Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen

Mika Waltari: Sinuhe egyptiläinen, 15 kirjaa lääkäri Sinuhen elämästä n. 1390 -1335 e.Kr Sivumäärä tässä kolmannessa painoksessa vuodelta 1948 on 779. Romaanin rakenteeseen kuuluu eri  kirjojen nivel, yleensä edellisen kirjan lopussa pohjustetaan jo seuraava kirjan henkilöt tai teema, minusta se sujuvoittaa lukukokemusta.

Sinuhe egyptiläinen on massiivinen lukukokemus, joka otti ensimmäisellä kerralla koville, ja tosi erilainen kokemuksena kuin vastaava filmi.  Luin teoksen nyt toistamiseen ja tekstistä löytää paremmin olennaiset asiat. Ensimmäisellä kerralla aistii paremmin tapahtuminen kiihkon ja niiden pakonomaisen tapahtumisen, kun henkilöt näyttävät maanisilta marioneteilta. Toistuva teema on totuus, siitä on kirpeitä huomioita eri henkilöiden lausumana. Toistuva tyylikeino on ihmisten vertaaminen kärpäslaumaan, ja toteamus, että puhe on kuin kärpäsen surinaa korvissa, myös sontiaisiksi kutsutaan ja paviaaneiksi. Horemheb kutsuu miehiään sontakärsiksi, ja käyttää sitä kunnioittavasti.
Merkillepantavaa on tapahtumien nopeus ja ihmisten ehdottomuus.
Puheet ovat monesti tasolla
-Puheesi on kuin kärpäsen surinaa korvissani,
-Annan sotilaiden halkaista maksasi ... yleensä kuitenkin tullaan toimeen.

Sinuhen ihmissuhteet päättyvät yleensä epäonnistumiseen, omat vanhemmat hän petti, Minea riensi turhaan kuolemaansa, Kaptahin neuvot olivat kärpäsen surinaa hänen korvissaan, Horemhebin kanssa alkoi takuta, Meritiä ja Thotia hän ei osannut suojata, Aziru kuolee. Sinuhella naisten kanssa meni muutenkin heikosti. Kirjassa naisten kanssa "iloitaan", Sinuhe ei osaa iloita, ja harvemmin hän on naisen kanssa. Hän oli yksinäinen ja villiaasin poika, eli liian itsepäinen, itsepäinen kuin aasi, mutta liian pelokas, mutta marisija.

Ihmisillä on eri jumalia tukenaan ja palvottavana, teoksessa puhutaan jumalan valinnasta (siis ihminen valitsee jumalan). Ammon on yleisin, joskin Aton yrittää sen syrjäyttää Egyptissä, muualla on muita esim. Baal. Horemheb vannoo Horuksen nimeen. Osiriksen vaa'asta puhutaan. Tähdistä ennustetaan.

Miljöö on muinainen Egypti, vainajat valmistetaan kuolemaan balsamoimalla ja hautamaalla heidät. Luku- ja kirjoitustaito, sekä laskutaito on keksitty, maanviljelystä ja kauppaa harjoitetaan. Sotia on paljon. Valtaistuimet ovat "monarkeilla", myös vahvimman oikeutta käytetään.

Koska Sinuhe on lääkäri, hän parantaa ihmisiä. Hän käyttää erilaisia lääkeyrttejä, mutta poraa myös säännöllisesti kalloja sekä käyttää veistä. Hän desinfioi instrumentit Ammonin pyhässä tulessa. Hän käyttää myös asemaansa eräitä kertoja väärin.

Juoni lyhyesti (tiivistelmä), lukupäiväkirja (varo juonipaljastuksia)
Ensimmäinen osa
Ensimmäinen kirja: Kaislavene
Sinuhe aloittaa tarinansa maanpaossa. Kertaa onnellisen lapsuutensa vaiheet. Sinuhe on orpo vastasyntynyt, jonka köyhien lääkäri Senmut ja vaimonsa Kipa löytävät Niilissä ajelehtivista kaislakorista, jossa on linnunpyydystäjän solmuja. Solmuasia linkittyy kirjan lopussa, mutta epätietous omasta syntyperästä kalvaa Sinuhea läpi eliniän, häntä pilkataan sen tähden ja hän tuntee olevansa "yksinäisin maailmassa." Joka tapauksessa Sinuhen lapsuus Thebassa on onnellista, Sinuhe merkitään Senmutin ja Kipan lapseksi. Isä on hyvä ja auttaa köyhiä. Sinuhe haluaa sotilaaksi, mutta isä vie katsomaan entistä sotasankaria Intebiä, joka on rampa ja juoppo. Sinuhea opettaa ensin vanha pappi Oneh. Sinuhe oppii lukemaan. Thotmes on hänen koulukaverinsa, joka osaa piirtää hyvin. Senmutin opiskelukaveri kuninkaallinen kallonporaaja Ptahor tulee käymään, puhuu ammatistaan, joka sopisi paremmin Kuoleman taloon. Ptahor huomaa Thotmesin taidon, mutta ei pidä siitä. Hän huomaa Sinuhen ryhdin ja gasellin silmät. Sinuhe haluaa lääkäriksi.
Arviointia: Alussa selviää loppu, eli Sinuhe on maanpaossa, ja itsensä takia kirjoittaa. Voit analysoida toivooko hän kuitenkin takaisinpääsyä? Linnustajan solmut ovat tärkeitä.

