Jokken kirjanurkassa julkaisen subjektiivisen objektiivisia arviointeja. Pyrin porautumaan pintakerroksen alle paljastaen sen, joka kiinnostaa tai ärsyttää minua. Ostan kirjat, jotka luen ja arvioin. Yhteystieto: jokken.kirjanurkka -väliin(at)tietty- gmail.com
Sivut
▼
keskiviikko 11. tammikuuta 2017
Anja Snellman: Pääoma
Anja Snellman: Pääoma, Otava 2013, 299 sivua.
Kirjan kannessa on Pääoman päähenkilö Anun suulakihalkioinen isosisko Maru, joka syntyi "Viipurin viimeisenä päivänä". Anja Snellman (s.1954) on kirjoittanut aiheesta hyvin suoraan Ihon ajassa, missä hän kirjoittaa, että isosisko oli syntynyt Viipurissa jatkosodan pommitusten alettua ja että sisareni on uhrannut elämänsä äidille, hänellä on ollut vain työ ja äiti. Koko Pääoma -kirja on omistettu Marulle, joka kuoli sairaalassa 67-vuotiaana. Marun ymmärtämiseksi kirjan avaussivun mukaan pitää ymmärtää tarina syntymisestä sodan viimeisenä päivänä. Luultavasti Viipurissa syntyivät viimeiset suomalaiset 20.6.1944, mutta jatkosota päättyi vasta 19.9.1944. Lisäksi pitää ymmärtää kuolemattoman karhuttaren ja komerojumalan tarina ja vielä tarina DNA:sta. Maru joutui isän väkivaltaisuuden vuoksi viettämään öitään komerossa ... Marulle on osoitettu myös Anja Kaurasen teos Kultasuu,
Minusta kirja on koskettava tarina suulakihalkioisesta hiljaisesta ja kiusatusta kiltistä ihmisestä. Se, mikä minua haittaa, on se, että Anja Kauranen on kirjoittanut tätä tarinaa jo Sonja O:sta lähtien, siinä kuten Anja Snellman tunnustaa, vammaisen Leon esikuva on juuri Maru. Sonja O:n perheessä on vakavia ongelmia väkivaltaa ja viinaa. Tätä samaa komeroihin piiloutumista on käsitelty myös Ihon ajassa. Tässä Anun ja Marun isän ja äidin nimet ovat Ruslan ja Ludmila, joka pari juontuu Pushkinin runoista ja oopperasta. Äidin ja isän suhdetta, perhehelvettiä, ja vanhempien kuolemaa käsiteltiin koko Ihon aika. Tässä ei paljoa puhuta Marun elämästä, mutta hän kävi neljä vuotta kansakoulua, kaksi kansalaiskoulua, kävi konekirjoituskoulun, osasi piirtää oli töissä ja kuoli sairaalassa. Enemmän puhutaan siitä, miten päähenkilö rakastaa Marua, ja toisaalta kuinka paljon häpeää hän tunsi erilaisesta siskostaan ja myöskin kielsi hänet ja valehteli. Myös vanhemmat haukutaan eri tavoilla pataluhaksi. En pidä tälläisista kirjoista.
Kummalliseksi kirjan tekevät huomiot Amy Winehousesta ja Utoyan tuhon arkkitehdistä (jonka nimeä en tähän kirjoita toisin kuin kirjailija lukemattomia kertoja). Ilmeisesti hän yrittää selittää DNA:lla jotain. Itse uskon ihmisen vastuuseen, joka on myös ympäristön tulos, ei pelkkä solujen koodi. Kummastuttaa muutenkin sivun 23 tulkinta "minulla on hänen (Marun) DNA". En ole biologi, mutta minusta ei ole jokaisella ihmisellä on oma DNA:nsa, en ole varma identtisistä kaksosista, heillä lienee sama.
Vaikka kirjan kerronta on vaihtelevaa, se on makuuni liian vaihtelevaa. Kirjan lukeminen on hyvin ristiriitaista. Toisaalta ihaillaan vanhempien lukemista ja eväsretkiä, toisaalta arvostellaan heitä. Toisaalta haukutaan spesialisteja, ja toivotaan heidän kuristuvan stetoskooppeihin, mutta surkutellaan sitä, että ei itse valmistunut lääkäriksi ja spesialistiksi. Toisaalta on mainintoja päähenkilön laajoista opinnoista, mutta en huomannut että kertoja olisi maininnut valmistuneensa yhtään mistään yliopistosta.
