioita: ratamestariohjelma, virtuaalisuunnistus, pyöräsuunnistus, hiihtosuunnistus, kuntosuunnistus ja hieman harjoittelusta

Teos alkaa kuitenkin alkeista eli selvitetään kartta ja kompassi ja niiden käyttö, lisäksi siinä on karttamerkit, mittakaavat ja kuva kartoista ja ”luonnosta”, lisäksi on reitinvalintaa, pelkistämisen taitoa, liikkumista ylipäätään luonnossa.

Kirjan luettua ei varmasti helposti tarvitse tietoja eksymisestä, kun menee käytännön harjoituksiin metsään, hakemaan niitä elämyksiä.

Kirjassa on värikuvia ja sitä saanee hintaan 35 euroa.

Molemmissa kirjoissa on sanasto-osio
--

Urheilun Pikku Jättiläisessä suunnistuksesta mainitaan, että se kuului ruotsalaiseen sotilaskoulutukseen jo 1800-luvun puolivälissä ja 1901 järjestettiin ensimmäinen suunnistuskilpailu siviileille. Teoksen mukaan 1935 ensimmäisen suomenmestari olisi ollut K.Englund ja alle 21-vuotiaissa L.Gripenberg, molemmat Kauniaisten IFK:sta. Kirjassa mainitaan että ”Suunnistaminen vaatii siis suuria sekä henkisiä että fyysisiä ponnistuksia”. Harjoitusohjeita on vieläkin varmasti hyviä, ja on ohjeita olla järjestelmällinen ja luottaa kompassiin ja lukea karttaa ja varoitetaan luottamasta ”vaistoon”. Yösuunnistuksen varusteissa mainitaan pilli, jota puhaltamalla saadaan etsintäpartio loukkaantumisen yhteydessä paikalle. (Mikä olisi hyvä kyllä edelleenkin ensimmäisissä yösuunnistusharjoituksissa)

Hannu Teiderin ja Risto Niemisen Urheilutiedossa vuodelta 1983 lajit ovat aakkosjärjestyksessä. Suunnistuksesta on kuuden sivun juttu. Historiaosuudessa mainitaan ensimmäisten suunnistuskisojen olleen 1897 Norjassa. Suunnistajan ominaisuudet ovat pysyneet samoina eli kartanluku, reitinvalinta, kompassinluku ja matkanmittaustaito. Kirjassa on myös huippujen vinkkejä. Vinkkejä antavat Risto Nuuros, ja ensimmäinen suunnistuksen suomalainen maailmanmestari Liisa Veijalainen. Nuuroksen vinkkinä on ainakin katsoa karttaa riittävän usein, ja Veijalaisen se, että kannattaa matkan pituuden lisäksi miettiä reittiä juoksunopeuden kannalta.

Mitä, Missä, Milloin Urheilukirja vuodelta 2003 esittelee suunnistusta viiden sivun voimin. Kuvana on Suomen miesviestijoukkueen kultainen maaliin tulo vuodelta 2001 ankkurinsa Janne Salmen johdolla. Tämä kirja toistaa faktan 1897 Norjan suunnistuskilpailuista. Kirjassa säännöt on selvitetty hienosti, mutta harjoitteluvinkkejä ei ole eikä listaa vaadittavista taidoista.

Jotta koko kirjahylly asian tiimoilta saadaan nettiin niin on olemassa Samuli Miettisen Kompassi, suunnistusopas. Hyvä peruskirja, joka kertoo varsinkin kompassista, kompassityypeistä ja kompassin käytöstä paljon, ja myös eri karttatyypeistä. Myös minulle vieraammista asioista, eli merikartoista ja vesillä liikkumisesta on oma lukunsa. Kirja on varsin kattava, koska siellä on maininta Lapin autiotuvista. Ja on ohjeet eksymisenkin varalle ja on GPS-tietoa. Itse 1:10000 erikoiskartalla suunnistukseen ei tule paljoa uusia eväitä, koska suunnistuskartat ovat yleensä varsin tarkkoja, jolloin riittää sormikompassi, mutta retkeilijälle oiva perusteos. Retkeillessä tilanne on toinen, jos on peruskartta tai vastaava.

--

Olen joskus pelannut Salibandyakin ihan harrastepohjalla. Mika Kulju ja Kristian Sundqvist ovat kirjoittaneet Salibandykirjan, painovuosi 2001. Siinä on hyviä oharjoitteita, ja vapaalyöntikuvioiat, sekä lajisäännöt. Lisäksi siinä on salibandyn historiaa, ja "entisten" huippupelaajien esittelyä (kirja on kymmenen vuotta vanha).

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi

Antoine de Saint-Exupery: Pikku Prinssi, WSOY-pokkari 95 sivua, tämän painoksen copyright 1999, Le Petit Prince ilmestyi ensimmäisen kerran 1944, yläkuvan teoksessa on alkuperäinen kuvitus.

Pikku Prinssi -kirja alkaa minäkertojan lapsuusmuistoilla. Hänen taidettaan booakäärmeiden piirtämistä ei ollut ymmärretty, hän jättää piirtämisen. Booakäärmeiden kuvat eivät muistuttaneet käärmeitä eivätkä norsut norsuja, kun ne olivat Booan vatsassa. Kertoja myöskin suree sitä, että on joutunut lukemaan maantietoa, historiaa, laskentoa ja kielioppia.

Kertoja joutuu tekemään pakkolaskun Saharan aavikolle, jonne ilmestyy Pikku Prinssi. Pikku Prinssi kertoo hiljalleen tarinaansa. Hän on kotoisin pieneltä Asteroidi B 512 -planeetalta kotoisin. Siellä on kitkettäviä baobab-puita, kolme tulivuorta ja kaunis kukka, josta tulee lumoava tuoksu. Prinssi ei aivan ymmärrä kukkaa, jota seikkaa pui matkallaan, jonne lähtee. Kymmenen kirjaa lapsuudesta nostaa kukan symboloimaan kirjailijan vaimoa. Siten kukka olisi nainen, joka osin oikuttelee, pitää pitää kupua päällä. Lisäksi Maassa oleva kettu kuvaisi myös naista. Kettuhan pitää ensin kesyttää, ja kettu on kesyttäjälle ainoa maailmassa. Itse en nähnyt Kettua naisena vaan kettuna, eli tässä kirjassa on monta tasoa.

Prinssi käy viidellä tähdellä ennen maahan laskeutumistaan.

Ensimmäisellä "tähdellä" (on minusta planeetta)  hän tapaa Kuninkaan, jolla on arvovaltaa, toisella planeetalla Prinssi tapaa Turhamaisen, jota pitää ihailla. Seuraavalla planeetalla on Juoppo. Juopon kohtaaminen oli minusta hyvä, koska siinä Juoppo suoraan kertoi päättelyllään, miksi Juoppo juo. Juoppo juo, koska Juoppo haluaa unohtaa häpeän, joka johtuu juomisesta. (m.o.t).
Prinssi tapaa seuraavaksi Liikemiehen, joka laskee omistamiaan tähtiä. Seuraavalla planeetalla Prinssi kohtaa kaverin, joka sytyttää ja sammuttaa valoa, minusta ilman mitään järkevää syytä. Viidennellä planeetalla tavataan Maantieteilijä, joka tutkii kirjoja, eikä hän tee lainkaan havaintoja ulkomaailmasta, eikä uskoisi, vaikka joku muu niitä tekisi.

Tuntuu, että Antoine de Saint-Exuperyllä on ollut antipatioita maantiedettä ja laskentoa kohtaan. Ylipäätään kaikkea muutakin kohtaan kuten kritiikkiä vastaan. Pikku Prinssi ei pidä "tähdistä".

Tämän jälkeen Pikku Prinssi saapuu Maahan, jossa kuulee, että ”Maa ei ole mikään mitätön kiertotähti! Siellä on 111 kuningasta (mukaan lukien N**ke*ri-kuninkaat) 7000 maantieteilijää, 900000 liikemiestä, 7,5 miljoonaa juoppoa, 311 milj turhamaista eli 2 mrd ihmistä”. 

Luullakseni nykyään ainakin juoppoja on enemmän, ja turhamaisia, eikö kaikki ihmiset ole jotenkin turhamaisia ja riippuvuuksia on alkoholin lisäksi kahvi, tupakka, ihmissuhteet ja päihteet, ja onko laskutoimitus tarkoituksella jäänyt kesken, vai ovatko loput vain taviksia vai pelkkiksiä.

Joka tapauksessa Pikku Prinssi tapaa käärmeen, joka ei pure tätä kuoliaaksi.  Matkallaan hän näkee tuhansien kukkien niityn ja tietää, että "tärkein niiden kauneudessa on näkymätöntä" ja "silmät ovat sokeita, pitää etsiä sydämellä".

Prinssin maan matkalla veistetään monta iätöntä viisautta tai totuutta, kuten "ihminen ei ole koskaan tyytyväinen, missä on", puhutaan ajan voittamissta. Mitä ihminen lopulta ajalla tekee. Lisäksi Ketun kautta puhutaan kesyttämisestä, kiintymyksestä ja vastuusta. Puhutaan erosta, muistoista ja lopulta kuolemasta.

Pikku Prinssin tarinan loppu on haikea, koko kirja on minusta hyvin melankolinen.

Pikku Prinssi -kirja on hieno ja mahtava, mutta minä en ollut täysin samalla aaltopituudella kummallakaan lukukerralla 2011 ja 2014. Oivalsin oivalluksia, mutta lopullisesti jotain jäi oivaltamatta. Kirja on alkupuheen mukaan suunnattu lapsille. Minusta se ei ole lapsille, vaan älykkäille ja herkille nuorille. Itse en ole nuori enkä älykäs. Minua haittasivat ristiriitaisuudet, virheet ja epätarkkuudet ja kaiken formaalin tiedon ja toiminnan arvostelu. Ymmärsin paremmin kirjan merkityksen luettuani kirjan teon tarinan. Kirjailijan kohtalo oli traaginen. Antoine de Saint-Exupery (1900 - 1944) nimittäin oli kirjailija ja lentäjä. Hän katosi 1944 lentomatkalla. Wikipediassa pohditaan kuolinsyytä, jonka voisi kuvitella olevan alasampuminen, olihan sota käynnissä, mutta tekstin mukaan kirjailija oli ollut myös masentunut eli itsemurha lienee todennäköisempi.

Kirjassa pidin kaikkein eniten kuvista. Kuvitus on hienoa, sen vuoksi ostin kirjan omakseni, tämä painos on alkuperäisellä kuvituksella. Olen lukenut myös kirjastosta lainaamani kirjan, jonka jälkeen on esitelty miten kirja on tehty. En ole lapsena enkä nuorena lukenut tätä, ja syvennyin siihen klassikkolistojen ansiosta. Suosittelen kirjaa sen sisältämien viisauksien vuoksi ja kuvat ovat taiteellisia ja hempeitä. Logiikan harrastajat, tämä ei ole teitä varten kirjoitettu, eikä ehkä sovi maantieteilijöille, matemaatiikan, kieliopin tai historian opettajille, eikä liikemiehillekään.

