Narkissoksen n**k*ri, kirjan nimenä pelotti minua, mutta kirjassa on käytetty aikakaudelle vakiintunutta kieltä ja käytän jäljempänä nimeä Meriromaani.
Meriromaanissa on kyse Narkissos -purjelaivan matkasta, jossa päätapahtuma on mustan merimiehen menehtyminen. Olen siirtänyt bloggauksen julkaisuajankohtaa aina eteenpäin, mutta julkaisen sen nyt, vaikka jo pelkän kirjan nimikin kertoo vanhan ajan asenteista. Jokainen voi alla olevasta päätellä, onko kirja rasistinen vai kuvaako se rasismia, muttei hyväksy sitä. Suomessa ei ole sijaa N-sanalle, mutta voidaan keskustella, pitääkö kirjat, joissa on n-sana, hävittää.
Narkissos-laiva lähtee Bombaysta. Kapteeni Allistounin perämies on Baker, laivan seniori on kuusikymppinen kirjoja lukeva Singleton, joka pestautui merille 12-vuotiaana, ja on ollut merillä 45 vuotta. Miehistöön kuuluu 26 miestä nilkuttava Knowles, laiska Belfast, Charley, kelju Donkin, venäläinen Wamibo (kukaan ei tiedä tai osaa sanoa hänen nimeään), kaksi norjalaista, kokki Podmore, Davies, Craig, ja Campbell, miehistöön kuuluu 26 miestä. Laivalla on iloinen ja hyvä tunnelma.
Viimeiseksi laivalle pestautuu pitkä musta mies laivaan. Mies esittäytyy James Waitiksi. Hän majoittuu miehistötiloihin ja yskii voimakkaasti. Pian hän alkaa vaatia erityiskohtelua, koska on kuoleva mies. Merimiehet palvelevat taikauskoisuuttaan miestä, kunnes kokenut ja hiljainen Singleton kysyy häneltä, aikooko hän kuolla, ja kertoo kaikkien kuolevan. Miehistö herää, ja Waitille tehdään oma sairastupa. Tunnelma palaa ennalleen matka etenee, ja tunnelma normalisoituu. James Wait vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti miehistön mielialaan:
Tämä valkoiseksi sivelty pienoismaja oli yöllä kirkkaan hopeaisena pyhäkkönä, missä musta epäjumala jäykkänä peitteen alla maaten vilkutti väsyneitä silmiään ja otti vastaan kunnianosoituksemme. ss. 121 - 122.
Sitten laiva joutuu rajumyrskyyn, jossa laiva on hajota ja kaatua, miehistö vaatii hädissään mastojen katkaisua, laineet pyyhkivät laivan yli, miehet pelkäävät hukkumista, lisäksi omaisuus kastuu. Kesken myrskyn miehistö muistaa James Waitin olevan erillisessä kopissa. James Wait "pelastetaan", ja hän antaa palautetta. Miehistö kokee palautteen valittamiseksi ja kapteeni kieltää Jamesin kannelle tulon. Miehistö purnaa ja alkaa kapinoida päällystöä vastaan, miehistöstä joku heittää raskaan vaarnan kapteenin päätä kohti. Laivan peräsin on jätetty, ja laiva joutuu tuuliajolle. Ainoastaan Singletonin rauhallinen analyysi lepyttää mielialoja. Singleton on kokenut laivakapinoita ja nähnyt orjakauppiaita, merirosvoja ja muita konnia, hän sanoo että tällaisesta asiasta ei kannata kapinoida. Kapteeni tulee seuraavana päivänä pitämään kurinpalautuksen, hän tietää Donkin heittäneen vaarnan ja ojentaa astalon hänelle ja käskee laittaa tämän takaisin. Donkin uhriutuu, ja valittaa ja yrittää saada miehistöä puolelleen. Miehistö palaa arkeen, ja Donkin alkaa murjottaa yhä enemmän. Laivalla takaiskut jatkuvat, sillä tyvenessä matka ei etene. Tyven muuttuu vastatuuleksi, ja ruokatavarat alkavat huveta. Azoreille haluttaisiin päästä. Tyven, vastatuuli, myrsky ja muut vastoinkäymiset yhdistetään James Waitiin, toisaalta häntä pelätään toisaalta kunnioitetaan, osa inhoaa. Singleton väittää, että kuoleva mies on tyynnyttänyt tuulet. James kertoo haluavansa tulla haudatuksi mereen. Kun maa näkyy, James Wait kuolee, ja hänet haudataan juhlallisin menoin. Tämän jälkeen tuulet ovat suotuisia.
