Joseph Brodsky: Veden peili

Joseph Brodsky: Veden peili, alkuteos Watermark, suomentaja Marjo Alopaeus, Tammi 2012, sivumäärä 116.

Joseph Brodskyn Veden peili alkaa kuvauksella vuonna 1972 Venetsiassa, jossa kirjailija odottaa ystävätärtään, joka on italialainen kommunisti. Kerronta on runollista ja hyvin oivaltavaa, ei niin toteavaa, miten itse bloggaukseni aloitin. Venetsia -kirjoista poiketen Canal Grande mainitaan vasta yhdennellätoista tekstisivulla (sivu 17), ja kirjassa yhteensä vain kaksi kertaa. Toisella kertaa Canal Grande mainitaan siksi, että paikalliset asukkaat eivät käytä gondolia, sillä se on liian kallista, he ylittävät kanavan kantaessaan vain tavaraa, esim pesukonetta asuntoonsa. Brodskyn mukaan kaupungin päästä päähän kävelee tunnissa.

Kirja on osin ironinen. Brodsky toteaa varsin sarkastisesti ystävättärensä arkkitehtimiehestä "arkkitehdin retale, sitä kaameaa sodanjälkeistä koulukuntaa joka on tehnyt enemmän vahinkoa Euroopan ääriviivoille kuin Luftwaffe konsanaan" s.19. Jostain syystä Brodskylla on herkkä nenä: "en missään nimessä tulisi tänne kesällä, en edes pyssyllä uhattuna. Siedän hellettä kovin huonosti, hiilivetyjen ja kainalokuopien valtoimia päästöjä vielä huonommin". s.25. Hiilivetyihin kirjailija viittaa myöhemminkin.

Venetsian kuvaus on koetun tuntuinen, Brodsky on käynyt talvilomillaan yliopistosta kaupungissa säännöllisesti, mutta enemmän luodataan runoilijan rakkautta veteen ja veden saartamaan Venetsiaan. Brodsky kuvaa talvista Venetsiaa, talvea, vettä, utua ja sumua
 Kirjassa puhutaan Kuningas Sumusta ja unohduksen ajasta. "Sumu tekee kaupungista ajattoman" s. 53.

Kirjallisia viittauksia on paljon, Brodsky viittaa useasti Danteeen ja Danten teokseen  Helvetti, Dante oli minusta kotoisin Firenzestä, viitatut Romeo ja Julia Veronasta. Ezra Poundista ja hänen naisystävästään Olga Rudgesta puhutaan ja kirjankustantajasta ja hännystelijöistä myös Pasternak mainitaan, näistä Pasternak neutraalissa ja arvostavassa valossa.

Turistikaupungissa asuu aina myös tavallisia ihmisiä. "En liioin päässyt kovin usein tämän kaupungin tavallisten asuntojen kynnysten yli. Mikään heimo ei pidä muukalaisesta ..."  sivulla 56. Samalla sivulla hän ruotii Venetsiassa asuvia muutenkin "Mitä venäjää puhuviin paikallisen korkeakoulun tyyppeihin tuli,  heidän tunteeensa synnyinmaatani kohtaan ja poliittiset katsomuksensa saivat minut yleensä voimaan pahoin".

Brodsky näkee rahassa "vihollisen": "Kaikilla tietysti suunnitelmia tämän kaupunkirakastetun varalle. Politikoilla ja suuryrityksillä varsinkin, sillä minkään tulevaisuus ei ole niin suurenmoinen kuin rahan". s.96 ja "rahalla kun on enemmän pataljoonia kuin kenraaleilla ..." s.97.

Pääpaino on kuitenkin vedessä ja kauniissa tunnelmassa.
"Vesi on ajan hahmo". s.40
Vedestä nousseesta kaupungista s.73  vesi nousee s.81
Brodsky toteaa, että "tämän kaupungin ihmisen reviirin on pakosta veden saartama".

Silmästä myös puhutaan ja atavistisyydestä.
"Tässä kaupungissa silmä saa samantapaisen itsenäisyyden kun kyyneleelä on". s. 42.

"Kyynel on yritys jäädä, viipyä aloillaan, sulautua kaupunkiin". s.116

Joseph Brodskyn Veden peili on hieno kirja.

*****
Joseph Brodsky (1940 - 1996) syntyi Leningradissa ja sai muuttaa Neuvostoliitosta vuonna 1972. Brodsky kuului toisinajattelijoihin ja sai viiden vuoden pakkoleirituomion, josta kärsi puolitoista vuotta. Hän arvosteli Neuvostoliitton toimia Unkarissa runossaan (lähde Mitä Missä Milloin 1997, s. 389). MMM pitää häntä esseistinä ja runoilijana, joka käytti perinteistä runorakennetta, loppusointuja, äännemaalailua sekä sidottua mittaa. Joseph Brodskylle myönnettiin Nobelin kirjallisuuden palkinto vuonna 1987.

*****
Hannu Raittilan Canal Grandessa ollaan Venetsiassa myös talvella, se on varsin eri tyyppinen teos.