Sivut

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla


Laura Ingalls Wilder: Pieni talo preerialla, Suomentanut S. S. Taula, sivumäärä 336 sisältää kuvia, Gummerus, 2003, kirja ostettu kirpparilta erittäin hyväkuntoisena. Alkuteos on Little House on the Prairie, joka on kirjailijan toinen teos, jossa Laura on 5 – 7-vuotias vuosina 1873-1874, teossarjassa on seitsemän osaa, tämä on julkaistu vuonna 1935.

Teos alkaa kun isä-Charles Ingalls päättää muuttaa Winconsinista länteen intiaanien asuinseuduille preerialle riistan ja oman rauhan vuoksi. Vankkurit, jossa isä Charles, äiti Caroline, Mary, Laura ja Carrie-vauva ovat, lähtee kahden hevosen Poten ja Paten vetämänä. Vanha talo myydään ja mukaan otetaan vielä perheen bulldoggi Jakke. Matka länteen yli Missisippijoen jäineen ja myöhemmin ylityksineen on vaivalloinen, "pitkän, pitkän aikaa vankkurit keikkuivat ja kelluivat. Mary itki ääntäkään päästämättä ja Lauraa kuvotti yhä pahemmin ja pahemmin. Sitten etupyörät tärähtivät pohjaan ..." Charles puskee uudisraivaajan sisulla eteenpäin ja yli päästään ja saavutaan "perille".

Pidin kirjan kerronnasta, jossa on lapsen näkökulma, luontoa ja ympäristöä aistitaan "Missään ei näkynyt vähäisintäkään pyörän jälkeä tai ratsupolkua... vain korkea, tiheä  ruohikko peitti aution lakeuden, ja yhtä autio taivas kaareutui sen päällä"... Tähtikaunokit kirkastivat siimespaikkoja puiden juurilla ... Puro juoksi syvän notkon pohjalla, savitöyryjen välissä.

Isä tekee hirsitaloa perheelle ensin yksin ja sitten vaimon avustuksella, ja eräs hirsi putoaa äidin jalan päälle, nilkkaa haudotaan mahdollisimman kuumassa vedessä (nykyään kylmässä vedessä). Onneksi lähin naapuri herra Edvards asuu vain kahden mailin päässä puron toissa puolen, eli yhteistyöllä saadaan molempien talot pystyyn, eli Charles tekee pian oven, myöhemmin muuraa uunin ja tekee katon valmiiksi. Tarvitaan kaivo, saadaan lehmä ja vasikka, nikkaroidaan huonekaluja. Elämä on yhtä rakentamista ja suojautumista luonnon olosuhteita vastaan. Yhteishenki herra Edvardsin kanssa syntyy rakentamisesta, hevosille tarvitaan talli susien vuoksi, ja intiaaneja on odoteltavissa. Sudet kulkevatkin puolen sadan yksilön laumoissa, samoin kuin intiaanitkin, jotka vierailevat skunkinnahoissaan tuvassa. Ingallsit kuitenkin osaavat kohdata intiaanit. Mutta silti he eivät voi nukkua öitään hyvin.

En ole kirjojen pohjalta tehtyä sarjaa kokonaan nähnyt, joitain uusintoja, joten mitään ennakkokäsitystä ei ollut, mutta tällaista varmasti uudisraivaajien elämä on ollut. Ensin pusketaan perille, sitten rakennetaan, ruoka hankitaan itse, pääosin metsästämällä, mutta myös omilta viljelyksiltä. Herra Ingalls tekee kovasti töitä, mutta soittaa vapaa-ajalla viulua, matkien myös satakielen laulua "Satakieli vastasi". Perhe on varsin "patriarkaalinen", mutta isä on rauhallinen ja turvallinen, ja rauhallisuutta tarvitaan, sillä luonnon olosuhteet ovat oikulliset ja tulipaloiltakaan ei vältytä. Kaupungissa isä käy toisinaan, ja joskus on tuliaisiakin mukana, mutta ei käy naisissa eikä pelaa korttia.