Toinen kirja: Elämän talo Ammonin papeilla yksinoikeus kaikkeen korkeampaan koulutukseen ja Sinuhe menee pappien pitämään kouluun. Elämän talo ja Kuoleman talo Amonin temppelin sisällä. Koulutuksessa lainopillinen, lääketieteellinen, kaupallinen, matematiikan ja tähtitieteen "linja". Sinuhe lukee lääkäriksi ja siihen vaaditaan alemman asteen pappisvihkimys. Sinuhe on viisas ja osaa lukea, mutta kyselee liikaa. Lopulta pääsee pappisvihkimykseen. Näkee tällöin ensimmäisen kerran Neferneferneferin, jolta jaa suudelman ja sormuksen. Pappisvihkimysyönä muut nukkuvat, eivät näe Amonia, Sinuhe ei nuku eikä näe. Sinuhe on ainoa joka epäilee, mutta lopulta vihitään papiksi. Thotmes Sinuhen nuoruuden ystävä on erotettu piirustuskoulusta. Piirtää pilakuvia ja juo viiniä. Amenhotep III on kuoleman sairas. Ptahor tulee temppeliin ja poraa kaksi "koekalloa", Sinuhe on apulainen. Vanhus ensin, poraus onnistui, mutta vanhus kuolee heti. Mykkä liikuntakyvytön orja, poraus onnistuu, ja puhe ja liikuntakyky palautuu. Senmut on ostanut hänelle ja vaimolleen hautapaikat.
Arviointia: Tässä on minusta tärkeä Sinuhen suhde jumaliin.

Kolmas kirja: Theban kiihko
Ptahor ja Sinuhe viedään vaunuilla palatsiin, jossa faraon lapset Amenhotep ja Baketamon sekä faraon vaimo Teje. Faraon kallo porataan, mutta kuolee, olisi kuollut joka tapauksessa.
Tässä kirjassa esitetään hovin henkilöitä. Vallanperijä Amenhotep on laiha ja posket värisevät, mumisee Aton jumalasta. Ptahor sanoo Sinuhelle "minun puheeni on kärpäsen surinaa hänen korvissaan". Kärpäsen surina juttuja tulee myöhemmin lisää. Palatsissa on Ra Herakthtinin pappi Eje, joka on sangen vallanhimoinen. Kuolleen faraon puoliso Teje (ja uuden äiti) on ruskeaihoinen, ja ollut tavallinen linnustaja. Faraolla voi olla monta puolisoa. Vallanperijä menee ulos, ja saa pyhän taudin kohtauksen (epilepsia?), Sinuhe suojelee, ja haukan perässä saapuu nuori soturiksi aikova Horemheb, joka tuo uuden faraon sisälle, vanha on kuollut. Horemhebin miekka on "Kurkun surma". Sinuhe toteaa, että hänen äänensä oli "kärpäsen surinaa" ja puhutaan kärpäslaumasta (tarkoitetaan ihmisiä). Koska farao kuoli kalloporaukseen, Sinuhe ja Ptahor tuomitaan kuolemaan. Teloitus on rituaalinomainen, ja Sinuhelle annetaan uusi nimi Sinuhe, hän joka on yksinäinen. Sinuhe valmistuu lääkäriksi, hankkii vastaanoton ja palvelijan orja Kaptahista. Kaptah on laiha ja yksisilmäinen, ja uskollinen. Horemheb tulee tapaamaan Sinuhea, koska on pettynyt faraon henkivartiokaartiin, ja sen kurittomuuteen. Horemhebiä polttaa ihastus Baketamoniin. Vihjaa Tejellä ja Ejellä olevan suhde. Menevät Metuferin juhliin, jossa Sinuhe tapaa uudestaan Neferneferneferin, ja se on menoa. Mitään kunnollista suhdetta ei synny, on vain manipuloiva paha nainen, ja Sinuhe, jolta kupataan kaikki, myös lääkärin välineet vanhempien asunto ja hautapaikka ja kaikki. Ja millä nopeudella, muutamassa päivässä. Kaptahin neuvot olivat kärpäsen surinaa korvissa jälleen kerran.
Horemheb sen sijaan pääsee itsensä kanssa sinut. Hän pitää ympärillään olevia ihmisiä kärpäsinä, myös Baketaminia. "Ainoa joka merkitsee on valta. Eikä ilman aseita ole valtaa."
Arviointia: Todella kiihkeää kuvausta. Tapahtumien nopeus on hämmästyttävä. Muuten Nefernefernefer- käänne on irrallinen ja epäuskottava. Tärkeää sen sijaan ovat vallanperijä ja Horemheb, sekä Baketamon, Eje ja Teje

