Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat, Like 2012, sivumäärä 366.

Kun kyyhkyset katosivat on Sofi Oksasen (s.1977) romaani Virosta ja Neuvosto-Eestistä, Oksasen tapaan kerronta on hajautettu eri ajankohtiin 1941-1944 ja 1960-luvun alkuun ja tilanteita tarkastellaan eri päähenkilöiden kautta.

Tarina alkaa vuodesta 1941, jolloin virolaiset serkukset Roland Simpson ja Edgar Parts taistelevat puna-armeijaa vastaan, ja saksalaisetkin ovat tulossa.  Tarinan minäkertoja Roland  huolehtii vaisusta serkustaan Edgarista. Edgar on asunut Rolandin äidin suojissa isänsä kuoltua. Rolandin tilan rahoilla oli maksettu Edgarin oppikoulu ja yliopisto-opiskelut. Rolandia odottaa kupeet kuumana morsian Rosalie, Judit Edgarin vaimo on huojentunut miehensä poissaolosta. Edgar on tuuliviiri, joka vaihtaa puolta, mistä pienikin hengäys tulee. Valta-asemat vaihtuvat alkaa saksalaisaika, ja Edgarista kuoriutuu Eggert Fürst natsihenkinen organisaattori. Roland ajautuu toisiin piireihin kuin serkku, hänen morsiamensa Rosalien väkivaltainen kuolema hiertää. Judit hakeutuu hänkin Tallinnaan Rolandin avuksi etsimään Rosalien murhaajaa, mutta hakeutuu  ja löytyy pian SS-kapteeni Helmut Hertzin lakanoiden välistä, jossa vierähtää useampi vuosi. Edgar tajuaa pomonsa pikkuystävättären henkilöllisyyden, mutta kestää aikansa ennenkuin Edgarin ja Juditin avioelottomuus jatkuu.

Edgar kuvataan kaikin puolin etovaksi, pahaksi ja mielenvikaiseksi, mutta ovelasti takkia kääntäväksi läheisiä manipuloivaksi miehenkuvatukseksi, joka selviytyy muita tahraamalla pinnalla. Miehen toimien motivaatiotekijät minua hieman ihmetyttivät, vaikka ne jäävätkin rivien välien vihjeiden tasolle. Edgar haistaa muutoksen tuulet, vaihtaa puoltaan ja on sodan jälkeen toveri Parts. Edgar Parts on siis tarinan antisankari kaveri, joka välttää karikot muita niihin tönimällä ja hukuttamalla. Parasiitti Parts elää muiden elämistä, tarinoista, hän käyttää kaikkia hyväkseen. Virkaintoinen mies on järjestelmällinen. Juditkaan ei ollut kaikkein hyveellisin, huini toisten lakanoissa, mutta etsi lähinnä omaa etuaan tai nautintoa ja teki hallaa lähinnä itselleen. Kirjan suurin jännite on minusta serkusten välinen, kohtaamisia tapahtuu 1960-luvulla, jolloin selviää minusta koko ajan selvä Rosalien kohtalokin.

Kun kyyhkyset katosivat -kirjaan päasee sisälle vasta luettuaan jonkin aikaa. Viron historian tuntemus auttaa lukuprosessissa, sillä välillä puhaltaa punainen itätuuli, välillä musta länsituuli repien sinimustavalkoisen lipun.
Kirjan juoni on minusta liian uskomaton, siinä on liiaksi sattumia. Kukaan ei voi nousta korkkina mustan liemen ja punaveden pinnalle.
Kirjan teksti on liian vaihtelevaa:
"Reen ratina ja lensuminen kantoivat metsämökille jo kaukaa: Edgar oli tulossa kovalla tohinalla kaupunkiafääreiltään". Kirjassa käytetään tarkoituksella vanhahtavia ilmauksia tai ehkä "virolaisia tai ruotsalaisia" sanoja, praktiseerattuaan s. 67,  Voisi  fabrikoida ikävöivien sukulaisten ilmoituksia ... s. 124  hospitaalin s. 148 ,  kommervenkki sekä trafiikki sivulla 179.

Kun kyyhkyset katosivat on siis samantyyppinen kuin tätä edeltävät oksaset eli Stalinin lehmät ja Puhdistus, mutta minusta astetta huonompi kerronnan hajanaisuuden osalta, mutta parempi sen sijaan sisällön suhteen. Oksasen päähenkilöistä kaksi on miestä, jotka ovat minusta rakennettu epäuskottavasti. Minusta Oksasen alussa kuvaama taistelukohtaus toimii huonosti. Edgarin persoonallisuus on minusta huonosti pohjustettu, ihminen, oudoinkaan opportunisti, ei ole tuollainen yksiuloitteinen marionetti, eikä lieroilu Fürstiksi ollut minusta uskottavaa. Sen sijaan kirjassa maataloustöiden kuvaus ja hevosten hoito on kuvattu hyvin. Kirjan antama kuva 1960-luvun opiskelumahdollisuuksista yllätti, opiskelualan valinta ja vaihto tuntuivat olevan varsin vapaata, opiskelumahdollisuudet tuntuivat rajattomilta. Hyvin outoa, jos näin oli.
Sofi Oksanen pitää romaaninsa kerronnan kuitenkin hyvin kasassa ja juoni on paras osa teoksesta.

Minne kyyhkyset katosivat, saksalaisten suihinko?
Wehrmachtin sotilaat pyydystivät kyyhkysiä  ... pata on jo tulella! s. 45
Oli viritetty kyyhkysansa, saksalaiset taisivat syödä niitä ... s. 59
Saksalaiset olivat syöneet kyyhkyset myös täältä ... s. 159
Ei ehkä sittenkään sillä toiseksi viimeisellä tekstisivulla
"pensaikon kulmalla  kyyhkysparvi lehahti lentoon... s. 360

Kun kehujat katosivat -otsikolla kirjasta on minusta sangen asiantuntevasti blogannut Tapsa TÄÄLLÄ. Arvostelut olivat alussa lähinnä kirjan julkistuksen ja painosmäärän ihastelua. Tämän jälkeen kaikki hiljeni. Arvosteluista minun oli vaikea saada kirjan punaisesta langasta kiinni. Kirjassa on kuitenkin mustapunainen lanka.

*****
Viro itsenäistyi ensimmäisen maailmansodan jälkeen, vuonna 1920 Neuvostoliitto tunnusti Viron itsenäisyyden. Toisen maailmansodan alussa Virossa oli puna-armeijan joukkoja, jotka kuten kirjassa ilmenee vetäytyivät ja kärsivät tappioita, mutta harrastivat poltetun maan taktiikkaa. Neuvostoarmeija rynnäköi maahan uudestaan ja loppukesästä 1944 oli saksalaiset lyöty, tästä hiljalleen Viro "muutettiin" Neuvostotasavallaksi. Tämä on referointia eri lähteistä, kirjan antama kuva lienee oikeampi ja Oksasella on oikeat ja tarkemmat tiedot Viron historiasta. Neuvostoliitto hajosi, ja 20.8.1991 alkaa uusin Viron itsenäisyyden aika. Viro liittyi EU:hun ja Natoon keväällä 2004. Euro otettiin Virossa käyttöön alkuvuonna 2011. Virolla on kuusi edustajaa Euroopan parlamentissa. Viron väkiluku on ollut vuonna 2012 noin 1,3 miljoonaa.