Franz Kafka: Oikeusjuttu

Franz Kafka Oikeusjuttu on kesken jäänyt romaani, ja se ilmestyi vuosi Kafkan kuoleman jälkeen vuonna 1925, tämän version kirjasta oli suomentanut Aarno Peromies, Seven-pokkari 214 sivua. Kirja, poistettujen kohtausten kanssa on 244 sivua.

Teoksen sivut ovat täynnä tekstiä ja sitä on hankala lukea, koska logiikkaa ei kaikissa luvuissa ole, alussa ja lopussa on painajaisunenomaisia absurdeja kohtauksia.

Juonipaljastuksia (älä lue)
Teos on klassikko ja klassikkomaine tulee kasvottomasta koneistosta, joka astuu Josef K:n elämään ja asuntoon. Teos alkaa "Joku oli varmaan panetellut Josef K:tä, sillä eräänä aamuna hänet pidätettiin ilman, että hän olisi tehnyt mitään pahaa ". Vaikka mitään syytteitä ei lueta, niin teos päättyy  Josef K:n teloitukseen "...toisen herran kädet tarttuivat kurkkuun, kun toinen työnsi veitsen syvälle hänen sydämeensä". Kaiken toiminnan syy on jonkun panettelut Josef K:sta.

Teoksen lukemisen jälkeen minulle selvisi, että Oikeusjuttu on osin yksipuolisesti siteerattu. Vaikka K. pidätetään, hän saa asua kotona ja käydä töissä pankissa prokuristina. Itse oikeusistuntoja taisi teoksessa olla yksi, mutta asianajajia käsitellään teoksen puolivälin jälkeen paljonkin.

Tätä kirjaa ei pysty avaamaan lyhyessä bloggauksessa. Josef K. on alun pidätyksen jälkeen enemmän kummissaan ja vihainen kuin vielä peloissaan.  Josef K. kuuluu keskiluokkaan ja on pankissa esimiehenä. 

Teemoja ovat ulkopuolisuus, byrokratia ja totalitarismi, sillä Josef K. voidaan pidättää ilman mitään syytettä, systeemin vika ei ole oikeusistuimissa, vaikka kirjassa oikeusistuimia lienee useita hierarkioita, vaan järjestelmä on väärin rakennettu. Länsimainen oikeuskäsitys perustuu lainsäädäntövallan, toimeenpanovallan ja tuomiovallan hajautukseen, jossa tuomiovalta on riippumattomilla tuomioistuimilla. Kukin kolmesta vallasta on riippumaton toisistaan. Oikeudenkäyntien pitäisi olla julkisia, todistustaakka on tuomioistuimella, teosta, joka ei ole lainsäädännön mukaan laiton, ei voi saada tuomiota. Samaa juttua ei voida kaivaa naftaliinista uudelleen, lievimmissä rikoksissa on tietyt määräajat, jolloin rikos vanhenee. Kafkalla istunnot ja syyte ovat salaisia, mitään järjellistä systeemiä ei ole. Ei voi puolustautua, jos ei tiedä mistä syytetään ja mitä todisteita sinua vastaan on.

Josef K. kokee yhä enemmän vierautta ja eristäytymistä.

Lisäksi puhutaan lahjonnasta ja "seksistä", mitä kuvaa rakastajattert ja alastomuus. 

Teoksessa alkaa esiintyä vihjailua lahjonnasta, kuten

s. 53  jutun käsittelyä jatketaan näennäisesti jonkin suuremman lahjuksen toivossa, aivan turhaa kylläkin, sillä minä en lahjo ketään

s.59 ehkäpä virkailijakunta haali sen taskuihinsa ... ... hänellä (K) ei ollut sivuansioita lahjonnan  ... avulla

s.68-69 ei ...varoja  ...myös jotkut asiakkaat osallistuivat siihen

s.81 Kuinka huonosti meille maksetaan... rikastua  ... pelkällä työllä se ei onnistu

s.84 olisi saanut lahjussumman vielä hiukan korkeammaksi

Teoksessa (julkaistu 1925) on myös aika rohkeaa vihjailua K:n ja muiden rakastajattarista, kurituksesta siivouskopissa alastomana, kummallisista kirjoista, eräästä Elsasta ...

s.51 aukaisi ... kirjan, näkyviin tuli säädytön kuva ...mies ja nainen istuivat alastomina leposohvalla

s 102 K .. kiersi käsivarret Lenin ympärille ja veti itseään vastaan

s. 105 puri ja suuteli kaulaa

Sitten joitain kyynisiä heittoja

s.112 salainen oikeudenkäynti vierii itsellään

s.115 Virkamiehet lapsen kaltaisia

s.117 oltaisiin jo paljon pidemmällä, jos K. olisi ajoissa kääntynyt asianajajan puoleen.

Suositan teoksen lukemista sen klassikkomaineen vuoksi. Teos on keskeneräinen ja osin sekava, mutta on siinä minusta oma hohtonsa.

***

Yle Teema näytti kirjasta vuoden 1962 mustavalkoisen filmatisoinnin, jossa Joseph K:ta näytteli Anthony Perkins, Psyko-mies, ja Orson Welles oli asianajaja ja ohjaaja. Loppu päättyi dynamiitti-nipun paukahdukseen, kuka paukahti jäi hieman epäselväksi, kirjassa Josef K. kuolee tai teloitetaan. Ahdistava filmi, eikä kirjakaan ole kepeä.