Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki

Kalle Päätalo: Hyvästi, Iijoki, Juuret Iijoen törmässä (1995), Gummerus, sivumäärä 700. Valokuva paperikannesta

Kalle Päätalon (11.11.1919 -20.11.2000) teos Hyvästi Iijoki yllätti minut täydellisesti, koska Kalle onkin rakennusmestarina Tampereella, kaukana kotiseudusta Iijoen varrelta Taivalkoskelta.

Teos kuuluu kuitenkin Päätalon Iijokisarjaan, jonka  (toiseksi) viimeinen teos tämä on, ja kertoo ajasta, kun Kalle oli vielä rakennuksilla töissä, Iijokisarja kertoo Kallen elämän vaiheista, ja niin tässäkin, mutta ainakin ex-vaimon nimi oli hieman muutettu. Vaikka Tampeella aseutaan, käydään siellä pohjoisempanakin. Tässä Kalle kirjoittaa esikoisteostaan Ihmisiä telineillä, joka julkaistiin 1958, joten tapahtuma-aika on 1950-luvun puolivälin Suomi ja Tampere.

Päätalon tyyli on avointa ja rehellistä, mutta verkkaista, kuin rakennustyömaan montun käsin kaivuu, mutta minä pidin. Montun kaivuutakin on perin juurin selitetty, samoin kuin rakennuspiirustusten tekoa, muurausta isolla työmaalla ja rintamamiestalon rakentamistakin ja on sitä ryypiskelyäkin ja äijien juttuja.

Luulen päätalojen olevan tietyn miesikäluokan kirjoja, joita luetaan ja joita rakastetaan. Kalle Päätalon käsissä kirjoituskone oli kelpo kerrontaväline, josta minäkerrontaa, dialogia ja murrepuhetta myllytetään. Kerronnassa  samat asiat tuntuvan toistuvan hieman muuntuen, mutta käsittelyssä on nykyhetken (1955) lisäksi ollut myös talvisota, haavoittuminen, itsemurhayritys, suoron sanelemat syrjähypyt, viinan otot, erittäin rehellisiä tilityksiä kaikki: kunnia ja häpeä ovat läsnä. Kerronnalla tavoitellaan realismia kyllä avioerosta ja ruokkoolapsesta moneen kertaan puhutaan, hyvä jos tämä kirja nostaa miehillekin tavan puhua avioerostaan, syrjähypyistään, kiinnelainan irtisanomisesta ja sedän karhukirjeistä. Epäonnistumisten, lainojen erääntymisen, vaimon pettämisen, rakennustyömaan arjen lisäksi käsitellään esikoisromaanin synnytystuskia.Onpa kuvailtu seminaaria, jossa on Paavo Rintala lukee romaaniaan Pojat, runoilija Tuomas Anhava ja tuleva Finlandiavoittaja Antti Hyry (s.1931) myös mainitaan.

Hyvästi Iijoki  -teoksen alussa pitkäperjantai oli pitkän pitkä myös Kallelle, kun ex-vaimon Lainan Moilasveikko-kuvio valkeni. Sitten keskustellaan Juoksuhaudantien pääkohteesta: rintamamiestontin ja talon jakamisesta Lainan ex-vaimon kanssa ja autetaan kaveria Kirvestielle omaa rintamamiestaloa rakentamaan. Tarinan sanojen soljunnassa selviää pankkien lainaneuvottelut, kihlajaiset, ja kaikki arkipäiväiset askareet avoimesti kerrottuna, joka siskolle selittäen. Kallen leipätyötä rakennusmestarina oloa Tampereella selvitellään, ja Kalle-setä vierailee ja käy rii'uulla ja muistaa velkaansa periä. Suvun "pää"-Kalle kihlautuu, ja avioituu, ja vielä sitä esikoisromaania kirjoitetaan ja kustantajille lähetetään, ja Gummerushan sen julkaisi. 

Hyvästi Iijoki  -teos oli lukemisen arvoinen. Sillä on paikkansa miehisessä suomalaisessa perinnekerronnassa. Sanat soljuvat selkeinä kuin kirvesmiehen vuolemat lastut, kertomus on looginen kuin rakennusmestarin suunnitelmat, ja henkilökirjo on laaja. Minä pidin kirjasta, se eroaa mistään aiemmin lukemastani. Joku voi sanoa, että kirja on tylsä, mutta minusta elämä realistisena kuvauksena on kiinnostava. Tamperelaiselle se on myös osa kaupungin rakennushistoriaa. Monessa romaanissa tapahtuu liikaa hyvässä ja pahassa, tässä tapahtui riittävästi, mutta ei mitään elämää enempää.

Tiedättejö mikä oli Kallen ja Leenan ensimmäinen  ostos kotiin.
Se oli Mehu-Maija!

Lainauksia
Kallen kuvausta setä-Kallen kukkarosta s.110 : "Setä oli hankkinut lompakon talvisodan alla myytyään ensimmäisen kerran metsää. Siksi lompakko on jo taitteistaan kulunut mutta sisältä pullea kuin kutupaikalle kiirehtivä säynävä". Tapaus on merkittävä, koska "vauraudestaan" huolimatta setä perii lainansa kaimaltaan, samalla hetkellä kun pankki irtisanoo kiinnelainan, ja osituksia pitäisi maksaa.

Ja kirjassa on murteista puhekieltäkin kuten Kallen ja Lainan dialogissa sivulla.73
-En pysty sinnua syyttämään laiskuuvesta ja tämä talo tehtiin yhessä. Mutta kait tässä minä jo rakennusalan ammattimiehenä rääkkäsin enemmän ruummistani
-Mää pysty todistaan, että sää lupasit tän talon minulle palkkioksi lurjusteluistais ...

*****
Luulin, että Hyvästi Iijoki olisi ollut kuin Lauri Hihnavaaran teos Vesittäjät. Siinä tarkastellaan Lapin tekoallasratkaisujen käytäntöä. Hurjaa oli esimerkiksi kuvaus siitä, kun ihmiset muuttivat pois, kun talot lunastettiin, ja sitten autiotaloihin muutettiin ja vietettiin aikaa kuin viimeistä päivää. Teoksia en lähde vertailemaan ajattelin asian anekdoottina mainita.