Henrik Pontoppidan: Aave

 

Henrik Pontoppidan: Aave, alkuteos Spøgelser 1888, suomentanut Fanny Johansson, Rauman Kirjapaino-Osakeyhtiö, 1896, Gutenbergin julkaisu eBook #65281.

Nobelisti Henrik Pontoppidanilta on suomennettu kolme teosta. Aave on sekä Gutenberg- että Projekti Lönnrotissa suomennettuna. Aave -tarina kuvaa senaikaisia oloja hyvin, mutta on tarinanakin hyvä, kryptinen, vaihteleva ja dramaattinen  ja rikkoo tuonaikaisia moraalikäsityksiä. 

Kertomus alkaa, kun pappisperheen orvoksi jäänyt ainoa tytär 18-vuotias Aune (alkuteoksessa Agnete Thorbjörsen) matkaa leskikreivittären seuraneidiksi. Kreivin aviomies, ja vanhempi poika ovat kuolleet onnettomuuksissa, ja toinen lapsi on menettänyt järkensä. Kartanossa kuulopuheiden mukaan kummittelee?

Tarinassa on monta jännitettä. Aunen perhe on inhonnut rikkaita, ja rikkaiden elämäntapaa. Vanha kreivitär on piehtaroinut synnissä, jonka Aunen isä pappina on tuominnut. Leskikreivitär haluaa Aunen seuraneidiksi, että kirous katoaa. Aune on tietämätön tästä, ja monesta muustakin asiasta. Hän alistuu ja muuttaa prameaan kartanoon, jossa viihtyy huonosti. Hän viettää ylimääräisen aikansa käyskentelemällä nummella, jossa tapaa metsänvartijan, joka asuu paikallisen akan ja tämän tyttären Elsan luona.

Aune ja metsänvartija tapailevat ja ihailevat luontoa, ja kun sadesään ja työtehtävien vuoksi muutama karkelontikerta jää väliin, Aune tajuaa olevansa rakastunut metsänvartijaan. Metsänvartija ei ole kuitenkaan sidonnaisuuksista vapaa, tai Elsa häntä kiristää. Metsänvartijalla on lisäksi salaisuuus, eli hän on todellisuudessa hullu kreivi. Hullu ilmeisesti siksi, että asuu kyläläisten hökkelissä.

Rakastavaisten sydämet kärsivät lemmentuskia, ja monesti suhteen jatkuminen tuntuu mahdottomalta, mutta lopulta Aune Thorbjörsen ja kreivi Fredrik löytävät  toisensa ja lähtevät yhdessä vaunuilla pois. 

Aave -tarinassa on monta kohtaa, jossa 1800-luvun moraali asetetaan kyseenalaiseksi. Fredrikillä on ilmeisesti suhde Elsan kanssa. Elsa, kun Fredrik on häipynyt, karkeloi seuraavan nuorukaisen kanssa. Fredrik tunnustaa Aunelle, että äiti ei ole koskaan välittänyt hänestä, eikä rakastanut. Aune seuraa rakkauden kutsua, ja he lähtevät Sevillaan, missä asuvat susiparina ilman hääkellojen kilinää, ilmeisen onnellisena.

Muutama tekstinäte:

Aune on koko elämänsä asunut pikku pappilassa. "Tässä vanhassa olkikattoisessa pappilassa, korkeitten, puuttomien mäkien välissä, pienen, kurjan kylän takatta, oli hän nähnyt päivänvalon eräänä kesäpäivänä ainoastaan kahdeksantoista vuotta sitten. Elämänsä päivät oli hän viettänyt noissa pienissä, matalissa huoneissa, tuossa vähäpätöisessä puutarhassa, siinä pienessä maailmassa, joka ulettui tallista peltoihin, halavasta sorsalampeen, täällä oli hänestä kasvanut rohkea, uljas, pienoinen ruskeaverinen tyttö, joka ensi kerran jätti kotiseutunsa".

Aune on jäänyt orvoksi 18-vuotiaana, kun isä on kuollut yllättäen tultuaan käynniltään sairaiden luona. Äiti on kuollut jo kymmenen vuotta sitten. Isä on ollut köyhä, ja perheessä on ollut halveksuntaa rikkaita kohtaan. Aune saa  hienon huoneen kartanosta: "Vitkallisesti hymyillen katseli hän "nukenkaappiaan" -- kuten hän heti alkoi huonettaan nimittää. Näiden sametti-tuolien, mattojen, kynttiläjalkojen, koko tämän loistavuuden ja ylellisyyden piti vaikuttaman häneen. Välinpitämättömästi silmäili hän silkkisiä patjoja ja kukkavasuja, sekä narrimoista, pitkien vaaleansinisten poimujen takana olevata vuodetta, joka oli yhdellä seinällä jaapanilaisen varjoksen takana. Samalla, kun hän ylenkatsoi kaikkea tätä, ajatteli hän jonkinlaisella ylpeydellä kotona pappilassa olevia jouhitäytteisiä tuolia, honkasia pöytiä, paljaita seiniä ja kylmiä laattioita".

Nørrekjaerin kreivin salaisuus
Kreivi oli vähän aikaa sitten kuollut -- kaatuihan hän hevosen seljästä? -- ja että linnan nykyisenä omistajana oli kreivinnan nuori, heikkomielinen poika, joka, kertomusten mukaan, oli suljettuna linnan yhteen huoneesen eikä kukaan saanut nähdä häntä.

Aunella ja metsänvartijalla on oma tapaamispaikka: 

Olipa hän tavallansa luvannutkin tulla. Edellisenä päivänä olivat he pienestä laaksosta Vejrhöjnin alapuolella, mikä ikäänkuin sopimuksesta oli tullut heidän yhtymis-paikakseen, kävelleet noin puolen peninkulman päässä olevalle korkealle vuorelle, jossa Aune ei ollut ennen käynyt ja jonka huipulta voi nähdä rahtunen mertakin. Ensin ei hän oikein tahtonut siihen suostua, mutta monen houkutuksen jälkeen meni hän kuitenkin -- eikä hän sitä ollut katunutkaan.

*****

Henrik Pontoppidan (1857 - 1943, voitti yhdessä maanmiehensä Karl Kjellerubin kanssa Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1917. Henrik kasvoi 16-lapsisessa pappisperheessä. Teoksessaan Rakkausseikkailu Pontoppidan käsitteli myös susiparin elämän haasteita.