David Suchet ja Geoffrey Wansell: Hercule Poirot ja minä, Poirot and Me, 2013, englannin kielestä kääntänyt Sirpa Parviainen, Minerva 2015, sivumäärä 379.
Kirjan aihe on kiinnostava. David Suchet esiintyi 24 vuotta belgialais etsivä Hercule Poirotina. ITV teki sarjaa 70 jaksoa, Poirot dekkareita on 33 ja lyhyempiä juttuja on 54. TV-sarja alkoi Christien lyhyemmistä jutuista ja ensimmäinen jakso oli The Adventure Clapham Cook, joka tuli "ulos" vuonna 1989. David Suchet valikoitui sarjaan jo 1988. Katsoin Suchetin "filmografian" ja tärkein sarja lienee ollut hänen itsekin mainitsemansa Sigmund Freud 6-osainen tv-sarja. David Suchet oli näytellyt teatterissa Shakespearea sekä Othellossa Yagoa ja Venetsian kauppiaassa Shylockia. Christie viittaa kirjoissaan eniten Shakespearesta Macbethiin, jossa varsinkin Lady Macbeth on Agathan viittausten kohteena. Karsea akka (siis lady Macbeth), joka onneksi kohtasi loppunsa,
David Suchet on syntynyt Lontoossa 1946, eli ensimmäisen osan aikana hän on hieman liian nuori Poirotiksi, joskin Christie loi Poirot'n omien sanojensakin mukaan liian vanhaksi. Poirot sentään teki dekkariuran vuosina 1920-1975 eli 55 vuotta.
Vasta kahdeskymmenes tv-sarjan jakso on avausdekkari eli Stylesin tapaus. Viimeinen jakso Esirippu tuli ulos 2013 ja kuvaukset päättyivät 2012, joiden tunnelmista tämä kirja alkaa.
Toteutus kirjassa on minusta hyvin poirotmainen, eli aika omahyväinen. ITV:n Poirot-sarja on viety miljööseen hyvin. David Suchet ei ollut perehtynyt Agatha Christien dekkareihin eikä Poirotiin, ennen kuin neuvotellut Poirot'n roolista alkoivat. David Suchet on minusta onnistunut siirtämään Poirot'n varsin hyvin "valkokankaalle", mikä ilmenee loistavasta kansikuvastakin. Lyhyt mies, viikset, munamainen pää hieman kenollaan ja huoliteltu pukeutuminen. Minusta Suchetin Poirot-hahmossa on tosin liikaa Chaplinin kulkurin piirteitä, ainakin kävely ja kävelykepin käyttö ja viikset. Koska Suchet ei ole belgialainen hän puhuu Ranskassa tapahtuvissa jaksoissa englantia. Olettaisi henkilön puhuvan mielellään äidinkieltään. Enemmän sarjaa katsellessa ja kaikki Poirot't luettuani en jaa sarjan käsitystä Poirot'sta ja kirjojen hahmoista. Ihmettelen monen hahmon viemistä yli tai ohi kirjan luonteen. Minusta myös sarjan sivuhahmot komisario Japp ja kapteeni Hastings on näytelty hyvin. Suurin ansio on minusta kuitenkin sarjan käsikirjoittajien ja tuottajien. Juonta on suoristettu ja virtaviivaistettu, tapahtumajärjestystä on monesti vaihdettu. Hastingsista on tehty yksityiselämässäänkin täydellinen hölmö, ja Japp ja Poirot monesti syövät jaksossa yhdessä, toisin kuin dekkareissa.
Suchet mainitsee että tv-sarjan Golfkentän murha sai huonot arviot. Minusta ongelmia on kaksi. TV-version filmin pätkä paljastaa vanhan murhasuunnitelman ja siten myös kaikki taustat ja syyllisiä liian aikaisin. Minusta sarjan kannalta oli hyvä, että alkupään jaksot on tehty suhteellisen tuntemattomista tarinoista.
Suchetin mukaan Stylesin tapaus, josta tehtiin erikoisjakso, olisi ollut "valtaisa menestys", todellisuudessa dekkarin menestys oli vain lupaava ei valtaisa. Julkaisijaa ei meinannut löytyä. Suchet kehuu myös dekkaria. Christien itsensä mielestä henkilöitä oli liiaksi.
Suchet kehuu myös dekkaria Kuolema Niilillä, jonka tv-version alku on rohkea. Siinä on sama murhasuunnitelma kuin Stylesin tapauksessa ja Ikiyössä, jonka tv-toteutuksessa on neiti Marple, mutta dekkarissa ei ole salapoliisia lainkaan. Minua haittasi TV-toteutuksessa Tim Allertonin perusluonteen muutos, henkilö on varsin karikatyyrinen ja kliseinen. Samoin kuin Philip Blaken muunnos Viiden pienen possun tv-toteutuksessa.
