Honore De Balzac: Ukko Goriot

Honore De Balzac: Ukko Goriot, WSOY 1927, 367 sivua, alkuteos Le Pere Goriot, suomentanut Eino Woionmaa. Kirjassa kaksi osaa, ei erillisiä lukuja. Ensimmäinen esittelyosa kattaa 40 sivua, ja toinen tapahtumaosa 327 sivua. Tämä teoskappale on julkaistu osana wsoy:n valiokirjaprojektia, jossa on V.A. Koskenniemen ylistävät alkusanat.

Ukko Goriotin tapahtumat alkavat vuonna 1819 rouva Vauquerin hieman rähjäisen täyshoitolan Maison Vauquerin kuvauksella. Täyshoitolassa on seitsemän asukasta Eugene de Rastinac, nuori köyhä oikeustieteen ylioppilas; Ukko Goriot, joka on entinen makaronitehtailija; neiti Victorine Taillefer pankkiirin tytär, rouva Couture hänen "huoltaja", Vautrin, herra Poiret virkamies, ja neiti Michonneau, ikäimpi. Päivällisvieraita on kahdeksantoista, joista tapahtumiin osallistuu lopussa myös lääketieteen ylioppilas Christophe.

Tapahtumat lähtevät käyntiin Eugene Rastinacin tutustumisella Pariisin kreivittärien budoaareihin. Hän pyörähtää kreivitär Anastasia de Rostaudin hameenhelmoissa, joissa aviomiehen lisäksi pyörii myös muitakin kosijoita ja rakastajia. Rastinac kuppaa rahaa köyhältä perheeltään saadakseen asianmukaiset vaatteet ja käyttörahat, jotta voi kuhnurina pörrätä naisten ympärillä. Juoni ei näyttäydy näin selkeästi, vaan täyshoitolassa käydään keskusteluja ja henkilöittäin tapahtumat näyttäytyvät seuraavasti.
Rastinac tekee havaintoja ukko Goriotista. Havaintojen tekoon on aikaa, sillä oikeustieteen opinnot ovat (lopullisella?) tauolla. Rastinac tutustuu molempiin Goriotin tyttäriin, jotka ovat kylmiä kreivittäriä. Rastinac tekee itse väärät valintansa, mutta ukko Goriot häntä niihin myös rohkaisee.
Vautrin osoittaa kyynistä asennetta lakimiehen uraodotuksia, avioliittoa, ja ylipäätään Pariisin piirejä kohtaan. Vautrin on loogisen järkevä, mutta miksi hän asuu kurjassa täyshoitolassa. Hän rohkaisee Rastinacia kosimaan Victoria Tailleferiä, jolla olisi rikas isä, ja mahdollisesti isot myötäjäiset, varsinkin jos veljelle sattuu jotakin. Victorine on myös rakastunut Rastinaciin, joka haluaa kuherrella vain varattujen kreivittärien kanssa. Vautrin oikealta nimeltään Jacques Collin, entinen kaleeriorja, joka on karannut, kuten Victor Hugon Jean Valjean Kurjissa, Collin pistää pohtimaan, ovatko pikkurikoksista tuomitut kaleeriorjat rappeutuneita kansalaisia, joihin pitää polttaa poltinmerkki olkapäähän. Poltinmerkkejä on hänen mukaansa myös rappeutuneessa yläluokassa, tosin erilaisia, näkymättömiä. Eräänä juonilankana on Vautrinin suunnitelmat orjaplantaasin perustamisessa kunnon alkupääoman voimin, ja poliisin epäilyt Vautrinin henkilöllisyydestä.

Ukko Goriot kirjan nimihenkilö on kokonimeltään Jean Joachim Goriot. Hän on kohonnut Ranskan vallankumouksen vuoksi vuonna 1789 makaronityöläisestä makaronitehtailijaksi. Ovelilla viljakaupoilla ja viljanpuutteen vuoksi hän on ollut upporikas. Leskeydyttyään hän on uhrannut kaiken "rakkauden" ja myös suunnattoman omaisuutensa tyttäriensä Anastasien ja Delphinen "kasvattamiseen" ja naittamiseen. Kasvattamisessa on kaikessa annettu kaikessa periksi, kaikki on hankittu. Tytöt on naitettu valtavin myötäjäisin, jonka jälkeen tyttäret ovat hylänneet isänsä, joka kuitenkin arvoesineitä sulattamalla hankkii rahaa ja lunastaa esimerkiksi Anastasien vekseleitä.

