Johannes Lahtela: Samuli Edelmann

Johannes Lahtela: Samuli, pimeydestä valoon, Otava 2021, sivumäärä 272.

Samuli Edelmann (s. 1968) suosittu laulaja ja näyttelijä syntyi Porissa, mutta perhe muutti Helsinkiin, jossa Samuli tutustui vanhempien töiden kautta sekä teatteriin että musiikin tekemiseen. Lapsuus oli onnellinen. Tämä kerrotaan Johannes Lahtelan kirjassa, mutta kirjan vahvana pohjavireenä ovat päihteet tai alkoholi, addiktioiden tunnistaminen ja usko.

Olin luonnollisesti tietoinen Samuli Edelmannin muusikon urasta, tv-sarjoista, elokuvista ja alkoholin käytöstäkin. Sen sijaan se oli yllätys, kuinka paljon uran alkuun liittyivät päihteet, mutta vielä yllättävämpää oli minulle se, kuinka kauan Samuli on ollut ilman päihteitä.

TV-sarjoista parhaiten tiedän Irtiottoja sarjan (2003), jossa Samuli Edelmann näyttelee alkoholistinäyttelijä Eero Malmbergiä. Edelmann oli tuolloin jo raitistunut. Hahmo ei ole aivan päähenkilö, mutta loistava suoritus. Sarja oli erinomainen, siinä pääosissa olivat Mikko Kouki, Vera Kiiskinen, Laura Malmivaara, Matleena Kuusiniemi, Auni Tuovinen, Matti Ristinen, Susanna Anteroinen ja Janne Virtanen. Sivuhenkilöinä käsikirjoittaja Paavo Wesrerberg, Hannele Lauri, Jasper Pääkkönen ja Peter Franzen.

Edelmann oli pääosissa Minä ja Morrison -elokuvassa, jossa on myös päihdevire.

Kirjan on kirjoittanut Johannes Lahtela, joka tuntee Samulin hyvin.

En lähde kertomaan kenenkään yksityiselämästä, mutta kirjan sisällöstä löytyy netistä aivan riittävästi tietoa. Minulle kirja oli sekä valaiseva että ahdistava. Kirja on syntynyt varmastikin keskusteluiden pohjalta. 

Kirjan lopussa on Samulin "CV", komea ura. Valokuva-osio on myös erittäin hyvä.

Kirjassa puhutaan Spiritus fortuksesta. Pirtu on Spiritus fortis, eikä Spiritus Fortus.

Kirja löytyi kahden euron laatikosta.

*****

Johannes Lahtela on kirjoittanut muutamia elämänkertoja, olen blogannut näistä vain Redramasta.

V. Tarkiainen: Minna Canth

 

V. Tarkiainen: Minna Canth, Otava 1921, sivumäärä 109.

Viljo Tarkiainen (1879-1951) oli professori ja kirjallisuuden tutkija. 

Minna Canth (1844-1897) on kuuluisa näytelmäkirjailija, hän edustaa realismia ja hän toi teoksissaan esiin naisten aseman ja epätasa-arvon. Hän myös kirjoitti köyhistä ja arvosteli rikkaita. Canthilla on lisäksi kepeitä näytelmiä.

Minna Canthin isä Gustaf Vilhelm Johnson (1816-1877)  oli mestarina Finlaysonin puuvillatehtaalla Tampereella. Äiti Loviisa (1811-1893) oli ilmeisesti kotona. Minna kävi Tampereella Finlaysonin koulua, jossa opetettiin ruotsiksi. Perhe muutti työtilanteen vuoksi Kuopioon ja Minna kävi työväen tyttökoulua. Opetusta annettiin suomeksi. Neiti Johnson ei halunnut mennä naimisiin vanhempiensa suositteleman miehen kanssa, vaan meni 1863 Jyväskylän seminaariin. Minnan aviomieheksi "seuloutui" seminaarilehtori Juhana Ferdinand Canth. Aviomies toimi myöhemmin lehtimiehenä, mutta kuoli 1879. Parilla oli seitsemän lasta, jotka jäivät Minnan hoidettavaksi. Minna Canth kuoli 1897 sydänkohtaukseen. 