Kirjassa on "kaikkitietävä" kertoja, jonka näkökulma on lapsen eli Lauran, tämä ei ole siis Lauran minäkerrontaa, vaan teksti on siis lapsen näkökulmasta havainnoitua, varsin yksinkertaista ja helppolukuista tekstiä. Mustavalkoiset piirroskuvat elävöittävät teosta. Mitään tulkintavaikeuksia ei siis ole, eikä teksti sisällä takaumia, eikä ennakointia, eikä mitään melodramattisia keksittyjä juonenkäänteitä, erämaan todellisuus ja hallituksen päätökset pitävät "jännityksestä" huolen. Charles on nimittäin saanut väärää tietoa, sillä kirjan lopussa heidän täytyy uudestaan muuttaa, sillä valtio on varannut heidän asuinsijansa intiaaneille, joille maa toki ensin kuuluikin. Toisaalta Charles oli lähtenyt "lupausten" saattelemana, joten viranomaisen olisi syytä pitää sanansa, toisaalta Lauran sanoin "mutta minä olen luullut, että tämä on intiaanien maata. Eivätkö intiaanit suutu kauheasti, kun hallitus käskee ..."

***
Laura Elizabeth Ingalls syntyi Wisconsinissa vuonna 1867 ja kuoli 1957, Laura todella matkusti Länteen Kansasin kautta Minnesotaan ja Dakotaan ja meni naimisiin Almanzo Wilderin kanssa ja kertoi tarinoita lapsilleen (lähde kirjailijan muistoksi tehdyt englanninkieliset www-sivut). TV:ssä on esitetty myös samannimistä sarjaa, joka on varsin sympaattinen ja jota olen nähnyt noin parikymmentä jaksoa.

Maija Vilkkumaalla on biisi Ingallsin Laura, jossa lauletaan "Ne ei tahdo mua, ne tahtoo Ingallsin Lauran essussaan kiltisti tottelemaan" ja varsin lähellä Maija totuutta on tai sen ytimessä ainakin Maijan sanat ovat, kuten myös Ainon bloggaus sarjan kirjoista täällä.

10 kommenttia:

  1. Tulipa nostalginen olo. Lapsena katsoin Pieni talo Preerialla -sarjaa, jonka innoittamana luin suuren määrän Ingalls Wilderin kirjoja. Nyt tekisi mieli lukea yksi sarjan kirjoista, aloittaa ehkä tästä ensimmäisestä.

    VastaaPoista
  2. Hieno postaus. Vilkkumaan laulua en ole koskaan kuullut, mutta luulen kyllä, että Lauran elämä, niin hänen omina kertomuksinaan kuin TV-sarjana, joka siis kyllä oli Londonin omaa showta, on innoittanut monia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)

      Kun kuulin ensimmäisen kerran Maija Vilkkumaan biisin, en tiennyt kuka oli Ingallsin Laura, nyt onneksi tiedän. Hieno kirja.

      Poista
  3. Jokke, minä yritin lukea tätä sarjaa ja aloitin ensimmäisestä osasta Pieni talo suuressa metsässä. Kerrontatapa ja arjen yksityiskohtainen havannointi ei kuitenkaan iskenyt vaan tylsistytti ja kirja jäi minulta kesken! Aika harvoin minulle tapahtuu sellaista, mutta minulla taisi olla liian tyttökirjamaiset odotukset! Ehkäpä jossain vaiheessa kokeilen vielä uudelleen...?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan taisit lukea kirjan lukumaratoinillasi.
      ***
      Minusta tämä poikkeaa tyttökirjaformaatista siinä, että perheen isä on erittäin "vahva ja turvallinen" turvattomassa ympäristössä luonnon keskellä ja päättää missä asutaan, ja minne muutetaan.

      Pikkunaisissa isä on rintamalla, Annassa ja Runotytössä isä on kuollut, Pepissä isä on merillä... tämä antaa päähenkilölle enemmän tilaa ...

      (Tämä on vain arvaus :)

      Poista
  4. Olen sarjan ensimmäisen osan lukenut (siis tuon ...suuressa metsässä) ja totta että se ei ole kovin dramaattinen, kirjan vahvuus on dokumentaarisuus rajaseudun asukkaiden elämästä.

    Myöhempiin osiin en ole vielä tarttunut...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luultavasti sarja menee kuin vankkurikaravaani hyvässä mielessä.

      Kuten totesin postauksessani niin tämä on hyvä siksi, että siinä ei ole pitänyt keksiä mitää "pahiksia" tai onnettomuuksia, vaan elämä on siälstänyt huippuja ja alhoja :)

      Poista
  5. Minä rakastin lapsena Pieni talo preerialla tv-sarjaa :) Olen haaveillut lukevani myös kirjat, mutta eipä ole vielä tullut aloitettua.

    VastaaPoista