Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli

Astrid Lindgren: Veljeni Leijonamieli, Wsoy, suomentanut Kaarina Helakisa, kuvittanut Ilon Wikland, Bröderna Lejonhjärta, 1973, 231 sivua sisältäen mustavalkoisia kuvia, ja kansikuva on todella upea.

Jos oli kansi upea, niin tarinan alku on apea. Leijonan veljeksistä Kalle (10 v), tarinan kertoja, on kuolemansairas, ja veli Joonatan (13 v) kuolee pelastaessaan Kallea palavasta talosta. Koska isä on lähtenyt, jää äiti yksin, sitä ei ole kuitenkaan mainita tarinassa, vaan ensin Joonatan ja sitten Kalle eli Kaarle eli "Korppu" menevät rajan yli Nangijalaan, maahan, josta Joonatan on puhunut Korpulle, maahan, jossa piti olla helppoa ja kaunista. Poikien sukunimeksi tulee uudessa maassa Leinonamieli. Nangijalassa ei ole yskää, ei kipua, uima- ja ratsastustaito on tullut lahjaksi "rajalla". Mutta kun Korppu tulee Nangijalan Kirsikkalaaksoon pahan voimat huohottavat jo ihmisyhteisön niskaan. Joonatan yrittää selvittää kuka on pahan Tengilin kätyri, kyyhkyjen avulla käydään viestin vaihtoa Ruusulaakson välillä, joka on jo Tengilin vallan ikeen alla, ja myös Kirsikkalaakson marjoissa alkaa olla mädät kivet. Joonatan on vastarintaliikkeen toivo vapauttamaan vankina oleva Orvar, apuna hänellä on Kirsikkalaaksossa Sofia, ja Ruusulaaksossa Matias sekä matkalla oma veli Korppu. Tengilin miehet on kuristaneet hallitsemansa alueen muureilla, ja tummissa puvuissa uhkaavina he ottavat asukkaita orjiksi kuolemaan Tengilin prameuden takia. Seikkailu etenee valepuvuin, ja tunnelein, päin vaaroja, kohti Tengilin alueita, jossa pitää kohdata Katla, lohikäärme, ja siellä myös möyrii toinen kammottava lohikäärme Karma, tiliteon aika koittaa, ja sitä ennen on luvassa muutama osavuosikatsaus, jotka luettuaan järkevimmät pistävät satukirjan kiinni.

Korppu on tarinan minäkertoja. Näkökulma on siis pienen uppo-outoon maailmaan ihaillun isonveljen perässä tulevan lapsen. Tarina Nangijlasta olisi jännittävä mukava seikkailu ilman alun ja lopun kuolemisia, näin toteutettuna se on minusta sanomaltaan kyseenalainen synkkä satu, jossa ei ennätä ajatella ympäristön toimivuutta ja on minusta epäuskottava. Nangijala vaikuttaa painovoimaltaan, yö-päivä-suhteiltaan ja ilmastoltaan kovin maailmamme kaltaiselta. Miksi Kirsikkalaaksossa on hevosten kauroja, ja muita hyödykkeitä, mutta ei ole rahaa eikä peltoja? Miksi Ruusulaaksossa viedään taas kaikki viljellyt hyödykkeen pois? Se jäi minulle arvoitukseksi. Miksi kuolleen pitää syödä, juoda ja uudelleen kuolla, jäi minulle kokonaan avautumatta. Onko veljesten näkemä valo seuraavalla tasolla hyvää valoa vai kuolleiden hirviöiden hönkimää tulta, ja mistä kummasta keskenkasvuinen Joonatan tietää kaiken Nangijalasta, - limasta ja kaikesta. Onko vapaaehtoinen hyppy kuolemaan hyvästä? Olen pitänyt kovasti Astrid Lindgrenin tuotannosta (Peppi, Eemeli, Pikku Lotta ja Marikki), mutta tämä ei ollut suosikkini. Tässä Tengilin miehet verottavat asukkaita muistaakseni 90%:sesti ja vievät hevosia, ja köyhdyttävät kansalaisia, onko tämä ollut oma näkemys kovaan henkilökohtaiseen verotukseen, en usko, mutta materiaa tengililäiset kansalaisilta hamuavat. Äidin odotus kirjassa myös unohtuu, tai sitä ei ole lainkaan.

Mistä talot, astiat ja jousipyssyt ovat ilmestyneet Ruusulaaksoon, tuskin aprikoittaa lapsia. Sen sijaan kuoleman mysteeri, Nangijalan ankeneva todellisuus, ja Leijonamielten lopulliset johtopäätökset voivat pyöriä pitkäänkin ajatusten tai painajaisten käyttövoimana. Vanhemmille suositan pientä harkintaa ja ennakkolukua, ennen kuin teoksen valitsee iltasatukirjaksi. Kuuluuko satumaailmassa olla kuolemantuomio, ja lohikäärmeen tuli halvaannuttaa. Lasta ei ehkä kauheasti ilahduta luulla tai kuulla, että kuoleman jälkeen voi joutua maahan, jossa joutuu Tengilin ikeen alle, tai Katlan kidan polttavien lieskojen halvaannuttamaksi.

***
Villasukka kirjahyllyssä bloggaa loistavasti, mutta ei ole teokselle nuiva täällä.
Onko teos mielestäsi lasten iltasatukirja, itselukuopas vai Lindgrenin tuotannon tummempi raita?
***
Kirjoja, jossa ylitetään kuoleman raja tai päästään uuteen ulottuvuuteen on muitakin:
Narnian viimeinen taistelu, jossa Lucy, Edmund, Susan ja Peter kuolevat Englannissa junaonnettomuudessa, ja päätyvät Narniaan, missä on aiempien kirjojen kuolleita sankareita, tai Susan ei päädy Narniaan, hän ei enää usko ja on turhamainen. Kirjan lopussa (Narniaan) uskovat pääsevät Aslanin todelliseen Narniaan. Tässä myöskään vanhempien näkökulmaa ei ole.
Lokki Joonatan, jossa lokki pääsee uusille tasoille.
Harry Potterit, jossa Kalkaros, Dumbledore ja muut ovat rajan toisella puolen, mutta Voldemort haluaa roikkua tällä puolen, kuten eräät haamutkin. Pahan kätyreillä on omat merkkinsä, kuten tässäkin Katlan merkki.
Seita Vuorelan Karikko on myös joiltain osin hyvin samanlainen, siinä on ylitetty kuoleman raja, ja ollaan hiekkarannalla. Rajan ylitystä ei kuitenkaan kerrota, kuten tässä