Ivan Bunin: Arsenjevin elämä

Ivan Bunin: Arsenjevin elämä, suomentanut Lea Pyykkö, Karisto 1984, sivumäärä 312.

Teos on kirjoitettu Ranskassa maanpaossa vuosina 1927 - 1933. Romaanissa "siitä ajasta on jo kulunut kokonainen ihmisikä". Tällöin hän on Ranskan Ylä-Alpeilla.

Arsenjevin elämä -teos alkaa kauniisti: "Asiat ja tapahtumat, konsa niitä ei muistoon kirjoiteta, peittyvät pimeyteen, kirjoitetut sen sijaan pysyvät elävinä ...".

Pohjavire on melankolinen: "Siinä maassa, joka on korvannut minulle synnyinmaan, on paljon minulle tyyssijan antaneen kaupungin kaltaisia, mutta nyt ne ovat rappeutuneita, köyhiä, niiden jokapäiväinen elämänmeno on hiljaista", mutta myös kaihoisa "miten sanomattoman lumoava saattaa ollakaan ääni, viikatteen teroittamisen ääni, kun kiiltävää terää vedellään rosoisella, veteenkastetulla, vilahtelevalla kovasimella puolelta ja toiselta!"

Päähenkilö Aleksei Arsenjev asuu Keski-Venäjällä. Perhe on köyhtyvää aatelistoa. Isä jouduttaa prosessia pelaamalla. Aleksein kuvaukset pelloista, kasveista, eläimistä, maisemista, metsätyksestä, talonpojista ovat tarkkoja ja nostalgisia. Bunin kuvaa Aleksein isoäidin ja serkun miehen kuolemia varsin laveasti ja jumalanpalveluksia. Tämän jälkeen päähenkilö Aleksei Arsenjev pääsee kimnaasiin. Häntä valmentaa sinne Baskakov omat asiansa nimensä mukaan tyrinyt turhake, joka kiertelee talosta toiseen mutta on peräti kolme vuotta Arsenjeveillä. Aleksei käy aikansa kimnaasia kaupungissa, Hän kuvaa siellä talonpoikia markkinoilla, ja jumalanpalvelusten upeutta, koulun käynnistä ei ole kuvausta, Aleksei kuitenkin pärjää koulussa, joskin opettajat ovat kaavoihin kangistuneita. Aleksei kuitenkin jättää kimnaasin (kuten Ivan Bunin), ja hän on varma että ura löytyy muualta. Kimnaasin lopettamiseen liittyy välillisesti raha. Isä panttaa ensin isoäidiltä jääneen tilan ja myy oman kotitilansa, ja eleli herroiksi jonkun aikaa, kunnes isoäidin tilakin pitää myydä, jotta velat saadaan kuitattua.

Aleksei kuvaa laveasti luopumista, mutta kiteyttää sen oikein "lähtö oli täynnä murhetta ja hellyyttä". Ivan Bumin kirjoittaa paljon myös "surullisen onnellisista päivistä".

Perheeseen kuuluu pikkusisko Olja sekä kaksi veljeä, joista Nikolai-veli meni naimisiin äveriään saksalaisen tilallisen tyttären kanssa. Sergei-veli, joka opiskelee yliopistossa, pidätetään kotoa ilmeisesti kumouksellisen toiminnan vuoksi. Åiti ja isä lähtevät perään, äiti rukoili poikansa puolesta ja vuoden päästä hänet lasketaan vapaaksi ja tämän jälkeen hän on kotiarestissa. Myöhemmässä vaiheessa Sergei asuu Harkovissa (nykyisen Ukrainan alueella). Aleksei ajelehtii sinne ja osallistuu ryhmän toimintaan, vaikka vierastaa sen aatteita ja inhoa Tolstoita kohtaan. Hän pestautuu erään lehden palvelukseen.

Kirjan loppuosa kertoo Aleksei ihastuksista, joista viimeisin eli Lika jättää hänet mutta sen lisäksi sairastuu ja kuolee. Tätä asiaa kaihoillaan koko loppukirjan ajan.