Rastinac yrittää uida kreivitär Anastasia de Rostaudin kureliiveihin, mutta tämä ei onnistu, koska paljastaa asuvansa samassa täysihoitolassa kuin armaan isä Goriot, ja toisekseen siksi, että tekstin mukaan Anastasia vartalo on niin norja ja sorea, että kureliiviä ei tarvita. Oven sulkeuduttua hän päättää kokeilla toisen sisaren Delphine von Nüssingen auliutta tarjota iloja pankkiiriaviomiehestä välittämättä. Rastinac jää Delphinen hunaja-ansan loukkuun. Pariisia verrataan kirjassa monesti surisevaksi mehiläispesäksi.

Kirjan teksti on sangen ironista, ja ihmisistä tehdään halujensa marionetteja. Kirjassa on paljon sanaleikkejä eräässäkin puheenvuorossa Goriot nimi vääntyy muotoihin Foriot, Moriot, Noriot, Loriot, Toriot, Doriot, minusta suomalaisena ei kovinkaan hauskaa. Monet muut sanaleikit saattavat olla ranskaksi hyvinkin nokkelia. Kirjailija painottaa, että suunnattomien omaisuuksien takana on aina unohdetut rikokset. Perintöosuuksien kavaltamisesta Balzac toteaa kuivasti, että siitä voi koitua muutaman kuukauden vankeus, kun pieni varkaus köyhälle merkitsee kaleeriorjuutta. Kuten Kurjien Jean Valjeanille, joka muuten kuten ukko Goriot tienasi omaisuutensa tehtailijana.

Pääpaino teoksessa on Goriotin tyttärien tekopyhä tuhlaileva tanssiaiselämä rakastajineen, ja Ukon unohdus. Kun perintöosuudet on käytetty, ukko muistuu mieleen, ja alkaa viimeinen niisto, se lopullinen. Kun ukko on rahaton, tyttärillä ei ole varaa eikä halua osallistua edes hautajaisiin  ei rahallisesti eikä olla edes paikalla.

Kantava teema on myös ukko Goriotin kasvatuksen tulos. Isän rakkaus on paaduttanut tyttärien omantunnon, He ovat saaneet nuorina kaiken, saaneet miljoonien myötäjäiset, hyvät aviomiehet. He ovat kuitenkin tuhlanneet rahansa, unohtaneet "ukkonsa", ottaneet rakastajia, panetelleet aviomiehiään, pörränneet hunajassa. Kun rahat on tuhlattu, he imukärsillään kuin loiskasvit imevät isän elinkorot ja loput pääomat isältään ja myös Rastinacilta. Loiskasvien tapaan heillä ei ole juuria, ei arvoja, eikä moraalia. Perusteeton "rakkaus", rakkaus vailla todellista välittämistä on heidät tuhonnut. Isä on ollut kaikkein curling- ja helikopterivanhempien tavoin luullut, että rakkautta on että kaikki räätälöidään, kaikki annetaan, kaikki esteet selvitetään. Vain nautinto on tärkeää. Tyttärien pitää saada kaikki, heti. Mitä Eugene Rastinac saa? Oltuaan (Anastasie) inhan olion, nuoren elostelijan (de Marsay), alentuvien nautintojen välineenä, tunsi hän niin suurta suloa käyskentelystä lemmen kukkamailla ... kuunnella sen värähtelyjä. antaa sen puhtaiden tuulahdusten kauan hyväillä poskiansa  eikä niin ollen ollut siis Eugenen alentuvien nautintojen välineenä vaan antoi sen puhtaiden tuulahdusten kauan hyväillä poskiansa. Tämä minusta tarkoittaa että Eugene Rastinac jäi lehdellä soittelemaan. Sitä onnistuiko rakkauden fyysinen puoli toisen siskon kanssa en tiedä, luultavasti. Balzacin teksti ei tässä suhteessa ole kovinkaan paljastavaa. Anastasie joutuu myötäjäistensä loppuessa tunnustamaan miehelleen, onko yksikään lapsista hänen. Anastasien mukaan esikoinen. Anastasie valittaa isälleen, että aviomies aikoo vaatia häneltä kohtuuttomia ja aikoo nöyryyttää häntä. Sitä, mitä hänen pitäisi suorittaa, ei mainita, mutta oletan pientä piipahdusta aviomiehen kammarissa vaaditun. Siis mitä Eugene Rastinac saa? Minusta ei mitään. Rastinac on Goriotin tapaan täydellinen tomppeli ja tohvelisankari. Victorine olisi ollut hyveellinen kunnon neiti, ja myötäjäiset olisi ollut riittävä pesämuna yhteistä elämää varten, perintö jo liiankin iso. Balzac ironisoi yläluokan pörräämistä. Itse inhoan jo kaiken tällaisen kulissielämän kuvaustakin. En katso ökyhäitä, enkä tekotanssiaisia, jetsetillä on aina ollut huvinsa ja tulee olemaan, mutta niissä ei ole mitään merkittävää.  Siis mitä Eugene Rastinac saa? Ei ehkä lihallisia nautintoja, ei ainakaan hengen sivistystä eikä myöskään rahaa, vaan omatkin ja lainatut rahat menevät. Mikä on se meden tuoksu, hunajan haju, joka niin kiehtoo? Tätä en voi ymmärtää, mitä Rastinac tästä elämästä saa.