Viljo Tarkiainen on kirjoittanut Minna Canthin elämäkerran, jossa mainitaan yllä olevat asiat. Lisäksi analysoidaan Minna Canthin julkaisuja, ja liitetään ne Minna Canthin elämän eri vaiheisiin. Tosin Tarkiainen pohtii alkuun Euroopan kirjallisuutta 1800-luvun  loppu vuosikymmeninä. Romantiikka vaihtuu realismiin. Suomi oli Tarkiaisen mukaan "Norjan kirjallinen alusmaa". Canth luki esimerkiksi  Bjørnstjerne Bjørnsonin (1832 – 1910) teoksia. 

Minna Canth oli jo avioaikana raittiusaatteen puolella, ja kirjoitti lehtijuttuja niin, että hänen miehensä erotettiin Keski-Suomi lehdestä. Lehti perustettiin 1871 ja se lienee pisimmin ilmestynyt yhtäjaksoisesti nykyisinkin olemassa olevista suomenkielisistä lehdistä. Lehden nimi on nyt Keskisuomalainen. Canthin aviomies oli sen päätoimittajana vuosina 1874- 1875.  Potkujan jälkeen Canthin aviomies siirtyi Päijänteeseen. Lehti muuten toimi vain viisi vuotta 1877-1882 ja levikki 600 eli kokoluokaltaan Keski-Suomen kaltainen. Minna Canthin kirjoitukset jatkuivat Päijänteessä. Minna Canth sai siellä kaunokirjallisia töitä, hän suomensi  Bjørnstjerne Bjørnsonin Päivärinteen Synnöven. (s. 21). Tätä suomennosta en ole lukenut vaan linkissä oleva lienee eri suomennos ja nimi on Synnöve Päiväkumpu. Sivujuonteena totean, että Suomessa 1870-luvulla ilmestyi parisenkymmentä lehteä, joita oli suomenkielisiä ja ruotsinkielisiä. Hufvudstadbladetin levikki oli suurin noin 2000 - 3000.

"Perheenäitinä" Minna Canth tajusi "naiskasvatuksen pintapuolisuuden sekä huomasi elämässä muitakin epäkohtia ja puutteellisuuksia, vaikkei persoonallisesti kovin kirpelöinä". ss 16-17

Leskenä hän huomasi, että useat ansiolähteet ovat naiselta suljetut (s. 17). Minna Canth muutti lapsineen Jyväskylästä  Kuopioon 1880 ja sai julkaistua ensimmäisen näytelmänsä Murtovarkauden. Se on Canthin tuotannossa varsin kepeä. Sama tunnelma on näytelmässä Roinilan talossa. Canthin tuotanto oli alkuun jopa romanttis-ihanteellista. Tarinoissa on onnellinen loppu. Uskonto pelastaa, ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä. Tämä vaihe loppui 1884. Tähän vaiheeseen viattomuuden aikaan kuului myös nippu novelleja.

Kuopiossa Canthia kiinnosti edelleen raittius ja naisasia. Ibsenin näytelmät "saapuivat" Suomeen. Nukkekoti oli Suomessa teatterissa jo 1880. Tästä alkoi Canthin "aatteiden kausi". Näytelmä Työmiehen vaimo esitettiin vuonna 1885, se on raju tilitys, jossa juoppo mies selviää, perheenäiti ei. 

Hanna ilmestyi vuonna 1886. Hanna kuvaa naisen riutumista, nuori nainen jää vanhaksi piiaksi. Miesten kaksinaismoraali kukkii. Samana vuonna ilmestyi Köyhää kansaa, jossa perheen äiti kuormittuu ja viedään mielisairaalaan köyhyyden viheliäisyyden ja lapsen kuoleman vuoksi. Salakari ilmestyi 1887, siinä hyväosainen vaimo Alma antaa miehensä ystävälle "pesää", mutta hänen käy huonosti, koska saa tulirokon ja kuolee. Kauppa-Lopo (1889) on jo dostojevskimäinen tarina. Kauppa-Lopo on kaupustelija, joka lähinnä juoppouden ja pikkurikosten vuoksi joutuu yhtenään vankilaan. Hän kuitenkin vapauduttuaan auttaa hädässä olevaa rouva Kortmania, joka kuitenkin on hänelle kylmäkiskoinen. Näpisteltyään Kauppa-Lopoa viedään taas vankilaan. Tarinan lyttäsivät Tarkiaisen mukaan sekä Arvi Jännes että Jac Ahrenberg. Noihin aikoina Canthia järkytti myös ystävänsä Eljas Erkon kuolema 1888 ja tyttärensä Hannan kuolema 19-vuotiaana oli kova isku. Canthin muut lapset elivät 1900-luvulle asti, Lyyli Augusta kuoli heistä viimeisenä vuonna 1969.

