sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Arto Paasilinna: Ulvova mylläri


Arto Paasilinna: Ulvova mylläri, WSOY best seller 1990, ensimmäinen painos ilmestynyt 1981, sivumäärä 236, kaksi osaa Hullun mylly ja Erakkojahti.

Kemijokivarteen tulee etelästä pitkänhuiskea Gunnar Huttunen ja kunnostaa vanhan Suukosken myllyn ja laittaat rattaat pyörimään. Huttunen matkii kyläläisiä hieman, enemmän eläimiä ja ulvoo. Hän on erakkona työteliäs, mutta masennukseen taipuvainen.
Varsin pian Huttusen jääpatojen räjäytykset ja oudot tavat kirvoittavat huhumyllyä. Kyläläisistä Huttuseen suhtautuu myönteisesti vain kerhoneuvoja Sanelma Käyrämö. Metsästysintoinen karhuntaljaa pureksiva lääkäri Ervinen, lautakunnasta Viittavaara, kauppias Tervola moittivat Huttusta ja varoittavat yhteiskunnan rajoista. Sattumusten summana mylläri jauhaa pirtun päälle lääkärin määräämiä pillereitä, ja saa sellaiset hepulit, että Huttunen laitetaan ensin rautoihin, sitten lataamoon.

Lataamossa epäillään diagnoosiksi sotapsykoosia. Huttunen ystävystyy erään Happosen kanssa, joka on hommannut sairaalan avaimet yöllisiä reissujaan varten. Happosella on Oulussa oma vuokrakasarmi, minne on majoittanut vuokralaisia, myös naisia. Huttunen lähtee lataamosta, mutta ei jää vuokrataloon vaan palaa kotikonnuilleen. Pian Huttusen karkaus ja paikkakunnalle tulo havaitaan.

Yhteisö ajaa toisessa osassa Huttusta yhä ahtaammalle takavarikoiden myllyn kunnalle, hävittäen Huttusen metsäleirit ja estäen häneltä pankkitilin käytön. Huttusta ahdistaa (kasvattaa) miltei koko kylä, poikkeuksen tekevät Sanelma Käyrämö ja pontikkaa keittelevä postinkantaja Piittisjärvi.

Arto Paasilinnan Ulvova mylläri on paasilinnamaisella huumorilla höystetty kirja, jonka sanoma myös saa ajattelemaan suvaitsevaisuutemme rajoja. Kirjassa on paljon paasilinnamaisia maneereja. Huttusta ahdistellaan lopussa kylän, nimismiehen, poliisien ja sotaväen voimin, Huttunen jää kiinni, mutta ... tarinassa on samoja teemoja kuin Paasilinnan Jäniksen vuodessa eli yhteiskunnan sietokyky erilaisuutta kohtaan, pikkumaisuus, vapauden käsite sekä irtiotto.

****
Arto Paasilinna, joka on syntynyt Kittilässä 1942, on tuottelias kirjailija. Ulvova mylläri on filmattu vuonna 1982, pääosissa Vesa-Matti Loiri ja Eija Ahvo, ohjaajana Jaakko Pakkasvirta. Jäniksen vuosi -kirjan on siirtänyt valkokankaalle Risto Jarva vuonna 1977, päähenkilö Vatasta esittää Antti Litja.
*****

7 kommenttia:

  1. Hyvä kirja, Paasilinnan perinteisiä huumorikeinoja löytyy mutta tarinakin on ehyt ja syvyyttä ja pohdittavaa löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ja Arto Paasilinna osaa pitää kirjan tiiviissä paketissa.

      Poista
  2. Minusta tämä on Paasilinnaa paremmasta päästä; maneerista kyllä mutta kaikin puolin toimivaa.

    VastaaPoista
  3. Luin Paasilinnoja joskus nuorempana enemmän ja pidin niistä tuolloin. Olisipa jännä kokeilla uudestaan. Kiitos muistutuksesta!

    VastaaPoista
  4. Paasilinnan varhaiset teokset ovat loistavia, tämäkin kuuluu eittämättä niihin... Vuosien vieriessä mies alkoi minun mielestäni toistaa itseään, kirjoja syntyi vähän niinkuin liukuhihnalta.
    Ulvova mylläri oli ja on ihana, niin kirjana kuin elokuvanakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti näin sekä Jäniksen vuosi että Ulvova mylläri olivat hyviä kirjoja.

      Poista