Meriromaanin tavoin kuvailu jatkuu satamaan saakka, Englantiin tulo kuvataan upeasti. Miehistö kuittaa palkkansa, ja poistuu eri teille. Donkin ei saa muista merimiehistä seuraa. Osaa on vastassa äiti, perämies Baker jonka ajatuksia kuvataan ei ole koskaan kohonnut kapteeniksi eikä päässyt avioliiton satamaan.
Joseph Conrad käyttää ihmisistä nykymittapuun mukaan karkeita ilmauksia. James Waitia kutsutaan useimmin sillä n-sanalla. Venäläistä kutsutaan r-sanalla, miehistö haukkuu toisiaan varkaan kakaroiksi. Kerronnassa ja miehistössä on rasistinen pintavire, mutta karkeista ilmauksistaan huolimatta kirjassa ihmiset pohjimmaltaan ovat samanlaisia ja samanarvoisia. Rasistiset puheet minusta lisäävät miehistössä syrjintää, syrjintä vaikuttaa yhteisön mielialoihin ja luo konflikteja, jotka aiheuttavat rasistisia ilmauksia, eli kierre on välille.
Narkissos-laiva lähtee Bombaysta. Kapteeni Allistounin perämies on Baker, laivan seniori on kuusikymppinen kirjoja lukeva Singleton, joka pestautui merille 12-vuotiaana, ja on ollut merillä 45 vuotta. Miehistöön kuuluu 26 miestä nilkuttava Knowles, laiska Belfast, Charley, kelju Donkin, venäläinen Wamibo (kukaan ei tiedä tai osaa sanoa hänen nimeään), kaksi norjalaista, kokki Podmore, Davies, Craig, ja Campbell, miehistöön kuuluu 26 miestä. Laivalla on iloinen ja hyvä tunnelma.
Viimeiseksi laivalle pestautuu pitkä musta mies laivaan. Mies esittäytyy James Waitiksi. Hän majoittuu miehistötiloihin ja yskii voimakkaasti. Pian hän alkaa vaatia erityiskohtelua, koska on kuoleva mies. Merimiehet palvelevat taikauskoisuuttaan miestä, kunnes kokenut ja hiljainen Singleton kysyy häneltä, aikooko hän kuolla, ja kertoo kaikkien kuolevan. Miehistö herää, ja Waitille tehdään oma sairastupa. Tunnelma palaa ennalleen matka etenee, ja tunnelma normalisoituu. James Wait vaikuttaa kuitenkin voimakkaasti miehistön mielialaan:
Tämä valkoiseksi sivelty pienoismaja oli yöllä kirkkaan hopeaisena pyhäkkönä, missä musta epäjumala jäykkänä peitteen alla maaten vilkutti väsyneitä silmiään ja otti vastaan kunnianosoituksemme. ss. 121 - 122.
Sitten laiva joutuu rajumyrskyyn, jossa laiva on hajota ja kaatua, miehistö vaatii hädissään mastojen katkaisua, laineet pyyhkivät laivan yli, miehet pelkäävät hukkumista, lisäksi omaisuus kastuu. Kesken myrskyn miehistö muistaa James Waitin olevan erillisessä kopissa. James Wait "pelastetaan", ja hän antaa palautetta. Miehistö kokee palautteen valittamiseksi ja kapteeni kieltää Jamesin kannelle tulon. Miehistö purnaa ja alkaa kapinoida päällystöä vastaan, miehistöstä joku heittää raskaan vaarnan kapteenin päätä kohti. Laivan peräsin on jätetty, ja laiva joutuu tuuliajolle. Ainoastaan Singletonin rauhallinen analyysi lepyttää mielialoja. Singleton on kokenut laivakapinoita ja nähnyt orjakauppiaita, merirosvoja ja muita konnia, hän sanoo että tällaisesta asiasta ei kannata kapinoida. Kapteeni tulee seuraavana päivänä pitämään kurinpalautuksen, hän tietää Donkin heittäneen vaarnan ja ojentaa astalon hänelle ja käskee laittaa tämän takaisin. Donkin uhriutuu, ja valittaa ja yrittää saada miehistöä puolelleen. Miehistö palaa arkeen, ja Donkin alkaa murjottaa yhä enemmän. Laivalla takaiskut jatkuvat, sillä tyvenessä matka ei etene. Tyven muuttuu vastatuuleksi, ja ruokatavarat alkavat huveta. Azoreille haluttaisiin päästä. Tyven, vastatuuli, myrsky ja muut vastoinkäymiset yhdistetään James Waitiin, toisaalta häntä pelätään toisaalta kunnioitetaan, osa inhoaa. Singleton väittää, että kuoleva mies on tyynnyttänyt tuulet. James kertoo haluavansa tulla haudatuksi mereen. Kun maa näkyy, James Wait kuolee, ja hänet haudataan juhlallisin menoin. Tämän jälkeen tuulet ovat suotuisia.