Canthin loppu-ura irtautuu aiemmista teemoista eli alkoholin kiroista ja köyhyydestä. 

Papin perhe (1891) on enemmän psykologinen katsaus sukupolvien törmäyksestä ja se päättyy sopuun. 

Novelli Agnes on kolmiodraaman tynkä, jossa Pietarin seurapiireissä liikkuva Agnes koittaa vampata entisen koulutoverinsa Liisin aviomiestä. 

Näytelmän Sylvi (1893) Minna Canth kirjoitti ruotsiksi ilmeisesti Kauppa-Lopon palautteen vuoksi. Näytelmä perustuu todelliseen perhesurmaan, jossa nuori aviovaimo tappaa vanhemman aviomiehensä.

Spiritistinen istunto (1894) on hauska hupailu.

Sen sijaan Anna Liisa (1895) on todella rankka kertomus lapsenmurhasta.

Minna Canthin päivää vietetään 19.3. jolloin myös liputetaan. 

Kirjabloggarit ovat aina hienosti huomioineet tämän päivän bloggaamalla Canthin tuotannosta. 

Itse bloggaan 19.3.2027  näytelmästä Hän on Sysmästä, joka on leppoinen pariutumiskomedia.

Puolentoista vuoden päästä 19.3.2028 bloggaan Laulaja-novellista, joka kuvaa ottopojan kiittämättömyyttä ottoperheen vaikeuksissa.

Tämä voi olla myös haaste kaikille canthilaisille kirjabloggareille.

Ani Kellomäki: Sami Kuronen

 

Ani Kellomäki: Sami Kuronen kahden kesken, Otava 2024, sivumäärä 

Sami Kuronen on tunnettu radioääni ja Nelosen Temptation Islandin iltanuotiogrillaaja, mutta hän on ollut muissakin tv-tuotannoissa.

Sami Kuronen oli valinnut muistelmien kirjoittajaksi toimittaja Ani Kellomäen, joka on tehnyt myös tv-töitä, yle-areenassa on esimerkiksi keskusteluohjelma Flinkkilä & Kelloniemi. Juuri julkaisupäivänä Ani Kellomäki jututti Jenni Pääskysaarta ja Laura Hakasta. Ohjelma oli uusinta vuodelta 2022.

Teos Sami Kurosesta kahden kesken on kronologinen ja looginen kertomus Sami Kurosen elämänvaiheista. Teos on jaettu viiteen kymmenen vuoden jaksoon, ensimmäinen 1974 - 1984.

Ostin kirjan kahden euron laarista ja siinä sarjassa se on mukiinmenevä teos.

En paljastele kenenkään henkilötietoja, joten totean, että jos Kuronen kiinnostaa, kannattaa lukea teos. Kirja kertoo Samin lapsuudesta, perheestä ja ihmissuhteista ja töistä. Kirjassa on annettu myös Samia tunteville palstatilaa omaan näkemykseensä.

Muutama nosto Sami Kurosen urasta. Sami ponnisti radiohommiin pikku kzaupungin tiskijukkataustalla, sieltä Auran Aaltoihin ja sieltä Helsinkiin. Kuronen on  nykyään vantaalainen.

