Kazuo Ishiguro: Yösoittoja

Kazuo Ishiguro: Yösoittoja, alkuteos Nocturnes: Five Stories of Music and Nightfall 2009, suomentanut Helene Bützow, Tammi 2011, sivumäärä 226.

Vuoden 2017 nobelisti Kazuo Ishiguron Yösoittoja sisältää viisi lyhyttä tarinaa, joita yhdistävät musiikki, ihmissuhteet ja suhtautuminen elämään ja haaveiden kariutuminen. Lisäksi tarinoissa on hieman epäonnistunut tai itseään etsivä  minäkertoja. Hyvä kokoelma, mutta ei yllä Ishiguron romaanien korkeaan tasoon.

Iskelmähurmuri avaa teoksen. Tarinan kertojana on itäeurooppalainen katusoittaja ja kitaristi Jan eli Janeck. Hän tapaa äitinsä suuren suosikin ikääntyvän iskelmätähden Tony Gardnerin, jolla on nuorempi vaimo Lindy. Yllättäen Lindyn tarina nousee keskiöön. Lindy oli aikoinaan haaveillut Hollywoodista, ja kytännyt tarjoilijana mahdollisuuttaan ja käynyt vanhemman tarjoilijan opastamana piireihin pääsemisen korkeakoulua. Ensimmäinen porras Lindylle on ollut iskelmälaulaja Dino Hartman. Tony Gardner on ollut toinen porras. Las Vegasissa naimisiin mentiin, Lontoossa pantiin, ja Venetsiassa häämatkalla oltiin. Nyt toinen matka Venetsiaan on viimeinen, vaikka Janin säestämänä Tony Gardner luikauttaa lemmenserenadin gondolista Lindylle. Samalla Tony tajuaa, että myös hänen pitää tuntea ura-avioliittojen pelisäännöt, ero on edessä, mikä kertojaa surettaa, koska Tony on hänen mielestään kunnon kaveri, ja vielä ollut rakkaan äitinsä suosikki.

Neljäs tarina Yösoittoja palaa Lindy Gardneriin, joka on päässyt Hollywoodiin, ja siellä oleilee hotellissa avioeron ja kauneusleikkauksen jälkeen. Kertojana on 38-vuotias Steve vaimonsa jättämä, vaimon uuden miehen rahoin kasvonsa trimmaava rivisaksofonisti. Hän tutustuu ja lähenee Lindyn kanssa. He kiertelevät kuin pikku lapset öistä hotellia kasvot siteissä (kirjan kansikuva). Vaikka Lindyllä on hauskaa ja öiset salapuuhat yhdistävät Steveä ja Lindyä, ei Lindyn julkkiksen ura-arjessa ole tilaa tusinafonistille.

Come Rain or Come Shine -tarinan kertoja on Raymond, joka on opiskeluaikana kuunnellut Emilyn kanssa "Broadway musiikkia". "Emily oli siihen aikaan hoikka ja kaunis ...". s.47. Lause on kirjassa tyypillinen ja paljastaa lukijalle, että Emily ei ole enää kaunis eikä hoikka. Kaunis ja hoikka Emily on kuitenkin avioitunut Raymondin parhaan ystävän Charlien kanssa. Vuosia myöhemmin kaikki ei ole kunnossa, ei avioliitossa eikä Emilyn suhteen. "Minun on sanottava, että järkytyin nähdessäni, kuinka paljon hän (Emily) oli vanhentunut. Eikä se johtunut vain siitä, että hän oli lihonut reippaasti edellisen käyntini jälkeen. Hänen ennen niin luonnollisen suloiset kasvonsa roikkuivat kuin bulldogilla, ja suun tienoilla oli tyytymätön juonne". s.55.  Tässä Ishiguro vahvistaa jo lukijalle aiemmin kertomansa asiantilan. Charlie ja Emily asuvat isossa talossa, heillä on henkilökuntaa pitämässä talon järjestystä. Avioliitto on lapseton, ja onneton. Charlie pyytää Raymondia asumaan talossaan Emilyn kanssa Saksan matkansa ajan, ja käymään teatterissa ja saamaan Emily hyvälle tuulelle. Ishiguron teos on julkaistu 2009, mutta tarinoissa ei ole ilmitasolla mitään piikikästä, ilkeää eikä nykyisin yleistä kaksimielisyyttä. Ilmitasolla Raymond on herrasmies ja Emily on siveä. Syvemmällä tasolla minusta ei ole näin, minusta Charlie laskelmoi. Hän ohjaa reppana Raytä puhelimitse, ja itse Raymondia  Emily kutsuu muistikirjassaan ruikuttajien ruhtinaaksi. s. 64

