Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla

Kalle Päätalo: Tammerkosken sillalla, Gummerus 1982, sivumäärä 672.

Teos keskittyy loppuvuoden 1944 tilanteeseen, välirauhaan, Kallen kotiutumiseen armeijasta sekä Kallen avioliiton alkutaipaleeseen, kaikki hyvinkin kivikkoisia. Tätä pidetään oma elämäkertana, mutta oletan kerronnan dramaattisuuden ja humoristisuuden nojalla, että tapahtumia on tiivistetty ja rytmitetty ja osin kärjistettykin.

Eletään alkusyksyä 1944, Lapissa välirauhan nojalla karkoitettavat saksalaiset joukot polttavat rakennuksia, kun Kalle piipahtaa lomalla perheensä evakkotalossa. Hän näkee isänsä, joka toteaa "on se poika tänne osannut" s. 19, ja pari sivua myöhemmin "Elä pilluile! Vanhalle miehelle". Äiti polttelee piippua, mutta on kuitenkin "nuoresta asti tunnustanut Laestadiuksen oppia". Teoksen lopussa Kalle käy Taivalkoskella hyvästelemässä lapsuuden kotinsa ja äitinsä.

Tammerkosken sillalla ollaan äidin ja äidin piipun kanssa. "Laskeudutaan tuonne jokirantaan metikköön!. Siellä näkkyy olevan istumapenkkiä. Istahettasiin ja minä tempaseisin piipullisen ... 'Metiköllä' äiti tarkoitti Tammerkosken rannan puistoa. ..Tämä on se kuuluisa Tammerkosken silta!" s.62. Kalle Päätalo ei polta, muut paheet hän tunnustaa kirjassa omaavansa, minusta hän on kuitenkin siivo mies, jolla on omat hairahduksensa.

Sotatoimet päättyvät syyskuun alussa ja välirauha solmitaan 19.9.1944. Palvelus kuitenkin jatkuu. Kalle päivittelee, että sotaväkireissussa kului yli viisi vuotta ja hän tajuaa, että lapsuuden kotiin ei ole enää paluuta. Hän on tosin myös avioitunut  keväällä Lainan kanssa, jonka äiti on penseä pohjoisen pojalle tai tältä Kallesta tuntuu. Kallella on omat häpeän aiheensa, isä oli joutunut mielisairaalaan ja perheen lapset kunnan eläteiksi.  Kallella on ollut sodan aikana omat vaikeutensa. Teoksessa kudotaan tarinaa isoilla silmukoilla, eli vanhoja asioita koko ajan toistellaan ja pohditaan. Toisaalla murehditaan olemassa olevia ja pelätään tulevaa. Kallesta tuntuu, että häntä irvaillaan, kun  Martta sanoo tulleensa 'kahtomaan tätä ylykää'.  Martta korjaa että mukavaa, koska Kalle "tarvithoo kiksauttelukaveria".

Kalle Päätalon kerronnassa puidaan tapaamiset, asumisjärjestelyt, ja tätä avioliiton halujen epätasapainoa. Kalle tuumii "että olen kohtalainen 'suoromies'". Laina ei ole 'suorolle' yhtä altis, mikä minusta on ymmärrettävää, Kallehan vierailee Lainan ja Kertun kimppahuoneessa, missä Kerttu myös nukkuu. Lainan ja Kallen oli toisilleen esitellyt sotakaveri Heikinkallio, ensi tapaamisessa oli mukana myös yllämainittu Kerttu Hauhonmaa. Myöhemmin samassa huoneessa yöpyi sairas anoppi.

Avioon mentiin jo sodan aikana, vihkipäivä ei ollut helppo murjottavalle Kallelle. Päätalo palveli tuolloin Siiranmäen vankileirillä, vangit antoivat ylkämiehelle loistavan häälahjan, päivän sokeriannoksensa 329x20 g = 6580 g.

Teoksessa Päätalo viettää Siiranmäellä viimeisiä palveluspäiviä, ja muistelee vankien elämänkertoja. Tämä on hyvinkin antoisaa kuten vankilan lakkauttamisen ja tavaroiden poissiirron kuvaus.