Sami Kuronen valittiin Temptation Islandin juontajaksi. Ensimmäinen kausi kuvattiin Thaimaassa 2014 ja näytettiin Liv-kanavalla ja sen jälkeen Nelosella. Ykköskaudella Aki ja Rita olivat yhtenä parina. Koronaan asti ohjelma kuvattiin Thaimaassa, pari kautta koronan aikana Suomessa, ja sen jälkeen Espanjassa. Ohjelman idea on Yhdysvalloista. Houkutusten saarelle viedään neljä paria. Varatut miehet ja naiset erotetaan eri huviloihin. Miesten huvilalla on runsaasti naissinkkuja ja naisten huvilassa on vastaavasti miessinkkuja, joiden kanssa treffaillaan ja iltaisin biletetään uima-altaalla ja pelataan juomapelejä. Näistä koostetaan iltanuotiovideo, joka näytetään toisen villan osallistujille, ja Sami Kuronen "grillaa" eli tivaa vastauksia varatuilta. Minusta videot leikataan muotoon, joka herättää voimallisia tunteita osallistujissa, joita sitten puretaan päivisin treffeillä sinkkujen kanssa. Myönnän, että olen katsonut muutaman kauden, mutta lopettanut sarjan seuraamisen, ja nykyisin Tempparit pyörivät Ruutu+ maksukanavalla. Jossain vaiheessa normaalien jaksojen lisäksi näytettiin Tempparit Extraa, jossa oli Sami Kurosen parina toimittaja Harri Moisio, joka ristittiin Twitterissä (nykyisin X) Analyysisedäksi. Kirjassa käsitellään tosi-tv-ohjelmiin kohdistuvaa kritiikkiä. Ylen MOT käsitteli aihetta 2021 (täällä teksti). Kurosen mielestä osallistujia kohdellaan hyvin. Itse näen asian enemmän MOT:n näkökulmasta. Vaikka osallistujat ovat vapaaehtoisesti mukana, on heilläkin oikeuksia. Lisäksi paheksun viinan tarjoamista bileissä. Mahdolliset vaitiolovelvollisuus ja sopimussakot ovat aika rajoittavia. Tutustukaa halutessanne MOT:n materiaaliin. 

Minusta myös se, että lukuisa joukko kansanedustajia osallistuu tosi-tv-ohjelmiin on todella huolestuttava ilmiö. Hekin allekirjoittavat sopimuksen, joka rajaa esimerkiksi sananvapautta. Minusta eduskunnan pitää itse päättää, että tosi-tv ohjelmiin ei osallistuta. Temppareihin ei sentään ole kukaan vielä osallistunut, mutta Petollisiin, Amazing Raceen, Suureen seikkailuun ja etenkin Erikoisjoukkoihin. Myös  Tanssii tähtien kanssa ohjelma pitäisi rajata kansanedustajilta, sillä se vie paljon aikaa: suoralähetys, ja joka viikkoiset harjoitukset. Viime vuosituhannella oli lähinnä Speden spelit ja Kymppitonni, jossa muistini mukaan oli poliitikkoja ja ehkäpä muutama kansanedustajakin.

Kirja Kurosesta on siis selkeää tekstiä, asiat esitetään aikajärjestyksessä ja kirjassa on paljon asiatietoa, mutta myös perheeseen liittyviä asioita, useat varmasti kipeitäkin. Kirjasta henkii 1970-luvun ikäpolven varttumista YYA-Suomessa C-kasetin ja reippaiden harrastusten parissa. Pihalla lapsia oli enemmän kuin nykyään, kännykkää ei ollut. TV-kanaviakin oli vain kaksi. Mummola oli tärkeä paikka, ja urapolkuja haettiin ennakkoluulottomasti. Kirjassa iän karttuessa on muutama tummempi pohjavire, jotka seestyvät.

 Paikallisradioita alkoi syntyä 1980-luvun lopulla ja 1990-luvulla, hiljalleen ne alkoivat keskittyä. PTV4 aloitti 1990, ja Nelonen aloitti 1997, se kuuluu Sanoma-konserniin, jonka leivissä Sami Kuronen on enimmäkseen ollut.

Kirja maksoi alun alkaen 28.40 euroa, minusta kirjan ongelma on sama kuin tämän bloggauksen, se on asiasta huolimatta hieman lattea.

Kirjassa on hyvä kuvakooste.

