Steinbeck: Oikutteleva bussi

Steinbeck: Oikutteleva bussi, 1966, The Wayward Bus, suomentanut Alex. Matson, Tammi Kurki -sarja, sivumäärä 223.
Oikutteleva bussi -kirja tapahtuu sodan jälkeisessä Kaliforniassa, Kapinoitsijan kulmassa huseraa Juan Chicoy ja kumppaninaan rehevä mutta epäilevä Alice. Alice on kärpäskammoinen, mustasukkainen ja hieman neuroottinen. Juanilla ja Alicella on kahvila-lounaspaikka, bensa-asema ja autokorjaamo, lisäksi Juan ajaa bussia San Juaniin. Juanin apuna on finninaamainen poika Näppylä, jonka oikea nimi on Edvard Carson, Ed ei pidä nimestä Näppylä vaan haluaisi itseään kutsuttavan Kitiksi. Näppylä on erityisen perso makealle. Hän unelmoi myös naisista. Alicen apuna on nuori Norma, jonka haaveena on päästä Hollywoodiin. Hän kirjoittelee kirjeitä Clark Gablelle.
Tarina alkaa siitä, kun Kapinoitsijan kulmalla joutuu bussin hajottua yöpymään bussimatkustajia. Juan ja Näppylä korjaavat bussin ja San Juaniin lähtee kourallinen ihmisiä..
Kapinoitsijan kulmassa ovat yöpyneet Pritchardit. Elliott- isä on keskisuuren yrityksen pääjohtaja, omissa piireissään viihtyvä tyypillinen keski-ikäinen valkoinen mies. Hänen elämänsä syrjähypyt ovat olleet kertakäynti ilotalossa ja pelännyt sen jälkeen tautia, kerran äänestänyt kommunistia. Elliott on huolissaan tyttärestään Milredistä, joka opiskelee yliopistossa, ja kerännyt apua Espanjan sisällissodan punaisille. Elliott elää puutteessa, vaimo Bernice ei anna ja arvostelee "sellaisia naisia", jotka antavat. Bernice kärsii ummetuksesta oikeasti ja leikisti päänsäryistä. Ernest Horton on Ihmevempainten kiertävä myyjä. Hänellä on näytekappale jalan päälle vedettävästä tekoverisestä varvasmössöstä, ja väriä vaihtavista nenäliinoista. Hänellä on paljon ideoita muistakin "keksinnöistä", joihin haluaisi rahoitusta Elliot Pritchardilta. Van Brunt on vanha äreä valittava mies. Bussiin tulee mukaan vielä Camille, ilotyttö, joka suuntaa Los Angelesiin. Bussissa on kuskina Juan, joka jättää neuroottisen Alicen yksin. Alice alkaa juoda ja puhua peilikuvalleen. Norma on saanut Alicen itse teosta kiinni. Alice on lukenut Norman kirjeen Clark Gablelle. Normakin suuntaa Los Angelesiin. Bussissa on mukana myös Näppylä, joka haluaisi joko Meksikoon tai Kiinaan, syynä elokuva jonka oli nähnyt. Bussimatka katkeaa tulvan ja sillan kunnon vuoksi. Juan yrittää kiertotietä, mutta tie on varsin mutainen ....
Bussissa ihmiset muodostavat kiintoisan sosiaalisen yhteisön. Eri ihmiset löytävät toisensa, mutta tiettyjä jännitteitä alkaa muodostua. Ernest Horton selittää keksintöjään herra Pritchardille. Molemmat vanhemmat miehet, sekä lemmenkipeä nuori Näppylä katsovat nuoria naisia. Ernest lupaa viedä aluksi Norman kirjeen Clark Gablelle. Palkinnoksi Norma kertoo, että Clark Gable ei olisi halunnut Rhett Butlerin osaa Tuulen viemässä, sillä Butler oli rotta. Minusta Rhett Butler roolihahmona on renttumaisuudestaan huolimatta varsin järkevä.

Rouva Pritchard eli Bernice on aviolittossa "nunnan huppu päällä", Camillella ei ole avioliittoa eikä nunnan huppua. Hän menee Norman viereen istumaan, sillä ei halua miesten lääppivän itseään. Norma ihailee Camillen kykyä käsitellä miehiä. Milredkin ihailee Camillea. (Mitä ihailtavaa on huorassa, joka elannokseen myy itseään, tätä ihmettelen Steibeckin teoksissa). Norma avautuu haaveistaan Camillelle (joka lienee kansikuvassa). Camille näkee toisen lapsellisuuden ja ajattelee paljastavansa ammattinsa, on sanonut olevansa hammaslääkärin apulainen

Näppylä on kiinnostunut naisista, kuten myös Ernest. Ernest haluaisi apua keksintöjensä rahoitukseen Pritchardilta, joka ei halua muutosta, vaikka kärsii avioläheisyyden puutosta.

Juan on päättänyt lähteä ja jättää Alicen, hän hakee itselleen varmistusta Neitsyeltä. Juan ajaa busin tahallaan ojaan, hän lähtee ja Milred perässä. Alkaa ihmisten välienselvittely. Patoutuneet tunteet purkautuvat ja naamarit kiskotaan pois. Moni patoumista on seksuaalisia.

Tämä on hyvä kirja, jossa  ihmiset oikuttelevat enemmän kuin bussi. Sen johtopäätelmät ovat kuitenkin lohduttomia. Ihminen ei pysty muutokseen. Tässä ihmisillä ei riitä motivaatio muutokseen tai he pelkäävät sitä. Varsinkin Elliott osoittautuu todelliseksi vellihousuksi. Hän antaa vaimonsa määrätä pelisäännöt ja aikoo hankkia kalliin orkideakasvihuoneen. Teko on varmasti ritarillinen ele, mutta vaimo manipuloi ja murjotti sen itselleen. Ilmeisesti muutkin jäävät kitumaan näennäiselämäänsä ja vain haaveet olivat lennokkaita.

***
John Steinbeck (1902 - 1968) on amerikkainen Nobel-voittaja, ja voittovuosi oli 1962. Torstai on toivoa täynnä on blogattu täällä.
Eedenistä itään on yksi Steinbeckin pääteoksista

Kapinoitsijan kulman kuvaus aloitetaan steinbeckmäiseen tapaan  jo vuodesta 1862, jolloin siellä piti majaa kentuckylaiset Balkenit. He toivat mukanaan ennakkoluulonsa ja kannattivat orjuutta, vaikka heillä itsellä ei ollut orjia. Sisällissodan aikana he liittivät paikan etelävaltioihin, josta nimi. Steinbeck irvii, että jenkit ottivat paikan haltuunsa ja jotka jenkit olivat enimmäkseen meksikolaisia, saksalaisia, irlantilaisia ja kiinalaisia. Tätä ihmettelen. Maa, joka on ollut intiaanien kokonaan asuttama vielä 1400-luvulla, ja jonka "asuttaminen" alkoi laivoilla 1600-luvulla Euroopasta ja mantereen idästä, ja johon tuli siirtolaisia vielä 1800- ja 1900-luvulla paljon, kai siellä ihmiset ovat monesta eri lähtökohdasta.