Sivut

perjantai 26. syyskuuta 2014

Henri Alain-Fournier: Suuri seikkailu



Henri Alain-Fournier: Suuri seikkailu, Tammi 1963, alkuteos Le Grand Meaulnes ilmestyi 1913, suomentanut Jaakko Ahokas, sivumäärä 252, sisältää 11-sivuiset suomentajan alkusanat ja sisällyksen.

Suuri seikkailu -romaani on kaihoisa François Seurelin muistelo Meaulnesista ja ajasta, jolloin jokin särkyi. Teos alkaa, kun François'n vanhempien johtamaan kouluun tuli Augustin Meaulnes. François on viisitoistavuotias lonkkavaivainen poika, joka ihannoi seitsemäntoistavuotiasta "Iso-Meaulnesia".

Meaulnes katoaa koulusta muutamaksi päiväksi. Myöhemmin hän kertoo eksyneensä ja olleensa muutamia päiviä suuressa kartanossa, jossa valmistauduttiin häihin. Morsian jäi vain saapumatta. Ennen juhlaväen hajaantumista,  Meaulnes tapaa maanisen sulhasen Frantz de Galaisin, joka epätoivoissaan pakenee tunteitaan, ja suuntaa aseen päähänsä. Meaulnes tapaa myös ihanan ja kauniin Yvonne de Galais'n, johon rakastuu ensi silmäyksellä.

Meulnes etsii kiihkoisasti kartanoa hahmotellen karttaa. Kouluun iskee rosvojoukko, jota johtaa sidepäinen "mustalainen", joka osoittautuu Frantziksi. Kuula ei osunut täysin maaliinsa.

Koulu loppuu ja päähenkilö valmistuu opettajaksi ja pitää omaa kouluaan. Meaulnes on Pariisissa. François löytää sattumalta Yvonnen ja tämän isän. Kartano on purettu, Frantz on kadonnut. Selviää Frantzin olleen vain uhmakkaan pikku pojan, jolle järjestettiin juhlia, juhlia ja juhlia. Juonen edetessä Frantzin morsiamen tausta ja syy lähtöön selviää.

François saattaa Meulnesin ja Yvonnen yhteen, ja he menevät naimisiin.

Meulnesia vaivaa sama ongelma kuin Frantzia, hän on rakastaa haaveita, ja elää illuusiossa. Hän lähtee pois, etsimään ehkä Franzin morsianta.

Tapahtuu monia traagisia juonenkäänteitä ...

Suuren seikkailun teksti on hyvin runollista kaihoisaa ja kuvailevaa. Pintatasolla kertomusveden pinnassa on hyvin vähän kareita, mutta pinnan alla on voimakkaita tunteita. En osaa sanoa kumpi on suurempi haihattelija Frantz vai Meaulnes (joka alkupuheen mukaan ääntyy yksinkertaisesti Moon). Takertumalla menneisyyden pilvilinnoihin he eivät elä hetkessä, eivätkä suuntaa tulevaisuuteen. He jättävät läheisensä eivätkä kasva aikuisiksi vaan jäävät kiukutteleviksi pikkulapsiksi.

Kuvailun osalta minusta hyvin ranskalainen kirja, joka monessa kohdin toi mieleeni Victor Hugon Kurjien osan Fantine ja Cosette, jopa eräitä ihmiskohtaloita myöten.

Lainaus ensimmäisen osan kolmannestatoista luvusta Oudot juhlat, joka on siis koko kirjan merkittävin käännekohta ja tapaus.
...Yön jäinen henkäys puhalsi hänen kasvoihinsa ja liehautti hänen päällystakkinsa lievettä. Hän kulki askeleen ja havaitsi taivaalta kajastavassa himmeässä valossa lähiympäristön sijainnin. ... Kaikki oli rappeutunutta ja vanhaa ... siitä huolimatta kaikki rakennukset olivat salaperäisellä tavalla  juhlavan näköisiä  ...
Kuvailua, jonka olen katkaissut väkivaltaisesti useassa kohdin jatkuu koko loppu luvun. Vielä luvussa 17 käsitellään juhlia. Koko juhlajakso lopettaa romaanin ensimmäisen osan seuraavasti:
... kun taas vanhat vaunut, jotka olivat muisto salaperäisistä juhlista, kääntyivät pois sorapintaiselta tieltä ja erääntyivät äänettömästi töyssähdellen sivutien ruohikolla. Niistä näkyi enää ajajan hattu, joka pomppi aitojen yläpuolella ...

