Henning Mankellin Panokset



Kansi punasävytteinen, liittynee teemaan, ei minusta houkutteleva kansi


Panokset on Henning Mankellin esikoisteos vuodelta 1973. Teoksen uusintapainoksen alussa on kirjailijan saatesanat, jossa hän uudistaa teesinsä. Ruotsissa on olemassa gettoja ja tarpeellisten ja tarpeettomien ihmisten raja on olemassa. Tämä on sitä samaa pohdiskelua, jota romaanihahmo Kurt Wallander pohtii Mankellin muissa kirjoissa.

Teos Panokset  itsessään on helppolukuinen noin 271 sivun mitallaan. Noin on siksi, että välillä on tyhjiä sivuja. Teoksen kerronta vaihtaa jatkuvasti aikatasoa päähenkilö Oskar Johanssonin (synt. 1888) elämän vaiheisiin, joista dramaattisin on dynamiitin räjähtäminen käteen 1911. Oskarin elämä sammui vasta vuonna 1969, jolloin 58 vuotta jää elämistä yksikätisenä, yksisilmäisenä ja kaksisormisena.

Oskar Johansson on sosialisti ja sosiaalidemokraatti, tai oli, mutta panostaja hän oli koko työuransa. Hän pettyy aatteen muuttumista ja jäsenkirjavirkailijoihin. Luultavasti tämä on teoksen ydinsanoma, jonka 1973 Henning Mankell on halunnut sanoa, mutta tämä tulee erittäin huonosti läpi. Se johtuu ehkä siitä, että Suomessa arvostamme ruotsalaista yhteiskuntaa, mutta minusta Mankellin rappion argumentointi on silti hataralla pohjalla. Demarit eivät aiheuttaneet 1920-luvun lopun lamaa, 1930-luvun työttömyyttä, eivätkä ruotsalaiset 1956 Unkarissa ja 1968 Tsekkoslovakiassa olleet osapuolia. Johanssonin turhautumiseen ei minusta annettu muuta syytä kuin ohi mennen mainittu häätö uudisrakkenuksen tieltä, joka kovia kokeneelle miehelle tuskin olisi ollut edes se viimeinen pisara.

Sen sijaan rampautuneen työläisen vanhentumista Mankell on käsitellyt minusta osuvasti ja aidosti. Teoksen kerrontatapa on ajassa pomppivaa spiraalia, jossa samat faktat toistuvat liian monta kertaa. Ympäristön kuvaus tuntuu joskus hieman väkisin keksityltä. Mitä lähemmäs kirjoitushetkeä tullaan sen autenttisemmalta kerronta vaikuttaa.
Mikä Oskarin pelasti? No lääkärit, mutta sosiaalisesti mukava vaimo Elviira. Lapset saatiin ja he herroituivat, ja Oskar kalastelee loput vuodet leskenä varsin yksinäisenä ...

Enempää en kerro juonesta, mutta minulla tuli vanhuuden kuvauksesta mieleen UP:n Carl Fredriksson, joka saa myös häädön, mutta ei suostu pukumiesten marionetiksi.

Mankellin esikoisromaani Panokset on miltei vuosisadan mittainen työläisen kuvaus, joka tarkastelee yksilön elämää kertojan silmin, takakansitekstin sfäärejä ei saavuteta, mutta minusta onnistunut avaus maestrolta.

--
Kirjan ostin Suomalaisesta Kirjakaupasta, ja luin sen linja-automatkalla, eli teos oli nopealukuinen.

Tuotantoa

Mankell Henning: Panokset

Mankell Henning: Kasvoton kuolema
Mankell Henning: Riian verikoirat
Mankell Henning: Valkoinen naarasleijona
Mankell Henninga: Hymyilevä mies
Mankell Henning: Väärillä jäljillä
Mankell Henning: Viides nainen
Mankell Hennung: Askeleen jäljessä
Mankell Henning: Palomuuri
Mankell Henning: Ennen routaa
Mankell Henning: Rauhaton mies
Mankell Henning: Tanssinopettajan paluu

Mankell Henning: Leopardin silmä

Mankell Henning: Comedia Infantil