Ian Fleming: Tohtori Ei

Ian Fleming: Tohtori Ei, alkuteos Dr, No 1958, suomentanut  Markku Lahtela, Gummerus Loisto 2008.

Ian Fleming kirjoitti tusinan verran  James Bond –kirjoja. Niistä olen lukenut kymmenkunta, viimeksi Tohtori Ei:n, joka on julkaistu uudestaan Loisto-pokkarina.

Ian Fleming: Tohtori Ei on kuudes julkaistu Bond-kirja, ja suomeksi se on käännetty jo vuonna 1963, johtuen varmasti siitä, että ensimmäinen James Bond filmi oli juuri tämä Tohtori Ei

Juoni on seuraavanlainen
Jamaikalla Kingstonissa Strangways silmälappuinen Universal Exportsin edustaja ammutaan autolleen. Ampujina on kolme "sokeaa" ja "he olivat kiinalaisia mustaihoisia miehiä". Mary Trueblood eli  hänen sihteerinsä ammutaan ottaessaan radioyhteyttä Lontooseen WXN WWW:tä. Molemmat ruumiit katoavat. Kirjassa painotetaan teoriaa, jonka mukaan he olisivat lähteneet yhdessä, kun taas filmissä murha ja sen motiivi oli ilmeinen, eli Tohtori Ein tietojen varastaminen. James Bond agentti 007 saa tehtävän ja lähtee Jamaikalle, jossa hänestä yritetään toistuvasti päästä eroon. Elä ja anna toisten kuolla -kirja on edeltänyt tätä seikkailua. Sekä Strangways että Quarrel esiinntyvät siinä Bondin apuna, nyt Strangways ja Quarrell kuolevat.

Epäilyksiä herättää Tohtori EI, jolla on oma saari Crab Key. Tohtori Ei on yksinäinen kiinalainen, jonka kuuppa on hieman himmennyt pitää kovaa kuria saarellaan "mustaihoisten kiinalaisten" Fleming painottaa tätä asiaa. Väki on Tohtori Ei:lle hyvin uskollista, eikä saarelle haluta muita. James Bond agentti 007 kuitenkin  tulee ja James tappaa, ja Honeychile Riderin (filmissä Honey Ryder) nappaa.Tohtori Ein toiminnan motiivi on sama kuin filmissä eli häiritä yhdysvaltalaisten ohjusta.

Kirjassa Crab Keyn saarella on guanoon perustuva lannoitetehdas ja kirjassa Tohtori Ei:n saaren lintutilannetta selitetään paljon enemmän. Harvinainen kapustahaikarayhdyskunta on pesiytynyt saarelle, mistä on kerätty guanoa. Lintujen suojelijat ovat peloissaan lintujen elinolojen puolesta, joskin Julius Ei tunnustaa Bondille, että kapustahaikarat on aikoja sitten  listitty olemattomiin. Suokulkija pelottaa lintuja pois. Kuvauksesta päätellen Ian Fleming ei näytä oikein pitävän luonnonsuojelijoista, joten hän kirjoittaa tähän kohtaan omia näkemyksiään asiasta, kuten Pallosalama -teoksen parantolaosioon käsityksiään terveellisestä ruuasta. Tässä James on saarella varsin pitkään, kalliioon louhittu akvaario on myös kirjassa.

Filmissä professori Dent, joka haluaa estää radioaktiivisten kivien arvoituksen selviämisen saa ison tarantellan pistettäväksi Bondin hotellihuoneeseen, kirjassa vastaava elikko on myrkyllinen tuhatjalkainen.

Crab Keylle Bond menee yhdessä Quarrellin kanssa. Bond-kirjoissa Jamesilla on tarve peittää agentin roolinsa ja Universal Exports -peitettä käytetään filmejä huomattavasti enemmän. Kirjassa lisäksi käytetään lintujen tutkimusta peiteroolina. Pian kuitenkin James Bond joutuu Tohtori Ei:n tuo tekokätisen tekniikan miehen kuulusteluun. Kirjassa Tohtori Ei tunnustaa olevansa raivohullu. (s.171 Suuret tiedemiehet, taistelijat, filosofiset johtajat –kaikki ovat olleet maanikoita  …. Mania rakas Bond on yhtä arvaamattoman kallista kuin nerouskin”) Filmissä Tohtori Ein hulluus tulee ilmi Napoleonin maalauksessa, ja hänen selittäessään rikollisista aivoista.

Honeychile joutuu tutustumaan rapuihin, mihin saaren nimikin viittaa. Ravut eivät olisi olleet vaarallisia, mutta sitä 007 ei tiedä. Kirjassa Tohtori Ei:n tapaus nostaa poliittista närkästystä, Jamaikan siirtomaa asemaa korostetaan. Filmissä sen sijaan USA:ta on agentti Felix Leiter, mitä kirjassa ei ole. Felix Leiter kidutettiin kirjassa Elä ja anna toisten kuolla, eikä esiinny tässä kirjassa.

Minusta erittäin jännittävä ja hyvä kirja lajissaan ja filmikin on korkeatasoinen.

Filmistä Salainen agentti ja Tohtori No myös pidän. Filmin ensi-ilta oli vuonna 1962.

Pääosissa Sean Connery (007), Ursula Andress (Honey Ryder), Tohtori No (Joseph Wiseman)
Filmi alkaa pelipöydässä missä Bond, James Bond esittäytyy vastapelaajana on Trench,  Sylvie Trench, joka änkeytyy Jamesin asuntoonkin ja esiintyy vielä seuraavassa Bondissakin samassa roolissa. Bond on voittanut häneltä rahaa kasinolla, 007  kutsutaan kesken pelin M:n palaveriin. M (Bernard Lee) vaihdattaa aseen Walther PKK:ksi Beretasta. James kuhertelee Moneypennyn (Lois Maxwell) kanssa.
Radiolähetys Jamaikalta on jäänyt kesken. Bond lentää paikalla. Mittavien varjostuskohtausten jälkeen, päästään perille. Yksi Tohtori No'n miehistä on ottanut syanidia. Bond tutustuu filmissä Quarrelliin, Pussfelleriin ja CIA-agentti Felix Leiteriin (Jack Lord).
James Bond toteaa, että Strangwaysin luona on verta, ja Tohtori No'n kansio on poissa. Luultavasti Strangways ja sihteeri on ammuttu. James Bond löytää asunnolta professori Dentin nimen, Strangways on jättänyt kivinäytteen tutkittavaksi. Professori Dent kuului Strangwaysin bridgeseurueeseen, jonka pelitauolla hänet ammutaan. Dentin hymy hyytyy, kun James kyselee kivistä. Hän kieltää niiden olevan Crab Keyltä, jonne rientää kielimään. Tohtori No antaa ison tarantellahämähäkin, joka mönkii Bondin sängyssä, ja jonka Bond hakkaa kengällä. Hämähäkkiä ei näy eli Sean Connery lienee takonut lattiaa.
Tutkimusten aikana Bondista yritetään ottaa valokuvaa Daily Cleaneriin, joka on Tohtori Non naiskäyrin peite. Hän ei tunnusta, vaikka Quarrell vääntää kättä. Neiti Taro kuuntelee Bondia, ja sopivat aterian, joka muuttuu neiti Taron luona syötäväksi. Bondia yritetään tappaa matkalla, mutta takaa-ajajien auto suistuu rotkoon. Neiti Taro yllättyy. He lempivät Bondin kanssa, ja Bond soittaa poliisit paikalle, jolloin neiti sylkee Bondin päälle. Professori Dent ampuu sänkyä, pian hän kuolee itse lyijymyrkytykseen.
Geiger-mittari rätisee Strangwaysin kivinäytteiden säilytyspaikan kohdalla. Quarrell ja Bond lähtevät Quarrelin peloista huolimatta saarelle, jonne saapuu Honey Ryder (Ursula Anderss). Ensin Tohtori No'n miehet ampuvat veneestä, sitten tulevat jalkaisin, yöllä Bond, Quarrell ja Honey tarpovat suolla, jonne tulee dieselillä käyvä hirviö eli jonkinnäköinen kone. Se tappaa Quarrellin. James ja Honey viedään suihkuun ja radioaktiivisuus poistetaan, sen jälkeen heidät huumataan kahvilla. Tämän jälkeen alkaa lounas, missä Bond ihailee akvaariota, jonka lasit ovat konvekseja. Bond toteaa Tohtorille, että pikkukalat näyttävät hailta, aivan kuin TE. Tohtori kuittaa, että riippuu kummalla puolella lasia on. Tohtori Ei'llä kirjassa oli sydän oikealla puolella, filmissä hänellä on tekoraajat. Hän on pettänyt kiinalaiset rikollisystävänsä, ja tullut saarelle, jossa käyttää atomivoimaa. Kädet ovat menneet onnettomuudessa.
Bond vangitaan, mistä hän mönkii ilmastointikanavien kautta valvomoon, tekee tuhotöitä, ja heittää Tohtori No'n ydin miiluun kuplivaan veteen. Tekokädet turhaan raastavat otetta metallista. Isosta miehestä jää vain pienet kuplat.
Bond pelastaa Honeyn ja veneessä on loppupusujen aika. Hyvä filmi, jonka olen nähnyt monta kertaa.

****

Näen selviä yhteyksiä Tohtori Ei:n ja Kapteeni Nemon välillä, molemmat ovat eskapistisia erakoita. Jules Vernen Nemo (nemo = ei kukaan) tunsi hieman enemmän empatiaa. Tohtorin nimi on Julius No, ja Julius oli Caesarin etunimi.

Bondkirjoja olen lukenut kymmenkunta.

Ensimmäinen kirja Casino Royale on kirjoitettu jo 1950-luvulla ja se on aika kesy ollakseen Bond-kirja, joskin siksi se on uskottava, eikä kaikki mene Bondin suunnitelmien mukaan.

Paras lukemistani Bond-kirjoista on James Bond Istanbulissa , joka on aikalailla filmin mukainen, mutta minusta jännittävämpi. Siinä Grantin mielenvikaisuudesta kerrotaan enemmän ja täydenkuun aikaan kaveri on aivan sekaisin eli täysin kuutamolla.

Pallosalama ja Kultasormi ovat suhteellisen paljon samanlaisia kuin filmitkin.

Kuuraketti on sama vain nimeltään.

Elät vain kahdesti tapahtuu Japanissa kuten filmikin, mutta muuten tapahtumat eivät ole samankaltaisia. Tässä teoksessa James Bondilla resetoituu kovalevy, eli hän menettää muistinsa ja muistamattomana hän on kalastajakylässä erään kalastajatten hoidossa, ja lähtee kirjan lopussa Vladivostokiin.

Elä ja Anna toisten kuolla, pääjuoni kuten filmissä, mutta on paljon erilaisuutta.

Ian Flemingin novellikokoelmassa on saman nimisiä juttuja kuin jotkut filmit, esimerkiksi Vaaran vyöhykkeellä mutta tarinat ovat jokseenkin erilaisia.

