L. Frank Baum: Ozin velho

L. Frank Baum: Ozin velho, Otava 1985, (toinen painos, ensimmäinen 1977) alkuteos The Wizard of Oz, 1900, suomentanut Kersti Juva. Sivumäärä 161. Lumoava kirja W.W Denslow:n mustavalkoisin kuvin. Ozin velho oli todella loistava kirja, tämä kyseinen käännös on tehty suoraan lyhentämättömänä alkuteoksesta, jonka luin myös gutenbergistä. Kersti Juvan käännös on minusta hyvin onnistunut.

L. Frank Baum: Ozin velho -teoksessa Kansasissa asuva orpo Dorothy asuu Henry-setänsä ja Em-tätinsä luona. He ovat vanhenneet Kansasin kuivissa ja karuissa oloissa, missä kaikki on harmaata. Pyörremyrsky vie Dorothyn ja hänen koiransa Toton  maiskisten maahan. Valkea noita ja maiskikset ovat onnellisia Dorythyn tulosta, mökki näet liiskasi ilkeän idän noidan. Dorothy pukeutuu noidan hopeisiin kenkiin, joissa on taikavoimaa. Dorothy haluaa kotiin, valkea noita ohjeistaa kulkemaan keltaisia kiviä myöten Smaragdikapunkiin ja pyytämään apua Ozin velholta. Lisäsuojaksi hän antaa hyvän suudelman. Matkalla Dorothy tapaa Linnunpelätin, joka suree puuttuvia aivoja, Peltisen puunhakkaajan, jolta puuttuu sydän sekä Aran leijonan, joka on vailla rohkeutta.

Kirja on hyvä satukirja, siinä on kaksikymmentäneljä lumoavaa lukua, jotka opettavat elämästä paljon.

*****
Seuraavassa avaan juonen pääpiirteet auki, joten älä lue tätä, jos olet aikeissa lukea teoksen.

Matkalla Pelätti joutuu virtaan. Dorothy, Toto ja Leijona nukahtavat kauniiseen, mutta myrkylliseen unikkopeltoon. Aina löytyy kuitenkin apu, milloin toisilta, milloin Haikaralta, milloin hiiriltä ja kaikki puhaltavat yhteen hiileen, eli oikeasti kumppaneilla on rohkeutta, sydäntä ja aivot.
Smaragdikaupunkiin päästään ja Ozia haluttaisiin tavata. Ozin hahmo esiintyy kävijöille eri hahmoissa, mutta viesti on aina sama, ensin on  tapettava paha lännen noita, joka asuu Räpyköiden maassa. Lännen noita kaappaa Dorothyn ja Leijonan lentävien apinoiden avulla sekä hajottaa Peltiheikin ja Olkipelätin.
Noita yrittää kaapata myös hopeakengät, jolloin Dorothy heittää vettä noidan niskaan. Yllättäen noita sulaa. Dorothy etsii Peltiveikon ja Olkipelätin ja heidät korjataan ennalleen, Ozin luo päästään lentoapinoiden matkassa, Dorothylla on näet kultahattu, jolla voi käskeä apinoita kolmesti.

Kumppanukset kauhistuvat, sillä Oz paljastaa olevansa huijari. Hän kuitenkin asentaa sydänriipuksen Peltiheikille, "aivot" pelätille ja juottaa rohkeuseliksiiriä Leijonalle. Oz lähtee kuumailmapallolla Omahaan, mistä on tullutkin. Dorothy jää kyydistä, koska Toto ei ole mukana. Pelätistä on tehty kaupungin hallitsija. Kolmikko lähtee Dorothyn mukaan etsimään etelän noitaa Glindaa. Matka on hyvin vaivalloinen ja sisältää monia seikkailuita, mutta matkalaiset pääsevät perille. Dorothyn koti-ikävästä huolimatta jäähyväiset ovat kaihoisat. Lentoapinat vievät Pelätin Smaragdikaupunkiin hallitsijaksi, Leijonan eläinten kuninkaaksi ja Tinamiehen räpsyköiden hallitsijaksi.

