torstai 8. lokakuuta 2020

Winston Churchill: The Second World War, osat 4-6


Winston Churchill: The Second World War, Cassel & Company LTD, third edition 1964
Pokkaripainos sisältää kaksitoista osaa, joista minulla oli aiemmin vain seitsemän ja josta olen blogannut näin. Nyt olen saanut hankittua osat 4,5 ja 6. Vielä kaksi osaa puuttuu.

Winston Churchill: The Second World War, osat 4 - 6 kattavat ajan elokuusta 1940 tammikuuhun 1942. Winston Churchill kirjaa tapahtumia kronologisesti, osa on lainauksia omista tai merkkihenkilöiden puheista, omaa kirjeenvaihtoa, välillä on lehtiartikkelien osia ja luultavasti tätä on ainakin teknisesti naputtanut joku muukin. Se ei silti vie hohtoa teossarjalta, jossa on tietty näkemys ja minusta näitä on ollut antoisa lukea. Churchill tyyli on analyyttinen ja suora. Huomaa, että hän on hyvähermoinen realisti. Churchillin parlamenttiura kesti yli 60 vuotta. Hänen poliittinen ura oli voimakkaassa nousussa jo ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta joutui eroamaan laivastoministerin paikalta 1915. Toisen maailmansodan  alkaessa Winston Churchill  oli  laivastoministeri, mutta Chamberlainin erottua toukokuussa 1940, Churchill pääministerinä kokosi kaikkien puolueiden hallituksen, ja lupasi kansalle verta, kärsimyksiä ja kyyneleitä, ja totesi myös, että "We shall never surrender". Chamberlain oli antanut kaikesta periksi Hitlerille, ja 1940 (pohjois)-Ranska oli natsien valvonnassa kesäkuusta 1940 alkaen.



Churchill: The Second World War 4, The Commonwealth Alone, Cassell London 1964, sivumäärä 276, 

Teossarjan neljäs  osa kattaa ajan elokuusta 1940 - tammikuuhun 1941, kun Ranskan puolustus romahti natsi-Saksan ylivoiman edessä. Natsi-Saksa invaasio siirtyy Britanniaan.

Churchill kirjoittaa: "Our fate now depended upon  victory in the air ..." Churchill ennustaa, että saksalaiset hyökkäävät ilmateitse etelästä Kanaalin yli ja tämän jälkeen suoritetaan maihinnousu Britanniaan, tai se on suunnitelma. Saksalaiset käyttävät ilmaiskuihin Ranskan ja Belgian aluetta, ja tulee lentokonein Kanaalin yli. RAF (Royal Air Force) eli brittien ilmavoimat pistää urhoollisesti kampoihin. Elokuussa taistelut kovenevat. Britit tuhoavat 76 vihollisen konetta päivässä ja britit itse menettävät 34. Lontoon pommitukset kestävät ajanjakson 7.9 -3.11. Hallituksen kokoukset  pidetään kellareissa, ja kuningas ja kuningatar pysyvät Lontoossa. Tässä osiossa on kirjeitä, tai paremminkin kirjeenvaihtoa, parlamenttipuheita, ja radiopuhe. Churchill raportoi myös varusteiden ja sotakaluston määrän kasvusta. Chamberlainin aikana ei ollut valmistauduttu sotaan. Churchill oli kirjeenvaihdossa USA:n presidentti Rooseveltin kanssa, joka auttoi varustautumisessa.

Ranskan kukistuttua Italian diktaattori il Duce eli Mussolini laski hetken tulleen ja julisti sodan Britannialle ja Ranskalle 10.6.1940, ja Churchill arveli Mussoliniin haluavan "Rooman valtakuntaa", ja italialaiset ryntäsivät Albanian kautta Kreikkaan ilman menestystä, ja saksalaisten joukkoja sidottiin Kreikkaan. Italialla oli Afrikassa siirtomaita, ja joukkoja Eritreassa, Abessianiassa, ja Somalimaassa, ja se janosi lisää siirtomaita Ranskan horjuessa. ... Vapaan Ranskan johtajaksi nousee kenraali Charles de Gaulle, joka Churchillin suostumuksella puhui radiossa Ranskan kansalle, voimme hävitä taistelun emme sotaa. Dakarissa de Gaulle joutuu kuitenkin pettymään.
Roosevelt valitaan uudelleen presidentille.
Saksa suunnittelee jo hyökkäystä Neuvostoliittoon koodinimellä operaatio Barbarossa.
Teos päättyy pääministerin ja kuninkaan kirjeenvaihtoon.