Bondkirjoissa juodaan ja poltetaan kuten filmissä, mutta kirjoissa lakanoiden välissä ei tapahdu juuri mitään.

Flemingin lastenkirjan ihmeautosta kertovan Chitty-Chitty Bang Bangin olen lukenut, eikä sekään ollut hullumpi. En ollut enää lapsi, joten en osaa sitä niin objektiivisesti tarkastella.

Ian Fleming ei siis jäänyt nemoksi eikä nobodyksi, vaan hänen ajatuksensa ovat saaneet lukijoita ja katsojia.

Casino Royale on blogattu täällä.
Elä ja anna toisten kuolla täällä.
Timantit ovat ikuisuia täällä

John Finnemore: Robin Hood

John Finnemore: Robin Hood, WsOY 1961, Nuorten toivekirjasto NTK n:o 12 suomentanut Jussi Tervaskanto, sivumäärä 240. Alkuteos lienee kirjoitettu vuonna 1917 nimellä The story of Robin Hood and his merry men.

John Finnemoren Robin Hoodin kannessa Robin Hood ampuu ja munkki Tuck katsoo, ja taustalla on Pikku-John miekkoineen. Kansi on kuin Errol Flynnin elokuvasta.

Tämä kirja ja Flynnin elokuva ovat tehneet Robin Hoodin legendasta kuvia ja sanoja ja ison tarinan muuallakin kuin Englannissa, jossa perimätietoa on paljon enemmän. Kirjan johdannossa ounastellaan, että Robin Hood olisi mahdollisesti syntynyt vuonna 1160 ja kuollut 1247.  Robin Hoodin tarina on suuri ja ajaton, koska miltei joka vuosikymmen tehdään Robini Hoodsta joko tv-sarja tai elokuva.

John Finnemoren Robin Hood jakaantuu karkeasti kolmeen osaan henkipattoporukan haalimiseen, toimintaan ja Robin Hoodin kuolemaan. Kirjan jännite syntyy siitä, että on olemassa valtaa pitävät normannit ja alistetut saksit. Tässä kirjassa Robin Hood puijataan ampumaan kuninkaan hirvi, joita ovat kaikki hirvet metsässä. Saksin pää, hirven hengestä on tyly laki. Robin Hood karkaa ja kokoaa koplan, jossa jokainen on etevä, Pikku John tullessaan sauvoo Robinin veteen, Puna-Will miekkailee itsensä koplaan, ja munkki Tuck on vahva ja hänellä on sekä miehiä että koiria. Trubaduuriksi saadaan Allan-a-Dale, jonka Robin auttaa naimisiin. Tässä tarinassa Maria neito etsii Robinin käsiinsä ja saa seuraa Dalen vaimosta.
Robin asustaa Sherwoodin metsässä Nottinghamin piirikunnassa. Paikallinen sheriffi yrittää ottaa kiinni Robinia, mutta valepukujensa ja miesten uskollisuuden avulla Robinin vapaus säilyy. Hän voittaa valepukuisena jousiammuntakilpailut. Tosin kerran Robin jää vangiksi, mutta Pikku John ja munkki Tuck pelastavat hänet. Sheriffin kätyri ritari Guy Gisborne tulee huijatuksi ja saa ansionsa mukaan Sherwoodin metsässä, missä Lincolnin vihreisiin pukeutuneet miehet määräävät lait, kunnes Richard Leijona mieli saapuu metsään valeasussa. Richard Leijonamieli on kuitenkin tervetullut vieras henkipattojen joukkoon. Robin palvelee Richardia Lontoossa, mutta Juhana kuninkaan aikana palaa Sherwoodiin. Tässä kirjassa Robinin surmaa petollinen serkku prioritar iskiessään Robinin suonta, ja valuttaa veren mukana hengen pois. Robin ampuu nuolen, jonka putoamispaikkaan hänet haudataan. Robin Locksley kuolee, mutta Robin Hood elää. legenda ja tarina jäävät.

Tarinat Robin Hoodista perustuvat balladeihin yli 800 vuoden takaa, ja runoja tähänkin kirjaan on laitettu. On myös muita robinhood-tarinoita, joissa on myös kaikki jousikilpailut ja Marian neidot esittelyssä. Joissain kertomuksissa korostetaan Richard Leijonamielen hyvyyttä ja Juhana Maattoman kataluutta. 2000-luvulla ristiretkien järkevyys ja niissä mukanaolo lienee jo yleisesti tunnistettu ja tunnustettu - ei ehkä niin viisaaksi. Monilta Robinin miehiltä oli normannit huijanneet omaisuuden. Itselleni tämä tarina on ollut ainoa oikea, lähinnä siksi, että en ole muita lukenut. Kirjan kieli sopii hyvin pikku pojille ja miehille.

Robin Hood on ajaton tarina, siitä kertoo lukematon kirjojen ja filmien määrä.

Lucky Luken lumo laimeni lapsuuden loppuessa ...

Mutta ei ole kokonaan suinkaan haihtunut!

Lapsena luin Lucky Luke albumeja niin, että sivut irtoilivat. Ostin Mustat kukkulat ja Piikkilankaa preerialla toiseen kertaan, ne olivat lempialbumini. Nyt ovat saaneet Lucky Luke olla rauhassa, ja katsastin niitä uudestaan, mutta lumo oli muuntunut. Lapsena Lucky Luken aseen vetonopeus, ja ampumatarkkuus ihastuttivat, lännen legendat naurattivat, ja Daltonit inhottivat, nyt melkein päinvastoin.

Lucky Luke on Morriksen alulle saattama seikkailu, jossa cowboy Lucky Luke ottaa rosvoja kiinni. Hänellä on seuranaan seikkailun älykkäin, hevonen Jolly Jumper, ja tyhmin, koira Rantanplan. Tarinoiden tekstittäjäksi tuli Goscinny, mutta hänen kuolemansa jälkeen Morris on jatkanut yksin tai jonkun valitun käsikirjoittajan kanssa, mutta Morris suunnittelee tarinat.

Tarinat jakaantuvat karkeasti seuraaviin luokkiin:

1. Lucky Luke auttaa uudisraivaajia intiaaneja, luonnonmullistuksia, tai konnia vastaan
2. Lucky Luke kohtaa jonkin Lännen legendan
3. Daltonit karkaavat vankilasta, päästetään vapauteen, rötöstelevät, ...
4. Muut albumit

Lapsena pidin albumeista 1 ja 2.

Laitettiin lennätin, valloitettiin Oklahoma, tutkittiin Mustat kukkulat, mentiin Missourijoki ylös, postivaunulinja perustettiin.

Sarjis-sarjan kansikuva

Lucky Luke tapasi Billy the Kidin, Calamity Janen, ja Jesse Jameksen nyt ainakin. Lisäksi legendoja on muitakin, eli tavataan rohdoshuijari, omavaltainen tuomari, tutustutaan sirkukseen, suitsitaan Keisari, Apassikanjonilla käydään…

Nämä oli lapsena jänniä tarinoita, hyvin piirrettyjä ja toteutettuja.

Daltonit sen sijaan tuntuivat lapsena toistavan itseään, nyt ymmärtää niitä paremmin eli kiinnostuksen kohteet ovat muuttuneet.

Daltoneista nuorin ja vanhin ovat seikkailun kiinnostavimmat henkilöt. Joe Dalton on hullu kuumakalle. Hän on niin paha ja läpimätä, ja johtuuko se hänen pienestä koostaan. Joka tapauksessa viha ja kunnianhimo pitävät hänet elossa ja jatkuvasti suunnittelemassa jotain uutta konnuutta. Hänen älynsäkin leikkaa, mutta hänen tunteensa pettävät hänet, ja myös älynsä, koska hän ei pysty ymmärtämään toisia ihmisiä, eikä edes suurikokoisinta veljeään Averelliä, joka on kiltti, mutta armottoman tyhmä. Juuri tähän jännitteeseen rakentuu moni albumi eli Joe_Averell ja Joe_Lucky Luke. Toisaalta ihmisten hyväuskoisuus on Lännessä uskomatonta, hetken mielistelyä, niin vanhat unohtuvat. Tässä uskon Morrikseen, koska Twainin kertomuksissa on tätä samaa hyväuskoisuutta ja väärää anteeksiantoa. Daltonit ovat siksi oiva kultakaivos, koska heidän psykoanalyysiakin käsitellään (Daltonit tekevät parannuksen), joskin psykiatri tekee ”pahennuksen”, eivätkä Daltonit parannusta.

Lucky Luke ja Jolly Jumper tarjosivat lapselle onnistujan esikuvan ja mallin. Vanhempana ymmärtää, että ihminen on lopultakin epätäydellinen, joten pystyy ymmärtämään muita hahmoja paremmin esimerkiksi Rantanplania, joka on pohjimmiltaan maailman paras koira, ja uskollinen ainakin, mutta kiintyy vääriin ihmisiin ja on kieltämättä vähän höpsö.

Yläkuvassa on Morriksen varsin onnistunut albumi kategoriasta 4 eli Yksikätinen rosvo, jossa Lucky Luke auttaa rahanpelien esiinmarssia Länteen, joskin pokeriahan albumeissa pelataan.

Olen lukenut Lucky Luke Morrisin jäljillä, jossa Lucky Luken piirtäjän vaiheista on juttua, kirja on hyvä lisä kiinnostuneelle, mutta ei yhtä hyvä minusta kuin Tintin juhlakirja. Lucky Luket ovat hyvin piirrettyjä ja tekstitettyjä, ja sellaisia sarjakuvia, joita voi kaikenikäisenä lukea.

****

Morris ja Goscinny; Lucky Luke: Tuomari, Le Juge 1971, Otava 1990, suomentaneet Heikki ja Soile Kaukoranta, 47 sivua.
Tuomari -albumissa Lucky Luke kohtaa Morrisin mukaan oikeastikin eläneen Roy Beanin, jolla on lemmikkikarhu. Kannessa Beanilla on Siviililaki vuodelta 1879 väärinpäin. Tuomari vaikuttaa Langtryssa New Mexicossa, jossa hän toimii "rauhantuomarina" ja myy kylmää kaljaa.
Lucky Luke on ajamassa karjaa Texasista, kun Tuomari pidättää Lucky Luken ja takavarikoi karjan tietenkin ilman oikeaa syytä ja järjestää "oikeudenkäynnin", jossa on kaikki kliseet. Albumi ei ole aivan minun suosikkejani. Tuomarille ilmaantuu kuitenkin kilpailija Bad Ticket, jonka kanssa Tuomari taistelee vallasta ja molempien ravintolat asiakkaista. Bad Ticket lopulta häviää, mutta Roy Bean joutuu tilille laittomasta oikeudenkäytöstä ja laittomasta julkisena virkamiehenä esiintymisestä.
Albumin hauskuus tulee minusta juoposta kahdella jalalla kävelevästä karhusta, joka ajaa ihmisiä takaa.

******

Nikke kesälomalla ja isän kanssa torilla

Sempen ja Gosginnyn tekemät Nikke-kirjat ovat hyviä. Pikku-Jokkena luin niitä, ja nyt yritän vähän analysoidakin.

