Sivut

lauantai 31. heinäkuuta 2021

Tacitus: Germania

 


Tacitus: Germaania, alkuteos Germaniakääntänyt latinasta Edwin Linkomies, sivumäärä 91.

Publius Cornelius Tacitus (55 - 120) oli Rooman kuuluisimpia historioitsijoita, hän syntyi joka vuonna 55 tai 56, ja kuoli luultavasti vuonna 120. Tacitus oli hyvästä suvusta, ja luki lakia, filosofiaa ja valittiin konsuliksi vuonna 97. Germanian hän kirjoitti vuonna 98, ja mainitsi myös pohjoiset fennit, jotka elivät kurjuudessa. Tacituksen pääteokset ovat Historiae ja Annales.

Tacituksen Germania on varsin lyhyt historian kirjaksi, osin ehkä siksi, että Tacitus ei ollut käynyt Germaniassa, eikä germaaneista ollut kirjallista kattavaa aineistoa. Tacitus oli kerännyt aineistoa sotilailta, sotavangeilta ja  kauppiailta. Germaanit asuttivat Tacituksen mukaan aluetta, jota rajoittivat Rein, Tonava, ja valtameret. Alue oli metsäinen ja täynnä "ilkeitä soita". Tacitus piti germaaneja puhtaina alkuasukkaina, johon ei ollut muita rotuja "sekaantunut". Kirjan lopussa Tacitus luettelee germaaniheimoja, ja myös muita kansoja kuten fennit. Tacitus katsoo germanialaisia heimoja Roomasta käsin ja kutsuu heitä barbaareiksi, joiden tapoja hän kuvaa.

Germaanit ovat Tacituksen mukaan rohkeita sotilaita, jotka hyökkäävät kiilan muodossa. He kasvattavat partaa ja hiuksia, kunnes surmaavat ensimmäisen vihollisen. Omat kuolleet he keräävät ja hautaavat. Toisaalta Tacitus väittää että ihmisuhrit eivät olisi täysin tuntemattomia.

Germaanien suhdetta naisiin Tacitus "ihmettelee" barbaarikansojen keskuudessa. Germaanit ovat yksiavioisia, aviorikkojat ajetaan yhteisöstä. Mies antaa myötäjäisinä karjaa tai  hevosia. Lapset ovat alastomia ja niitä imetetään. Talot on tehty puusta. Varsinaisia orjia germaaneilla ei ole, vaan "torppareita", jotka suorittavat isännälle työtä, tai antavat viljaa tai karjaa.

Germaanit käyvät kauppaa rajoillaan rahalla, mutta sisäosissa vaihtokauppaa. He juovat hieman viiniä, mutta myös vehnästä tai ohrasta käytettyä juomaa, ilmeisesti jonkun näköistä olutta.

Tacitus kuvaa yhä pohjoisempana asuvia kansoja, kunnes pääsee fenneihin

*****

Peucinorum Vene dorumque et Fennorum nationes Germanis an Sarmatis ascribam, dubito: quanquam Peucini, quos quidam Bastarnas vocant, sermone, cultu, sede ac domiciliis, ut Germani, agunt. Sordes omnium ac torpor procerum: connubiis mixtis, nonnihil in Sarmatarum habitum foedantur. Venedi multum ex moribus traxerunt. Nam quidquid inter Peucinos Fennosque silvarum ac montium erigitur, latrociniis pererrant. Hi tamen inter Germanos potius referuntur, quia et domos figunt et scuta gestant et pedum usu ac pernicitate gaudent; quae omnia diversa Sarmatis sunt, in plaustro equoque viventibus. Fennis mira feritas, foeda paupertas: non arma, non equi, non penates: victui herba, vestitui pelles, cubile humus: sola in sagittis spes, quas, inopia ferri, ossibus asperant. 

