Anni Kytömäki: Margarita, Gummerus 2020, sivumäärä 645.
Anni Kytömäen (s.1980) kolmas romaani Margarita voitti vuoden 2020 Finlandiapalkinnon. Teos on hyvin erilainen ja ekologinen jo painatukseltaan, paperi on valmistettu osin kierrätysmateriaalista.
Kirjan miljöö on 1940- ja 1950-luvun Suomi, sodan kauhut ja sodan jälkeinen nousu, Korean suhdanne, jossa puun kysyntä kasvoi, metsää kaatui, samalla kun jokien ekosysteemejä tuhottiin. Uhanalaisin on Jokihelmisimpukka Margaritifera margaritifera, joka on erittäin harvinainen nilviäinen, joka voi elää 200 vuotta elleivät sen elinolosuhteet muutu.
Kirjassa on monta päähenkilöä ja kertojaakin, mutta keskiössä on Senni Sarakorpi, joka jatkaa isänsä ammattia ja on läheisen kylpylän hieroja. Yhtenä Sennin asiakkaana Amelie Granlund, jonka aikuinen poika Aaro Kuusilehto on äitinsä kanssa. Aaro kiehnää Sennin ympärillä ja pian impi Senni karkeloi muutaman kerran Aaron kanssa arvattavin seurauksin. Luonnollisesti Aaro on naimisissa. Raskaus on Sennille vaikea.
Tarinassa on monia henkilöitä. Yksi hierottavista kylpylässä on tuomari Einar Kairamaa, hänen poikaansa metsänhoitaja Antti, ja tämän ex-vaimo toimittaja Tea Kairamaa. Sodan aikana tarkastellaan Mikko Kilkkaanniemen kohtaloa.
Anni Kytömäki on onnistunut hyvin myös jokisimpukka-näkökulmassaan. Kieli on hyvin kaunista, eikä sisällä maneereita. Margarita on Finlandiansa ansainnut.
*****
Pidempi oppimäärä
Kerronnaltaan Margarita on samantyyppinen kuin Anni Kytömäen edeltävät kehutut romaanit Kultarinta ja Kivitasku. Kerronta on pienen ihmisen tasolla, kylpylän asiakkaita hierotaan ja potilaita kuntoututetaan, metsässä samoillaan ja joessa liotaan. Pääsin tarinan imuun useita kertoja, mutta putosin pian, kun kerronta alkoi toistaa itseään. Juonessa ihmisten polut yhdistyvät yllättäen ja minusta teennäisesti. Lisäksi kirjassa oli liikaa minulle: avioton raskaus, abortin esto, vaikea synnytys, polio, kylpylän lopettaminen, metsätyöt, ja kaikkein kummimpana episodina Anatahin kuningattaren tarina, jonka voi lukea wikipediastakin, tai asiasta tehdystä filmistä (linkki). Arvasin eräät juonenkäänteet. Kaikesta kitinästä huolimatta pidin jokihelmisimpukka-näkökulmasta ja siitä, että nostetaan esiin luontokato ja elinympäristöjen tuhoutuminen.
"Kevät soittaa latvoja ja jokea, jossa helmestin kesällä Jokisen kanssa". ss. 248-249.
"Katulamput puhkuvat pimeää aamua". s. 409.
"Ohimoilla ihojen lämpö tasoittuu yhdeksi" s. 469.
Tämä odottaa lukemista. Ensimmäinen lukukerta jäi alkusivuille. Sain vinkkejä, että kun pääsee alun ohitse, niin tarina kyllä vetää imuunsa. Katsotaan miten käy. Aihepiiri on tosi tärkeä.
VastaaPoistaOlihan tässä niitä "tylsiä kohtia" aika psljon, mutta kokonaisuus meni minulla plussan puolelle.
PoistaJep: katulamput puhkuvat nyt pimeää valoa.
VastaaPoistaOnpa kirjaan mahdutettu runsaasti elementtejä.
Sen sijaan tuo erittäin uhanalaisen ja ekosysteemille tärkeän jokihelmisimpukka-eli raakkuosuus kuulostaa kiinnostavalta.
On tärkeää nostaa esiin ongelmia, jotka liittyvät luontokatoon ja elinympäristömme laadun heikkenemiseen, jotta niihin voidaan vaikuttaa.
Luontokato tulee kiihtymään, vaikka tehtäisiin jotain siksi on tärkeä tehdä jotain varsin pian ja vaikuttavasti. Fossiilisista polttoaineista luopuminen olisi hyvä alku. Sotiminen aiheuttaa paljon tuhoa, päästöjä ja uudelleen rakennusta, joten konfliktit pitäisi ratkaista neuvotteluin.
PoistaKaksi alimmaista tekstinäytteistä kolahtaa kohdallani ja jättävät mukavan jälkimaun, mutta ensimmäinen on hieman liian pliisu kahteen muuhun verrattuna. Teoksessa on varmaan paljon hyvää ja kiinnostavaakin, mutta ei taida kuitenkaan tulla minun lukulistalle.
VastaaPoistaTämä on kirja kaikilla mausteilla.
PoistaMinä pidin tästä. Minusta myös luontokuvaukset ovat Kytömäellä kiinnostavia. Kultarinta oli minusta tarinallisesti vaikuttavampi. Kivitasku odottaa vielä lukemistaan.
VastaaPoistaKiitos kaikissa on paljon tuota luonnon kuvausta ja ihmisten kohtaloita vaikeuksien keskellä.
PoistaMinulla on jäänyt sekä Kultarinta että Margarita kesken. Vaikka kieli on kaunista, se on jotenkin niin hiotun ja tehdyn oloista, että koen lukemisen jotenkin raskaana. Kun taas äsken luettu Stephen Kingin Billy Summers, joka niin ikään sisältää paljon kuvailua, soljui täysin itsestään. Tyhmää toki verrata eri kirjailijoita, enkä niin teekään. Mutta kerronnalla on suuri merkitys. Arvostan kyllä Kytömäen taitoa, mutta nämä kirjat eivät vain yrityksistä huolimatta uppoa. Ehkä sitten joskus eläkkeellä.
VastaaPoistaMinusta Kultarinta oli epäuskottava kirja, ja kuvaat ongelmaa, joka itseänikin haittaa. Sopiva määrä kuvailua on hyvä, liikaa on huono.
Poista