Herman Melville: Moby Dick eli valkoinen valas

Herman Melville: Moby Dick eli Valkoinen valas, 1851, suomentanut Antero Toisanen, Otava 2002, sivumäärä 847.

Herman Melvillen Moby Dick on klassikko Valkoisen valaan ja maanisen kapteenin kohtaamisesta. Teos on hyvin pitkä ja perinpohjainen, merta kynnetään pitkään, kunnes lopussa räiskyy.

Teos alkaa, kun kertoja Ismael haluaa pestautua merimieheksi valanpyyntialukselle ja matkustaa vilkkaaseen Nantucketiin, joka oli tuolloin maailman valaanpyynnin keskus. Täyspitkässä kirjassa puolustetaan valaanpyynnin oikeutusta, jopa valaanrasvan käytöllä hiusöljyssä. Ismael majoittuu Suihkuttavan valaan majataloon, jossa pikku-Joona kaataa drinkkejä. Ismael ystävystyy Queequegin kanssa. Queequeg on harppuunamies, vaikuttaa hyvinkin hurjalta, eli hän kaupittelee kaupungilla uusiseelantilaisten balsamoituja päitä, ja on täynnä tatuointeja, ja miestä luonnehditaan purppuranpunaiseksi veijariksi. Myöhemmin Queequeg selittää olevana kotoisin Kokovokon saarelta, ja on sen saaren Kuninkaan poika. Queequeg halusi kristittyjen maihin, ja päätyi harppuunamieheksi. Queequeg aikoo olla vielä kristittyjen seurassa ja pestautua merille.

Ismael käy kirkossa, jossa pappi saarnaa Joonasta. Joonalla oli erimielisyyksiä Herran kanssa, Joona heitettiin laivasta, kala nielaisi hänet, hän oli kalan sisässä kolme päivää ja yötä rukoillen, ja sitten Herra käski kalan oksentaa Joona rannalle. Satamassa joku höpisijä puhuu Ahabista ja "se minkä pitää tapahtua, tapahtuu tai sitten se ei kuitenkaan tapahdu" s.137.  Varmasti toteutuva ennustus, joko tapahtuu tai ei tapahdu. Kirjassa on paljon enteitä ja symbolejakin. Joona on yksi niistä. Suihkuttava valas taas viittaa suoraan kaskelottiin. Majatalon pitäjä on Peter Coffin. (Coffin = ruumisarkku).

Isamael pestautuu Queequegin valaanpyyntimatkalle Pequod -laivalle,  pestauksen suorittavat entiset valaanpyytäjät ja laivan osaomistajat Peleg ja Bildad, jotka luotsaavat laivan satamasta ja poistuvat aluksesta. Laivan herra on  outo kapteeni Ahab, joka pysyttelee alkumatkan hytissään. Lopulta kapteeni Ahab tulee kannelle valkoisen tekojalkansa kanssa. Jalan on vienyt kaskelotti, ja proteesi on tehty kaskelotin leukaluusta, ja sille luujalalle on porattu reikä kanteen, jotta Ahabin on helpompi pysyä paikallaan merenkäynnissä. Ahabilla on pakkomielle valkoisesta valaasta, mutta hänellä olisi maissa, nuori vaimo ja lapsi ja hän voisi elää normaalia elämää. Pequod -laivan ensimmäisenä perämiehenä toimii nantucketilainen Starbuck, joka on rohkea merimies, mutta kertoja vihjaa, että Starbuck tulee romahtamaan. Toinen perämies on Stubb, joka on rauhallinen, kolmas upseeri on Flask, jonka kutsumus on pyydystää valaita. Flask on alin upseereista ja saa tuntea sen nahoissaan. Queequeg on yksi kolmesta harppuunamiehistä, toinen on Tashtego, joka mainitaan intiaaniksi, kolmas on musta Daggoo.

Kirjassa selitetään "valastiedettä", ja päädytään toteamukseen "valas on kala". Todellisuudessa valas on nisäkäs. Kaskelotti on  täysikasvuinen ja yli kymmenmetrinen, naaraat ovat pienempiä, mutta painavat 15 tonnia, ja koiraat huomattavasti enemmän. Kaskelotti on aikuinen noin  kymmenen vuoden iässä, kaskelotti voi elää 70 vuotta. Kaskelotti käyttää kaikuluotausta, ja pystyy sukeltamaan kolmen kilometrin syvyyteen. Nantucketin saari, mistä Ismael matkaan lähtee, on ollut kaskelottien pyynnin keskus. Valaanpyyntiä yritetään säännellä, ja useimmat maat noudattavat valaanpyynnin sopimusta, joka kieltää kaupallisen pyynnin, mutta eräät maat pyytävät vielä valaita, tutkimustarkoituksiin, ja pyyntiä tapahtunee alkuperäiskansojen oikeuksien vuoksi.