Ihon aika oli kirjoitettu Orvokki Vienontyttärelle, tässä äidin salatun lapsen nimi oli Ulpukka, joka 34-vuotiaana teki itsemurhan ja jonka lapset löysivät kuolleena. Ihon ajassa mainitaan vaan että "Orvokki" on kuollut ja lapset, joita on kaksi tyttöä ja poika ovat 'ottomummolla'.
Kirjan nimikin selviää, se on isän salainen kirja, jonka päähenkilö luuli olevan Pushkinia, varastettu Viipurin kirjastosta. Lopulta kirja paljastuu Karl Marxin Pääomaksi.
Rakkaus ja ikävä Maruun joka tapauksessa heijastuu tekstistä, häntä nimiteltiin ja "olisin antanut vaikka mitä, jos olisit terve". Maru kutsuu "omalla kielellä" Anua Bigguhihgo:ksi (pikkusiskoksi). Kiintymys Maruun toimii kertojan mukaan kaukomailta kuin langanveto Evelyn Waughin teoksessa Mennyt maailma. Snellman kirjoittaa, että langanveto vei Menneessä maailmassa rappioalkoholisoituneen Sebastianin katolisuuteen (oli luostarin tiloissa lopulta). Menneen maailman langanveto minun mielestäni toimi Julia Flyten suhteen. Julia hylkäsi uskonnollisuuteen vedoten Charles Ryderin, joka oli jättänyt Julian vuoksi koko vanhan elämänsä vaimon ja lapset mukaan lukien. Julia sai isältään puijattua koko tämän suuren omaisuuden, sillä isä kuolinvuoteellaan luuli Julian naivan Charlesin. Lordin vanhin ja kunnollinen poika jäi täten ilman perintöä. Saatuaan perinnön Julia huomasi, että on moraalin vastaista naida Charles, jota Charles sodan aikana muistelee nähdessään Flyten perheen hulppean linnan.
Anja Snellmanin Pääoma on taattua laatua kirjailijalta, joka tarkastelee samaa perhekuviota yhä uudelleen eri näkökulmasta. Tämä oli minun makuuni liian sekava, henkilökohtainen ja samaa perhevelliä hämmentävä.
Laatubloggari Marjatta on sen sijaan ollut hyvinkin tykästynyt TÄÄLLÄ.
Marika on blogannut napakasti NÄIN.
Mai on Pääomaa kirjakäyräsähköttänyt NÄIN.
Assyriologi on blogannut tästä NÄIN.
Leena Lumi on blogannut NÄIN.
"Kirjan nimikin selviää, se on isän salainen kirja, jonka päähenkilö luuli olevan Pushkinia, varastettu Viipurin kirjastosta. Lopulta kirja paljastuu Karl Marxin Pääomaksi."
VastaaPoistaNo tämä meni multa lukiessa ihan ohi. Pitkään mietinkin, että mistä se Pääoma-nimi oikein tuli... Hyvä, että nyt selvisi.
Näitä Utoyan-viittauksia en myöskään ymmärtänyt, ei ne minusta tukeneet tarinaa yhtään, vaan olivat siellä seassa irrallaan.
Kiitos kommentista, linkkasin sinun jutun tähän bloggaukseen.
PoistaPääomajuttu varmasti mainittiin vain ohimennen.
En tykännyt kirjan nimestä, minusta Maru olisi ansainnut paremman nimen, koska kyllähän kirja kertoi suurimmaksi osaksi hänestä, mutta myös muusta perheestä. Tykkään tosi paljon Snellmanin kirjoista, myös tästä, jossa kirjailija kirjoittaa oman ikävänsä, syyllisyytensä ja häpeänsä auki.
VastaaPoistahttp://kirjasahkokayra.blogspot.fi/2013/11/paaoma.html
Linkkasin juttusi tähän, se on jo vuodelta 2013 :)
PoistaJokke, minä pidin tästä erikoisen paljon, mutta ehkä se on Snellman -noviisina helpompaa eli tämä on kuin anteeksipyyntö, koko kirja. Sattumalta sain sitten tavata kirjailijan ja minusta hän on yhtä helposti lähestyttävä ja herkkä kuin kirjansa.
VastaaPoistaLinkkasin hienon juttusi tähän. Minulla tämä kirja ei tuonut paljoakaan uutta, olin lukenut Kultasuun ja tämän Ihon ajan, josta pidin erityisen paljon.
