Sivut

torstai 14. heinäkuuta 2011

Louisa M. Alcott: Pikku naisia, WSOY, 1973


Kirjan kannen kuva, siirsin kirjan nimen alareunasta
Louisa M. Alcott: Pikku naisia, WSOY, 1973

Louisa M Alcottin teos Pikku naisia on takakannen tekstin mukaan kuolemattomia tyttökirjoja. Teos kertoo ajasta, jolloin Marchin perhe elää köyhyyden kurimuksessa naisten kesken, isä on USA:n sisällissodassa Pohjoisen puolesta taistelemassa. Sijoitan siis teoksen 1860-luvun alkuun. Tapahtumat kattavat yhden vuoden joulusta jouluun, jonka aikana koetaan köyhyyttä, annetaan ja saadaan apua, osallistutaan seurapiireihin, varsinkin Amy käy koulua ja joutuu koulukiusauksen kohteeksi, luistellaan heikoilla jäillä ja sairastellaan ja lopulta vanhin tytöistä eli Meg avioituu. Luettuani vaimoni omistaman kirjan, voin todeta sen olevan loistava tyttökirja, ja myös kuolematon teos, jonka kuuluisi olla edelleen koulujen lukuohjelmassa.
Tähän kirjaan on Alcott kirjoittanut kolme jatko-osaa, joista olen blogannut eli Viimevuotiset ystävämme, Pikku miehiä, ja Plumfieldin pojat.

Kirja alkaa napakasti, heti kerrotaan tytöt ja heidän ominaisuutensa.
"Christmas won't be Christmas without any presents," grumbled Jo, lying on the rug.
"It's so dreadful to be poor!" sighed Meg, looking down at her old dress.
"I don't think it's fair for some girls to have plenty of pretty things, and other girls nothing at all," added little Amy, with an injured sniff.
"We've got Father and Mother, and each other," said Beth contentedly from her corner.

Jo on minusta päähahmo reipas tyttö, hänen sisaruksiaan ovat hieman pedantti Meg, joka on vanhin ja ujo Beth ja kuopus pippurinen ja vaalea Amy. Luulin, että kirja on siirappia ja kasvatusohjeita, mutta minusta teos on muutakin, siinä on enemmän elämänmakua kuin pelkässä kasvatusoppaassa. Esimerkiksi Amy osoitti todellista ilkeyttä polttamalla Jon kirjan, oli kirjassa vakavaa sairautta ja haavoittumista ja eriarvoisuuden kuvausta.

Alcotin maailma on selkeä ja ehyt. On tytöt ja tyttöjen maailma. Naapurissa asuu vain kaksilahkeisia, vanha herrasmies, ja nuori herrasmies Laurie, joka on kertomuksen orpo hyvis, joka on välillä vähän tuhmiskin. Pieni muistutus Alcotille, pojat eivät ole näin kilttejä ja huomaavaisia kuin Laurie. Alcott omaa varsin voimakkaita mielipiteitä myös englantilaisista, joka selviää krokettiottelun kuvauksessa, missä Fred huijaa, ja joutuu sen tunnustamaan.
Kirjan teemana on paljon raha, sen puute, käytöstavat ja Korkeamman kunnioitus ja ohjaus, mutta myös kasvatus. Tärkeä on myös, että rakkaus on parempaa kuin rikkaus. Alcott antaa tyttöjen langeta väärään käytökseen kerta toisensa jälkeen, ja he oppivat virheistään kantapään kautta. (Velttoilu -> Vitsaus -> Viisastuminen). Tämä teema toistuu monesti ja koko ajan. Kasvatetaan, annetaan yrittää ja erehtyä, ja sitten opitaan. Alkaen luisteluonnettomuudesta, shampajan juonnnista kureliiveissä ... Äiti lopuksi sitten kertoo ja ymmärtää. Minusta äidin neuvot ovat hyviä, paitsi en ole samaa mieltä oman vihan, suuttumuksen ja muiden voimakkaiden tunteiden patoamisesta. Ei minusta ole tervettä padota tunteitaan, ei niitä tietenkään kannata purkaa väärinkään. Ulkokultaisuuttakin arvostellaan, ja korostetaan rakkautta ennen rikkautta … Korkeamman kunnioitus tapahtuu jokseenkin ilman kirkossa käynnin kuvailua!

Ohje juoruihinkin loistava. "Ole viisas, älä toista typerää juttua", joka tässä tapauksessa oli ilkeä juoru tai arvelu.