Nikke kesälomalla kirjan ensimmäisessä jutussa Isä päättää juttu alkaa seuraavasti

"Joka vuosi, ainakin viime vuonna ja toissa vuonna, sitä ennen on niin kauan sitten etten minä muistakaan, isä ja äiti riitelevät kovasti siitä minne mennään lomalle. Sitten äiti rupeaa itkemään ja sanoo lähtevänsä äitinsä luokse, ja minäkin itken koska pidän mummista mutta hänen luonaan ei ole rantaa, ja lopulta mennään sinne minne äiti haluaa ja se ei ole mummola.

Eli aikakäsitys. Niken "aina" on viime ja edellisvuosi. Joka vuosi eli  "aina" äiti ja ja isi riitelevät, ja äiti voittaa, mutta ei mennä mummin tyköön, vaan rannalle. Mielstäni koko kappale kuvaa Niken maailmaa. Se on positiivisen minäkertojan iloinen tulkinta riitaisasta aikuisten maailmasta. Onneksi Nikke ei ymmärrä, mitä tarkoittaa muuttaminen äitinsä tyköön...

Rannalla on kivaa juttu alkaa

"Rannalla pidetään aina hauskaa. Minä olen saanut kavereita, on Pascal ja Denis ja Marcel, hän se vasta on tyhmä "....

Eli aina Nikke on kavereiden kanssa, ja kaikilla on ominaisuuksia, nykyisin ikävätkin asiat todetaan ilman ennakkoluulon häivää, eli tyhmä, lihava (Simon), huono koulussa (Kloku), hurja mottamaan (Henri). Tämä on minusta toisen hyväksymistä sellaisena kuin hän on, lapsen silmin.

Kesälomalla tapaa tyttöjäkin.

Leikittiin kauppaa juttu alkaa.

"Tytöissä on se vika, etteivät ne osaa leikkiä, itkevät kaiken aikaa ja sitten aiheuttavat aina ikävyyksiä. Täysihoitalassa niitä on kolme.  ....Antoinen selitti, miten ärsyttävää, kun oli tyttö siskona ..."

Rankka väite tytöistä kerrotaan taas ilman mitään ennakkoluuloa. Lopun ajatus on myös mainio, arsyttävää, kun tyttö on siskona, kääntäjä on todella onnistunut, luuleeko pikku poika, että voisi olla poika sisarena :)

Niken perheessä vain isä käy töissä, ja rahaa ei aina ole. Niken isä nalkuttaa kuluista, ja joutuu joskus vastaamaan nalkutuksestaan, kuten lempijutussani Isä kanssa torilla (Nikke ja kostajien sakki).

Päivällisen jälkeen isä ja äiti laskivat kuukauden menoja
-Ihmettelenpä mihin menee kaikki se raha jonka saat minulta, isä sanoi
-Sepä hauskaa, että kysyit, äiti sanoi, vaikkei hän näyttänytkään olevan naurutuulella ...

Tässä lapsen silmin joudutaan kohtamaan niukkuus, ja ongelma siitä, että perheen työnjako on erikoistunut, toinen on töissä ja toinen vastaa kodista. Koko torireissu on niin uskomattoman hauska, ja päättyy ravintolaillallisiin, koska ...
--

 René Goscinny kirjoitti ja Jean-Jaques Sempé kuvittivat vielä esimerkiksi ..

Nikke ja kaverit (Le petit Nicolas et les copains) WSOY 1965,

"Nikke ja kaverien" parhaita juttuja on minusta Filateliaa, missä pojat aloittavat postimerkkiharrastuksen ja arvata saattaa mitä tapahtuu. Minulla on itse kuvan postimerkki, ja siitä minulle tulee aina mieleen tämä tarina ja hyvät muistot. Tässä kirjassa kerrotaan myös Niken "silloisesta" naapurista ja naapurin tytöstä nimeltä Ann-Marie (Marie-Edwige). Tohtorit juttu symppaa myös koululääkäreitä. Salakieli on tarinan Jorin keksimästä viittoilu ja irvistelykielestä, jota ei luokassa kannattaisi kokeilla.

Nikke ja Nenä (Les recres du petit Nicolas) vuonna 1968.

"Nikke ja nenän" ensimmäisessä jutussa Niken lihava kaveri Simon erotetaan koulusta, voisarvien ja hillovoileipien syönnistä aiheutuneiden sattumusten vuoksi. Monet patoavat tunteita syömisen avulla, mutta Simonin tunteet pursuavat, jos hän ei saa syödä. Tässä loistavassa kirjassa Nikke saa myös tekonenän, josta tulee hankaluuksia koulussa, mummilta lahjaksi kellon, josta tulee hankaluuksia myös kotona, ja pojat tekevät sanomalehteäkin. Parhaita juttuja on minusta jalkapallo, jossa poikien peli muuttuukin isien peliksi, parasta tässä on taktiikkapalaverit ja selostukset pelin vaiheista, sekä sammakonpoikasista kertova Tuliharja. Tässä tulee esiin isien ja äitien erilaisuus, ja lopulta tehdään aina kuin äiti haluaa.

Päähenkilönä on minä-kertoja Nikke (Le petit Nicolas), joka on konttorissa työskentelevän hermoilevan isän (Papa) ainut lapsi. Äiti (Maman) on hieman takaireä kotirouva, jonka äiti eli mummi (Meme) saa Niken ihan perusisän näyttämään hermoheikolta ja naapuri Bledurt saa isän näkemään punaista pomo saa Niken isästä esiin keskenkasvuisen ja Niken harrastukset kuorivat isästä katteettomat kehut, hienosta pyöräilyurasta alkaen, jotka päättyivät äidin tapaamiseen.

Poikajoukossa Jokkis (Joachim) jää eniten sivuun, Paulin nopeutta, jotka johtuvat isoista likaisista polvista, mainostetaan usein, ja on Paul (Maixent) pääroolissakin Taikuri jaksossa, ja sille vintiöporukalle ei kannata vakavasti mitään näytää :)

Jorin (Geoffroy) isä on upporikas, ja heillä on autonkuljettajasta lähtien henkilökuntaa, ja tämä aiheuttaa päänvaivaa mm. koulun lääkärintarkastuksessa. Jori on rikkaudestaan huolimatta minusta ihan reilu ja mukava kaveri.

Ruffen eli (Rufus) isä on poliisi, jolla on merkitystä sekä Ruffen käytökseen, ja muiden käytökseen Ruffea kohtaan. Ruffe ei sen sijaan siedä yhtään kritiikkiä, hänellä on joskus poliisin pillikin mukana.

Koulussa on henkilökuntaa. Rehtori on peruspomo, joka ei onnistu luokan kanssa kovinkaan hyvin. Opettajatar (La maitresse) on kiltti ja alkaa oppia ettei pojat voi oppia. Välituntivalvoja Soppa (La Bouillon) eli herra Dubon on vanhan luokan herrasmies, joka tietää poikien metkut jo hieman paremmin kuin herra Forte. Luokan priimus on silmälasipäinen Albert (Agnan). Albert on joutunut väärään luokkaan.

Henri (Eudes) on hurjan vahva ja mottailee kaikkia. Myöhemmin ilmenee, että Henrillä on myös isoveli. Henri saa nyrkistä, kun nyrkkeilee englantilaisen vaihto-oppilaan kanssa, jonka sanavarasto kertyy ei-toivotulla tavalla.

Simonin (Alceste) intohimona on syöminen. Simon on minusta varsin älykäs ja aikaansaava kaveri, kun olosuhteet ovat otolliset, eli jalkapallokin sujuu, kun pelataan säilyketölkillä. Simonin suhde ruokaan ja omaan kehoonsa on minusta tasapainoinen, ruoka ei ole hänelle mikään ongelma.

Kloku (Clotaire) on huono koulussa, mutta hänen vanhempansa ovat pojasta huolissaan. Kloku juuri tämän ominaisuutensa ansiosta saa tilaa tarinoissa. Myös Klokun pyörälle kävi samoin kuin Niken ensimmäiselle pyörälle. Kloku kuitenkin on reilu kaveri ja hyvä ihmistuntija. Klokun vanhemmilla tuntuu olevan rahaa hieman enemmän käytössä kuin Niken.

John Masefield: Keskiyön kansaa

John Masefield: Keskiyön kansaa, Kustannusosakeyhtiö Kirja, 1928 , The Midnight Folk, 1927 suomentanut Aune Suomalainen 263 sivua.

John Masefield (1878 - 1967) syntyi Englannissa Ledburyssa, ja on nettitietojen mukaan asunut USA:ssakin ja ollut W.B Yeatsin ystävä, joka oli irlantilainen Nobel-voittaja vuodelta 1923. Kirja lienee ensimmäinen painos suomenkielisenä, yläkuva sisäkannesta.

Keskiyön kansaa  -teos kertoo orpopoika Kai Harkerin päivittäisestä elämästä ilkeän Sylvia Daisy kotiopettajattaren kanssa  ja yöllisistä seikkailuista ja aarteen etsinnästä Keskiyön kansan kanssa. Saturomaani kertoo myös hyvän ja pahan kamppailusta. Kunnon sadun tavoin lopulta hyvä voittaa.

Kai Harker asuu suurehkossa Seeking-kartanossa ja hänellä on uusi kotiopettajatar Sylvia Daisy. Talossa on perienglantilaiseen tapaan palvelijatar Ellen sekä keittäjätär Jane ja puutarhuri. Ensimmäisessä luvussa Sir Teopompus Kain holhooja mainitsee kadonneesta aarteesta. Se on peräisin Etelä-Amerikan kirkoista Santa Barbarasta. Kapinan puhjetessa aarre oli annettu Kain isoisän isän haltuun vuonna 1811, mutta nyt aarre on kadonnut jäljettömiin.  Kirjan juonen ytimenä on se, että isoisoisä Astor Harkerin haltuun uskottu aarre katosi ja Kain pitää puhdistaa suvun maine.

Päivisin Kai Harkerin elämään kuuluvat säännölliset tiukasti kontrolloidut lounaat ja aamiaiset, jossa on tarjolla ainakin hanhenpaistia, kinkkua, munia ja kaikenlaisia muita herkkuja, yleensä on vielä liuta piirakoita ja monia muita sörsseleitä, joita kuitenkaan ainakaan Kai ei saa syödä koska on kotiopettajattaren mukaan ilkeä ja paha poika. Kinkkua ei saa leikata , koska se muodostaa sappea. Kailla on ruokapöydässä hyvä kommenttikin kotiopettajattarelle: olisiko tämä ankkamuna vai kanamuna. Kotiopettajatar kehottaa käyttämään indikatiivia, ja toteaa sen olevan kananmunan ja lähettää Kai opiskelemaan ranskan kielioppia. Toisen osan päivästä muodostavat oppitunnit, joissa Kai on monesti yksin, sillä Sylvia Daisylla on muita kiireitä.