Neljäs kirja: Nefernefernefer
Sinuhe päättää pelastaa vanhempansa, jotka ovat tehneet itsemurhan. Hän pestautuu Kuoleman taloon. Siellä kovia ihmisiä, ryöstävät, osa taitavia työntekijöitä, kuten Ramose, joka on aivojen irrottaja Kuolemantalossa. Sinuhe on Kuoleman talossa 40 päivää ja yötä, ja  Remose pyytää jäämään, mutta Sinuhe on varastanut riittävästi balsamointiaineita, ja vie vanhempiensa balsamoidut ruumiit härän vuodassa Kuolemanlaaksoon ja hautaa, ja löytää onnea tekevän jalokivikuoriaisen, näkee merkiksi vanhempien anteeksiannosta. Erään Anukiksen ryöväämä entinen rangaistusvanki avautuu ja pian avautuu Anukiksen hauta, ja ryöstöretken jälkeen Sinuhe vaihtaa saaliinsa kultaan ja hopeaan, ja palaa Thebaan. Ottaa Kaptahin mukaan ja purjehtivat Syyriaan, jossa Sinuhe toimii lääkärinä. 
Arviointia: Kokonaisuuden kannalta ei kovin tärkeää, mutta tästä jää voimakas muistijälki ja taustoittaa Sinuhen asemaa ja luonnetta.

Viides kirja: Khabirit
Sinuhe on viisas ja onnekas, hoitaa potilaita, joita muut eivät hoida, jakaa palkkioitaan, leikkaa, ja puhdistaa välineet Ammonin tulella. Uhraa kultaa Baalille, joita paikalliset lepyttävät myös ihmisverellä. Korjaa norsunluulla Amorin kuninkaan Azirun hampaita, ja Aziru hullaantuu Kaptahin ostamaan orjatyttöön. Sinuhe antaa tämän Azirulle ystävyyden pantiksi. Kullan Sinuhe sijoittaa kauppahuoneisiin. Hän tienaa hyvin, mutta haluaa myös oppia uutta, hän tuntee häpeää, jonka peittää työllään.
Kharibirit ovat erämaasta tulevia rosvoja, joiden karkotukseen osallistuu myös egyptiläiset. Sinuhe menee joukkojen luo nähdäkseen Horemhebin ja näkeekin ja näkee verisen taistelu, jonka jälkeen parsii haavoittuneita, ja näkee sodan tuhot. On ollut 40 vuotta rauhaa. Kieltäytyy Horemhebin kunniamerkeistä "on tomua jaloissa". Horemheb on rohkea sotapäällikkö, joka yleisestä tavasta poiketen rientää joukkojen edellä. Horemhebin mukaan faraolla on näkyjä Atonista, ja vihitään temppeli, viedään myös tietoa uudesta jumalasta. Atonin kuva on auringonkehrä. Faraolta nuhteita, kun sodassa oli vuodatettu verta. Horemheb menee Jerusalemiin. Pyytää Sinuhea kiertämään maita, katsomaan montako hyökkäysvaunua on, miten varustavat joukkoja, heettiläiset ovat keksineet uuden metallin (rauta tai teräs, tätä ei minusta mainita). Sinuhe puhkaisee erään sotilaan kallon, mutta sotilas kuolee.

Arviointia: Tässä kirjassa esitellään Aziru, myös Horemheb ja hänen motiivinsa ovat tärkeitä. Myös sodan luonne on keskeinen.  Sinuhen äly on terävää, mutta hänellä ei ole rohkeutta eikä oikein maalia mihin kurkottaa. Horemhebillä on selkeä tavoite, ja keinot sen saavuttamiseksi, ja hän on pitkäjänteinen toisin kuin Sinuhe.