Olen kahden vaiheella, luenko Peucinien, Venedien ja Fennien (Suomalaisten) heimokunnat Germaneihin vai Sarmateihinko, vaikka Peucinit, joita muutamat myös kutsuvat Bastarneiksi, kielensä, elämänlaatunsa, asumistapansa ja rakennustensa puolesta ovat Germanien kaltaisia. Kaikille on siivottomuus ja velttous ominaista: ylhäisten seka-avioiden kautta he saavat jossakin määrin saman inhottavan ulkomuodon kuin Sarmateilla on. Venedit ovat näiden tavoista paljon omaksuneet; sillä he samoilevat rosvoretkillään kaikkia metsiä ja vuoria, jotka ylenevät Peucinien ja Fennien välillä. Nämä luetaan kuitenkin pikemmin Germanien joukkoon, koska he rakentavat kiinteitä asumuksia ja käyttävät kilpiä sekä kernaasti kulkevat jalkaisin vikkelään; mikä kaikki on peräti toisin kuin vaunuissa ja hevosen selässä elävillä Sarmateilla. Suomalaisten raakuus on erinomaisen suuri ja heidän köyhyytensä inhottava: ei aseita, ei hevosia eikä asuntoja ole heillä; heidän ravintonaan on metsänriista, heidän pukunaan taljat sekä vuoteenaan maa; heidän ainoa toivonsa on nuolissa, joita raudan puutteessa varustavat luukärjillä. Ja sama metsästys elättää yhdellä lailla miehet ja vaimot; sillä nämä seuraavat kaikkialla mukana ja vaativat saaliista osansa. ( K. J. Hidénin  suomennoksesta, modernisoin muutaman sanan).

Luin tätä myös Gutenbergissä, joten osallistun Gutenberg haasteeseen. Samoin osallistun kirjabloggarien Klassikkohaasteeseen 13, jota emännöi Kirjakaapin kummitus.

****

Edwin Linkomies (1894 - 1963) oli Rooman kirjallisuuden professori ja latinisti, ja yliopistomies, joka on kääntänyt tämän latinasta. Linkomies oli myös Risto Rytin aikana pääministerinä, jossa työssä hän onnistui hyvin, todisteena sotasyyllisyystuomio "rauhan aikaansaamisen viivyttämisestä". Linkomiehen pääministeriyden aikana (5.3.1943 - 8.8.1944)  Ryti uhrasi itsensä ja teki omissa nimissään Saksan kanssa sopimuksen kesäkuussa 1944. Ilman näitä uhrauksia Neuvostoliitto olisi varmastikin vallannut Suomen, nyt saatiin rauha solmittua.

Filosofian tohtori Karl Julius Hiden (1867 - 1915)  suomensi antiikin kirjallisuutta.

10 kommenttia:

  1. Mielenkiintoinen kurkistus historian syvyyksiin ja varsin herkullinen kuvaus germaaneista ja suomalaisista, kiitos!

    Histora on kiehtova alue herättäen kysymyksiä, mutta myös antaen myös eväitä nykyhetkeen, kokonaiskuvan muodostamiseen ja sen ymmärtämiseen.
    Linkomiehelle ja Rytille kaikki kiitos ja kunnia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi, jossa tiivistyi olennainen. Tacituksen analyssi voi olla jonkin verran oikeakin, mutta tuollaista se elämä varmasti on, kun metsästellään.

      Poista
  2. Olet lukenut varsinaisen klassikkoteoksen historian alalta. Tacituksen toisen käden tiedot suomalaisista ovat aika hurjia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olihan tuossa aika mainiota tekstiä. Olot joka tapauksessa olivat erilaisia kuin Roomassa.

      Poista
  3. Pitäisi varmaan joskus lukea koska tosiaan, onhan tämä klassikko :)

    Joskin olen kyllä kuullut jotain mietintöjä että varsinkin kaukaisemmista kansoista kerrottaessa onko Tacituksella jonkinlainen yhteiskuntafilosofinen ohjelma johon sovitetaan hajanaiset toisen käden tiedot, että Rooma on maailmansa keskus ja mitä kauemmas mennään sitä kummallisempaa, erilaisempaa ja kurjempaa pitää olla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luullakseni Tacitus ja yleensä roomalaiset halusivat todistaa olevansa parempia kuin muut, mutta valtakunta hajosi ensin lännessä ja sitten vielä idässä.

      Poista
  4. Mukavaa kun kirjoitat antiikin klassikosta! Itse innostuin niistä uudelleen edellisen klassikkohaasteen yhteydessä (Antigone). Vanhemmassa venäläisessä kirjallisuudessa tuo Suomi-kuva on vähän samankaltainen kuin Tacituksella, jossa suomalaisia pidetään "luonnon surullisina lapsipuolina". Tuo Gutenberg-haaste on hieno idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luin tuossa muutama vuosi sitten Caesarin Gallian sodan, ja Antigonen luin niin ikään, ja vielä Oipipuksen ja Oidipus Kolonessoksessa.

      Poista