V.A Koskenniemi kehuu auliisti romaania ja Balzacin tyyliä. Itse en pitänyt teosta enää mitenkään merkittävänä, tyyli on sangen jaaritteleva ja toistava ja mitään valmista ei tule, vain kuolema on peruuttamaton. Minusta esimerkiksi Dickensin Suuria odotuksia on paljon parempi kuvaus nuorukaisen noususta ja velkavetoisesta kuhnurielämästä, ja kylmästä naisesta. Dumasin Kolme muskettisoturia naisen viekkauden kuvaamisessa on parempi, Dumasin Musta tulppaani on ironiassaan paljon parempi teos. Tämä on voinut olla aikakautenaan merkittävä teos, ja se on voinut olla Victor Hugolle esikuvateos. Pursotan tarkoituksella tätä postausta, jotta romaanin runsaus ja toisto tulevat esille. Runsaita myötäjäisiä on tekstissä, sanaleikkejä ja sutkauksia, mutta tosiasiallisen toiminnan kuvaus puuttuu kuten myös Gustave Flaubertin Madame Bovarysta.

Seuraavassa Balzacin eläinvertauksia:

Hevosvertaukset tuntuvat olevan ainakin Balzacille mieleen:
Eugenen naiskäsitystä kuvaa hevosjutut,puhuu ensin täysverikosta ja sitten vielä: täysverinen hevonen ja rotunainen s.42
Ei ole mitään kauniimpaa kuin täysissä purjeissa oleva fregatti, nelistävä hevonen ja tanssiva nainen s.57
Vautrin muistutti vanhaa rykmentin hevosta ss.58-59
Virgiliuksen ratsu s.85
Kohdella miehiä ja naisia vain postihevosina, jotka teidän puolesta joutavat läkähtyä joka vaihtopaikassa
Minä rakastan hevosia, jotka heitä vetävät, minä haluaisin olla koira, joka heillä on polvillaan s.151 (Näin alas ukko Goriot on valunut turhamaisten tyttäriensä takia, mutta vielä alemmas hän päätyy)
Voisitteko rakastaa minua? Kuolaimet on humman suussa, hypätkäämme satulaan ja ohjatkaa sitä ss. 164-165

Myös siat ovat mielessä
-kahdeksantoista vierasta ahmimassa kuin porsaat purtilolla
-nuolla anopin jalkoja, tehdä saastaisuuksia, jotka inhottaisivat sikaakin.

Rouva Vauquerin kuvaus ihmetyttää "tuon naisen kalpea lihavuus on tämän elämän tulos, niinkuin lavantauti on seuraus sairaalan erityishoidosta". Lavantauti eli salmonella on suolitulehdus, joka tarttuu usein saastuneen ruuan kautta ja aiheutuu bakteereista eli tämä tarkoittanee, että rouvan olisi pitänyt olla laiha, koska salmonella ei ole seurausta erityishoidosta, joskin myös lääketieteen tasosta annetaan kovin ironinen ilme.
***

Honore de Balzac (1799-1850) kirjoitteli nuoruudessaan tarinoita, ja perusti kustannusliikkeen ja kirjapainon, missä kirjoitti romaaneihin alkutekstejä. Toiminta ei ollut voitollista vaan hänelle jäi siitä isot velat maksettavaksi. Tämä teos on kirjoitettu vuonna 1835. Balzac luetaan realisteihin, mutta tästä romaanista realismi on kaukana, ainoastaan  Anastasien miehen kysymys "onko lapsistasi kukaan minun" esittää omissa korvissani realismia. Balzacin sanotaan tarkastelleen yksilöiden kautta yhteiskuntaluokkia ja niiden suhteita, minusta tämäkin teema jää torsoksi.

Kuvassa 1920-luvun esittelylehdykkä tästä teoksesta. Takakansitekstiä lukemassani teoksessa ei luonnollisesti ole.