Dorothy pääsee kotiin hopeakenkien avulla.

On hieno olla kotona. Em täti on iloinen Dorothyn kotiinpaluusta ja Henry on tehnyt uuden talon.

Juonipaljastukset päättyvät
*****

Ihmemaa Oz on amerikkalaisille tärkeä ja vuonna 1939 siitä filmattiin MGM:n satukertomusmusikaali, joka perustuu kirjaan. Linkistä pääset filmin arvioon. Seuraavaksi vertailen juonta kirjan ja filmin kesken.


Elokuvassa Judy Garland esittää Dorothy Galea, tyttöä, joka asuu iäkkään tädin ja sedän luona. Em-täti määrää kaapin paikan maatilalla. Seudun ilkimys on neiti Gulch, jota Dorothyn koira Toto puree, rikas ikineito tulee valittamaan maatilalle ja ottaa sheriffin paperin turvin koiran koriinsa ja polkupyöräilee pois. Toto karkaa korista kotiin ja Dorothy karkaa kotoa. Hän tapaa "ennustajan" professori Marvelin, jonka puheet muuttavat mielen ja Dorothy palaa kotiin takaisin, mutta matkalla kopauttaa päänsä ja "pyörre" vie kauas kotoa. Ihmemaa Oz voidaan filmin perusteella tulkita Dorothyn "uneksi", kirjassa talo oikeasti lentää.

Dorothy saapuu talonsa kanssa Kääpiöiden kaupunkiin, ei siis maiskisten, noidalla on punaiset (ei hopeiset) kengät, Paha Lännen noita on filmissä vihertävä käkättävä vanha käppänä. Noitaa näyttelee neiti Gulchin näyttelijä Margaret Hamilton.

Noidan loppu on samanlainen, mutta hän yrittää polttaa pelättiä. Filmissä toverukset pysyvät yhdessä. Filmi loppuu Smaradgikaupungissa ja palaa Dorothyn "unen" jälkeen.

Filmi on kuuluisa sekä musiikistaan että eräistä vuorosanoista.

Filmin aluksi Dorothy laulaa kappaleen "Somewhere over the rainbow" eli matkataan sateenkaaren toiselle puolelle Ozin ihmemaahan ja Kääpiöiden kaupunkiin. Kansasin kuvaus on ollut karun mustavalkoista, mutta Ihmemaassa on todella värikästä. Kun maisema muuttuu värilliseksi, Dorothy toteaa Totolle legendaariset sanat "we are not in Kansas anymore", jota eri muodoissa on lainattu muihin elokuviin.

Filmissäkin Ozin taikuri osoittautuu kovaäänistä käyttäväksi humpuukimaakariksi, jonka psykologinen silmä on kohdallaan. Velho antaa Pelätille diplomin PhD-tutkinnosta, joten hän osaa siis ajatella. Tinamies saa tikittävän punaisen sydämen, ja Leijona rohkeusmitalin. Psykologinen temppu tekee heistä kokonaisia. Syntyy hässäkkää, ja velho lähtee ilmapallollaan. Dorothy kuitenkin pääsee kotiin, ja hokee mantraa "No place like home", ja hän herää mustavalkoisessa Kansasissa, jossa Hunk, Zeke ja Hickory ovat tutunnäköisiä, kuten myös professori Marvel. He ovat kuin Ihmemaan Pelätti, Tinamies, Leijona ja Velho.

Amerikkalaisissa sarjoissa ja filmeissä riittää viitteitä varsinkin tähän filmiversioon ja kirjaan. Tarinan opetukset ovat syvällisiä, vaikka niitä ei saarnata eikä alleviivata.

Tarina on suuri ja kaunis kasvutarina, joka luottaa hyvän voittoon pahasta ja ihmisen kasvamiseen tehtävien myötä, mutta myös osoittaa ihmisen olevan riippuvainen toisista.