PoistaMinusta tämä on Snellmannin paras "omaelämäkerrallinen" romaani (ja minäkin olen postannut Pääomasta :) ). Pidin paljosta, mutta tulin surulliseksi siitä, ettei Snellman jollain tavalla osaa antaa vanhemmilleen anteeksi. Kaikki me varmaankin olemme lapsena kokeneet kivuliaita asioita & häpeämme piirteitä ym. vanhemmissamme, mutta henkilökohtaisesti ymmärrykseni on vuosien mukaan kasvanut ja annan hieman enemmän armoa myös itselleni.
VastaaPoistaLinkkasin tähän juttusi, jota olin kommentoinutkin :)
PoistaTätä perhekuviota on aika monessa kirjassa hämmennetty ja samat soimaukset hieman alensivat arvosanaa. Kukaan ei ole täydellinen, ja lasta aina joudutaan kasvatuksessa rajoittamaan, ja Isä oli näiden mukaan ollut rintamalla ...
Ihon aika on minusta hyvä teos, se puhuu kylläkin samasta kuviosta, mutta myös saatto-osastosta.
Jokke, kiitos ansaitsemattomasta määreestä :).
VastaaPoistaMinulla on Snellmanin kanssa niin, että toisista teoksista pidän kovasti ja toisista en ollenkaan.
Maru on minusta kirja omasta syyllisyydestä. Snellman sanoo kirjassa, että on hävennyt sitä, että on hävennyt sisartaan.
Ymmärrän tuon syyllisyyden oikein hyvin, se tulee automaattisesti, jos läheisellä menee huonosti. Olisi pitänyt tehdä enemmän, olisinko osannut auttaa?
Tuon postauksen kirjoittamisen jälkeen on kyllä tullut vielä mieleeni, että miten se häpeäminen voi kestää aikuisuuteen. Lapsena ja teininä hävetään ja salaillaan kotia ja kotiväkeä, jos on aihetta ja aiheettakin, mutta ei yleensä enää aikuisena.
Linkkasin ensiksi sinun juttusi, kun oli aiemmin syksyllä tästä bloggauksesta puhetta. Laatubloggari kuuluu kyllä sinulle, mutta toki myös kommenttien jälkeen linkatuille.
PoistaSuhtautuminen tähän kirjaan olisi ollut erilainen, jos en olisi lukenut Kultasuuta, joka on kirjoitettu Marulle. Ihon aika ei tähän niin paljon (suhtautumiseen) vaikuttanut.
Totta tämä häpeä asia, toisaalta tämä on myös romaani ei yksi yhteen.
Olen katsonut Ylen Jälkiviisaita, mutta en ole katsonut silloin kun kirjailija ja Leif salmen olivat niissä.
Muistan keskustelumme. Minulla on edelleen tuo Kultasuu lukematta. Se oli jo kerran lainassa, mutta silloin oli muuta, joka vei mukanaan.
PoistaJoo, eletty elämä on sellaisenaan liian hidasta ja epäkiinnostavaa romaaniksi. Osuin hyvään määritelmään fiktion todenmukaisuudesta Antti Eskolan kirjassa Vanhuus. Hän lainaa dekkarikirjoittaja Sue Craftonia, jolta kysyttiin, onko hänen kirjoittamansa tarkalleen ottaen totta: Tiedän sen olevan totta, koska olen keksinyt sen itse.
Pitää aina muistaa, että minäkertojaja ei ole yksi yhteen kirjailijan kanssa, silloinkin kun kirjailja luo sen illuusion.
En ole minäkään nähnyt tuota ohjelmaa.
'Tiedän sen olevan totta, koska olen keksinyt sen itse' täämä on hyvä määritelmä :)
PoistaTodesta saa (melkein) fiktiota, korostamalla tiettyjä asioita, vaientamalla vastaväitteet, ja jättämällä paljon pois.
isäni syntyi ja pakeni Viipurista, pitäiskö lukea...
VastaaPoistaMinusta Viipurista kertovia juttuja on aika paljon tämä ei Viipurista kertonut. Laila Hietamiehellä on Kannasa-sarja ja siellä Hylätyt talot autiot pihat, joka kaiketi kertoo sodanaikaisesta Viipurista, olen nähnyt vain filmin, ja lukenut sarjasta yhden toisen teoksen.
Poista