Minusta murhasuunnitelma on dekkarin kantava voima, ei minusta aina Hercule Poirot tai Jane Marple.
Suchetin mukaan Vaarallinen talo on loistava. Minusta dekkari on todella huono, arvasin heti, kuka on "syyllinen". Tässä Poirot on jopa tyhmempi kuin herttainen Hastings. Agatha Christie ei edes muista sen kirjoittamisesta mitään, (lähde: omaelämäkerta, Vanha hyvä aikani).
Suuri kiitos tv-sarjasta kuuluu myös rahoittajille, kuvaukset on tehty historian hengessä ja tapahtumapaikkoja on valittu huolella. Ehkäpä Poirotia olisi voinut näytellä joku toinenkin. Luultavasti Suchet sai roolisuorituksestaan jonkinlaisen rahallisen korvauksen, joten ammattimaisuudesta nimenomaan maksettiin.
Täytyy tunnustaa, että kirjan loppua kohden jopa tämä bloggari hyytyi, ryytyi ja kyynistyi.
Loppulamaannuksessa nostan kaksi kummastuksen kohdetta.
1. Poirot'n suhde
Suchet puhuu, että "Dame Agatha sallikin hänelle (Poirot) suhteen dramaattisen venäläisen kreivittären Rossakoffin kanssa. Suhteen joka oli tuomittu katoamaan taivaan tuuliin".
Minusta kreivitär Rossakoff esiintyy vain kolmessa Poirot -tarinassa Neljä suurta, joka oli ilmestynyt jatkokertomuksena ja jonka Christie julkaisi vain rahan takia, sekä Herkuleen urotöissä yhdessä tarinassa, jossa yökerhoa pitää kreivitär Vera Rossakoff, joka on Poirotille kuin Sherlock Holmesille Irene Adleer. Tässä Poirot suojelee rikollista (jalokivivarasta) Rossakoffia. Poirot ihailee Rossakoffia, kun hän pysty huiputtamaan hetken Poirot'a. Kolmannessa jutussa Rossakoff on uppiniskainen jäätyään kiinni. Mitään suhdetta ei siis ole. Poirot tulee eläkeläisenä Belgiasta, eli Poirot on voinut kokea vaikka kuinka monta suhdetta. Poirot on minusta tarkoituksella salaperäinen. Kun Hastings on kertojana, hänet nähdään Hastingsin silmin. Hastings ei osaa luodata Poirot'a syvältä, sillä Hastings on yhtä hölmö kuin dekkarin lukija. Minusta Poirot on hyvin älykäs ja salliva. Hän yleensä naittaa hyvät keskenään, kannustaa ja rohkaisee. Hän omahyväisesti paljastaa ihmisten heikkoudet ja osoittaa hairahdukset, mutta katsoo kaikkea muuta kuin murhia sallivasti.
2. Agathan kotipaikka
Suchet kirjoittaa sivulla 38, että "isäni suosimassa merenrantalomakohteessa Devonin Torquayssa syntynyt Agatha ...". Suchet mainitsee, että isänsä on syntynyt Etelä-Afrikassa ja on gynekologi. MUTTA minusta Agatha Millerin vanhemmat asuivat Torquayssa, ei missään lomakohteessa, jossa synnytettäisiin lapsia, ja jossa gynekologit nimeen omaan vierailisivat. Agatha itse rakasti Torquayta sellaisena kuin se hänen lapsuudessaan oli, ei minään rakennettuna turistirysänä. Suchetin isän juuret löytyvät Liettuasta, ja hän oli Etelä-Afrikassa nimellä Jack Suchet, josta siirtyi Englantiin ja Jack oli syntynyt wikipedian mukaan 1908, eli kun Agatha oli 18-vuotias. Millerien perheen rahapulan vuoksi asunto piti laittaa sitäpaitsi vuokralle, Agatha Christien isän kuoleman jälkeen.
Kaikesta kitinästä huolimatta Hercule Poirot ja minä on mukava kirja, ja hyvä sarja minusta David Suchetin Poirot on paras Poirot-toteutus.
Leena Lumi on avannut teosta hienosti ja pitänyt kirjasta kovin täällä.
Kaisa-Reettakin on pitänyt teoksesta täällä.
Itsekin olen lukenut ahkerasti Poirot kirjoja, joista lista alla.