Kalle saa aselevon jälkeen kuntoisuusloman, jonka aikana avioelämä jatkuu Lainan kanssa. Kalle on klapitöissä. Työt hän hoitaa  esimerkillisesti. Lainalla ja Kallella on myös ensimmäinen ja toinen riita, ensimmäinen viinanjuonnista, ja toinen, mitä Kalle on tehnyt viinapäissään. Kalle on selvin päin ujo, järkevä ja hyvin työteliäs, mutta alkoholi tekee järjettömäksi. Hennalassa ennen kotiututusta Kalle saa kohtalokkaan iltaloman. Iltalomathan ovat vaarallisia. Päätalo ajautuu ryyppäämään ja päätyy viipurilaisen kantapeikon lesken luo. Mukaan karkelolta tarttuu ärhäkkä  tippuri. Samalla Kalle muistelee sodan aikana sairastamaansa kuppaa. Aviositeet eivät tunnu kovinkaan vahvoilta. Pitää tosin muistaa, mikä kirjassa kyllä ilmeneekin, että miehet ovat olleet viisi vuotta sotapalveluksessa, mutta se ei minusta oikeuta sodan päättymisen jälkeen aviomiehenä lähtemään vanhan lesken matkaan  ja hankkimaan tippuria /(kuvaus alkaa sivulta 412). Tippurista revitään seuraavat parisataa sivua  "huumoria". Hoitojaksoja kuvataan tarkastikin. Kun kotiutus koittaa, kirjailija herkuttelee asetelmalla. Vaimo ja anoppi haluavat tietää kuulumiset ja kotiutumisen viivästyksen syyt. Kalle luulee, että tippuri on puhjennut uudelleen. Vällyjen välissä on viileää, ja pohjoisen reissun aikana Kalle yrittää hankkia lisää lääkettä. Kolmas  hakukerta  toden sanoo.

Minusta tämä tuntuu vähän keksityllä, sillä sairaalassa hoidettiin tautia ruiskulla ja malariakuumeella. Antibiootteja ei oltu kehitetty tippurin hoitoon, joten ihmettelen mitä pillereitä apteekista haettiin. Tästä en löytänyt lopullista 'totuutta' mutta tuntuu hieman venytetyltä. Isak Rantasen teoksessa Suuria lääkäreitä kerrotaan kupan ja tippuri hoidon historiasta. Kuppaan olisi käytetty sivun 160 mukaan malariahoitoa, ei ehkä tippuriin, niin kuin Päätalon tippuria hoidettiin voi olla että malarian tartutus oli siirtynyt kupasta tippuriin, tästä en löytänyt yhtään vahvistusta. Tippurin penisillinihoitoa ei varmasti oltu vielä "keksitty", koska kuppaakaan ei hoidettu penisillinillä. Tippuria hoidettiin jossakin vaiheessa sulfoamideilla, mutta vanhin sulfoamidi Sulfadiatsiini  syntetisoitiin vasta 1940, lähde täällä, joten minusta tässä ei kaikki tunnu olevan kohdallaan. Kuinka Neljäntienristeyksen läheisestä apteekista olisi voinut 1944 saada Sulfadiatsiinia?

Huumoria syntyy myös ruotsinkielisen palveluskaverin Sven Talqvistin höpötyksistä, joita eivät muut oikein ymmärrä. Lisäksi Talqvistilla on vaimo, joka on perso viinalle ja miehille. Talqvist hermoilee rahan menosta ja varmaan muustakin.

Neuvostoliitto on asettanut kovat rauhanehdot, ja töitä kotiutuvalle armeijalle  siviilissä ei ole heti. Miehistä osa karkoittaa  saksalaisia joukkoja, jotka tuhoavat siltoja ja polttavat rakennuksia.

Kalle työllistyy halkometsään, missä Jack Londonin Martin Eden -teoksen hengessä tekee mahtavan urakan. Kun hän myöhästyy kotiintuloajasta, on taas perheriita valmis. Koko Kallen avioliiton kuvaus on hyvin osoittelevaa. Kalle tuntee että häntä kytätään. Kalle kilahtelee joka sanomisesta ja hän menee ulos murjottamaan. Minusta avioliitosta puuttuvat puhuminen, läheisyys ja välittäminen. Kalle minusta luuhaa kaikilla matkoilla, ja vain kääntyy kotona, joka sekin on pieni huone, jossa asuu utelias mutta ei unelias anoppi.

Kalle Päätalo kirjoittelee murretta dialogeihin ja jäljittelee myös Turun murretta:
"Enks mää o, flikat, teille sanonu, että Päätalon Kalle on torellinen herrasmiäs ..."  s.85
Tässä olisi minusta toinenkin vaihtoehto: Enks mää oo flikat, teill sanonu et Päätalo Kalle o torelline herrasmiäs...

Kalle Päätalon Tammerkosken sillalla on hyvä aikalaiskuvaus. Päätalon kerronta taltioi katovaa maailmaa ja arkieloa. Tämä jakso minusta osoittaa, että sota on jättänyt Kalleen fyysisten vammojen lisäksi myös henkistä lastia.

*****
Kalle Päätalo (11.11.1919 - 20.11.2000) oli tuottelias kirjailija. Iijoki-sarja kertoo hänen omasta elämästään.
Karoliinan bloggaus tästä kirjasta TÄÄLLÄ.
Olen lukenut Kalle Päätalon teokset:
Hyvästi Iijoki, joka kertoo vuodesta 1955 ja julkaistu 1995, kertoo avioeron jälkeisestä ajasta, bloggaus TÄÄLLÄ.
Mustan Lumen talvi  on Koillismaa -sarjasta vuodelta 1969, ja kertoo talvesta 1968-1969, bloggaus TÄÄLLÄ.