Kuudes kirja: Väärän kuninkaan päivä
Sinuhe kiertää maita onnellisena. Maailmassa on rauha: rikkaat rikastuvat, köyhät köyhtyvät. Mitanni on puskurivaltio heettiläisien hyökkäyksille, jotka asuvat Khattien maassa, ja toisaalta myös Babylonille. Mitanni on sivistynyt maa, joka on jätetty oman onnensa nojaan. Mitanni antoi prinsessa Tadukhipan faraon puolisoksi, mutta tämä kuoli. Sinuhen mukaan sivistyksestä huolimatta väsynyt kuoleva maa. Maan asukkaat valittavat heettiläisten rajaloukkauksista ja julmuudesta. Sinuhe puhkaisee kallon, jossa munankokoinen kasvain. Potilas säilyy hengissä, mutta putoaa myöhemmin muurilta.
Babylon (Kaldean maa) on kauppiaiden valtio, viljavat maat, kuninkaana Burraburiash, parraton
poika. Sinuhe puhkaisee kukkoilevan kuninkaan Burraburiashin suusta paiseen. ja vetää hampaan, ja saa selville sotajoukkojen koon. Burraburiash halajaa vaimoa faraon tyttärestä, joskaan faraolla ei ole sellaista. Väärän kuninkaan päivänä Kaptah saa olla ilveilyjuhlassa kuninkaana, mutta kuninkuus ja vvärän kuninkaan elämä loppuu päivän jälkeen. Burraburriashilla on neljänsadan naisen haaremi, jossa Kaptah vierailee. Hän yrittää iloita Minean kanssa. Minea on lupautunut jumalalleen. Sinuhe pelastaa sekä Kaptahin että Minean, juottamalla Kaptahille myrkkyjuomaa, ja eläimen verellä naamioiden Minean kuolleeksi ja toimittamalla heidät "vainajina" pois.
Arviointia: Ei kovin merkittävä teeman kannalta, mutta juonellisesti hyvä kirja ja Minea on tärkeä henkilö..

Seitsemäs kirja: Minea 
Sinuhe pakenee Minean ja Kaptahin kanssa. Minea on luvattu jumalalle, ei saa kajota miehiin, tanssii härkien edessä. Sinuhe on kyllästynyt kaikkiin jumaliin, eikä hänen mukaansa jumalten määrällä ole lukua, ja epäilee ihmisten pystyttävän niitä omien pelkojensa tähden. Minea on kreetalainen, mutta Sinuhe haluaa ensin mennä Khattien maahan heettiläisten tyköön. Heettiläiset ovat karaistuneita. Heidän kuninkaansa on Shubbiluliuna on varsin sotaisa ja pitää tyhmänä rauhantahtoista faraota, ja varustautuu täyttä päätä sotaan.  Kuninkaalle oikeaa on se, mitä hän tai kansa haluaa. Sinuhe, Minea ja Kaptah lähtevät satamaan, missä "kärpäset" kokoontuvat pöristen imemään olutta pilleillä. Sinuhe parantaa sataman vartiopäällikön veneerisen vaivan, ja pyytää palkkioksi veitsen, joka on tehty heettien metallista. Kreetalle
Arviointia: Merkittävä teeman kannalta, ja juonellisesti hyvä kirja.

Kahdeksas kirja: Pimeä talo
Kreeta on kaunis saari, jossa on härkien edessä tanssijoita. Minean pitää uhrata itsensä koskemattomana Minotauruksen labyrintissa. Sinuhe ehdottaa hänelle ruukun rikkomista, ja ruukku rikotaankin, eli Kaptahin todistuksella ovat mies ja vaimo, mutta Minea haluaa tehdä neitsyeenä velvollisuutensa. Sinuhen epäonni jatkuu, Minea tapetaan turhaan pimeään sokkeloon, jumalolento on kuollut. Kreetalla on härkien palvontaa Minos kuninkaana, Minotaurus ylipappina, ja nimi ei muut, vaikka henkilö vaihtuu. Kaiken tämän (taas) koettuaan Sinuhe romahtaa ja ryyppää. Kaptah saa hänet pois Kreetalta.
Arviointia: Merkittävä teeman kannalta, mutta juonellisestikin hyvä kirja. Sinuhen pettymys jumaliin toistuu, rakkaus kuolee turhaan. Sinuhella ilmenee myöhemmin siteitä Mitanniaan.


Yhdeksäs kirja: Krotiilinpyrstö
Lähtevät Simuraan, josta poissa kolme vuotta. Egypti-vastaisuus lisäääntynyt, ja levotonta. Aziru hakee Sinuhen Amorin maahan, joka on yksi epäsovun aiheuttaja. Azirun lapsi on kipeä, mutta Sinuhe näkee, että kyse on uudesta hampaasta ja ylensyönnistä. Kaptah ja Sinuhe palaavat Egyptiin, jossa ei tuttuja. Sinuhe asettautuu köyhien kaupunkiin ja siellä lääkäriksi. Uusi farao on uudistanut taidetta, ja tuo Aton jumalaa esiin. Ammon myy maata ehdolla, että voi ostaa sen samaan hintaan takaisin. Tässä on jumalten tai siis pappien kiista ja taistelua.
Kaptah houkuttelee Sinuhen viinitupa Krokotiilinpyrstöön. Kaptah on ostanut entiseltä emännältään Meritiltä paikan. Paikka on tunnettu juomasekoituksestaan "krokotiilinpyrstöstä".
Köyhien lääkärinä Sinuhe puhkaisee onnistuneesti kaksi kalloa.
Arviointia: Ei kovin merkittävä teeman kannalta, mutta juonellisesti hyvä kirja.

