Samuel Beckett: Watt

Samuel Beckett: Watt, (julkaistu englanniksi 1950 ja ranskaksi 1968) suomentaja Caj Westerberg, Basam Books 2006, sivumäärä 326.

Nobelisti Samuel Beckettin kirja Watt on teos, joka ei voi olla "best-seller", se on liian erikoinen ja vaikea. Kirja on minusta kokeilu ja käännetty erittäin taiten. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ymmärtänyt, miksi teos on julkaistu, mutta se oli minusta erikoisuudestaan huolimatta varsin valaiseva ja paikoin jopa hyvä ja hauskakin.

Teos on jaettu neljään pitkään lukuun, joissa ei tapahdu oikeastaan juuri mitään, "päähenkilö" Watt nousee junasta ja suuntaan palveluspaikkaansa herra Knottin luo törmäten kantajaan.

Loppu on pohdintaa Wattin palveluspaikasta ja kummallisten ajatusketjujen vääntelyä. Watt on ajatelultaan erikoinen, nykyisin hänet varmasti diagnostisoitaisiin, (esim. aspergeriksi. Täällä on Terveyskirjaston määritelmä, josta lainaus tässä "on ominaista ongelmat toisten ihmisten tunnetilojen ymmärtämisessä ja siitä johtuvat kommunikaatio-ongelmat sosiaalisessa vuorovaikutuksessa sekä erilaiset kaavamaiset käyttäytymistavat. Häiriö on luonteeltaan pysyvä, ja siitä kärsivillä ilmenee myös aikuisena vaikeuksia ymmärtää toisten ihmisten tunteita, minkä tuloksena on usein erilaisia vaikeuksia ihmissuhteissa"). Wattilla ei ole sanottavasti vaikeuksia ihmissuhteissa, koska niitä ei erityisemmin ole, eikä hän kauheasti puhu.

Wattin mieli sen sijaan kuohuu, kun hän vaikkapa tarkkailee pianonvirittäjiä, hänen aivonsa alkavat jauhaa tyhjää. Wattin tehtäviin ei kuulu pianonvirityksestä päättäminen vaan Wattin tehtäviin kuuluu ruuan teon yhteydessä punnita ja annostella ainakin lisäaineet herra Knottille, jotka lisäaineet ovat hyvin omituisia: "insulinia, digitaliinia, kalomelia, jodia, laudanumia, elohopeaa,  hiiltä, kamomillaa ja matolääkettä ja tietysti suolaa ja sinappia, pippuria ja sokeria ja tottakai salisyylihappoa, käymisen estämiseksi". s. 110. Knottin pöperö tehdään padassa ja ylijäänyt ruoka lisäaineineen annetaan koiralle, jota Knottilla ei ole. Aiemmin Watt oli ihmetellyt  Knottin pataa sivulla 103..."katsoessaan herra Knottin pataa, ajatellessaan jotain herra Knottin pataa, Watt turhaan sanoi, Pata, pata. No ei ehkä turhaan, mutta likipitäen. Pata se ei kuitenkaan ollut."... pohdintaa jatkuu pitkään. Padassa siis tehdään Knottin ruoka. Ylimääräinen ruoka annetaan koiralle oven ulkopuolelle. Yksinkertaista? Ei ole, vaan asiaan liittyy monimutkainen kuvio. Ensin on selvitys Lynchin perheestä, jossa on paljon fyysisiä ja psyykkisiä vaivoja ja joita selvitetään monia sivuja ynnä heidän sukupuutaan ja syntytapojaan ja kuolemia. Rullatuolissa istuva Sam Lynch (rullaa naisten perässä kaiken aikaa) on monien kaksosten isä, myös serkkujensa Artin ja Conin (kääpiökaksosten) isä. Artin ja Conin tehtävä on tuoda koira joka päivä syömään herra Knottin pöperö, jos sitä on jäänyt yli. Asiaa kun pohditaan, tulee siitä lähes käsittämättömän vaikea, koiran kuolemineen ja vaihtoineen. Luettuani pöperön lisäaineet en ihmettele koiran kuolemaa.

Watt pohtii monia monia asioita, esimerkiksi kolmen sammakon kurnutusta,

Yksi ääntelee Krak, toinen Krek ja kolmas Krik, ja hän kehittää kummallisen mallin, miten äännähdykset tulevat, violetti rivi on "omani", tätä "partituuria"  on sivuilla 176 - 178, saattaa sisältää sammakkosinfonian, tai rytmikuvion, mutta veikkaan että ei, sillä kirjan höpinätkään eivät muodosta järkevää "teoriaa".

Wattilla on platoninen suhde rouva Gormanin kanssa (joka torstai samaan aikaan). He suutelevat ja istuvat sylikkäin ja vaihtelevat asentoa usein (vaatteet päällä), tämä tapahtuu siis torstaisin. Beckett pohtii, onko rouva Gorman naisten nainen, Beckett miesten mies ja vaihtoehtoja on paljon paljon, paljon enemmän ja tekstiä tulee, tulee ja tulee....

Kirjan kolmannessa osassa on pitkä Arthurin kertoma tarina, mutta paljon myös Wattin luokittelua. Tässä on toisen henkilön kertomaa Wattista luultavasti naisen. Tästä ilmenee, että Wattin puhuma kieli on alkanut muuttua.  Wattin ääni on matala ja puhe nopeaa. Ttaw uuhup nirepakat, nutiv aalevo. Kirjoitin sanan nutiv, koska Beckett ilmeisesti ranskalaistuneena kirjoittaa vapaasti useista ruumiin toiminnoista ja tiedätte kyllä mistä, eritteitäkin eritellään.

Neljännessä osassa Watt menee juna-asemalle ja jää yöksi asemalle, mutta ei nouse aamunkaan junaan. Kirja ei luonnollisesti pääty mihinkään johtopäätökseen asioiden tilasta, joka on saatu toistoilla, kääntelyillä ja saivarteluilla aivan sekaisin.

Wattissa on minusta paikoin luetteloinnin ja kääntelyiden muodossa esihypnoottista hokemista. Kirja ei osoittele, eikä diagnostisoi (kuten itse yllä), se ei myöskään lajittele ihmisiä. Sitä en osaa sanoa, haluaako Beckett testata lukijoita, onko se tyhmin, joka lukee tämän loppuun. Luultavasti tyhmin on se, akoj aaggolb ätsät eli nimhyt no ekkoJ.

****
Samuel Beckett (1906 - 1989)  voitti Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1969.

Samuel Beckett  opiskeli ranskaa, italiaa ja englantia ja toimi englannin opettajana Ranskassa. Hän oli James Joycen ystävä ja sihteeri, ja puolusti Joycen metodia. Ensimmäinen Beckettin julkaisu oli kriittinen essee " Dante... Bruno. Vico.. Joyce", hän julkaisi runoja vuonna 1930.
Beckettin tuotanto on sekä ranskan että englannin kielistä. Tämä Watt teos on kirjoitettu sodan aikana ja on pitkään aikaan viimeinen hänen englanninkielinen romaaninsa. Beckett on itse kääntänyt tämän ranskaksi.

Caj Westerberg on kirjoittanut teokseen hyvän alustuksen. Westerberg on itsekin hyvä runoilija ja kääntänyt myös nobelisti Tomas Tranströmerin runoja.

Samuel Becketin syntymästä tänään 13.4.2016 on 110 vuotta.