Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla ja hiilidioksidihaaste 2018

Colin Beavan: Ekovuosi Manhattanilla, alkuteos No impact man 2009, suomentanut Soili Takkala, 2010, sivumäärä 317.

Colin Beavanin (s. 1963) Ekovuosi Manhattanilla on minusta hyvin tyypillinen amerikkalainen kirja, aihe sen sijaan ei ole. Kirjailija saa ilmastoherätyksen, aikoo olla saarnaamatta asiasta, mutta kirjoittaa kirjan, ja myöhemmin tehdä elokuvan. Ekoiluun joutuu osallistumaan koko perhe, vauras vaimo ja vaippaikäinen tyttölapsi. Tavoitteena on olla aiheuttamatta turhia hiilidioksidipäästöjä. Perhe on kulkenut  hissillä, autolla ja lentokoneella. Hissi vaihtuu portaisiin, auto vaihtuu pyörään, joka aiheuttaa kolarin vuoksi sairaalareissun, lentomatkoista luopuminen aiheuttaa raivoa sukulaisissa, joiden kekkerit menevät pilalle.

Tämä on hyvä kirja sen kaikessa pienieleisyydessä ja naiiviudessa. Beavanin näkökulma on keskiluokkaisen nykiläisen. Kahvit juodaan paperimukista, vaimo organisoi perheen ruokahuollon tilaamalla noutoruokaa. Ostoksia kiikutetaan muovikasseilla kotin. Beavan  pohtii maailman muovikassiongelmaa, 6 biljoonaa vuosittaista muovikassia ja mereneläviä, joiden sisälle joutuu mikromuovia. Suomessa ollaan ekotietoisia, vaikka tännekin on rantautunut noutoruoka-, paperimukikahvikulttuuri. Suomessa ja EU:ssa on kohkattu jo pikku muovipusseistakin.  En itse tilaa noutoruokaa, emmekä käytä ostoksilla muovikasseja, vaan reppua ja kangaskasseja, joita pitää kylläkin pestä välillä. Roskien poisviemiseen tarvitaan kylläkin roskapusseja, mutta pahvit lajittelen pahvilaatikkoon.

Beavan pohtii vaippaongelmaa ja siirtyy tyttärellään kestovaippoihin, joita siis pitää pestä pesukoneella. Haastavaksi asia muuttuu, kun perhe luopuu sähköstä? Beavan päivittelee myös kestokulutustuotteiden lyhyttä ikää, ja ulkoisvaikutuksia.

Kirjoittajan isovanhemmat  ovat olleet "nuukia", Beavan käy nostalgiamatkalla Westportin satamassa (luultavasti Connecticutissa Atlantin rannalla). Beavan alkaa käydä torilla, ja tutustuu niinkin eksoottiseen juurekseen kuin lanttu. Beavanilla leikkaa lanttu, ja hiilijalanjälki pienenee. Sukulaiset eivät ymmärrä sitä, että yhteisiin juhliin ei haluta matkustaa.

Wikipedian mukaan Beavanit ovat eronneet, lähde on  Wikipediassa . Colin Beavan mainitsee vaimonsa kahviaddiktiksi ja  rikkaan perheen lapseksi, hän puhuu "lellityistä työntekijöistä" vaimon työpaikalla. Kirjassa lainaillaan filosofisia ajatuksia ja tarinoita, minusta myös kohtuullisuudesta. Minusta Colinin projekti menee liian pitkälle, kun sähköstäkin pitää luopua.

Asioiden pohdintaa on välillä. Beavan mainitsee sen, että kaupungit ovat tehokkaita. Minusta nykyinen elämänmeno vaatii tehokkuutta. Beavan kaiholla hehkuttaa pysähtymistä ja auringonlaskun katsomista. Kehitysmaissa köyhät, mutta myös USA:n köyhät, saavat katsella maha tyhjänä auringonlaskua. Länsimaissa köyhät tonkivat roskia ja asuvat ulkona, eivät omista autoa, eivätkä visa-korttia, luottotietojakaan ei ole. Onko tämä onnellista elämää, missä voi auringon nousua ja laskua pällistellä?