Öisin aarretta etsii rouva Bouncerin noitaseitsikko Abner Brownin johdolla. Toisaalta hyvien voimat "Kain ystävät" yrittävät löytää aarretta ensin. Talon kissat osaavat puhua. Kiltti kissa Hipsuvarvas on Kain ystävä, tuhman kissan roolissa on Mustakarva, myös Harmaakarva on pahojen puolella.  Kirjassa tapahtuu paljon yliluonnollista. Kai katselee kohtauksia menneisyydestä taulujen kautta ja puhuu isoisoisänsä kanssa, lainaa noitien näkymättömyystippoja, toivomuskoria ja peninkulman saappaita sekä taikasauvaa.Toisaalta Hipsuvarvas vie Kaita ystäviensä kettu Mikko Mielevän ja muiden tyköön. Osa kohtauksista tapahtuu unenomaisesti. Kai käy myös meren alla unensa aikana.

Keskiyön kansaa -kirjan  tunnelma on tenhoava. Päähenkilö Kai Harker on hyvä ja saduissa hyvä saa aina apua. Pala palalta selviää miten aarre on siirtynyt paikasta toiseen ja lopuksi paikkakunnalle. Aarre sijoitettiin isoisoisä Harkerin laivaan Santa Barbaran kapinan vuoksi. Harkerin miehistö kapinoi, ja ensin Harker joutuu pois laivasta intiaanien orjaksi, ja seuraavaksi purjeiden tekijä Twiney Pricker joutuu laivakaappauksen uhriksi ja joutuu pois laivasta. Kapinointi laivalla jatkuu, ja lopulta Ryöväri uppoaa. Pricker kerää suunnattoman omaisuuden ja aateloidaan. Hän haluaa kuitenkin hyvittää tekonsa ja pyytää apua Abner Brownilta. Aarretta ei löydy yhteisin ponnistuksin, mutta Abner huijaa ja hakee aarteen Englantiin....

Tätä aarteen matkaa molemmat osapuolet yrittävät selvittää. Noidat manaamalla ihmisiä menneisyydestä pahalla. Kai saa tiedot hyvällä pyytämättä. Kirja on sangen monivivahteinen ja aarteen etsintään osallistuu Hipsuvarpaan, pöllö-Vilkkusilmän, lepakko-Nahkasiiven, Rotan, Saukon, Ojamyyrän lisäksi Kuningas Arthurin ritari Lancelot ja Kain kadonneet lelut. Tosiaan öisin myös ritari Lancelot, kuningatar Guinevere, Kuningas Arthur ja pyöreän pöydän ritarit ovat unissa ja yöllisissä touhuissa mukana. Myös päivisin tapahtumat etenevät. Kai löytää arvokkaan sir Hasslen kellon, ja vie sen kartanoon. Minusta tuntuu, että paikallinen lady Crowmarsh näkee kotiopettajattaren läpi. Kai ei huomaa Sylvia Daisyn kaksoiselämää, ennen kuin häntä kehotetaan tarkastamaan tämän huone, ja monenmoista noitatavaraa sieltä löytyy: viittoja, naamioita, loitsukirjoja, kulkusaappaita, ketunsilmiä, lepakonsiipiä, taikatikkaita ja toivomuskori, jota voi muuten käyttää vain hyvään.

Keskiyön kansa on loistava sekä lasten että aikuisten kirja.

Lapsen taso koetaan Kain näkökulmasta. Kai ei ymmärrä Sylvia Daisyn ilkeyttä eikä sen tarkoitusperiä. Kain silmin koetaan sadun ihmeellisyys: puhutaan isoisoisän kanssa, nähdään välähdyksiä hiekkarannoilta, purjehditaan Ryövärillä, päästään meren alle yhdessä merenneitojen kanssa. Ratsastetaan hevosella kirkonkukkojen yli ja tavataan ritari Lancelot. Tämä on satuna tenhoava, eikä siinä selitellä liikaa tai ei oikeastaan mitään vaan heittäydytään tilanteisiin. Lapsen tasolla selvitellään maantierosvon aarteen paikkaa ja tehdään havaintoja yhteisöstä.

Kirjassa on selvästi aikuinen taso. Kirjassa irvaillaa SIR-arvonimen saamisesta, eli Twiney Pricker aateloidaan.Tyttären mukaan  laivakaappari, ei kuitenkaan saanut vanhana enää iloa elämään, kun maksa ei kestänyt. Palvelijat ovat hyvin taikauskoisia, ja selittävät Kaille, että sika katkaisee päänsä veteen joutuessaan, Kai ihmettelee, että ei ole partaveistä. Sitten Kai ei voi leikkiä teurastajan (butcher) kaupan vieressä, koska siellä on sian verta, siis kadulla. Kirjassa eräitä kylän turhakkeita kutsutaan nimillä rouva Juoru ja rouva Panettelija  Aikuinen tajuaa hienovaraiset vivahteet aikuisten suhteissa. Olen lukenut kirjan aikuisena kahdesti, ja olen löytänyt teoksesta molemmilla kerroilla lisää. Masefieldin teksti tihkuu englantilaista perinettä, ja sitä voi itse tutkia lisää. Kuningas Arthurin tarinasta löytyy paljon lisätietoa. Teoksessa Kai näkee myös Arthurin miekan Excaliburin.

Lopussa aarre palautetaan Santa Barbaran Diktaattorille, ja Santa Barbaran arkkipiispalle. Kai yhdessä uuden holhoojan äidin ystävän Lovisa Carolinen kanssa nauttivat elämästä, ja käyvät toisinaan myös Santa Barbaralla. Myös eläinten käy hyvin, eli kunnon sadussa on onnellinen loppu.

*****
Tähän poimin lainauksen Abner Brownien kasvatusmenetelmistä, Brownien miehet ovat aina samannimisiä, isoisä, isä ja poika
Samassa pikku Abner syöksyi heidän luoksensa sanoen:
-Tahdon mennä kotiin
-No mene kotiin. Lähde hänen isänsä sanoi
-En tahdo kävellä
-Mitäh? Kyllä sinä saat kävellä
-Vai et muka tahdo! Mutta millä muulla tavoin menisit kotiin?
-Tahdon, että minua kannetaan
-Kuka sinua kantaa?
-Sinä
-Luulenpa, että en sitä tee
-Sitten isoisä kantaa minua
-Luulenpa etten sitä tee, isoisä sanoi
-Sitten minä jään tänne ja rupean kirkumaan.
Tämän sanottuaan hän alkoi ulvoa; hänen isänsä löi häntä korvalle antaakseen hänelle, kuten hän sanoi, jotakin, minkä takia ulvoa. s.210

Kirjan tapahtuma-aika on aarteen katoamisen osalta 1811, ja aarre hävisi luolaan 1850, Kai seikkailee 1800-luvun loppupuolella. Tämä korvapuustin saanut Abner Brown junior on aikuinen ja etsii noitaseitsikon kanssa aarretta. Isoisosä Harker lähti aarrelastissa oman ilmoituksensa mukaan vuonna 1811, ja oli viisi vuotta intiaanien orjana. Vaimon (oli lordin tytär, joka selittää Kain asuinpaikan eli kartanon) hautakivessä luki, että olisivat menneet naimisiin vuonna 1812, mikä ei minusta voi pitää paikkaansa. Tapahtuma-aika häilyy eikä sitä kirjan tyylin mukaan määritellä, mutta minusta se ei voi tapahtua ennen 1880-luvun loppua.
***
Masefieldin tekstissä ei selitellä kuten Rowlingin Pottereissa ja Tolkienin Taru Sormusten Herrasta. Masefieldin teoksella on kuitenkin minusta yhteyksiä molempiin tietty sama kulttuuritausta. Lisäksi Kai saa aivan samoin apua hyviltä kuin Harry Potter ja Frodo saavat, on olemassa suopeuden henki, joka auttaa vain hyviä.

Charrière Henri: Vanki nimeltä Papillon

Henri Charrière: Vanki nimeltä Papillon, 1969, suomentaja Matti Brotherus, Otava 1981, sivumäärä 514.

Henri Charrièren bestseller -romaani  Vanki nimeltä Papillon, kertoo kirjailijan oman tarinan rangaistusvankina Ranskan Guayanassa ja sen edustalla olevalla Pirun saarella. Henri Charriere tuomitaan 26.10.1931 oikeudessa sutenööri Roland le Petit'n murhasta eliniäksi pakkotyöhön. "Minut tuomitaan, vaikka olen syytön".  Henri Charriere, jota kutsutaan perhostatuoinnin vuoksi Papilloniksi pitää itseään syyttömänä, eikä välitä tuomiosta, koska on päättänyt paeta ja hautoo kostoa häntä vastaan todistaneille. Papillon kokee merkityksellisyyttä suunnitellessaan pakoa. Pakomatkat ja kiinnijäämisen ja siitä seuraavat rangaistukset ovat toistuvia. Henri Charriere saa lukijan myötäelämään Papillonin kohtaloita ja suhtautumaan häneen empaattisisesti. Kokonaisuudessaan vaikuttava teos.

Juoni ja henkilöt (älä lue jos et ole lukenut kirjaa tai katsonut elokuvaa).
Papillon tuomitaan eliniäksi pakkotyöhön. Papillon aikoo karata ja kerää liittolaisia jo Ranskassa. Olot Ranskan Guayanassa ovat ankeat, ja vankien kuolleisuus korkeaa, jo laivamatka on kammottava. Papillonilla on rahakätkö köntissä ja tungettu takapuoleen, hän saa lisäköntin eräältä toiselta, joka ei uskalla omaansa säilyttää. Papillon ystävystyy marseilleläisen obligaatioväärentäjä Louis Degan kanssa, joka pelkää matkaa. Kuolleisuus on hänen mukaansa 80% ja palaajat ovat ihmisraunioita. Vangit puukottavat toisiaan jo laivalla. Vaikka vartijat ovat armottomia, suurin uhka on toinen vanki.

Papillon lahjoo itsensä sairastuvalle, ja ensimmäinen pako tapahtuu sairastuvalta kahden kumppanin kanssa. Välittäjä huijaa pako-kolmikkoa, ja pakovene on käyttökelvoton. Papillon neuvottelee avusta eristettyjen spitaalisten kanssa. Papillon saavuttaa spitaalisten kunnioituksen ja saa heiltä veneen ja varusteet.  Laivamatka on rankka, mutta he pääsevät Trinidadiin, jossa he saavat hyvää kohtelua asianajaja Bowenilta, mutta eivät saa jäädä saarelle. Kolumbiaan asti purjehditaan mutta taas joukkio joutuu pidätetyksi. Papillon pääsee pakenemaan ja päätyy guajira-intiaaniheimon pariin. Papillon asuu intiaanien luona puolisen vuotta ja Papillon jakaa vuoteen intiaaninaisen Lalin ja tämän pikkusiskon  kanssa. Paillon tatuoi tiikerinpään päällikölle, ja kalastaa helmiä muun heimon kanssa. Papillon, joka on levoton sielu, kuitenkin haluaa jatkaa matkaansa"vapauteen"..