Toinen osa 
Kymmenes kirja: Taivaankorkeuden kaupunki 
Horenheb on saapunut Thebaan, jossa levotonta. Farao aikoo kaataa Ammonin ja jakaa maat köyhille. Tulee verilöyly, jota saamaton Pepitamon yrittää kissaongelmiensa ohella verettömästi ratkaista. Horemheb hoitaa Ammonin nurin. Nefernefernefer on tajuton, ja Sinuhe kostaa vie tämän Kuolemantaloon "käsiteltäväksi". On Meritin kanssa yön, ja kosii (haluaa rikkoo ruukut), mutta Merit ei suostu. Horemheb vie Sinuhen farao Ekhnatonin luo, jolla pääkipuja ja näkyjään.Tässä paljastetaan hovin juonitteluja. Farao haluaa jättää Theban, purjehduksen jälkeen astuu maihin paikassa, jonka nimeää Taivaankorkeuden kaupungiksi Akhetatoniksi. Ekhnaton yrittää hajottaa armeijan, mutta Horemheb vitkastelee. Syyriassa levotonta. Kuninkaallinen äiti jää Thebaan. Ramose kertoo Neferneferneferin ryöstäneen heiltä loppujen lopuksi rahat ja aikaansaanut murhetta. Sinuhe tajuaa koston turhuuden.
Arvio: Nefernefernefer -juoni ei toisella lukukerralla ole kovinkaan merkittävä. Oikeilla otteilla Merit olisi minusta suostunut ruukkujen rikkomiseen?

Yhdestoista kirja: Merit
Eje hallitsee Thebaa. Sinuhe tule Krokotiilin pyrstöön, jossa Merit ja Kaptah. Kaptah tekee tuottoisia viljakauppoja. Sinuhe antaa viljaa uudisasukkaille. Teje ennen kuolemaansa viininhöyryissä tunnustaa, että on keksinyt Atonin kaataakseen Ammonin, ja punoo linnunpyytäjänsolmuista mattoa. Teje on kontrolloinut faraon naistaloa, ja lähettänyt kaikki poikalapset virtaan kaislakorissa. Sinuhe luennoi Elämän talossa, ja puhkoo kolme kalloa. Pappi Hrihor antaa "lopullisen lääkkeen" annosteltavaksi faraolle. Teje kuolee. Bakeaton halveksii Horremhebin alhaista syntyperää. Mehunefer hovinainen kertoo Tejen tempauksista lähettää kilpailijoiden poikalapset kaislakorissa virtaan, ja kertoo Tadukhipasta Mitannin prinsessasta, joka oli kuollut pian raskauden jälkeen, ja lapsi lähetetty pois. Ekhnaton pyytää Sinuhea ostamaan rauha Azirulta (ei vielä edes laajaa sotaa). Sinuhe kosii taas Meritiä, ei suostu.
Arvio: Tässä pedataan jo loppuratkaisun askelmerkkejä. Sinuhen partiopoikamainen asenne tulee ilmi.

Kahdestoista kirja: Vesikello mittaa aikaa
Horemheb pystyttää Thotmesin veistämän oman patsaan Horuksen temppeliin. Horemheb raivostuu rauhan ostamisesta. Sinuhe käy vaikeat rauhanneuvottelut, mutta ei luovuta Ghazaa eikä maksa rauhasta. Faraon päänsäryt jatkuvat, ja vaimokin synnyttää vain tyttöjä. Kaptah on tehnyt edelleen hyviä viljakauppoja. Sinuhen suhdetta Atoniin pohditaan.
Arvio: Kuten edellinen kirja

Kolmastoista kirja: Atonin valtakunta maan päällä
Ekhnatonilla pääkipuja taas ja uudestaan. Aziru antanut heettiläisille kauttakulkuoikeuden. Vesiruukuilla huoltopisteitä autiomaahan. Egypti sisällissodan partaalla. Ejen ehdotus: Ammonin  valta palautetaan, Horemhebin ohje: hyökkäys. Sinuhe antaa puolet viljasta Horemhebille ja kultaa, sekä puolet viljasta jauhetaan leiväksi Atonin nimissä. Thebassa taisteluita täydellinen lyhyt sisällissota. Sinuhe ei vie läheisiään suojaan, kuulee, että Thot on hänen poikansa Kaptahilta, Merit ja Thot ovat kuitenkin saaneet surmansa. Pepitatonillakin vaikeaa, kissan häkkejä rikottu, ja kissan ruuat otettu, mutta Pepitamon selviää, äkkinäiset nimenmuutokset ja kissan rapsutus, on hyvä murheen karkotus.
Ekhnatonin kanssa käydään välien selvittely.
Arvio: Ekhnatonin koko visio ja haave menee murskaksi. Idealismi ryskähtää rikki realismiin.

Neljästoista kirja: Pyhä sota (lyhyesti)
Egyptiläisten ja heettiläisten välillä käydään mittava välien selvittely. Ghazan linnaketta piiritetään, mutta se kestää. Horemheb rahoittaa sodan rikkailta perimillä maksuilla. Horemheb voittaa, Aziru ja perhe tuomitaan kuolemaan. Sota sälytetään Tutanhamonin syyksi.
Arvio: Tärkeä sodan kuvauksen ja allegorian vuoksi.