Teos Arsenjevin elämä on kirjoitettu Ranskassa Meri-Alpeilla, kuten Alekseikin ilmoittaa. Tarkkaa syytä Aleksein maanpaolle ei ole, mutta oli Ivan Buninille se oli vallankumous. Hän ei viittaa kirjassaan suoraan siihen, kirjassa todetaan vain, että "Ylpeys venäläisyydestä kätkeytyi, kun Venäjä tuhoutui". s.68

Ivan Buninin kertomusten rakennetta on verrattu Wikipediassa  pitsiin. Teksti on ilmavaa, tapahtumia on hyvin vähän, mutta kuvailua on paljon. Tyyli on hyvin kevyt, se ei osoittele, eikä siinä ole suuria kärjistyksiä, pohjavire on nostalgisen melankolinen. Emigrantilla on ollut iso ikävä isänmaata. Tämä on kuin kermavaahtoa, jossa on muutamia nonparelleja.

Arsenjevin elämä avaa maisemia venäläisyyteen. Aleksei käy Krimilläkin. Hänen setänsä on kuollut Krimin sodassa. Hän kuvaa silloista asuinseutujaan "Tuo valtakunta  kuvasteli mielessäni sen eteläisen Venäjän silmänkantamattomana lakeutena, joka yhä enemmän houkutti mielikuvitustani sekä muinaisuudellaan että nykyisyydellään, Nykyisin se oli suuri rikas seutu viljavainioineen ja aroineen, maataloineen ja kylineen. Dnjeprin ja Kiovan voimakas ja lempeä kansa oli kaikissa elämänsä pikkuseikoissa kauneudessa ja siisteydessä alkuperäisen donilaisen, karpaattilaisen slaavilaisuuden perillinen. Siellä muinaisuudessa oli sen kehto, ..." ss.195-196.

Ivan Buninin Arsenjevin elämä on hempeän nostalginen mestariteos ja kuvaa kaipuuta kotimaahan. Kirjan juoni kulkee taustalla lähes sivuseikkana.

Kirja-Aitta on blogannut tästä näin ja pohdiskellut nimeä Arsenjev. Itse olen blogannut Vladimir Arsenjevin loistavasta Dersu Uzalasta näin, se ei minusta liity tähän tarinaan, hän oli venäläinen upseeri ja tutkimusmatkailija.


*****
Ivan Bunin (1870 -1953) venäläinen kertoja ja lyyrikko, joka asui emigranttina Pariisissa. Häntä sanotaan Tolstoin ja Tsehovin perinteen jatkajaksi, koska hän on kirjoittanut Venäjän maanomistajista ja talonpojista, Yllä oleva Buninin teos sisältää useita viittauksia molempiin sekä Tsehoviin että Tolstoihin, mutta venäläisistä ehkä vieläkin enemmän Puškiniin.

Ivan Buninille myönnettiin Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1933, jolloin hän asui Ranskassa.

Otavan Nobel-kirjailija-teoksessa 2 on Bunin novelli Sanfranciscolainen mies, joka on hyvä kuvaus rikkaiden lomanvietosta Euroopassa.

"Hän oli tehnyt lujasti töitä - kiinalaiset, joita hän tuotti tehtaisiinsa tiesivät varsin hyvin mitä se tarkoitti".

Sanfranciscolainen mies kerättyään riittävästi rahaa, kuten yllä ilmenee "töitä" tekemällä ja töitä teettämällä, tekee vaimonsa ja lapsensa kanssa kierroksen Välimerellä. Hän ei näe yhteyttä ihmisten ystävällisyyden ja avokätisten juomarahojen kanssa. Turistikierrokset on kuvattu hyvin. Sanfranciscolainen mies kuolee kesken matkan, hänen ruumiinsa toimitetaan varsin pian piiloon, että keinoelämää elävien laiskan pulleiden ökyrikkaiden lomaidylli ei häviä.

Novelli on hyvä, mutta ei vedä vertoja Arsenjevin elämälle.