Poirot ja Hastings
Stylesin tapaus 1920, blogattu 6.11.2014
Golfkentän murha 1923, blogattu 17.6.2015
Neljä suurta 1927, blogattu 2.4.2015
Vaarallinen talo 1932, blogattu 17.7.2015
Lordin kuolema 1933, blogattu 5.3.2015
Aikataulukon arvoitus 1935 blogattu 3.11.2013
Mykkä todistaja 1937, blogattu 22.6.2015
Esirippu. Poirotin viimeinen juttu 1975, blogattu 11.2.2014
Poirot
Roger Ackroydin murha 1926, blogattu 25.12.2013
Sininen juna 1928, blogattu 17.7.2015
Idän pikajunan arvoitus, 1934, blogattu 24.11.2013
Lentävä kuolema 1935, blogattu 6.6.2015
Murhenäytelmä kolmessa näytöksessä 1935, blogattu 19.8.2015
Murha Mesopotamiassa 1936, blogattu 29.7.2012
Kuolema Niilillä, 1937 (Poirot ja eversti Race), blogattu 8.8.2011
Hänet täytyy tappaa 1938, blogattu 10.5.2015
Simeon Leen testamentti 1938, blogattu 11.6.2014
Mabellen kahdet kasvot, 1940, bloggauspäivä 28.2.2015
Teetä kolmelle 1940, blogattu 27.7.2015
Varjossa auringon alla 1941, blogattu 1.9.2013
Viisi pientä possua 1943, blogattu 1.7.2015
Kohtalokas viikonloppu 1946, blogattu 18.2.2015
Vuoksi ja luode 1948, blogattu 16.8.2015
Hautajaisten jälkeen 1953, blogattu 14.8.2015
Neiti Lemon erehtyy 1955, blogattu 1.7.2015
Kissa kyyhkyslakassa 1959, blogattu 11.3.2015Kellot 1963, blogattu 11.8.2015
Poirot ja Ariadne Oliver
Kortit pöydällä 1936, lisäksi tarkastaja Battle sekä eversti Race, blogattu 21.7.2015
Rouva McGinty on kuollut 1952, blogattu 29.7.2015
Kuolleen miehen huvimaja 1956, blogattu 1.5.2015
(sekä Hercule Poirot ja huvimajan arvoitus)
Kolmas tyttö 1966, blogattu 7.7.2015Kurpitsajuhla 1969, blogattu 27.11.2014
Norsun muisti 1972, blogattu 24.8. 2015
Poirot'n lyhyt tarinoita
Kirstun arvoitus ja muista tarinoita, blogattu 25.7.2015
Jouluseikkailu ja muita tarinoita, blogattu 25.7.2015
Poirotin varhaiset ja lyhyet jutut, blogattu 25.8.2015
Särkyneen peilin arvoitus (ja kolme muuta lyhyt juttua), 1937 blogattu 23.8.2015
Lyhyttarinoita on Hiirenloukku -teoksessa päätarinan jälkeen, bloggaan kyllä tästäkin :)
Lisäksi olen katsonut Poirot-toteutuksia tv:stä ja myös DVD:ltä.
Rooliin liittyy aina ongelmia, sillä tässäkin ristikossa kuvan sana on Poirot, ei Suchet. Toisaalta ilman viiksiä saa olla hieman enemmän rauhassa.
Minä näin tämän tv-dokumenttina. Noinkin monta vuotta Poirotina laittaa miettimään, kuinka paljon näyttelijätyö mahtaa vaikuttaa ihmisen yksityiselämään? Näinhän ei pitäisi käydä, mutta mistä sen piilovaikutuksen titetäisi. Kuinka näyttelijät irrottautuvat roolistaan?
VastaaPoistaMinäkin katsoin dokumentin, oli minusta mukava.
PoistaIrrottautuminen on tosiaan hankalaa, tässä oli muuntautumisesta ja irrottautumisesta puhetta.
Kesän aikana katselin Poirotin jaksoja, mutta enemmän minä pidän Maria Langin kirjoista ja seuraan niitä nyt. Niidenkin lukemisesta on niin kauan, että saa palautella mieleen henkilöt.
VastaaPoistaLuin ja bloggasin yhdestä Langista, ja olen aiemmin lukenut toisiakin. Sarjaa en ole ehtinyt katsoa.
PoistaSuchet on todella hyvä muissakin tv-sarjoissa. Sehän on se näyttelijän ammattitaito, jonka ansiosta roolisuoritukset pystyy vaihtamaan vaikka lennosta. Katsoin yhtä ohjelmaa, jossa erääs suomalainen näyttelijä muuttui eri hahmoiksi ääntä myöten ja taitavasti hän osasi muuttua. Oli kuulema 6-vuotiaasta asti harrastanut muuntautumista. Tietysti hän koulussa näytteli opettajia, joka minusta on todella hauskaa ja hattua nostan opettajille, joiden pokka on pitänyt.