Amitav Ghosh: Järjen piiri

Amitav Ghosh: Järjen piiri, alkuteos The Circle of Reason 1986, Weilin+Göös 1988, suomentanut Saara Villa, sivumäärä 544. 

Järjen piiri on intialaisen Amitav Ghoshin (s. 1956) esikoisromaani. Se kertoo Nachiketa Bosen eli Alun lapsuudesta ja karkumatkasta pois kotimaastaan, koska häntä aiheetta epäillään terrorismista. Kirja on hyvin runsas sekä henkilöiltään että teemoiltaan. Kirja on maagista realismia, jota on maustettu huumorilla ja hyvin oudoilla hahmoilla.

Alu on syntymästään asti erilainen, hänellä on kuhmuinen perunapää. Alun vanhempien kuollessa, Alu muuttaa 8-vuotiaana setänsä rationalisti Balaram Bosen luo Lalpukuriin, joka on takapajuinen kyläpahanen. Balarem Bose ihailee tiedettä ja erityisesti Louis Pasteuria. Balaram harrastaa myöskin frenologiaa, eli päättelee kallonmuodosta ihmisen ominaisuuksia. Kylässä Balaram edustaa edistystä ja korruptoitunut Bhudep Roy taantumusta, kieroilua ja korruptiota. Roylla on vaimo ja viisi poikaa. Alu käy koulua, mutta hyvästä järjenjuoksusta huolimatta lopettaa koulun ja opettelee kankaankudonnan. Alu opettelee myös kieliä. Bhudeb Roy on myös ilmiantaja ja hän raportoi (valheellisesti) Alun olevan terroristi. Alu karkaa Kalkuttaan ja kakkososassa Al-Ghaziraan (Lähi-Itään Persianlahden tienoille) ja kolmososassa El Ouedin kaupunkiin (Pohjois-Afrikkaan) lähelle Algeriaa.

Kirja on jaettu kolmeen osaan Satwa, Rajas sekä Tamas, jotka kuulu(ne)vat hindulaiseen "perinteeseen", suomeksi ne on käännetty Järki, Intohimo ja Kuolema. Ne lienevät hindulaisen filosofian mukaan luonnon ja mielen kolme perusominaisuutta, ja ne vaihtelevat tilanteen mukaan. Tämän selityksen "googlasin". Länsimaissa hahmotetaan asiat rationaalisesti ja lineaariseti, mutta idempänä elämällä on toisenlainen kiertokulku ja se ilmenee tässä romaanissa.

Kirjan jokaisessa osassa on runsas henkilökatras ja miljöö. Vaikka Alu on päähenkilö, hän jää täysin varjoihin ja hän on hyvä hahmo, joka ajautuu virran mukana, jotenkin taustalla. Juoni on minusta osittain "maaginen", eli sitä ei kannata ajatella järjen kautta

Kirjassa on paljon tietoa postkolonialismista. Balaram on syntynyt 1914 Dhakassa, joka on nykyisessä Bangladeshissä, joka syntyi 1971 sodan jälkeen. Lalpukuriin tulee paljon pakolaisia Itä-Pakistanista nykyisestä Bangladeshistä. Bhudeb Roy rahastaa pakolaisia (ei kuitenkaan rakasta) esimerkiksi kurjista mökeistä.  Valtaosa kylän asukkaista on itsekin evakkoja Brittien Intian "jakaannuttua" Intiaksi ja Pakistaniksi 1948. Alu on syntynyt vuonna 1956, ja tarina etenee 1980-luvulle.

Teemoina ovat pakolaisuus, siirtolaisuus, sen syyt ja siirtolaisten kohtelu. Uskoisin, että romaanissa on teemoja, joita en ymmärrä enkä sen takia halua avata, että kukaan ei pahoita mieltään. Suomalaisia vaivaa yletön mielensä pahoittaminen, eli ei kannata lukea tätä kirjaa, jos pahastuu helposti.

Lopetan kirjan bloggauksen lyhyen version toteamalla  että Järjen piiri on aika maaginen pläjäys ja henkii monituhatvuotista Intialaista ajatusmaailmaa.

