Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet

Wole Soyinka: Aké - lapsuusvuodet, Aké - The years of Childhood 1981, suomentanut Pentti Isomursu, Tammen keltaiset kirjat 1983, sivumäärä 312.

Aké on nykyisen Nigerian (ollut tuolloin brittien siirtomaa) Abeokutan kaupunginosa, päähenkiö Wole asuu muurien ympäröimässä pappiskorttelissa. Isä, jota kutsutaan Esseeksi on koulunjohtaja ja äitiä kutsutaan Villiksi Kristityksi. Teoksessa pikku-Wole touhuaa ihmetellen maailman ilmiöitä ja oppii erehdystensä kautta. Wole varttuu käy koulua ja pyrkii lopulta valtion kouluun.

Jos Wole Soyinka kuvaa omia kokemuksiaan, hänellä on uskomaton muisti. Ensimmäiset tapahtumat jotka kirjailija kuvaa yksityiskohtaisesti, sattuvat jo kahden vuoden iässä. Iso-sisko menee kouluun, myöhemmin nelivuotiaana kierretään kaupunkia. Pikku-Wole aiheuttaa leikeissään tuhoa isän ruusutarhassa, sangen tavallisia tapahtumia siis. Yhteisön kuvaus on kieltämättä varsin värikästä. Perheeseen syntyy lapsia, vaikka vanhemmilla on erilliset makuuhuoneet. Äidin (en käytä kirjassa viljeltyä nimeä Villi kristitty) huone on pitkään monien vieraidenkin lasten yöpymispaikka. Matot lainehtivat virtsasta, mutta kaikesta selvitään. Perheen yksi lapsista kuoleekin ja myöhemmin nukkumisjärjestelyt muuttuvat. Kasvatusmetodit ovat aikansa mukaiset, eli selkäsaunat ovat toistuvia. Wole on ihastunut maitojauheeseen, ja äiti pieksää Wolen purkin vohkimisesta ja haluaisi, että isäkin hakkaisi lastaan, juuri tästä syystä Essee ei Wolea piiskaa. Itseäni ja kertojaa ihmetyttää se, miksi Wole saa selkäänsä pikkuveljensä höyhennyksestä, kun pikkuveli on ensin kaikin keinoin yrittänyt vahingoittaa Wolea, jonka mukaan "aikuisten maailmassa ei ole oikeutta ja johdonmukaisuutta". Latinakoulussa raipaniskut on yleinen kuritusmenetelmä. Jos ruoho on huonosti niitetty, raippaa tulee. Jos ruohotuppo on vääränlainen, raippaa tulee siitäkin. Kun koulun valvojaoppilas saattaa raskaaksi erään kaupunkilaisen tytön, häntä ei eroteta koulusta vaan annetaan raippaa, eli sama rangaistus eri tasoisista rikkomuksista. Latinakoulu on muutenkin erikoinen paikka. Ainoat maininnat ovat ruohon leikkauksesta, rehtorin tarkastuksista ruohokentillä ja kepityksistä. Wolen kaikki opiskeluvälineet varastetaan heti avajaispäivänä, tähän ei puututa lainkaan, kuten ei rahavarkauksiinkaan.

Kerronnan taustalla alkaa sota, joka vilahtelee vain  "Hitler-puheina" ja aivan lopussa mainintana Japaniin pudotetuista atomipommeista, joita pidetään (eräs henkilö toteaa) rasistisina, Perustelu on siinä, että Saksaa ei atomipommitettu, (mutta möyhennettiin muuten, eikä atomipommi ollut valmis vielä keväällä 1945). Atomipommien käyttö oli  minusta virhe kuten niiden kehittäminen. Eurooppalaisena en näe pommia rasistisena vaan ylipäätään kategorisesti vääränä. (Tilanne on tulloin ollut kovin toisenlainen, eli emme nykytiedoin voi arvostella silloin tehtyjä päätöksiä, vaan pitää punnita silloisin tiedoin niitä päätöksiä). Muutenkin kirjassa sivutaan siirtomaa-kysymystä ja mainitaan Churchill, mutta ei niin tarunhohteisesti kuin Euroopassa. Nigeria oli brittiläinen siirtomaa kirjan tapahtuma-aikana.

Wolen perhe on kristitty, mutta isoisä ei ole ja Wolen matka maalle on eurooppalaiselle lukijalle paljon mielenkiintoisempi retki paikallisiin tapoihin (kuin suojatun lähetysaseman kuvaus).  Siihen kiinnostavampaan kuvaukseen  kuuluu henkiä, maahisia, luonnonvoimia, hyvin elävä miljöö. Yksi henkilö  on transsissa ja kokee jotain toisesta maailmasta. Wole kokee erään perinteisen tuskallisen riitin.

Myös kehitystä tapahtuu, Wolen kotiin asennetaan sähkö ja kotiin tulee Laatikko eli radio. Paljon tarkastellaan naisten taistelua erikoisveroa vastaan, jolla haluttaisiin estää naisten yrittäminen. Wolen äitikin pitää kauppaa, kun lapsia ei ilmeisesti enää synny.

Isä teroittaa pojalle, että kateus aikaansaa suuria voimia ihmisessä. Kateus on ilmeisesti universaalia ja yhdistää ihmisiä kaikkialla maailmassa.

Kerronta päättyy syksyyn 1945 jolloin Wole pyrkii toistamiseen valtion kouluun, hänen pitää menestyä niin hyvin, että hän pääsee sisälle ja saa stipendin.

Ylläolevasta kevyestä kitinästäni huolimatta pidin paljon tästä Wole Soyinkan Aké - lapsuusvuodet teoksesta. Kaikki erilaiset kirjat avartavat. Kuvaus ei ole mitenkään omahyväistä, ja kertoja on säilyttänyt lapsentason. Nostalgia henkii tekstistä. Pikku-Wolen suurin haave on saada kengät. Hän on kirjassa paljasjalkainen akelainen.

Kirjan sivulla. 201 puhutaan uudesta ajasta jolloin myydään kaupoissa kerskakulutustuotteita mm. valokuvakehyksiä, jossa on kuvia seuraavista naisista:  Raquel Welch, Marilyn Monroe, Diana Dors, Jane Russell ja Greta Garbo. Etsin henkilöiden syntymävuodet ja ne ovat järjestyksessään 1940, 1926, 1931. 1921 ja 1905. Koska kuvia on oikein myyty? Ei ainakaan  samaan aikaan ja tuskin Raquel Welchin kuvia on myyty tuolloin lainkaan aikaisintaan 1950-luvun lopussa, mutta luultavasti vasta, kun Welchin ura oli huipussaan, ensimmäinen filmi oli vuodelta 1964, ura oli ehkä korkeimmillaan 1970- tai 1980-luvulla. Ruotsalainen Greta Garbo sen sijaan vetäytyi julkisuudesta 36-vuotiaana jo vuonna 1941 eikä filmannut lainkaan tämän jälkeen. Kerrontahan päättyy syksyyn 1945, jolloin Welch on enintään 4-vuotias.

****
Nigerialainen Wole Soyinka (s. 1934) voitti Nobelin kirjallisuudenpalkinnon vuonna 1986. Takakannen mukaan Soyinka on suorittanut loppututkinnon Leedsin yliopistosta, joka on muuten perustettu 1900-luvun alussa. Nigeriasta tuli hieman myöhemmin Iso-Britannian siirtomaa, ja se itsenäistyi 1960. Nykyisellään Abeokutassa lienee noin 590 000 asukasta, kaupunki on Okunissa ja rannikolla.