Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta

Johannes Linnankoski: Laulu tulipunaisesta kukasta, 1905.

Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta on yksi suomalaisen kirjallisuuden klassikoista, missä talollisen poika kiertää aikansa naisten aittoja, kasvaa henkisesti ja avioituu, mutta joutuu kohtaamaan myös hekuman huumansa mätiä hedelmiä. Teoksessa käytetään paljon kukka-symboliikkaa. 

Juoni ja henkilöt
Päähenkilö talollisen poika Olavi Koskela kirmaa keväällä käen kukkuessa hurmaten naisia. Olavi hurmaa oman kylän tyttöjä Metsänneidon ja  Gasellin. Vanha äiti ja isä ovat tiukkana, piioille ei aleta lapsia laittamaan ja Olavi lähtee tukkilaiseksi. Tukinuitto on kovaa työtä, mutta Olavilla on voimia hurmata iltaisin naisia. Kirjassa naisia kutsutaan nimellä Metsänneito, Gaselli, Pihlajanterttu, Annansilmä, Tummatyttö, Elämänlanka ja Tuomenkukka.

Olavin tukkilaisajan ensimmäinen saalis on Tumma tyttö, jolla on verenpisara ja palsami. "»Olenko minä sinun, Olavi—?» Tyttö kiersi molemmat käsivartensa nuorukaisen kaulan ympäri. Nouseva aamurusko kurkisti ikkunanuudinten raosta ja heitti tytön käsivarsille vienon punerruksen. 
Tummantytön Verenpisara ja Palsami puhelevat:

»Punaista, punaista kaikki, mikä kaunista on!» nyökäytti verenpisara palsamille.———

Minä sen tiedän vielä paremmin, kun kukin jo toista kesääni. On kyllä myöhemminkin riemunsa ja kukkiminen on aina ihanaa, mutta ensi kerran vertaista ei ole eikä tule, sillä silloin emme vielä mitään tiedä, vaan seisomme kuin suuren salaisuuden verholehtien takana.

Tämä keskustelu ennakoi Olavin hääyötä, joka Olavin osalta on pettymys, hän epäilee naisella olleen mies ennen häntä.

Naisia on joka yöpymispaikalla, kunnes Olavi törmää vahvaan Moision Kyllikkiin. Filmissä on Kyllikin pihalla on valkoisia juhannusruusuja, osoittamaan Kyllikin viattomuutta, mutta myös hänen vahvuuttaan ja piikikkyyttään. Olavi on kohdannut vertaisensa, tai itseään paljon kypsemmän ja vahvemman. Olavi suostuu huimaan koskenlaskukilpaan vain hurmatakseen Kyllikin. Kilpailusta Olavi selviää hengissä ja voittajana. Kuitenkin Kyllikin isä ajaa Olavin matkoihinsa, talon tyttöä ei tukkilaiselle naiteta. Olavi ja Kyllikki tapaavat ja joutuvat uimaan alastomana, mutta mitään fyysistä ei tapahdu..

Tukinuitto jatkuu ja naisseikkailut. Tuomenkukka on seuraavaksi löysäleuan höynäytettävissä.

»Sinä olet! Sillä jokainen veripisara sinussa on tulta ja rakkautta. Sinun kengänkärkesi kosketus jalkaani on enemmän kuin muiden tulisin syleily, sinun hengityksesi on kuin salainen hyväily ja sinun tuomentuoksusi huumaa minut hulluksi!»
»Älä puhu niin … en minä mitään ole, vaan sinä olet kaikki!—Mutta sano minulle, Olavi, ovatko kaikki ihmiset näin onnellisia kuin me?»
»Eivät.»
»Miksi—? Eivätkö ne osaa?»
»Eivät, sillä ne pelkäävät olla onnellisia. Voi voi, Tuomenkukka, kuinka hulluja ihmiset ovat! He kulkevat katkismus ja virsikirja kädessä silloin, kun nuoruus ja rakkaus heitä odottaa.

Tässä kuva tuomesta, jossa tuomenkehrääjän seittejä ja toukkia.