Pidempi versio
Alun sedän Balaram Bosen tausta ja toiminta täyttävät romaanin ykkösosan. Hän ihailee tiedettä ja tiedemiehiä, jousta ykkönen on mikrobisti Louis Pasteur (1822-1895). Balaram on hurahtanut mikrobien desinfiomiseen. Hän perustaa Järjen koulun kilpailemaan Bhudeb Royn takapajuisen koulun kanssa. Järjen koulu on jaettu kahteen osaan puhtaan järjen osastoon, joka opettaa lukemista, kirjoittamista ja laskemista  sekä käytännön järjen osastoon, jossa opetetaan ompelua ja kudontaa. Koulu kerää vain pienen lukukausimaksun, valtaosa tuloista saadaan kankaiden myynnillä. Alu on erittäin taitava kutoja.

Balaramilla on Royn kanssa yhä pahenevia riitoja, lopulta Balaramin koulu räjäytetään ja Alu, joka on leimattu terroristiksi lähtee pakomatkalle. Suuntana on kuvitteellinen Al-Ghazira, joka sijaistee Persianlahdella. Venematka on pitkä, vaarallinen ja vaivalloinen. Porukka hitsautuu yhteen. Laivamatkalla syntyy myös vauva, joka ristitään Pomoksi. Katraan vallitseva hahmo on nainen Zinda at Tiffaha. Zinda ottaa Alun ja muut pakolaiset siipensä suojaan ja majoittaa heidät ja hankkii heille töitä, hän hoitaa myös Pomoa. Zinda on jäänyt lapsettomaksi. Poppoo on töissä pilvenpiirtäjän rskennustyömaalla. Talo romahtaa ja Alu, joka auttaa muita pois, jää loukkuun. Alu selviää, mutta se kestää useita vuorokausia. Toisessa osassa käsitellään työläisten oikeuksia ja poliitisia liikehdintöjä, taas "saastaa", likaa sen puhdistamista sekä rahaa. Periksi antamaton poliisi Jyoti Das, joka tiirailee mielellään lintuja on joukon perässä ja karkulaiset kutsuvat häntä lintumieheksi.

Dramaattisen pakomatkan jälkeen rippeet joukosta saapuu Saharan kupeeseen El Ouedin kaupungiin. Joukkio sopii peitetarinasta, sillä "lintumies" on aivan kintereillä. Intialaistaustainen bengali mikrobiologi Uma Verma tutustuu heihin. Hän on kaivannut maanmiehiään tai tarvitsee heitä "näytelmään". Hänen miehensä on lääkäri. Uma Verma on kaivannut bengalilaisia, hindin kieltä ja omaa kulttuuriaan (ja uskontoaan?). Hän viittaa vuoden 1913 kirjallisuuden nobelisti Rabindranath Tagoreen, joka kirjoitti bengaliksi, jota äidinkielenään puhutaan nykyisin Bangladeshissa ja Intiassa, yhteensä 190 miljoonaa.

Lopussa lintumieskin kesyyntyy ...

Laitan loppuun lainauksen: "Intia näyttää elävän monella vuosisadalla yhtä aikaa". s. 542. Kirjassa annetaan ymmärtää, että "Intian karnevaali ei ole helposti hallittavissa", Intia on moninainen, nykyisin Intiassa on 1,47 miljardia ihmistä (arvio). Intia on moninainen. Tässä puhutaan Kalkutasta, jonka nimi on nykyisin Kolkata, siellä asukkaita on arviolta 22,5 miljoonaa. Etnisiä ryhmiä tuhansia, kieliä satoja (wikipediassa 447). Maa koostuu osavaltioista ja maassa on 22 tunnustettua kieltä. Maa on demokratia, käytännössä pääministeri johtaa maata, mutta hallintomuoto on liittotasavalta, eli Intialla on myös presidentti.

*****

Amitav Ghosh (s. 1956) syntyi Kalkutassa, mutta varttuessaan asui Intiassa, Bangladeshissa ja Sri Lankassa, hän opiskeli Englannissa, palasi Intiaan, mutta asuu nykyisin New Yorkissa. Ghosh on hyvin palkittu kirjailija.