Tarinassa käydään keskustelu toisesta miehestä. Ray lataa Charlielle: "Mielessäni ei ole koskaan käynytkään, että voisit olla homo. Ei edes silloin kerran loppuottelun jälkeen, kun joit itsesi kamalaan känniin,  ja leikit ... " s. 66 - 67. Tätä Ishiguro ei avaa ja minusta Ishiguro vihjaa Raysta, että hän ei olisi kiinnostunutkaan Emilystä ...

Malvern Hills -tarinassa lontooolainen kitaristi menee kesäksi sisarensa Maggien luo Malverniin. Maggie-sisko pitää miehensä Geoffin kanssa kesäkahvilaa. Kitaristiveli ei vaikuta työnsankarilta, hän välttelee kahvilan aamuja, silloin on paljon asiakkaita, muutenkin hän huinii ulkosalla. Kitaristi tutustuu vanhempaan sveitsiläiseen muusikkopariskuntaan Tiloon ja Sonjaan, jotka ovat elättäneet itsensä soittamalla eri paikoissa. Perhe-elämässä ei mene hyvin. Pariskunnan poika ei halua pitää yhteyttä ja omatkin rivit rakoilevat, pari mahdolisesti eroaa. Kitaristi haaveilee urasta omalla bändillä ja omilla biiseillä, mikö minusta ei varmaankaan onnistu.

Sellisti päättää teoksen. Tarinassa katusoittaja havaitsee Tiborin, sellistin, jonka hän tunsi vuosia sitten. Tibor oli tuolloin saanut vanhemmasta naisesta sellonopettajan, opettajan, joka ei koskaan itse soittanut koulutussessioissa. Tämäkin tarina kertoo lopulta naissellonopettajan omasta äidin ohjelmoimasta sellistin urasta, joka loppui jo yksitoistavuotiaana, ja nyt 41-vuotiaan naisen uudelleen avioitumiskuvioista.

Tarinoissa on mitäänsanomaton minäkertoja, joka lopulta tarkkailee muiden elämää, ja kirjaa ylös toisten pettymyksiä. Tarkastellaan haaveita, jotka ovat ehkä lyhyellä tähtäimellä toteutuneet, mutta pidemmällä tähtäimellä  ura ei olekaan kantanut, avioliittojenkin eväät on syöty ja lähtökiihdytyksen jälkeen kaikki on umpisolmussa.

Ishiguron tekstiä lukee kyllä mielellään, nämä tarinat kertovat tosiaan muusikkoihmisten haaveista ja niiden lopullisesta lässähdyksestä. Minusta kirja oli loppuun asti  luettuna lievä lässähdys. Omin kylläkin puhekieleeni Helene Bützowin loistavasta käännöksestä termin ruikuttajien ruhtinas, ajattelin muotoilla termin rutisijoiden ruhtinaaksi.

*****
Japanissa syntynyt Englannissa asunut Kazuo Ishiguro (s. 8.11.1954) voitti vuoden 2017 Nobelin kirjallisuuden palkinnon. Hänen teoksiaan on julkaistu Tammen Keltaisessa kirjastossa, ja niitä on paljon myös blogattu. Kommenteista voi päätellä, että kirjojen ja tarinoiden ystävät ovat ottaneet Ishiguron palkinnon vastaan ilolla. Kazuo Ishiguron romaanit ovat loistavia.
Ole luonasi aina on blogattu näin.