VastaaPoistaSuchet on loistava Poirot ja mielestäni paras. Nuorena tuli luettua suurin osa Agatha Christien tuotannosta, joten nykyisin katselen niitä vain tv:stä. Nekin jo useampaan kertaan uusintoina. Eilinen Kuolema Niilillä (ilmestymisvuosi 1937) oli mielestäni tPoirot-elokuvien parhaimmistoa.
Agathan kirjallisuudesta pidän kuitenkin eniten Neiti Marplesta :)
Totta, neiti Marple on kiinnostava hahmo. Bloggaan syksylä niistäkin, niitähän on valitettavan vähän.
PoistaEn ole nöhnyt Suchetia kuin yhdessä muussa.
Kuolema Niilillä oli varsinkin alussa ja lopussa hyvin toteutettu.
Voi Jokke, sinä se osaat...olla tarkka ja vaativa ja haastava;) Mitä mie nyt tähän sanoisin...Ensinnäkin, olisi niin kiinnsotavaa nyt heitellä tässä mielipiteitä myös näistä kirjoista tehdyistä tv-filmeistä, mutta ne menevät minulla sekaisin eli muistan murhat, mutta en murhaajaa, muistan jotain erityistä sekä kirjasta että filmistä, mutta useinkaan en muista, kumpi oli vuorossa Miss Marple vai Poirot. Sinulle mitään sellaista ei voi tapahtua!
VastaaPoistaNo, Kuolema Niilillä on ihan uskomaton klassikko!!! Onneksi olemme nyt tallentaneet kaikki Porotit, sillä pidin Suchetin kirjasta niin paljon, että päätimme vihdoinkin tallentaa kaikki Poirotit. Marraskuun rännällä ja helmikuun pakkasilla, niitä on sitten kiva katsella. Miss Marplessa vaihtuivat näytteljät eli aina eri Marple ja pidän vain yhdestä heistä...;)
No, oliko se sitten Esirippu laskee, jossa oltiin jumissa alpeilla...? Se oli tosi hieno ja vaikuttava sarjan osa.
Hercule Poirot ja minä kirjan ainoa heikkous on minun mielestäni se, että lopusta ei löydy just yhtä täydellistä elokuvalistaa, kuin löytyy Roman Polanskin elämäkerran perästä. Se olisi helpottanut paljon, mutta kun katson sarjan nyt järjestyksessä, ehkä Poirot -kirjat napsahtavat silloin myös kohdilleen.
Olen aivan hulluna siihen miten Suchet tekee roolinsa! Yleesä inhoan omahyväisyyttä, mutta Suchetille/Poirotille se on hyve!
Oi, olet blogannut noin monta Christietä! Jos heti pitäisi lonkalta heittää, niin minusta parhaat ovat Kuolema Niilillä, Varjossa auringon alla, Kurpitsajuhla sekä Vuoksi ja luode. Suchet kertoi kirjassaan ihanan paljon kuvauksista ja niihin liittyvistä tunteista.
Ei minusta Hastingsia aina ihan hömönä esitetä, mutta Japp näyttääkin siltä;)
Well...taidan olla vähän ihastunut sekä Suchetiin että Poirotiin, ehkä minut jäävätään.
Hieno kirjoitus, Jokke <3
Minustakin Kuolema Niilillä on loistava, varsinkin alku ja loppu, minusta Stylesin tapaus oli erinomainen. Varjossa auringon alla on minustakin erinomainen.
PoistaSuchet on hyvä Poirot, paras, ja omahyväisyys sopii näyttelijälle. Kitisin omahyväisyydestä kirjassa. Muut kitinät olivat makuasioita, olen joistain jutuista hieman eri mieltä.
Arvostan Suchetin sitoutumista projektiin, minuakinhaittaa, kun neiti Marplet vaihtuvat. Hastings on minusta hyvä ihminen vilpitön ja uskollinen.
Christie on ollut kyllä tuottelias
Minä en tänä kesänä ehtinyt seurata yhtään Suchetin Poirotteja, vaikka hän on niin paras! Onneksi niitä aina tulee uusintoina. Luitko muuten sen Agatha Christia katoaa-kirjan? Minulla oli tarkoitus jatkaa Maria Langin dekkareiden lukemista, mutta sekin nyt jäi... ehkä ensi kesänä sitten. Luin muutaman näitä nykyruotsalaisdekkareita, mutta Anna Janssonn Haudankaivajaan kyllä petyin.
VastaaPoistaSuchetin Poirot'ja tulee tammikuun alkuun asti :)
PoistaEn ole lukenut Agathan katoaa kirjaa, mutta olen lukenut tarinoita, mitä on tapahtunut, kun Agatha oli kadonnut.