Kolumbiassa Paipillon majoittuu nunnaluostariin. Nunnat ilmiaatavat Papillonin, joka joutuu vankilaan epäinhimillisiin oloihin. Papillon väittää olevansa belgialainen ja saa apua konsulilta. Hän saa lisäksi takaisin nunnien ottamat noin 600 helmeä, jotka vaihtaa rahansa ja sijoittaa.
Papillon pullikoi ja pakoilee mutta palautetaan Ranskan Guayanaan. Hän joutuu saarille, jossa Louis Dega on päässyt kirjuriksi. Karkurit teljetään erityisselliin kahdeksi vuodeksi. Eritysselli on epäinhimillinen paikka, vangeilta vaaditaan hiljaisuutta. Papillon kävelee, ja ajatukset laukkaavat. Hulluus on monesti lähellä. Dega toimittaa Papillonille ylimääräistä ruokaa, ja tupakkaa. Järjestely huomataan, ja Papillon jotuu kolmannen asteen kuulusteluihin, mutta leikkii muistinsa menettänyttä. Hän saa loppuaikana ruokaa hyvin vähän. Papillon joutuu eristysselliajan jälkeen sairaalaan. Tällöin pakomatkalla mukana ollut Clousiot kuolee.
Papillon siirretään saarille, jossa on eläkkeelle jäävä komentaja Barrott. Komentaja tekee Papillonin kanssa sopimuksen, että Papillon ei pakene hänen loppupalvelusaikansa aikana. Paoista rangaistaan rangaistussiirtolan johtoa, voi menettää eläkkeensä. Papillon toimii jätteiden viejänä, ja kalastaa. Hän antaa komentajan vaimolle parhaat kalat ilman mitään maksua. Kun komentaja vaihtuu kalastus jatkuu. Uudella komentajalla Prolletilla on nuori hehkeä vaimo Juliette. Vankien ja henkilökunnan vaimojen välillä on intiimejä suhteita, mutta Papillon ei käytä tilaisuutta hyväkseen, hän nimittäin suunnittelee pakoa. Hanke tulee ilmi, ja Papillon tuomitaan paon valmistelusta ja itsepuolustuksessa tehdyssä taposta eristykseen kahdeksaksi vuodeksi. Olot ovat niin epäinhimilliset, että 18 kuukauden jälkeen kuvernööri puuttuu asiaan. Papillon vapautetaan eristyksestä, mutta hän joutuu takaisin saarille, missä vangit suunnittelevat kapinaa. Papillon ei osallistu hankkeisiin, koska tajuaa, että vartijoiden tappajat eivät voi saada mistään maasta turvapaikkaa, toinen syy on varmasti se, että Papillon on johtaja ei rivimies. Papillon pysytteleekin ystävineen kapinoinnin ulkopuolella ja toimii välittäjänä rangaistussiirtolan johdon ja vankien välillä.
Ranska on joutunut sotaan, ja vankien vartiointia kiristetään, koska heidän ei haluta pakenevan ja siityvän de Gaullen Ranskan puolelle. Philippe Petain johti saksalaismielistä Vichyn-tasavaltaa, joka pitää vankiloita hallussaan. Vankien välillä on yhä enemmän kahnauksia, ja moni murhataan. Papillon päättää paeta, hän tekeytyy hulluksi, koska on päätellyt pystyvänsä karkaamaan mielisairaalan rannasta. Pakoyritys epäonnistuu. Papillon lopettaa näyttelemisen ja joutuu tai pääsee Pirunsaarelle, sieltä kukaan ei ole paennut. Pirunsaarelle sijoitetaan myös poliittisia vinkkejä, syytön Alfred Dreyfuss oli saarella vankina. Papillon tutkii aaltoja ja rakentaa lautan. Hän pääsee maihin ja saa apua viidakossa kiinalaiselta Kuikilta. Papillon pääsee Brittiläiseen Guayannan pääkaupunkiin Georgetowniin, jossa Papillon on mukana vihannesten torikaupassa sitten perustaa ravintolan jossa on liian riehakasta menoa. Ravintola myydään mutta jatketaan pop up pohjalta kaiviksilla baarilla missä on ohjelmassa Stripteasea.  Ei pääty hyvin. Papillon jättää Georgetownin ja tyttöystävänsä jaavalaisen Indaran ja purjehtii Venezuelaan, jossa joutuu pahamaineiseen vankilaan. Papillon vapautetaan erään vallankumouksen yhteydessä. Papillon vapautuu myös henkisesti ja luopuu kostosta ja jää Venezueelaan jossa hänellä on myöhemmin myös perhe.

Papillonin henkilö

Papillon on uskollinen kahdelle asialle. Hän väittää olevansa syytön, ja on päättänyt paeta. Vaikka Papillon luokitellaan vaaralliseksi vangiksi, häntä arvostetaan. Papillon on suora, vilpitön ja hänellä ja on kyky herättää myötätuntoa. Peruslevottomuus vaivaa häntä. Levottomuuden perussyy on varmaankin syyttömyyden tuntu ja halu kostaa, asia, joka on teema myös Monte Criston kreivissä.

Papillon filmi

Kirja on siirretty kahdesti valkokankaalle. Olen nähnyt vain 1973 version, jossa Papillonia näyttelee Steve McQueen. Louis Dega on enemmän tapahtumissa mukana ja häntä näyttelee Dustin Hoffman. Kirjan tapahtumia on mutettu, spitaaliset ovat filmin loppuosissa, kuten myös Papillonin asuminen intiaanikylässä, ja Georgetown-kohtausta ei ole. Vuoden 1973 päättyy, kun Dega ja Papillon ovat vanhoja Pirunsaarella, ja Papillon päättää karata ja hyppää kalliolta alas. Elokuva valmistui 1973.Charlie Hunnamin ja Rami Malikin tähdittämä versio valmistui 2017. Sekin on näytetty TV:ssä (10.4.2022)

****
Henri Charriere (1906 -1973) tuomittiin tosiaan nettilähteiden mukaan sutenöörin murhasta. Charriere on nykytietämyksen mukaan värittänyt tapahtumia tai kaikki ei ole tapahtunut yhdelle miehelle, dokumenteista ei löydy mainintaan Pirun saaresta. Hän sai Venezuelan kansalaisuuden sodan jälkeen.  Hänen tuomionsa mitätöitiin Ranskassa vuonna 1970. 

Henri Charriere jäi orvoksi kymmenen vuoden iässä, ja oli nuorena merillä. Hän ajautui alamaailmaan, ja joutui tuomituksi Roland Legrandin murhasta. Pirunsaarilta paon jälkeen hän sai lopulta Venezuelan kansalaisuuden, ja toimi kullankaivajana, öljynetsijänä ja helmikaupassa. Myöhemmin hän meni naimisiin ja perusti ravintolan. Charriere on kirjoittanut myöhempiin vaiheisiinsa perustuvan kirjan Banco, kaikki pelissä!

Astrid Lindgren: Peppi Pitkätossu

Luin Peppi Pitkäntossun tarinan. Kirjassa oli koko setti: kolme tarinaa: Pippi Långstrump,  Pippi Långstrump går ombord ja Pippi Långstrump på Söderhavet. En ole lapsena näitä lukenut, eikä sitä ole ollut meillä, joten olen ollut Pepin suhteen aiemmin tv:n varassa. Sekä näytellystä että piirretystä sarjasta täytyy sanoa, että Pepin henki siinä on. Kirja kyllä vaikuttaa vielä hullunkirisemmalta ja anarkistisemmalta. Pepillä on kolme ominaisuutta, joista lapset pitävät: hän on vahva, uskaltaa tehdä mitä vaan ja kultarahoja on matkalaukku täynnä. Minulla oli 1969 suomennos Suuren suomalaisen kirjakerhon kirja. Suomennoksessa oli ajan mukaan tätä N-sanaa, eli sana joka kuvaa mustia, muutenkin Pepillä oli paljon puhetta ulkomaan asioista, jotka Tommi ja Annika, Pepin kaverit tietävät sisimmässään liioitteluksi. Tommi ja Annika toimivat Pepin yleisönä kuten lapset, joille kirjaa luetaan. Peppi on noin yhdeksän vuotias, eli myös lapset itse lukevat kirjaa.

Mitkä asiat kirjassa toistuvat: Peppi on vahva, Peppi pärjää omillaan, asuu yksin, Pepillä on rahaa, ja Peppi uskaltaa. ”Älkää olko minusta huolissani, kyllä minä aina selviän, minulla on Pikku Ukko, herra Tossavainen ja iso matkalaukku kultakolikoita”. Minusta tässä on eväät esikuvaksi. Aikuiset tarinasta puuttuvat tai jäävät sivuosaan kirjassa vielä enemmän kuin tv-sarjassa. Pepin äitihän on jo enkeli ja isä vielä N-kuningas.

Pepin ensimmäisessä luvussa kuvataan muuttoa ”Pikkuruisen kaupungin laitamilla oli vanha ränsistynyt puutarha. Puutarhassa oli vanha talo ja talossa asui Peppi. Hän oli yhdeksän ja asui siellä yksin” Näin kirja alkaa ja heti ensimmäinen virke haastaa aikuisen. Aikuisen ajatuksin on talo, jonka yhteydessä on piha tai puutarha, tässä ajatus on esitetty aivan toisinpäin.

Aluksi tutustumme Pepin pukeutumiseen, ruuanlaittoon ja asumisjärjestelyihin. Sitten Peppi laittaa kiusaajat kuriin, pakenee poliiseja, laittaa rosvot Kukkasen ja Jymy-Juntusen kuriin, mutta palkitsee heidän vaivansa kuitenkin kultarahalla mieheen. Pepin jutut jatkuvat, vaikka koulutyö ei sujunutkaan. Lasten iloksi käydään sirkuksessa, markkinoilla ja shoppaamassa sekä vietetään synttärit, jossa myös vieraat saavat hienot lahjat.

Sirkuksessa taitavin ja vahvin on tietysti Peppi, markkinoilla ja shoppaamassa raha tai siis sen puute ei muodostu ongelmaksi. Mallinuken tai sen käden ja lääkkeiden ostaminen haastaa koko aikuisten maailman, kuten tietenkin kaikki muutkin tapahtumat. Teatterissa Peppi jäsentää omalla laillaan näytelmiä ja osallistuu taiteen tekoon, tämä minusta on erityisen hyvin kuvattu, tekotaidettakin maailmassa on.

Kaikki nämä yllä olevat elementit ovat lapselle asioita, jotka hän ymmärtää saduksi, mutta haastavat aikuisten luoman maailman ja antavat lapsille tunteen, että maailmassa pärjätään.

Loppukirjat on luonteeltaan hieman erilaisia, mutta talon ostajaa Peppi kutsuu spekulantiksi, ajankohtainen sana vieläkin.



