Kari Hotakainen: Kantaja

Kari Hotakainen: Kantaja, 2015, sivumäärä 140.
Kantaja on Kirjan ja Ruusun päivän kylkiäiskirja, eli ostamalla 15 euron edestä kirjoja saa Hotakaisen teoksen kotiin kannettavaksi.

Kari Hotakaisen Kantaja on kaksiosainen itsensä hakemisesta ja kenties löytämisestä kertova teos.

Teoksen minä on työtön ja perheetön teoreettisen filosofian FM Timo Kallio, jolla ei ole "alan töitä" eikä oikein muunkaan alan, ja joka on katkonut työttömyysputkeaan sekalaisilla töillä. Hän hakeutuu ja pääsee hautausmaalle puistotyöntekijäksi. Ruohonleikkuun lomassa Kallio kaivaa hautoja auki ja monesti suntio pyytää häntä ruumisarkun kantajaksi ja hautaan laskijaksi. Eräillä vainajilla ei ole saattoväkeä, ja Kallion työt tulevat kotiin ja yöunet järkkyvät. Kallio luulee pollansa sekoavan ja soittaa tutulle psykologille, joka muistuttaa Hannelesta. Yksi tilkitty kirstu taas avautuu suloisen kipeine muistoineen...

Hannele Kurkinen  on Timon nuoruuden muusa, johon välit katkesivat, kun Timo veti rajan tiettyihin leikkeihin. Lopputarinan ajan Timo koittaa saada (edes puhelin-)yhteyden nuoruuden ihastukseensa, pikkukylän pimuun, joka sittemmin on joutunut lavealle, mutta ankealle ja pilviselle tielle, jossa häntä kaipailevat myös sinitakkiset lainvalvojat.

Teoreettisen filosofian mies työpaikallaan alkaa pitää hautakummuilla keksittyjä muistopuheita vainajille, mikä aiheuttaa kitkaa kirkon naissuntion kanssa, jonka elämän kipupisteitä myös ohimennen tarkastellaan.

Kipuja ja tuskaa on monilla tässäkin teoksessa, joka on tyypillinen kylkiäiskirja, kerran luettuna mukava välipala, mutta ei yllä likimainekaan juonen kuljetuksessa ja nivomisessa Hotakaisen  Juoksuhaudantien tai Klassikon tasolle, eikä edes Näytän hyvälle ilman paitaa lyhytjuttujen nerokkaalle aaltopituudelle, eikä tietenkään ole tarkoituskaan.

Joitain kiinnostavia heittoja on kirjassa. Kallio tapaa naisen, joka puhuu antaumuksellisesti koirien muistotilaisuudesta ja runoista, mitä siellä lausutaan. Lemmikkejä monesti kaivataan enemmän kuin ihmisiä.

Eläinten kohtelu voi myös kiinnostaa enemmän kuin ihmisten.

Eräässä marketissa oli aiemmin läpinäkyvät muovikaukalot, mihin voi lahjoittaa pullon palautuskuittinsa, usein "eläinten puolesta" loorat olivat varsin täynnä. Nykyisin näistä läpinäkyvistä on luovuttu, ehkä myös sen vuoksi, että niistä on kuitteja helpompi vohkia.

Kantajan tarina tapahtuu luultavasti pääkaupunkiseudulla, sillä Hannelea etsiskellään Vantaan Korsosta, jonka liepeillä olen joskus asunutkin. Teoksen asenne on sikäli kohdallaan, että keskeneräisiä ihmisiä meistä on jokainen kantaja, kannettavat ovat tämän etapin jo suorittaneet, kaikista heistä ei jää valitettavasti vain hyviä muistoja.
*****
Kari Hotakainen on voittanut urallaan kirjallisuuden Finlandia-palkinnon vuonna 2002 teoksellaan Juoksuhaudantie.
Olen blogannut lisäksi teoksesta Jumalan sana ja Näytän hyvältä ilman paitaa. Sen lisäksi olen lukenut häneltä teoksen Klassikko ja hankin tänään mm. Buster Keatonin.
Kirjan ja Ruusun päivän -kirjoista olen blogannut
Anna-Leena Härkösen Takana puhumisen taidosta
Jari Tervon Jarrusukasta
Tuomas Kyrön Miniästä

Kirjan ja Ruusun päivää vietetään neljännen kerran tällä formaatilla. Aiheeseen liittyviltä webbisivuilta ei selviä, mikä järjestö on tämän takana, luultavasti vain kirjakaupat. Koska en ota kustantamoilta ilmaisia arvostelukappaleita, koen olevani Kantaja, eli rahan kantaja kirjakauppoihin, ostan osan kirjoistani "uusina" ja osan kirppareilta, huuto.netistä ja antikvariaateista. Maksan aina joka tapauksessa lukemastani, jopa kirjaston käytöstä verotuloillani. Tilastot kielivät, että kirjojen myynti pienenee, mikä trendi tulee varmasti jatkumaan. Omalta osaltani kirjojen osto sen sijaan jatkuu ennallaan eikä ole vähenemässä.

Kari Hotakainen: Henkireikä, Siltala 2015, sivumäärä 200.

Henkireikä on kahelin mieskertojan minämuotoista horinaa osin samasta teemasta kuin Kantaja ja miljöö on sama. Kertoja on sekakuorossa käyvä poliisi, joka kertoo kaikenlaisista rikoksista ja rikollisista luultavasti omalle koiralleen, Sekakuorossa hän laulaa yhdessä Suntion ja Parturikampaajan kanssa. Suntio varastaa vainajien vaatteet, ja työtön vaimo ompelee niistä kastemekkoja ja muuta myytävää. Poliisi pohtii, minkä rikoksen tunnusmerkistön tämä täyttää.

Sitten jauhetaan tarina pehmenneestä papista, joka kyllästyy bestmanin ja tämän kaverin rienaaviin kuittailuihin ja riisuu nämä alastomaksi, ja jättää saunaan. Ne, jotka eivät ole rikollisia ovat "erikoisia", laskentaosaston Seija, jonka hautajaisia vietetään, puhui sienille, mutta ei omille lapsille. Sitten kerrotaan mielenterveyspotilaan tapaus, joka vinoilee eläkkeelle jäänyttä hoitajaa "pilluttomaksi paskakasaksi" uimahallissa ja saa löylykauhasta päähänsä.

Itse päärikos on parturikampaajan miehen tappoyritys. Mies on halvautunut, istuu pyörätuolissa ja pölisee "liikaa". Kuten muissakin tapauksissa jotain naksahtaa päässä liian kuuntelemisen jälkeen, Parturikampaaja kiristää Suntiota tappamaan miehensä. Suntiolla naksahtaa päässä ja lyö Parturikampaajaan puukolla, joka lyö miestään grillihaarukalla.

Kukaan ei kuole, mutta Suntio saa teosta 1 vuotta 2 kuukautta ehdotonta, Parturikampaaja ei saa vankeustuomiota, mutta elinkautisen miehensä kanssa.

Ilmaisen arvostelukappaleen saaneet ovat hehkuttaneet tätä hyväksi, mutta tämä kyllä jäi ilman palkintoja vuoden 2015 kekkereissä, ja on minusta varsin huono kirja Hotakaiselta. Teos on täynnänsä kiertoilmauksia, joista jotkut pitävät, näin esitetettynä minä en.