*****
Jaakko Ahokkaan esipuheen mukaan miltei jokainen ranskalainen on lukenut tämän mestariteoksen. Edelleen hän mainitsee Grassin ottaneen asetelman teokseensa Kissa ja hiiri. Tällaiset kaihot romaanit ovat varsin suosittuja, sivuun jäänyt kertoo nuoruudestaan ja elää muistoja toisen kokemusten, ihanteiden ja unelmien kautta. Oma elämä jää pitkälti elämättä. Toisaalta tämä on tarina on paljon suurempi, sillä se kertoo ystävästä, jonka sisäistä kamppailua päähenkilö myötätunnolla seuraa tarinaan kytkeytyy tämän ihastus ja myös tämän veli.
Nuoruuden ystävyys on minustakin tärkeintä, se ei monesti riipu suurista elkeistä vaan tosi ystävyys vaan syntyy. Osa nuoruuden ystävistä voi kuolla ja monen kanssa ei yhteistä puhuttavaa vanhempana enää löydy, mikä on surullista. Maailma erottaa monesti nuoruuden ystävät ja kadonnutta nuoruutta haikaillessaan myös ystäviä kaivataan. Toisaalta se antaa motivaation kirjoittaa loistavia kirjoja. Itse ihmettelen romaanin henkilöiden takertumista haavekuviin. Juhlathan oli näytelty tapahtuma, ei tavallista elämää. Henkilöiden eläminen haaveissa johtaa katastrofiin, tässä useisiin. Näen tällä tarinalla olevan yhteyksiä myös The Great Gatsby -kirjaan, jo nimensäkin puolesta. Haaveet ovat menneisyyden aaveita, joihin ei voi elämäänsä perustaa.

*****
Henri Alain-Fournier oikealta nimeltään Henri-Alban Fournier on jäänyt kirjallisuuden historian tällä mainiolla romaanillaan. Henri Alain-Fournier (1886 – 1914) ranskalainen kirjailija kuoli ensimmäisessä maailmansodassa.



Annamin Vive La France -haaste on osaltani paketissa.
Tämän bloggauksen lisäksi keräsin trikolorin teoksilla:
Camusin Rutto
Nobelistipostauksin: Prudhomme, Perse  ja Mistral
Francen Pingviinien saari
Mauriacin Käärmesolmu
Lisäksi luin uudestaan Kolme muskettisoturia ja "parantelin" bloggaustani.


6 kommenttia:

  1. Minulla jäivät nobelistit täysin väliin tässä Ranska-haasteessa, vaikka vakaa aikomukseni oli lukea edes yksi. Mutta ehtiihän tuota vielä. :) Mauriacin Käärmesolmu jäi kiinnostavana kirjana mieleen tästä setistä. Muskettisotureista minun on todettava, että olen joskus nuorempana koettanut sitä lukea, mutta kesken jäi parin luvun jälkeen... lukemasi painos näyttää kyllä houkuttelevalta hienoine kuvineen. Ehkä tätä Dumasin klassikkoa pitäisi vielä koettaa ponnistaa läpi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muskettisotureiden alku on minusta varsin pitkäpiimäinen, mutta jännittävä kun vauhtiin päästään. Käärmesolmu on omassa lajissaan varsin hyvä teos, eikä liian pitkä. En ole mikään ranskalaisen kirjallisuuden tuntija enkä aiemmin lukijakaan.

      Poista
  2. Hyvä bloggaus. Olen mieltynyt viimeaikoina ranskalaiseen kirjallisuuteen. Vertasit tekstejä Hugon Kurjiin, joka on yksi suosikeistani. Myös Martin Du gardin Thibaulteista pidin. Usein näissä herkutellaan myös ihmisten epätäydellisyydellä ja tarjotaan pitkäveteisiä kuolinkamppailuja. Pitäisipä tutustua myös tähän Suureen seikkailuun. Enpä ole tästäkään aiemmin kuullut mitään. Jep.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta,ihmiset ovat varsin epätäydellisiä näissä.

      Kurjien Fantinen kohtalo ei ollut kehuttava.

      Vaivaako ranskalaista miestä kirjoissa jonkin asteinen vastuuttomuus. Balzacin Ukko Goriotissa tulee sama vastuuttomuuden ilmapiiri ilmi.

      Poista
    2. Niin. On kyllä hyvä kysymys. Yksi on myös tuo jonkinlainen huumorin puute, toisaalta mistäpä sitä tietää kuinka viekas huumorintaju ranskalaisilla on. Pitää usein varata kuukausi aikaa että kahlaa näitä kronikoita läpi.

      Poista
    3. Toisaalta Goscinnyn teoksissa ranskalaiset ja gallialaiset kuvataan varsin helposti mielipiteensä kertoviksi ja helposti on suukopu valmiina. Minusta Ranskassa lakkoilu on yleisempää kuin Suomessa.

      Poista