Ferenc Molnár: Koulupoikia

Punapaita ja sankari



Ferenc Molnárin Koulupoikia eli ”Pál-kadun pojat” (kirjoitettu 1907) on ajaton poikakirja.  Luin uudestaan Otavan viidennen painoksen vuodelta 1968, jonka ostin huuto.netistä. Teoksessa on 215 sivua ja se on jaettu kymmeneen nimettömään lukuun.
Tässä poikaromaanissa on kyse omasta ryhmästä, kunniasta ja Pál-kadun tontista Grundista, josta käydään sotaa kahden poikaporukan kesken. Grundi on ihanteellinen pikku poikien tukikohta, sitä ympäröivät muurit ja  aita, ja viereisen tontin höyrysahan vuoksi siellä on puupinoja, jotka muodostavat labyrinttimäisen rakennelman. s.89 Grundista: " ..joka heidän lapsensieluilleen merkitsi rajattomuutta, vapautta ja kaiken elämän rikkautta ..."

Grundia miehittävät Janós Bokan johdolla 14 poikaa, joista 13 on upseereita, vain pieni vaalea Ernö Török on muiden komenneltavana sotilaana. Törökin aseman huonoutta kuvaa, että vain vartijan (sanotaan slovakiksi) Jánon koira on toinen sotilas, muut pojat ovat upseereja, jolle sotamiehen pitää tehdä kunniaa ja totella. Pál-kadun pojat ovat 14-vuotiaita ilmeisesti suurin osa samalla luokalla. Joukossa ovat myös Barabbas, ja petturi -juudas- eli Geréb, joka kadehtii rauhallista Bokaa, ja pettää omansa,  Tibor, keikari, jonka koulukirjat ovat irtolehtinä, Katona, sekä Weis ja Richter, jotka ovat kittiyhdistyksenkin jäseniä.

Kasvitieteellisessä puutarhassa on toinen poikaporukka punapaidat, jotka havittelevat johtajansa Feri Atsin johdolla Grundia pallonlyöntipaikakseen. Geréb on grundilaisten petturi ja paljastaa sisäänpääsyreitit punapaidoille. Gerébin petturuus tulee ilmi tiedustelumatkalla, jossa Török kastuu kohtalokkaasti kahdesti. Geréb "ostaa" slovakin, mutta Feri Ats tuntee kunniaa, eikä suostu ottamaan Grundia taistelematta. Török kastetaan vielä kolmannen kerran, ja tämä on kirjan yksi käännekohdista, koska Geréb etääntyy punapaidoista ja ajan mittaan maksaa velkansa, toisaalta Törökille kolmas kerta toden sanoi kahdella tasolla, hän voitti vihollistensa kunnioituksen, mutta ...

Ihmettelen, kuinka 1880-luvun Unkaria kuvaava kirja voi säilyttää voimansa vielä 100 vuotta ilmestymisensä jälkeen. Kuvauksessa ei ole mitään muuta vanhahtavaa, kun bunsenlampusta puhuminen. Bunsenlamppu mainitaan heti alussa kolmesti ja sen liekin väri vihreä. Tuolloin olivat höyrysahat, raitiovaunut, katukauppiaat ja posetiivin soittajat. Nykyisin posetiivin soittajien tilalla on kerjäläisten haitarit tai musiikkia kuunnellaan mp3:t korvilla.

Teoksen aluksi kuvataan ympäristöä ja luetellaan katuja, pojat esitellään kouluympäristössä. Ilmeisesti Pál-katu on Pestin puolella Unkarin pääkaupunkia (Budapestiä). Unkari kuului tällöin osana Itävalta-Unkariin, jossa ilmeisesti valtion nimessä ollut järjestys, oli myös maiden arvojärjestys. Teos on isänmaallinen ja varmasti unkarilaisten lukuohjelmassa vieläkin, mutta ei enää suomalaisten. Unkari itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, samoihin aikoihin Suomen kanssa.

Teoksessa keskeisiä tunteja ovat luonnontieteen, pikakirjoituksen ja latinan tunnit. Opettaja Ráts, jonka auktoriteetti on kova, on ainoa nimeltä mainittu. Opettajan takki laitetaan päälle, ja kuulustellessaan kittiyhdistystä, pojat puhuvat, kun Ráts vaan kysyy.

Kirjassa on monta tiedustelu- ja neuvotteluvaihetta, mutta pääpaino on taistelu Grundista hiekkapalloilla ja puumiekoilla ja painien, kahden kilpailevan "armeijan" yhteenotto, tätä voi verrata taisteluun isänmaasta, tai siis teoksessa suoraan verrataankin.

Kitti-yhdistys –sivuhaarassa lienee kyse byrokratiasta, opettaja on kieltänyt yhdistykset ja pojat jäävät kiinni. Kitti on peräisin ikkunoista, ja kittiä pitää aika ajoin pureskella, ettei se kuivu.
Miksi kittiä pitää kerätä? Se minulle on epäselvää, kuten koko kittiyhdistys.
Kittiyhdistyksellä on säännöt, virat, kokoukset ja rahavaroja. Kittiyhdistys omistaa myös leimasimen ja lipun. Lippu on puna-valkea-vihreä, minkä värinen on nykyään Unkarin lippu! Grundin lippu oli ensin puna-vihreä, mutta varkauden jälkeen puna-valkoinen, vihreän kankaan puuttumisen vuoksi. Kittiyhdistyksen toiminnassa esitellään myös muita poikia, ja saadaan Török myös siellä sorsituksi, hän kun jäljittää Gerébiä kokouksen aikana.  Gerébin petturuudesta ei tiedä tällöin kuin Boga ja Török, ja vain Török tietää rahalla ja sikaarilla lahjomisen. Kittiyhdistys rankaisee petturiksi ja pelkuriksi päättämäänsä henkilöä muuttamalla nimen pienillä kirjoitetuksi. Päätös tehdään kokouksessa, mutta vain epäillyn kuuleminen jää suorittamatta. Siksi ihmetyttää kittiyhdistyksen valtava byrokratia, kun näin yksinkertainen perusasia jää toimittamatta. Verrattaanko tässä politikointiin?

Teoksen rohkein ja vaikuttavin henkilö on petturiksikin leimattu päähän potkittu pikkupoika Ernö Török, joka on alunperin unkariksi Nemecek, pieni heikko vaalea poika. Kaikkien poikien vanhempien ammattia ei tuoda esiin kaikkien osalta, mutta yksi on lääkäri, ja toinen ilmeisesti lakitieteen tohtori. Törökin isä on köyhä räätäli, mutta poikansa on äärimmäisen urhea ja  joka kuumevuoteeltaan tulee ja mittaa Feri Atsin. Mannerheim-risti oli Suomessa sodan aikana kunniamerkki, jonka sai rohkeudesta. Ernö Török oli sodan ainoa sotilas, mutta hän olisi ansainnut urhoollisuusmitalin. Poika pelasti omansa kolmesti. Boka ja Ats ovat asiallisia johtajia, Boka ehkä harkitsevampi. Geréb on joukon juudas, jota kohdeltiin liian hellämielisesti, kun sai palata omiensa joukkoon ilman rangaistusta ja häpeää. Török vielä säilyttää Gerébin kunnian hänen isänsä silmissä. Gerébkin pääsee takaisin grundilaisiin. Törökin kunnia palautettiin postuumisti.

Teemoja ovat johtajuus, sankaruus, velvollisuus, kunnia, isänmaa (grundi), mutta myös sankaruuden ja sodan kärsimykset ja hinta. Koko kirjaa voidaan tarkastella allegorialle itsenäisyystaistelulle. Kirjassa on hieno tunnelma, mutta loppuratkaisu on murheellinen, mutta täytyy sanoa, että kirja on ollut itselleni vaikuttavin lukukokemus, jopa muutama vuosi sitten, vaikka tiesin mikä on lopputulos.

Markkinavoimat näyttävät voimansa Grundin kohtalossa taistelun jälkeen. Talouden laki on käsittelyssä heti teoksen alkusivuilla, kun italialainen nekun myyjä joutuu lähtemään, mutta korottelee hintaa yhdestä kreutserista kahteen ja sitten kolmeen. Räätälin puvuntilaajan hahmossa näemme asiakkaan, joka haluaa pukunsa halvalla, nopeasti, mutta laadukkaasti juoksuttamalla räätäliä tahtonsa mukaan. Geréb yritti lahjoa vartijan rahalla ja sikaareilla ajamaan pojat pois. Gerébin isä ostaa Jules Vernen kirjan palkinnoksi pojalleen, käytyään tivaamassa, onko poika petturi. Itse asiassa rahasta puhutaan enemmän kuin poikakirjoissa yleensä, koska myöskin kittiyhdistyksen rahavaroja setvitään floriineja ja kreutsereita myöten.

Janós Boka ja Feri Ats ovat hyviä johtajia. He kunnioittavat sääntöjä, mitä heidän alaiset eivät pysty tekemään. Feri Ats julistaa sodan, hyökkäysaika sovitaan ja säännöt. Lopputulosta kunnioitetaan, kuten urheuttakin, petturuutta paheksutaan. Hävinneet potkivat johtajansa pois, ja voittajat eivät, mutta muu joukko Bokaa, Atsia, Gerébiä ja Törökiä lukuunottamatta jäävät massaan. Kittiyhdistyksen byrokraatit ovat liian kankeita, sellaisella johtamisella hautaudutaan pykäliin, ja kittikin kuivuu.

Kirjassa on voimakkaita kontrasteja, se on hyvin vaikuttava teos. Nykynuori voi vierastaa paatosta, joka tulee termeistä: isänmaa, kunnia, häpeä ja itsensä uhraaminen. Kannattaako itseään uhrata, jos on ravintoketjun heikoin ja alin lenkki? Kannattaako uhrata itsensä? Kolmetoista poikaa ei uhraa, mutta yksi uhraa. En tiedä, onko kirjailija nähnyt tässä yhteiskunnallista ja sotien arkea, eli joukot uhrataan, uhrautuvat. Minusta taloudellisissa suhteissa kirjailija näkee korjaamisen paikan.

Kirjan loppuosaa olisi hieman voitu rankasti lyhentää. Kirja on niin murheellinen ja ankea, että uusintalukukertoja ei hevillä tule. Vaihtoehtoisia loppuja olisi ollut tarjolla, mutta kirjailija valitsi tämän, jossa Boka kasvaa aikuisuuden maailmaan murheen ja menetysten kautta.

***

12.12.12
Koulupojista on  tullut Otavan uusi suomennos eli vuodelta 2012 on saatavissa siis kirjakaupoissa. Kansikuvassa näet, siinä on grundi poikia erivärisissä paidoissa ja Janon (slovakin) koira, hyvä kansi, mutta erilainen kuin vanha kansi (ylhäällä).

Samaa voi sanoa Outi Hassin alkusanoista, missä hän tunnustaa lukeneensa kirjan monesti, ja hän on todella sisäistänyt teoksen, ja kertoo suomennoksen olevan ajalta ennen Suomen vapaussotaa. Annan 10 pistettä uuden suomennoksen saatesanoista. Kaikki tikat ropsahtivat taulun kymppiin.

Onnittelen myös suomennoksesta. Monessa kohtaa ilmaisu on selkeämpää, joskin olen niin tottunut vanhaan, että välillä teki "pahaa" ja pidän Kivekkään suomennosta oikeana, mutta kirja on iätön ja ajaton, tämä olkoon seuraavan vuosisadan suomennos.