Viidestoista kirja: Horemheb.
Eje ja Horemheb ovat ratkaisujen edessä, kuten Sinuhekin. Horemheb menee naimisiin Baketamonin kanssa, mutta  miksi Baketamon rakentaa kivimajaa? Eje saa maistaa ensin vallan maljasta, sitten Horemheb ja Sinuhe saa juoda osin itse tekemäänsä katkeraa kalkkia, ja vain Kaptahilla menee sekä taloudellisesti että henkisesti hyvin.

Lopussa tapahtuu se, mikä jo alussa tiedetään. Horemheb karkoittaa Sinuhen. Miksi? Olisi voinut surmatakin Sinuhen, farao kun on. Arvioi syytä, onko mielestäsi merkittävä, minusta ei ole.

***
Kirjassa on paljon vastakkainasettelua Ammon-Aton, sotia, ihmisten väliset suhteet ovat hankalia, Sinuhe tekee isoja virheitä, luottaa vääriin ihmisiin, ei rakasta eikä suojaa oikeita ihmisiä, olisi voinut saada kaiken, mutta menettää kaiken saavuttamansa, ja ne mitkä olisi voinut saavuttaa. Lopulta jumittuu atonilaiseen haihatteluun ja marisemaan.

Kerronnan tempo vaihtuu kuten virrassa, välillä ollaan koskessa, väli on tyventä, myös humoristiset tapahtumat nousevat yllättävissäkin kohdissa, mutta peittyvät monesti vereen ja tragediaan.  

Joku näkee Sinuhe egyptiläinen teoksen historiallisena kertomuksena, joku metaforaksi toisesta maailmansodasta, joku Waltarin mestariluomuksena. Luultavasti se on kaikkea näitä, mutta ei mitään yksittäin, vaan loistava hieno teos.

Henkilöt varo mahdollisia juonipaljastuksia
Sinuhe on lääkäri ja kirjan päähenkilö, hieman maaninen.
Senmut on Sinuhen isä, köyhien lääkäri Theban kaupungista, hyvä ihminen.
Kipa on Sinuhen äiti. Rakasti Sinuhea.
Kaptah on Sinuhen uskollinen palvelija ja hyvä ystävä. Bisnesmies, tähän liittyy paljon lämpöä ja huumoria. Tämän henkilön rikastumisen hyväksyy.Minusta hyvä hahmo.

Amenhotep III on farao, joka kuolee kallonpuhkaisun yhteydessä. Sinuhe syntyi tämän faraon aikana.
Inteb on entinen kuuluisa sotilas. Sinuhe halusi sotilaaksi vielä seitsenvuotiaana.
Oneh on Sinuhen opettaja.
Metufer, Sinuhen opiskelukaveri.
Thotmes on Sinuhen ystävä, taiteilija, sotilaan poika. Nousee Ekhnatonin aikana hovitaiteilijaksi, rikkoo ammonilasita taidesuuntaa vastaan. Kuolee sisällissodan aikana
Ptahor on kuninkaallinen kallonporaaja, Senmutin opiskelutoveri. 
Nefernefernefer on papitar, kurtisaani ja paha ihminen
Teje on Amenhotep III:n aviopuoliso, kuninkaallinen äiti, ei myöskään hyvä ihminen ollut linnustaja.
Baketamon on Amenhotep III:n tytär, kaunis keskeinen hahmo, rakentaa kivimajan ! Ei miellyttävä ihminen. Nimi myös muodossa Bakeaton.
Farao Ekhnaton oikea nimi Amenhotep IV, yksi päähenkilö, kaatumatautinen haaveilija, hyvää tarkoittava ihminen, jonka teot olivat lopulta pahoja.
Horemheb yksi päähenkilöistä, ylväs soturi, joka kohoaa faraoksi, karkoittaa Sinuhen Keminmaasta ja nai Baketamonin
Ekhnatonin vaimo Nefritite-vaimo on vallanhaluinen, viisi tyttölasta Meriaton,  Sekenre ...
Eje, pappi ja varsin vallanhaluinen, vetää kulisseissa naruista.
Ramose, Kuolemantalon työntekijä
Aziru, Amorin kuningas, Sinuhen ystävä, jonka hän tapasi Syyriassa
Keftiu, orja, jonka Kaptah ostaa, ja josta tulee Azirun vaimo
Burraburiash, Babylonin parraton kuningas
Minea on kreetalainen tanssijatyttö jonka kuolee labyrintissä turhaan.
Shubbiluliuna, heettiläisten kuningas
Shubaltu, heettiläinen prinssi
Merit on Krokotiilinpyrstön tarjoilija, ... keskeinen henkilö, Sinuhen lapsen äiti.
Muti, taloudenhoitaja, keittäjä
Thot on Sinuhen lapsi, Sinuhe luulee hänen olevan vain Meritin lapsi.
Pepitamon on kuninkaallinen ylipäällikkö, tämän toilailut ovat osin humoristisiakin, vaihtaa nimensä Pepiatoniksi saaden faraolta kissakuvioisen ketjun. "Pieni lihava rotukissa".
Tadukhipa on Mitannin prinsessa, Amenhotep III:n vaimo, joka synnytti luultavasti Sinuhen.
Mehunefer, vanha hovinainen, joka kertoi tarina Tadukhipasta ja Tejestä
Tut, myöhemmin Tutankhamon farao, lapsi, joka leikkii nukeilla hautajaisia. Nai lapsena faraon tyttären.
Hrihor, Ammonin pappi, salaliittolainen, joka antaa myrkkyä Sinuhelle annettavaksi eräälle, jonka pää on sekaisin.
Meti, kalanperkaaja, joka kiteyttää sisällissodan ja Atonin aikaansaannokset
Roju "Kyrmyniska", tämä ei ole vitsi vaan urhea Ghazan komentaja. Kaveri oli hieman liian virkaintoinen, ja Sinuhe pohti jo tämän kallon poraamista.
Ramses, Baketamonin ja Horemhebin esikoispoika, vallanperijä
--