Moby Dick siis kertoo kapteeni Ahabin epätoivoisesta, maanisesta valasjahdista ja kostosta, jonka tarkoitus on  pyydystää valkoinen valas. Valkoisuuteen liitetään myyttisestä voimaa. Ahabin ohje on venekunnille: "Valas lihoksi ja vene pirstoiksi". Hän lupaa lisäksi ison kultaisen duplonin sille, joka äkkää valkoisen valaan. Päällystöstä Starbuck asettuu vastahankaan Moby Dickin pyydystämisessä, koska pitää valasta vaistojen varassa toimivana eläimenä. Ahab, vaikka on kapteeni, haluaa henkilökohtaisesti pyydystää Moby Dickin. Hän kysyy aina nähdessään laivan, onko valkoista valasta näkynyt. Kun ensimmäinen kaskelottijahti alkaa, Ahab tuo jahtiin oman venekunnan, täynnä outoja miehiä, ja lisäksi yksi miehistä on salaperäinen Fedallah, turbaani päässä. Ahabin käytös tulee kummallisemmaksi kaiken aikaa. Hän perusteli alunperin vimmaansa vankeudella. Moby Dick on tehnyt hänestä "surkean kerjäläisen" ja "muotopuolen meriraakin". Kumpikaan ei täysin pidä paikkaansa. Ahab on kuitenkin kostonsa ja pakkomielteidensä vanki, hänen täytyy murskata Valkoinen valas.

Luvussa 110 Queequeg sairastui kuolemanvakavasti. Hän haluaa ruumisarkun. Yllättäen Queequeg parantuu, ja ruumisarkusta tulee hänen merimieskirstunsa, mihin hän kaivertaa kuvioita. Miehistön keskuudessa on kitkaa, ja tapahtumia. Musta Pip ajautuu Ahabin palvelijaksi. Ahabin luujalka menee pirstoiksi, ja timpuri tekee hänelle luujalan tilalle puujalan.

Lopulta Moby Dick nähdään, ja Ahab käy sen kimppuun, alkaa kolme päivää kestävä vimmainen takaa-ajo. Valas pirstoo veneen, ja Ahab pelastetaan, mutta Ahab ei lannistu. Sitten Moby Dick saadaan satimeen ja alkaa väsytys. Kaskelotti pirstoo aluksen, Ahab menee harppuunaköyden jatkona syvyyteen, hänen maallinen vankeutensa on ohi. Sen sijaan Valkoinen valas on meressä, se on vapaa ja se on rauhassa myös Ahabin alituisesta ahdistelusta.

Laiva menee syvyyksiin ison pyörteen mukana. Kertoja Ismael on ainoa, joka pelastuu, kun laiva menee kurimukseen, ja silloin kuin ihmeen kaupalla putkahtaa Queequegin ruumisarkku, jossa Ismael kelluu, kunnes Rachel-laiva hänet ainoana elonjääneennä pelastaa.

Täyspitkässä kirjassa on peräti 135 lukua, ja luvuissa on paljon sivulatuja. Varsinkin kirjan kuvaus purjehduksessa on perinpohjaista. Kirjan pakkomielteen kuvaaminen on ajatonta. Pitää päästä perille, tuhota olennon olemassaolo, joka on vahingoittanut vain jalkaa ja miehistä kunniaa.
*****
Herman Melville (1819 - 1891) syntyi New Yorkissa, taloudellisen ahdingon vuoksi hän lähti merille.  Melvillen kuoleman jälkeen julkaistiin hänen romaaninsa Billy Budd,  matruusi.

Melville oli valaanpyytäjänä, ja joutui merimatkoilla myös polynesialaisten vangiksi. Melvillen teksti on välillä aika lennokasta, nykymittapuun mukaan "lievästi asenteellista". Jos joku tiukkapipo tämän lukee koko versiona, luultavasti on taas yksi kirja ehdolla mustalle listalle. Laitan tähän ainoastaan Fedallahin kuvailua, josta en kyllä suoraan sanoen ymmärrä yhtään mitään.
"Fedallahiin ei toisaalta voinut myöskään suhtautua välipitämättömästi. Lauhkean vyöhykkeen sivistyneet, kotoiset ihmiset näkevät hänen kaltaisiaan olentoja vain unissaan ja silloinkin vain hämärästi. Sellaisia liikkuu aina joskus Aasian alati samanlaisina pysyvissä yhteisöissä, varsinkin mantereen itäpuolisilla Kauko-Idän saarilla. Heitä on niissä eristetyissä, ikivanhoissa maissa, joita ei voi muuttaa ja jotka ovat aina nykypäivään asti säilyttäneet maapallon varhaisempien sukupolvien aavemaisen alkuperäisyyden, sen ajan, jolloin ensimmäinen ihminen muistettiin selvästi ja kaikki olivat hänen jälkeläisiään, eivätkä he tienneet mistä hän oli tullut. He näkivät toisensa todellisina haamuina ja kyselivät auringolta ja kuulta miksi heidät oli luotu ja mikä oli heidän tarkoituksensa. Tosin Luomiskertomuksen mukaan enkelit todellakin seurustelivat ihmisten tyttärien kanssa ja Raamatun kaanonin ulkopuolelle suljetut rabbit lisäävät, että myös paholaiset heittäytyivät maallisiin lemmenleikkeihin".  Lainaus sivulta 335, luvun 50 loppuosa.
Englanniksi:

"But one cannot sustain an indifferent air concerning Fedallah. He was such a creature as civilized, domestic people in the temperate zone only see in their dreams, and that but dimly; but the like of whom now and then glide among the unchanging Asiatic communities, especially the Oriental isles to the east of the continent—those insulated, immemorial, unalterable countries, which even in these modern days still preserve much of the ghostly aboriginalness of earth's primal generations, when the memory of the first man was a distinct recollection, and all men his descendants, unknowing whence he came, eyed each other as real phantoms, and asked of the sun and the moon why they were created and to what end; when though, according to Genesis, the angels indeed consorted with the daughters of men, the devils also, add the uncanonical Rabbins, indulged in mundane amours."