Hassi on tehnyt poikien nimissä ratkaisun, että ne ovat "unkarilaisia". Erno Török on Erno Nemecsek ja Katona on Csonakos, Benedek on Csengey, Tibor on Csele.  Janos Boka ja Feri Ats ovat sentään ennallaan. Törökin muuttaminen Nemecsek:ksi on hyvä ratkaisu, muuten uuden painoksen nimet ovat suomalaisittain vaikeita: Csengey, Csetneky ... ja kirjoitin ne ilman "páinòtûsmerkkejä".

Kirjan esipuheessa Hassi kirjoittaa Kivekkään suomennoksesta "hätkähdin, sillä vaikka kirja oli tuttu, en täysin käsittänyt kaikkia sen kohtia. Ilmaisu tuntui monin paikoin kankealta ..." . Henkilökohtaisesti olen ehkä eri mieltä ainakin käsittämisestä, teoksessa ei vanhassa suomennoksessa ole mitään, mitä en ymmärtäisi, eri asia on, jos Kivekäs on ottanut vapauksia alkukielen suhteen ja tehnyt käännösvirheitä, eli käsittämisessä on kyse vain yksittäisistä ilmauksista, ei sisällöstä, mistä siis Hassilla on kiitettävät tiedot.

Kieltä on modernisoitu jo veti alussa "neljännestä vaille" on korvattu "varttia vaille".
Katujen nimet Hassi on suomentanut esimerkiksi Pal-katu on Paavalinkatu, katujen suomennos on hyvästä. Termistä Grundi pidin enemmän. Hassilla Grund. Hassin sana "pappara", mitä hän lukuisasti viljelee on ärsyttävä. Hassin käännöksestä Nemecsekin alun pelokkuus ja varomattomuus (tulitikun sytytys) tulee hyvin ilmi, mutta sana "pappara" on lyhyen ajan kuluessa ainakin kymmenesti. Rohkaistuminen ja uroteot selviävät

Olen iloinen kirjasta, esimerkiksi luvussa kaksi huomasin (tai muistin), että lopputulosta ennakoidaan,  Nemecsekin huono asema tulee kirkkaasti esiin, suoranainen simputus kukoistaa "ei olisi ollut ketä komentaa". Alussa Feri Ats tapaa Nemecsekin ja varastaa Grundilta lipun, ja sanoo hänelle, ettei tarvitse pelätä, mutta Nemecsek pelkäsi. Hän kertoo kuitenkin, ettei pelännyt. Tätä pelko siaa voi tarkastella, ja myös Feri Atsin ja Nemecsekin kohtaamista sodassa. Isänmaan puolustamisesta ja omasta maasta

Johtajan valinnassa Boka voitti Gerebin 11-3, ja Boka äänesti Gerebiä, Gereb tuskin Bokaa, eli kuka muu äänesti Gerebiä?

Hassi on minusta aivan oikeassa siinä, että tämä on suora allegoria sodalle, ja sitähän tässä minusta käydään. Myöskin hän tuo esiin poikien varallisuuserot, ja räätälin "upporikkaan" (=kaupungin virkamies) asiakkaan, jotka näyttävät taloudellisen epätasa-arvon. Myös kittiyhdistyksen analyysi Hassilla on oikea. Kittiyhdistys byrokratiassaan pääsi maaliin, ja erno nemecsek muutettiin ERNO NEMECSEKIKSI, mutta byrokratian rattaat ovat liian hitaat. Kittiyhdistyksen papereista selviää tapahtumavuosikin eli 1889 ja siis paikka Budapest.

Loppuosasta ote Hassin mukaan
 "Nyt nuljahti Bokan maailman kokonaan sijoiltaan. Kyyneleet kihosivat hänen silmiinsä. Hän ryntäsi portista ulos. Pakoon grundilta, valtakunnasta, jota he olivat puolustaneet niin kiihkeästi ja sankarillisesti ja joka nyt hylkäsi heidät noin petturimaisesti, otti niskoilleen suuren kerrostalon ikuisiksi ajoiksi. s.237/2012 painos

Loppuosasta ote Kivekkään mukaan
Maailma pyöri Bokan silmissä. Nyt tunkeutuivat jo kyyneleet hänen silmiinsä. Hän riensi ja lähti hurjasti juoksemaan porttia kohti, pakeni pienltä maakaistaleelta, jota he olivat niin uhrautuvasti ja sankarillisesti puolustaneet ja joka nyt uskottomana jätti heidät, ottakseen suuren vuokrakasarmin iankaikkisesti taakakseen. s.214/1968 painos (viides korjattu painos)

Hassin etuna on sana valtakunta, se on hyvin keskeinen. Kivekkään suomennoksessa etuina minusta ovat sana vuokrakasarmi ja taakka, loput vertailut voi jokainen itse suorittaa, mutta minusta Hassin "nuljahti" on voimakkaampi kuin Kivekkään "pyöri silmissä". Hassi ja Kivekäs tuovat esille hyvin Grundin isänmaallissuden maan arvon.

Haluan kiittää Jokken kirjanurkan puolesta sekä Otavaa että Outi Hassia suuresta kulttuuriteosta, pidän tätä Molnarin Koulupoikia itse parhaana lastenkirjana, jonka olen lukenut. Ehkä kaikki eivät suhtaudu tähän niin intomielellä, mutta tuskin kirjaa huonoksi voi sanoa.
***
18.1.2013

Uutta painosta on saatavilla alennusmyynnistä 7,95, josta vielä 20% pois eli 6,35 eur.

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet

L.M. Montgomery: Annan nuoruusvuodet. WSOY 1968, Alkuteoksen nimi Anne of Green Gables 1908, Hilja Vesalan suomennos, 281 sivua ja sisällys.

L.M. Montgomeryn Annan nuoruusvuodet  kertoo orvon punatukkaisen haaveilevan tytön Anna Shirleyn tulosta Prinssi Edvardin saareen, Matthew ja Marilla Cuthbertin, lapsettomien veljen ja siskon tyköön, he "tilasivat" pojan, mutta tyttö tuli, ja he aikovat lähettää ympäristöstään haltioituneen tytön takaisin.  En ollut ennen lukenut tyttökirjaa ja täytyy sanoa, että tämä Annan nuoruusvuodet oli todella hyvä. Tämä on englanninkielisessä klassikkolistassa Anne of Green Gables, ja suomalaisessa on L.M Montgomeryn  Pieni Runotyttö.

Olen katsonut joskus Anna Ystävämme tv-sarjaa, ja täytyy tunnustaa, että se on korkeatasoinen, mutta minusta kirja on vielä paljon parempi. Se johtuu siitä että odotin jotain vanhanaikaista kieltä ja tyttöjen lälläritouhua. Todellisuudessa orpo Anna on ihanan intohimoinen ja tunteissaan lapsellisen ehdoton ja loputtomalla lörpötellyllään kietoo pauloihinsa jopa Jokken, sitä ennen Matthewin ja Marillan, ja hän saa jäädä Vihervaaraan heidän taloonsa. Tässä tulee kirjalistojen paras puoli esiin, en olisi ikinä lukenut muuten tätä kirjaa, uskalsin lukea ja blogata tämän jälkeen jopa Pienen runotytön, ja Pikku Naisia.

Annan "kasvattivanhemmat" Matthew ja Marilla Cuthbert ovat tahoillaan naimattomia ja konservatiiveja ja hyvin uskonnollisia. Annan tie on pitkä Vihervaaraan orpouden ja "piikuuden" jälkeen Nova Scotian lastenkodin kautta  Prinssi Edvardin saarelle, joka on Annan mielestä varsin kaunis paikka, jossa ihmiset ovat kuten nykyäänkin enemmän kiinnostuneita toisten asioista kuin omistaan. Anna tuo lisää dynamiikkaa kaikkien elämään. Anna vaikka osoittautuu kiltiksi lapseksi ja hyväksi koulussa, mokailee säännöllisesti aiheuttaen sekä itselleen (hiusten värjäys, nilkan ympärimeno …) että muille vaikeuksia (kokkailut ja viinitarjoilut ...), mutta vilpittömät anteeksipyynnöt siloittelevat tietä.

Kirja ei siis ole pelkkää onnistumista, vaan sisältää suurta draamaa, sairautta ja kuolemaakin. Kirjan suurimpia opetuksia on varmasti kahden saman käyttäminen: Kiitos ja Anteeksi. Kiitollinen pitää olla ja nöyrä. Myös optimismista on hyötyä ja periaatteista. Annassa on perfektionistin vikaa, hän haluaa olla koulussa paras.

Anna ulkomuoto kerää kommentteja ja se on hieman kuin Peppi Pitkätossun punainen tukka ja kaksi palmikkoa, kunnes leikitään väriaineilla. Anna on hyvin periaatteellinen ja ehdoton ihminen. Hän haluaa koulussa olla priimus. Heti ensimmäisenä päivänä hän pahastuu Gilbert Blythelle, joka vertaa Annan tukkaa tulipaloon. Alkaa viiden vuoden mykkäkoulu. Gilbert olisi halunnut Annan kanssa sovintoa, mutta ylpeä Anna ei suostu. Anna on välillä koulusta poissakin kohtelunsa takia, mutta palaa koulun penkille. Gilbert on yhtä hyvä koulussa, kuin Anna, ja saa jatko-opistossa mitalin, kun Anna saa stipendin yliopistoon. Stipendi jää käyttämättä, sillä Matthew saa sydänkohtauksen, kun Abbey-pankki menee konkurssiin, ja kaikki rahat häviävät se tien. Koska Marillan silmät oikuttelevat jää Anna saarelle hakien opettajan paikkaa. Gilbert on herrasmies ja vetää oman hakemuksensa pois, joten Anna saa paikan. Gilbertin rooli kirjan loppuosassa kasvaa, Annan ystävä Diana Barry alkaa jäädä taustalle. Annahan hurmasi tiukan ja kärttyisän Dianan isotädin Josephine Barryn, jonka luona Anna vierailee kirjassa useasti. Anna huvittaa Josephinea, mutta Josephine myös tajuaa Annan haltioitumiskyvyn ja herttaisuuden. Anna haltioituu luonnosta, hän kuvittelee usein olevansa lady Cordelia. Tätä Cordelia-asiaa on kirjassa paljonkin. Myös paikkoja hän kuvaa nimillä kuten Rakastavaisten polku, Metsänymfin lähde, Orvokkien laakso, ja Satakielen pesä.

Kirjassa on myös hienoa kuvausta luonnosta, mutta kirjan tärkein ominaisuus on siinä, että tarina itsessään sekä naurattaa että itkettää.

Suosittelen!

Editoin tätä bloggausta 1.3.2014, koska luin koko Anna-sarjan. Luin ensimmäisen osan uudestaan, ja allekirjoitan edelleen kaiken. Tämä on paras tyttökirja, jonka olen lukenut. Jätin vanhat kommentit jäljelle. Bloggaus on varsin heikko.

Alkuperäisen Anna-sarjan bloggaus on TÄÄLLÄ,
Uudet Annat on blogattu TÄÄLLÄ.