Tytöt ovat mukavia, itse asettaisin heidät järjestykseen Jo, Beth ja Amy ja lopuksi kontrollifriikki Meg. Tyttöjen maailma on minulle osin outo, en ymmärtänyt tätä pukujuttua, mikä oli musliini tai karttuuni -kangas? Kangas kuin kangas, tässä komppaan Alcottia, joka vielä sivaltaa Jo:n kaupunkireissun kuvailussa. "Hän huomasi, että hienoilla vaatteilla on oma viehätysvoimansa, joka tehoaa erääseen ihmisluokkaan ja takaa heidän kunnioituksensa". Myöhemmin Lauriekin ”haukkuu” Jon hepenet! (olen itse samaa mieltä kuin teos, mutta en seuraavasta). Laurien (siis poika) tarvitsee vapautta, eikö tyttö siis tarvitse vapautta. Tytöillä oli "lepää ja leiki" kokeilu, joka päättyi velttouteen ja Lauriella oli sentään kuusi palvelijaa.
Kirja alku oli jo aika opettavainen jouluvellit viedään köyhälle s.20 "astuvat köyhän viheliäiseen huoneeseen särkyneet ikkunat" ...tässä vaiheessa ajattelin, että laittakaa pahvit ikkunoihin, mutta laittoivatkin kankaat ja naapurista tulee sitten kiitokseksi tästä uroteosta jouluateriat ja Uuden Vuoden kutsut. Kirjan kuluessa uhrataan koulunkäynti, letit ja monta muuta omien läheisten ja periaatteiden vuoksi. Pickwick kerho lienee Dickensin peruja ja heidän lehti oli oikein mukavaa luettavaa.
Kerronnassa välillä kaikkitietävää, välillä minä, välillä me, esimerkiksi:
Emme huoli kuvailla, mitä tämän jälkeen tapahtui” tai ”Jätän lukijan arvattavaksi

s.30 on hyvä kuvaus Uuden Vuoden kutsuista. Käherryshän meni pilalle, Jon puku on palanut, Meg tanssii liian pienillä kengillä ja nyrjäyttää nilkkansa.

Meg on kotiopettaja ja  Jo on seuraneiti, annetaan kuitenkin  työnantajasta jokseenkin huono kuva. Tytöillä on koulussa kiellettyjä karkkeja, Amy kärytetään, opettaja lyö, äiti ottaa pois koulusta. Jo kieltää Laurielta Nedin seuran. Nämä kaikki ovat minusta voimakkaita kannanottoja

Parhaita kohtia on Bethin käytös.
s 70 Beth kiittää pianosta. ”sillä rakkaus karkoittaa pelon ja kiitollisuus voittaa ylpeyden

Draaman luonti on loistavaa, kirjan henkilö luulee kuumekuolemaa, todellisuudessa ei ole kuumekuolemaa. Eräs päätös on EI, mutta kun täti March aikansa säätää, EI muuttuu KYLLÄksi

Hieman yksioikoinen kirja, mutta erittäin hyvä :)

--
Lopuksi pienehkö käännöskukkanen

"Don't mean to have any. It's fun to watch other people philander, but I should feel like a fool doing it myself," said Jo, looking alarmed at the thought.

s244:lle Tyyni Haapasen käännös—Kiitoksia vain ei tarvita. On vitsikästä katsella toisten ihmisten rakastelua, mutta olisin hullu, jos itse rupeaisin, sanoi Jo hätääntyneenä jo pelkästä ajatuksesta,   

En itse asiassa osaa itsekään kääntää, mutta Jon tuntien puhuttaneen ehkä vain kuhertelusta.

***
Tästä on tehty 1994 filmi Pikku Naisia, jossa Jo:ta esittää itse Winona Ryder, legendaarinen Susan Sarandon on äitinä ja filmi on varsin kirjan mukainen, mutta kattaa miltei pari tuntisena myös kakkoskirjan viime vuotiset ystävämme, missä professori Bhaeria esittää Gabriel Byrne, joka esiintyi sarjassa Terapiassa Paul Weston-nimisenä

2 kommenttia:

  1. Hei Jokke

    Tulin tänne Katjan blogista, kun näin linkin, että olet kirjoittanut Pikku naisista. Aivan mahtavaa, että sain lukea miesnäkökulman kirjaan! Miehet tai pojat eivät juurikaan tunnusta lukevansa tyttökirjoja. Suosittelisin sinua lukemaan Pikku naisten jatko-osista Pikku miehiä ja Plumfiedin pojat. Olisi hienoa kuulla arvioitasi niistä ja Alcottin kasvatusnäkemyksistä!

    Niinpä niin, maailma ei ole kovinkaan paljon muuttunut yli 100 vuodessa. Tyttöjä kasvatetaan edelleenkin patoamaan tunteitansa ja olemaan kilttejä, ei saa rähistä :)

    VastaaPoista
  2. Kodissani on Pikku miehiä kirja, voin sen joskus lukea ja arvioida. Lupaan tehdä sen tammikuussa 2012 :)

    Blogistani löytyy myös Anna kirjan ja Tuulen viemää arvioinnit. Löytänet ne google haulla Jokken kirjanurkka Anna (Vihervaara)
    Jokken kirjanurkka ja Tuulen viemää.

    En ole tyttökirjoijen asiantuntija, mutta kaikki nämä kolme ovat minusta loistavia teoksia. Kympin arvoisia :)

    VastaaPoista