Lainauksia

Sinuhessa on erilainen perusvire se on pessimismin läpeensä kostuttama ja s.402:ssa puhutaan totuudesta taas kerran. Atonin nimissä on tapettu ja tehty muutakin.
”Olet julistanut elävän totuudesta farao Ekhnaton. Siksi puhun sinulle totuudesta, vaikka ymmärrän hyvin, että sairautesi tähden hovilaisesi ja Atonin kumartajat käärivät totuuden sinulle pehmeisiin kankaisiin ja sulkevat sen nahkojen sisään. Sillä totuus on paljas veitsi ihmisen kädessä ja voi kääntyä itseään vastaan”.
Tässä puhutaan, pitäisikö Ekhnatonin kallo puhkaista. Sinuhe jopa sanoo, että "Aton on sairaan pääsi synnyttämää". Horemheb säestää kallon puhkaisun tarpeellisuutta  "voisi säästää Syyrian ja Kushin maan". 
Sekä Horemheb että Sinuhe pitävät faraota hulluna, ja Sinuhen sanoin "silloin tiesin jälleen, että hän oli hullu" s.418. Myöhemmin  Sinuhe kumoaa totuusvertauksen: "Hänen oli hyvä puhua, koska hän eli valheessa". s.541.
Tämä on keskeistä. Hulluutta on uskoa tasa-arvoon, siihen, että köyhät ja rikkaat ovat tasavertaiset. Se, että rauhalla ei saada rauhaa vaan sotaa on siis paradoksi, kuten se, että myöntymällä kiihotetaan toista sotaan. Ekhnaton ei ollut realisti vaan haihattelija. Hänen haave hyvästä, johti pahaan.

Lisäksi lohduttomuutta kuvaa s. 538 (sekä 3. että 33.painos)
”Kaiken tämän nähtyäni sanoi näet järki minulle, etteivät ihmiset suinkaan olleet veljiä keskenään, vaan ihminen oli raateleva leijona ihmiselle”. Kuvaa myös idealismin kuolemaa, Aton ei tuonut hyvää, tasa-arvo ei tehnyt kauppaansa ?

Lisäksi stressinhallinta on a ja o kuten ss. 386-387 lihavasta kissoja kasvattavasta sotapäällikkö Pepiatonista kerrotaan. 
”Tehty on kuitenkin tehty. Siksi minun on kiiruusti mentävä faraon luokse kertomaan, mitä on tapahtunut ja koetan puhua puolestanne. Samalla ehdin varmasti pistäytyä kotonani vilkaisemassa emokissaani ja vaihtamassa uudet vaatteet ylleni, sillä haju täällä on kauhea ja syöpyy ihoon asti”.
Pepiaton (Pepitamon) on kyllä varsin humoristinen henkilö, joka kissan tavoin putoaa aina jaloilleen.