Churchill: The Second World War 5, German Drives East, Cassell London 1964, sivumäärä 338.

Teossarjan viides pokkariosa tarkastelee alkuvuotta 1940, kun Saksa kuristaa sukellusvenesaarrolla Englantia ja upottaa kauppa-aluksia Atlantilla. Natseilla on oma Merileijona-suunnitelma brittien kukistamiseksi. Churchill pitää ajanjaksoa stressaavana, Afrikassa
riehuu sota siirtomaissa.
Gibraltar on briteillä, mutta Hitler asettaa toiveensa Francoon, mutta Espanja ei saa Gibraltaria haltuunsa. Välimerellä on rauhatonta, myös Maltan hallinnasta taistellaan.
Hong Kong menetetään Japanille, myös Irakissa ja Syyriassa hankalaa.




Churchill: The Second World War 7, The War Comes to America
Loppuvuosi 1941 on dramaattinen. Saksa hyökkää Neuvostoliittoon kesäkuussa 1941 ja Japani hyökkää joulukuussa 1941 Pearl Harbouriin. Muuallakin käydään taisteluja. Churchillin mukaan Saksan hyökkäys ei etene idässä, niin kuin se halusi. Saksalla oli Barbarossa-suunnitelma pitkään, ja se varmasti oletti Neuvostoliiton sotilaallisen kyvyn olevan heikko, kuten Talvisodassa 1939. Stalinilla on ollut pari vuotta aikaa varustautua. Lisäksi sodan aikana Neuvostoliitto saa Länneltä apua. Yhdysvallat Japanin hyökkäyksen jälkeen on lopullisesti sodassa, jota yli 3,5 vuotta, ennen kuin Japani antautuu ydinpommitusten jälkeen. Saksa antautuu kun liittoutuneet valtaavat Berliiniin, ja Hitler tekee itsemurhan. Churchill taustoittaa Japanin keisarikuntaa, 1920-luvulla oli hieman demokraattisempi ajanjakso. orea oli liitetty Japaniin jo vuosisadan alussa, ja 1930 Japani toimi ekspansiivisesti.  Japani valtasi aiemmin myös Hong Kongin ja valtauksen yhteydessä myös paikallisia naisia raiskattiin.
Kirjasarjan kuudes osa päättyy vuoden 1941 loppuun, ja se mikä oli neljännen osan nimi eli The Commonwealth Alone murtuu. Brittiläinen kansainyhteisö on saanut sotaponnisteluihin rinnalleen kaksi merkittävää liittolaista eli Yhdysvallat ja Neuvostoliiton.
Sota on kauhea asia.
 *****
Englantilainen Winston Churchill (1874 - 1965) voitti kirjallisuuden Nobelin kirjallisuuden palkinnon vuonna 1953. Winston Churchill  myös aateloitiin samana vuonna. Syyt aatelointiin olivat varmastikin sekä brittien pääministerinä olo sota-aikana 1940 - 1945, vuonna 1939 hän oli meriministeri että mittavat palvelukset länsimaalaisen elämäntavan säilyttämisessä. Winston Churchill oli yksi liittoutuneiden takuumies toisessa maailmansodassa. Nimi on enne, sillä etunimessä on sana win. Churchill oli nuorena armeijassa, mutta erosi armeijan kurin vuoksi, mutta osallistui ensimmäiseen maailmansotaan.

Churchill oli vielä 1950-luvun alussa uudestaan pääministerinä.

Nobelin kirjallisuuden palkinnon perusteena sen sijaan oli Churchillin kirjallinen työ, josta yllä oleva The Second World War on muhkein.  Hän on kirjoittanut myös ensimmäisestä maailmansodasta, ja omat varhaiset muistelmat ja lisäksi paljon muuta.

Osallistun tällä omaan haasteeseeni 75 vuotta toisesta maailmansodasta, eli Rauhan haaste.

4 kommenttia:

  1. Kunnioitettavaa, että jaksat lukea näitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo neljäs osa oli aika kiinnostava, mutta puuduin 5:nnen ja 6:nnen osan kanssa. Pari osaa vielä lukematta :)

      Poista
  2. mulla näitä paksuja kirjoja hyllyssäni, Churchill mielenkiintoinen, en lukenut... vielä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisältää paljon ja ovat hyviä. Aika hidaslukuisia tosian.

      Poista