Beavan päivittelee 1,5 miljardin lehmän päästöjä, mutta perheellä on koira, eli lihaa syövä lemmikki. Kirjassa on paljon heittoja karjan kasvattamisesta hormoneilla, prozacista jätevesissä, mutta näkökulma jää donquijotemaiseksi ryntäilyksi tuulimyllyjä kohden, koska laajempi näkökulma puuttuu. Kirjan tarkoitus on kylläkin juuri tarkastella omia valintoja ja mitä itse voi tehdä. Omat valinnat vaikuttavat aina omaan lähipiiriin.

Beavanin mukaan vaikeinta projektissa oli "muuttaa omia tottumuksiaan".

Tottumuksiaan voi muuttaa ja varsinkin vuoden alussa voi miettiä kuinka kuormittavaa elämää kannattaa elää luontoon ja omiin läheisiin nähden ja tehdä omat valintansa.

Tämä kirja tapahtuu New Yorkissa,ja sopisi Lukupinon Yhdysvallat-lukuhaasteeseen, johon aion osallistua, mutta en tällä kirjalla, jolla osallistun alla olevaan haasteeseen.

Jokken hiilidioksidihaaste 2018
Olin nuorempana enemmän kiinnostunut luonnonsuojelusta. Kun vanhenee, asiat unohtuvat, tai arki ja vastuu saattavat ruotuun. En omista edelleenkään kesämökkiä, en asuntoautoa, en asuntovaunua enkä venettä, enkä harrasta lentomatkoja, mutta omistan nykyään pienen auton ja asunto-osakkeen (tosin pankilla on asunnon osakekirjat), syön miltei joka päivä lihaa, ryystän kahvia, eli en ole mikään eko-teko-mies, joten lanseeraan Jokken hiilidioksidihaasteen 2018.

Jokken hiilidioksidihaasteen 2018 tarkoituksena on pohtia kirjallisuuden kautta hiilidioksidi- tai kuormitus-asiaa tai vähentää omia hiilidioksidipäästöjä, omalla järkevällä tavalla. Haaste alkaa 1.1 ja osallistua voi 31.12.2018 asti, bloggaa ja kerro, miten olet vähentänyt hiilijalanjälkeäsi, koska olen kirjabloggari suotavaa on myös peilata asiaa kirjojen kautta.

Olen viimeisen vuoden aikana miettinyt ilmastonmuutosta ja olen hyvin pessimistinen, jotakin ikävää tulee tapahtumaan, jos emme tee jotain järkevää päästöjen vähentämissuunnitelmaa ja toteuta sitä. Ilmasto on tilastojenkin mukaan lämmennyt, ja luulen, että jotain peruuttamatonta on jo tapahtunut.

Osallistun tähän myös itse.

Osallistumisohjeita
1. Bloggaa pohdi kirjallisuuden kautta, miten voidaan järkevällä tavalla vähentää kasvihuonekaasujen kuormitusta
2. Bloggaa kirjasta, joka käsittelee asiaa
3. Bloggaa, miteä valintoja olet tehnyt itse

Haaste on suoritettu kahdella bloggauksella kirjasta/kirjallisuudesta, tai yhdellä osiosta 3. En halua mitään poliittista liturgiaa, vaan bloggauksen kirjasta, tai omia konkreettisia valintoja. Haasteessa kohdassa 3 on tarkoitus pohtia omia valintoja, ei arvostella muiden valintoja.
Logoa saa käyttää.

Palkintoa en ole pohtinut, eikä se kaiketi ole keskeinen tässä haasteessa. Palkinto on oman elämänlaadun parannus, en usko nimittäin hampaat irvessä dieetteihin, enkä askeesiin tavoitteiden toteuttamisessa, hiilidioksidihankkeessakin kannatta pitää maltti matkassa. Jos arvotaan jotain niin lahjakortti ostamaan e-kirjan tai kirjan, jos osallistujia on yli 30.

Tämän voisi minusta laittaa sinne Haastavaa lukemista juttuun :)