Tämän jälkeen Olavi joutuu tilanteisiin, jossa hän alkaa pohtia elämäänsä. Olavi käy dialogia kuolleen sisarensa Maijun kanssa. Maijun mielestä naisia voisi kohdella paremmin. Elämänlanka -niminen nainen kertoo naisen ensirakkaudesta ja saa Olavilta tämän valokuvan. Olavi käy pohjalla ja juopottelee huoratalossa. Häntä varten tuodaan nainen, joka on vanha tuttava eli Gaselli, jolle Olavi oli  antanut naimalupauksenkin. Aamulla Gaselli eli Elli on lähtenyt. Olavi kuulee, että hänen isänsä on kuollut. Hän menee tapaamaan vanhaa äitiään, joka avautuu omasta avioliitostaan, isä on poltellut viinaa ja hänellä on ollut muita naisia, myös Olavin syntyessä. Tämän kerrottua äiti kuolee. Maat jaetaan isonveljen kanssa. Olavi ryhdistäytyy ja raivaa peltoa Isosuon viereen, ja rakentaa hirsistä talon. Hän kirjoittaa Kyllikille kirjeen, että on juoksunsa juossut, ja haluaisi naimisiin vedenneitonsa kanssa. Kyllikki on suostuvainen, mutta pyytää puhumaan isän kanssa. Olavi ei saa isän suostumusta, mutta aikoo viedä Kyllikin vihille. Isä toteaa:  »Niin hän menee tukkijätkän lutkana, vaan ei minun tyttärenäni!». Isä tosin lauhtuu ja vielä enemmän ilahtuu kun kuulee, että Olavi on Iso-Koskelan poika.

Hääjuhlia tanssitaan, kun Olaville eräs mies käy esittäytymässä ja kertoo: 

"»Sinä vietät tänä iltana häitäsi—minä tulin onnittelemaan. Sinun, joka olet niin monen tytön sydämen vääntänyt ylösalaisin ja niin monen pojan mielen muuttanut sydeksi, sinun ehkä olisi hyvä tietää…»
»Sinun, jolla on ollut koko maailma vallassasi, mutta joka kuitenkin olet vienyt niin monelta köyhältä mieheltä ainoan karitsan, sinun ehkä olisi tänä iltana hyvä tietää että … että luuletko sinä itsekkään valkoisen karitsan saaneesi!» "

Olavi kokee, että hääyö on pilalla ja hän raivoaa häähuoneessa mustasukkaisena aseen kanssa. Kyllikki palauttaa mustasukkaisen miehen maanpinnalle, häntä oli vanhempi mies liehitellyt, mutta hän on koskematon, mitä Olavi itse ei ole. Olavi, tämä yhden illan ihmeitä harrastanut mies, voi olla nykynuorille hyvinkin samaistuttava aihe. Miksi vaatia toiselta puhtautta, jos on itse monelle ollut yhdenyön ylkä? Olavi kokee henkistä lamaa, ja ahdistusta. Menneisyys kummittelee. Elämänlanka paiskaa kirjeellä, hän ei ole unohtanut Olavia. Tieasioissa Olavi kiertää kylää hän törmää Annansilmään, jolla lapsi, Annansilmä väittää että poika on Olavin ja  tulee tilittämään asiaa vielä tilallekin. Kirjan päätös on Olavin ja Kyllikin osalta onnellinen. Muutaman vuoden kuluttua Kyllikki synnyttää pojan, joka on tervetullut talouteen, ja Olavi pystyy löytämään paikkansa perheestä.

Johannes Linnankosken Laulu tulipunaisesta kukasta on perimmältään tarina hulivilipojan kasvusta isännäksi, mieheksi ja isäksi. Samalla se esittää myös omien tekojen seurausten kohtaamisen, mutta myös hyveellisyyden voiman. 

Linnankoski on nykymittapuun mukaan kuvannut Olavin tekoja turhalla kainoudella ja kiertoilmauksin. Tunteita kuvataan myös luonnonilmiöinä ja kukkien väreinä. Tulipunainen tarkoittaa rakkautta, tai sen fyysistä hedelmää, Metsänneito saa tulipunaisen männyn kerkän telmittyään "Olavinlinnassa". Tulipunakukasta myös lauletaan luvussa 11: "»Se on se tulipunakukka, tulipuna-, tulipunakukka! Sinä sen kukan kyllä tunnet, sinä tyttö, tyttö-rukka!»

*****

Johannes Linnankoski (1869 - 1913) oli suomalainen kirjailija, jonka oikea nimi oli Vihtor Johan Peltonen. Linnankosken syntymäkylä oli Askolan Vakkola, jossa on myös koski. Kirjailija oli nuorena tukinuitossa. Linnankosken tunnetuin teos on Pakolaiset

Teuvo Tulio (1912 - 2000) on filmannut tämän tarinan 1938, Olavia esitti Kaarlo Oksanen ja Kyllikkiä Rakel Linnanheimo, joka oli Reginan isosisko. Regina oli yksi tämän filmin käsikirjoittajista, ja käsikirjoittanut paria muuta Tulion elokuvaa. Teuvo Tulio käyttää paljon luontokuvia ja musiikkia, sekä lähikuvia kasvoista. Kirjan tapahtumajärjestystä on osin muutettu ja henkilöitä karsittu.