Meriromaanin tavoin kuvailu jatkuu satamaan saakka, Englantiin tulo kuvataan upeasti. Miehistö kuittaa palkkansa, ja poistuu eri teille. Donkin ei saa muista merimiehistä seuraa. Osaa on vastassa äiti, perämies Baker jonka ajatuksia kuvataan ei ole koskaan kohonnut kapteeniksi eikä päässyt avioliiton satamaan.
Joseph Conrad käyttää ihmisistä nykymittapuun mukaan karkeita ilmauksia. James Waitia kutsutaan useimmin sillä n-sanalla. Venäläistä kutsutaan r-sanalla, miehistö haukkuu toisiaan varkaan kakaroiksi. Kerronnassa ja miehistössä on rasistinen pintavire, mutta karkeista ilmauksistaan huolimatta kirjassa ihmiset pohjimmaltaan ovat samanlaisia ja samanarvoisia. Rasistiset puheet minusta lisäävät miehistössä syrjintää, syrjintä vaikuttaa yhteisön mielialoihin ja luo konflikteja, jotka aiheuttavat rasistisia ilmauksia, eli kierre on välille.
Matkan edetessä suunnitellaan sairaan heittämistä yli laidan. James Waitia syytetään pinnariksi, "huvikseen olet maannut". Tunteet tarttuvat helposti. Vaikka Singleton on tavallinen miehistön jäsen, hänellä on arvovaltaa laivalla, hän on mies, jota muut kuuntelevat ja kunnioittavat. Kapteenia kuvataan mieheksi, joka puhuu vähän, mutta ei tunnu kuulevan mitään. Hän ei varmaankaan kuuntele vastaväitteitä, sen sijaan hän tietää laivan mielialoista, ja huhuista.
Joseph Conradin Meriromaani on nimeään parempi romaani, joka kuvaa purjelaivojen miljöön aitona, ja sellaisena kuin se tuolloin on varmasti ollut. Se, että kirjailija on tallentanut silloista todellisuutta kirjan sivuille, ei varmasti ole rasistinen viharikos, vai onko? Jos on, pitääkö kirjan kappaleet polttaa? Mitkä muut kirjat on makuloitava?
Joseph Conradin Meriromaani on nimeään parempi romaani, joka kuvaa purjelaivojen miljöön aitona, ja sellaisena kuin se tuolloin on varmasti ollut. Se, että kirjailija on tallentanut silloista todellisuutta kirjan sivuille, ei varmasti ole rasistinen viharikos, vai onko? Jos on, pitääkö kirjan kappaleet polttaa? Mitkä muut kirjat on makuloitava?
Tästä asiasta olisi hyvä keskustella.
Irtisanoudun itse irti kaikesta rasismista, syrjinnästä ja vihapuheesta. Meidän kaikkien on vietävä eteenpäin tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta sekä sanoissa että teoissa. Syrjintä on yhteiskunnasta kitkettävä rakenteista ja aivan jokapäiväisestä elämästä. Kirjat syrjinnästä on esimerkki, miksi yhdenvertaisuus ja hyvä kohtelu on tärkeää.
Joseph Conrad syntyi nykyisen Ukrainan alueella Venäjällä 1857, hänen isänsä oli puolalainen ja Conrad kuului aateliin. Miehen ristimänimi oli Feodor Josef Konrad Korzeniowski, jonka muutti myöhemmin muotoon Joseph Conrad, Josef oli hänen alkuperäinen ensimmäinen etunimensä, Konrad oli neljäs. Conrad oli laivurina ja aloitti kirjoittamaan 1895, Cnradin tunnetuin romaani Pimeyden sydän ilmestyi vuonna 1902.
