Dario Fo: Ensimmäiset seitsemän vuottani

Dario Fo: Ensimmäiset seitsemän vuottani, ja muutama niiden lisäksi, alkuteos Il paese dei mezarat,  toimittanut Franca Rame, suomentanut Leena Taavitsainen-Petäjä, WSOY 2004, sivumäärä 232.

Nobelisti Dario Fo on armoitettu tarinan kertoja. Tämä teos on jo alusta saakka hauska katsaus Dario Fon syntymään ja lapsuuden maisemiin, jotka olivat Italian ja Sveitsin rajalla. Dariolle uskoteltiin Sveitsissä kattojenkin olevan suklaasta ja tuotiin iso kattotiilen muotoinen suklaapala ...

Darion  isä oli Italian rautateiden palveluksessa  aseman hoitajana. Dario leikki kyläläisten poikien kanssa. Joukkoa johti karabinieeri-vääpelin poika, mutta joukossa oli myös salakuljettajien lapsia. Yksi salakuljettajista pelasti poikajoukon myös vuorilta onkalosta. Ainoa poika, jota hakattiin onkalotapahtumien vuoksi, oli vääpelin vesa. Tullivirkailijat ottivat salakuljettajia kiinni harvakseltaan, silloin tällöin, että tilastot tulivat kuntoon, kyseinen vääpeli myöhemmin siirrettiin toiseen paikkaan. Sveitsiin rajan yli pakeni myös poliittisia pakolaisia jo 1930-luvun alussa. Pikku-Darion paidassa viedään myös viesti Sveitsiin lähetettäväksi edelleen Ranskaan isän ystävälle. (Dario Fon lapsuudessa Mussolini oli jo vallassa, ja 1930-luvulla Italia oli diktatuuri). Isän toimintaa pakolaisten siirtämisessä Sveitsiin tarkastellaan lisääkin toisen maailmansodan aikana. Dario Fo oli ikäluokkaaa, jota yritettiin siirtää Saksaan tehdastyövoimaksi, ja kun Dario ilmoittautui vapaaehtoiseksi IT-mieheksi, jotta välttyisi Saksan matkalta, hän miltei joutui vielä Saksaan rintamalle. Aikansa pakoiltuaan tehtäviä, hän karkasi koko asepalveluksesta, ja sota loppui. Kun Englanti ja USA nousivat maihin, saksalaiset määräsivät "tahdin" pohjois-Italiassa. Tämänkin traagisen ajanjakson Dario Fo on saanut välitettyä elävästi. Dario Fo naljailee 1930-luvulla Italian suuruuden haluista ja sodasta Afrikassa. Tämän luettuaan ymmärtää, että ainakin osalla italialaisista ei ollut kovinkaan paljon haluja sotia, ja heidän suhde sotaan on minusta oikea. Isä oli ollut ensimmäisessä maailmansodassa ja hän oli siellä haavoittunut.

Dario Fo on ilveilijä, ja kirja kattaa nimestään huolimatta sattumuksia myös nuoruudesta ja varhaisaikuisuudesta ja teos päättyy isän hautajaisiin, eli ei ole kysymys seitsemästä ensimmäisestä vuodesta. Teoksessa on ensimmäinen ihastuminen, napakka elämänmakuinen tarina, johon liittyy veneilyä. Kaikesta huolimatta Dario Fon lapsuusmuistot olivat ehkä parhain osa teoksesta. Dario Fon äiti oli sangen nuori, 19-vuotias, kun Dario syntyi. Dariolla on ainakin pikkuveli ja sisar, Isä oli rautateillä asemanvartija, joka työ antoi mahdollisuuden toimia "vapaaehtoisena" ja ajatella. Isän työn perässä muutettiin. He asuivat Porto Valtravagliassa lasinpuhalluspaikalla, missä ihmiset työskentelivät vuorotöissä läpi vuorokauden, ja seudulla oli paljon ulkomaisia lasinpuhaltajia "tarinaniskijöitä" eli fabuloitsijoita, jotka kertovat tarinoita. Tarinat sidotaan nykyhetkeen, epäkohtiin, ja kertojat ottavat yleisön reaktioista vaarin. Dario Fo listaa hyvän tarinankertojan ominaisuuksia, he saavat perustarinaan eloa, ryydittävät ajankohtaisilla asioilla, ja mukautuvat yleisöön. Dario Fosta tulee jo nuorena armoitettu tarinankertoja, bravuurina on alkuun Odysseuksen harharetket, joita hän pitää pakoiluna kotoa. Dario Fo  suuntautuu kuitenkin ensin maalaustaiteeseen, ja tekee jo nuorena muotokuvia, ja käy taideakatemian, kansikuvassa on hänen omakuvansa vuodelta 1948.

Kirjassa on paljon tarinoita Darion äidinisän maatilalta, enosta ja lasitehtaan insinöörin vaimosta, joka pettää miestään. Traagisin tarina on Moncosta ja Elisasta, ja heidän fyysisestä "salasuhteestaan". Elisa on rosvopäällikön tytär. Monzo hakataan sairaalakuntoon. Suhde jatkuu, kun ilmiannon vuoksi  Elisan isä passitetaan vankilaan. Pian Monzo ja Eliza räjäytetään yhdessä veneen kanssa. Tämän kirjan tarinoissa niiden keveydestä huolimatta on paljon opetuksia rivien välissä.

Lopussa ennen isän hautajaisia tavataan itse Pablo Picasso sekä ollaan Pariisissa rajussa performanssissa teatterissa, tosi  ruumillinen esitys, josta Dario varmaan ammensi näytelmäkirjailijan uralleen, jota teoksessa ei käsitellä.
*****
Italialainen näytelmäkirjailija Dario Fo (s. 1926 - 2016) sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1997. Tästä kirjasta sain paljon enemmän kuin olin odottanut.