Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi

Johanna Sinisalo: Ennen päivänlaskua ei voi, Tammi, 2000, minulla on 7.pokkaripainos

Juoni on lyhykäisyydessään seuraava. Päähenkilö mainosvalokuvaaja Mikael Hartikainen (33 vuotta) eli ”Enkeli” löytää ravintolaillan jälkeen peikon kerrostalon pihalta Tampereelta vuonna 2000. Hän vie sen kotiinsa ja hoitaa sen kuntoon ja ”kiintyy” siihen. Mikaelin lähipiirissä on miehiä, ja samassa rappukäytävässä asuu filippiiniläinen ”postikuvastovaimo” Palomita sovinistimiehensä Pentin kanssa. Mikael salaa peikkolöydön läheisiltään: Martesilta mainosmieheltä, Hämäläiseltä eli Spiderman -nimiseltä eläinlääkärimieheltä, ja Eckeltä, jonka kanssa hän on muuten vain tekemisissä.

Juoni kehittyy hiljalleen räjähdyspisteeseen, jossa tapahtuu ”ratkaisuja”.

Johanna Sinisalon kerronta on tiivistä, ja hänellä on hyvin miesmäinen ote, jotenkin tulee ajoittain mieleen Hotakaisen Juoksuhaudantie, joka on tämän jälkeen kirjoitettu. Juoksuhaudantie sai Finlandiapalkinnon vuonna 2002, tämä kirja pokkasi palkinnon vuonna 2000.

Kuvaus päähenkilön ja Palomitan osalla on mainiota ja välin hyvin maanista. Teoksen luvut ovat lyhyitä, mutta siihen on ujutettu muuta materiaalia, Eino Leinon runo  Pimeän peikko sivulle 139, ja se on ”oikea”, samoin kun Juhanin toteamus peikoista sivulla 252 Seitsemästä veljeksestä. Sen sijaan sivun 101 lainaus teoksesta Varastettu isoäiti ja muita kaupunkilegendoja, toim. Leea Virtanen, 1987, luultavasti on ”kaupunkilegendaa”, sillä kyseistä teosta ei ole vaan sen nimi on Leea Virtasen Varastettu isoäiti, kaupungin kansantarinoita, Tammi 1988. Näissä kirjallisuusviitteissä annetaan ymmärtää peikkojen olevan totta.

Kirja on hyvä, loistavasti kirjoitettu, juoni etenee hyvin, en vain erityisemmin tykännyt teoksesta. En pidä tämänkaltaisen fiktion sekoittamisesta faktaan, minun makuuni joidenkin asioiden kuvaaminen meni liian pitkälle. Onneksi osa taas juuri pitää näistä elementeistä.

Se, mistä erityisesti pidin oli Palomitan tarina. Ankea kohtalo, katalogivaimoksi Suomeen, jossa mies kaltoin kohtelee. Sovinistimiehen rinnastaminen Mikaeliin, kaveriin, joka ei ole sovinisti, eikä hetero, on minusta osuvaa, Palomita selvästi ihastuu Mikaeliin, joka tarvitsee monesti apua peikkoa hoitaessaan. Palomitan tarina jää kesken, tai varmasti hän jumiutui nyrkin ja pyykkikorin väliin.Asian voisi ilmaista vielä vulgaarimmin.

Teos on helppolukuinen ja lyhyt. 268 sivun mittaan kuuluu väliotsakkeita viisi (otettu laulusta Päivänsäde ja Menninkäinen?) ja monet sivut ovat vajaita.

Eräs lainaus, joka pisti silmään, itse laitan teehen ”keltaista hunajaa”

”Uni on kaivo, josta kiipeän kuplana. Vesi on mustaa hunajaa”. s.27. Tämä olkoon ainoa lainaus, mutta tämä on runollista!

***

Tästä on blogattu näin ahkerasti (enemmänkin löytyy) mukavia bloggauksia on seuraavat:

Anni on osallistunut lukupiiritoimintaan ja blogannut teoksesta  näin

Hän moittii kantta, joka oli eri kuin tämän teoksen.

Satu bloggasi mainiten teoksen tarkastelevan valtasuhteita noin

Sanna/luettua lukupiireili myöskin ja tykkäsi ja bloggasi täten

Valkoinen kirahvi toteaa teoksen myöskin esikoisteokseksi.

Jaakko pohtii väliotsikoiden teemoja blogissaan Kirjantila näinkin

Jori kaiken voi lukea blogissaan pohtii myös valtasuhteita ja luonnon ja ihmisen välisiä suhteita noinkin