Kiitos erittäin mielenkiintoisesta ja ajatuksia herättävästä postauksestasi!
VastaaPoistaTuo uljaiden purjelaivojen aika on ihan oma lukunsa. Minulla on ollut suuri ilo tuntea yksi suomalainen Kaphoornari eli Albatrossi, joka oli oiva tarinanskijä ja keskustelut hänen kanssaan olivat ainutkertaisia ja mieliinpainuvia. Conradin teosta en ole lukenut, mutta ylläoleva tukee sen antia.
Vahva ei tulee täältäkin rasismille, syrjinnälle ja vihapuheelle, mutta kirjat edustavat omaa aikakauttaan ja sen tapoja sekä verbaliikkaa, joten olisi melkoista "raiskuuta" typistää niitä sanojen vaihdolla moderniin käytäntöön. Makulointi samoin kuulostaisi radikaalilta, sillä siinä menettäisimme osan kirjallisuushistoriaa ja sen ilmaisuvoimaa, asioitahan pitäisi voida/osata tarkastella omassa viitekehyksessään... Mitä mieltä itse olet asiasta?
Olen samaa mieltä kuin sinä ja Kyösti, eli menneitä kirjoja ja taidetta ei pidä turmella. Jokaista on syrjitty nuoruudessa ja menneisyydessä ihmisryhmiä. Se että asiaa ei voi kuvata olisi ongelma.
PoistaLouis Theroux teki dokumenttia Yhdysvaltojen katujen mustien kokemuksia, oli aika järkyttävää katsottavaa. Mustat keskenään käyttävät juuri tuota nig*** sanaa joka kuvaa tilannetta.
Minusta on täysin absurdia - ja sen lisäksi suvaitsevaisuuden kannalta vaarallista - että kielestä poistetaan sen historiassa käytettyjä sanoja. Sanojen historia on kulttuurin ja yhteiskunnallisen ilmapiirin ymmärtämisen historiaa - ja sen ymmärtämistä nykyhetkessä.
VastaaPoistaKuvasin jokin aika sitten pakinassani 1930-luvun kulttuurin ja poliittisten liikkeiden ilmapiiriä. Lainasin jutussa loistavaa T. Vaaskiveä, jotka hengästyttyvät esseet saavat lukijan yhä innostumaan kielen rikkaudesta.
Mutta. Halusin lainata Vaaskiven kuvausta siitä kuinka neekerikulttuuri löi itsensä läpi Pariisissa ja koko Euroopassa - Vaaskiven mukaan hyvässä mielessä ja tuoreutta pysähtyneeseen Eurooppaan tuoden.Tai no, olihan koko Eurooppa sekasorrossa.
Ongelma tietysti tuli siitä lainaanko Vaaskiveä sellaisenaan vai muutanko "nykyään kielletyt" sanat kiertoilmaisuiksi. On kauheaa että tällaista pitää miettiä - suvaitsevaisuudellaan ylpeilevässä Suomessa.
Taisin sitten suomalaisena arkajalkana etsiä Vaaskiven esseestä lainattavaksi sellaiset kohdat joissa puhuttiin mustien musiikkikulttuurista.
Minustakin on absurdia että kaikki pitää vaientaa menneisyydestäkin puhuminen. Lisäksi ihmetyttää että että menneisyyden asioista satojen vuosien takaisista asioista syyllistetään nykyihmisiä.
PoistaMinusta kirjoja ei pitäisi hävittää sen vuoksi, että niiden maailmankuva eroaa nykyisestä. Kaikki kirjathan kuvaavat aikaansa enemmän ja vähemmän. Ehkä menneisyydessä olisi hävitetty joitakin nykyisiä kirjoja, jos se olisi mahdollistaja on paljon mahdollista, että 100 vuoden kuluttua joka tapauksessa kauhistellaan nykyisiä kirjallisia ilmaisuja.
VastaaPoistaTämä on totta, ajankuvaus on tärkeää. Kirjoja tuhoamalla olemme samassa tilanteessa kuin Fahrenheit 451:ssä
Poista