Naiskuva
Sinuhe egyptiläinen kirjan naiskuva on moninainen. Kipa Sinuhen lapseton ottoäiti on hyvä perheen äiti, kuten myös Azirun vaimo Keftiu, jolla on ainakin kaksi poikaa. Merit on Krokotiilinpyrstön emäntä, ja varsin uskollinen Sinuhelle, jonka kosinnat hän torjui. Meritillä on yksi poika. Kipa, Keftiu ja Merit ovat hyviä äitihahmoja. Nefritite haluaisi faraon kanssa pojan, mutta joutuu tyytymään viiteen tyttöön, ennenkuin hakee toista isää lapselleen. Nefritite juonii Baketamonin kustannuksella, mutta ei onnistu. Teje on manipuloiva, tuhoava äiti. Hän hallitsee Ejen kanssa, ja lähettää muiden lapsia virtaan. Lapsensa Ekhnaton että Baketamon ovat kummallisia. Baketamon haluaisi naida veljensä, mutta joutuu haavessaan pettymään vielä heettiläisen prinssinkin suhteen. Baketamon synnyttää kaksi poikaa, mutta tämän jälkeen omistautuu kiven keräämiselle, eli "kivellä saa" ja niistä tulee hieno rakennus. Avioliitto Horemhebin kanssa ei ole todellakaan onnellinen, ja hänen käytöksensä on täysin holtitonta ja kateuden ja koston ohjaamaa. Minea on omistautunut koskemattomuuden jumalansa vuoksi. Hänen naiseutensa herää, mutta ei pääse kukkaan. Naisten kanssa usein iloitaan. Tällöin puhutaan lihallisesta ilosta, joka tuskin on aina naisen kannalta iloitsemista. Pahuutta edustaa Nefernefernefer, joka käyttää miehiä hyväksi, ja saa heidät toistensa kimppuun ja perikatoon. Naisiin liittyvät havainnot eivät minusta edusta reiluutta eikä realistisuutta. Edes mies ei ole niin tyhmä, mitä Neferneferneferin uhrit olivat, ja Baketamonin käytös on kuvattu liian absurdiksi.

Arvio Sinuhe egyptiläinen -kirjan merkityksestä

Sinuhe egyptiläinen on minusta Mika Waltarin (1908-1979) pääteos. Hän kirjoitti sen toisen maailmansodan jälkeen Teoksen syntymiselle on merkittävää 1920-luvulla Kuninkaiden laaksossa tehty hautalöytö, jossa Tutankhamon niminen lapsifaraon hauta löytyi koskemattomana. Kirjassa perustellaan Tutankhamonin hautaamista Kuninkaiden laaksoon, mutta vaatimattomasti. Nykytutkimusten mukaan "oikea" Tutankhamon oli kuollut noin parikymmentä vuotiaana ehkä sirppisoluanemiaan. Hän on saanut kirjallisuudessa atonilaisen leiman, eli jollakin tavalla romaanin lähtökohta on ollut todenperäinen, sillä Tutanhamonin edeltäjäkin oli pyyhitty aikakirjoista. Horemheb mainitaan artikkeleissa, ja atoninilmainen aika, sekä jälkeensä tullut Ramses. Mika Waltari kypsytteli aihetta kauan, mutta oli kirjoittanut aiheesta näytelmän Akhnaton auringosta syntynyt 1936, ja lopulta vuonna 1945 kirjoitti nopeassa tahdissa "Sinuhen". Sinuhe egyptiläisessä on nähty historiallisten tapahtumien vaikutusta ja pettymystä toisen maailmansotaan, ja teos on koettu allegoriaksi eräiden valtioiden kohtaloista. Sinuhessa on monia sotia, ja jotkut valtiot on yhdistetty toisen maailmansodassa kärsineisiin maihin. Pahiten kärsi Sinuhessa puskurivaltiot , kuvaako tämä esimerkiksi Puolaa  en tiedä. Analogista toiselle maailmansodalle on myös taistelut, muonitus, toisen veden ja hevosten heinien tuhoaminen, talven hyväksikäyttö, toisen annetaan hyökätä. 

Teoksella ei minusta ole yhtä teemaa. Valta, valtapeli, vallanhimo, sota, sodan vastaisuus, uskonto saattavat olla teemoja, mutta myös hukkaan menneet mahdollisuudet, riippuu tarkastelu näkökulmasta. 

Teoksessa voi tarkastella myös johtamista, joka liittyy valtaan ja valtapeliinkin. Ekhnatonin vallankäyttö perustuu näkyihin, uniin tasa-arvon visioon. Ekhnatonin toiminta ei perustu kuitenkaan realismiin, eikä hän ota todellisuutta huomioon, hän vetäytyy Thebasta. Eje sen sijaan toimii vallan ytimessä, ja vetelee oikeista naruista, lopulta päästen johtoon, Horemheb perustaa valtansa kovaan työntekoon, sotilaalliseen mahtiin, hän arvostaa sontakärsiään, ja tajuaa ihmisten raadollisuuden. Aziru perustaa toimintansa voimankäyttöön ja kateuden lietsomiseen. Sinuhe heiluu ja on epävarmas, hänestä ei ole johtamaan mitään.

Kirja on käännetty 40:lle eri kielelle ja sitä on myyty 30 miljonaa kappaletta. 
*****

Sinuhe egyptiläisestä on tehty Hollywoodissa elokuvaversio 1950-luvulla. Tämä värifilmi on tullut  Yle_teemalta, josta kuvatkin ja katsottavissa paloina youtubessa, sangen erityyppinen kuin kirja.
Kuvassa on Horemheb ja Baketamon sekä karkoitettava Sinuhe, kuva suurenee klikattaessa.