Niina Repo: Kompleksi, Kustannusosakeyhtiö Siltala 2016, sivumäärä 231.
Kompleksi -nimeä on avattu kirjan alkusivulla se on itsenäisistä osista koostuva kokonaisuus, kompleksi on myös tunnepitoinen mielleyhtymä.
Kompleksi -teoksessa myös päähenkilö Niina työskentelee yrityksessä nimeltä on Kompleksi, jossa on ABC-ajattelu. A-osasto on ajattelun aula, B-osastolla pyörii bisnes, ja C-osastolla ollaan kovastikin luovia (Creativity).
Päähenkilö Niina on A-osastolla töissä, mutta kadonnut YT-neuvottelujen aikana. Tai oikeasti Niina on otettu säilöön, kuulusteihin, kun aviomies Tuomas on kadonnut. " Oman ahdinkoni arkkitehti olen minä .... Minun pitäisi tietenkin todistaa, etten ole syypää Tuomaksen katoamiseen mahdolliseen rikokseen. ....... Kuin pirskahteleva voimantunto olisi ollut jonkun toisen olotila". s.25
Tajuan itsekin, että en ole murtunut vaimo. ... Nettiselaushistoriani, chattini, Facebook -sivuni, elämäni on suurennuslasin alla. s.27
Kuulustelujen aikana Niina muistelee mennyttä, aviomiestä Tuomasta, mystistä Mikkeä, uraperheen äidin näennäisongelmia. Lisäksi Kompleksi-yrityksessä Niina osallistuu työpaikan teennäiseen runopajaan. Kompleksin toiminta vaikuttaa älyvapaalta, heidän hyvinvointiohjelma pähkähullulta.
(Minusta työpaikka on työtä ja työtehtäviä varten, ei mitään yhdessäoloa eikä leikkiä varten. Jos leikki parantaa työtehoa, niin se on perusteltua, mutta 99%:ssa reilu henki tulee yhteen hiileen puhaltamisesta ja siitä, että jokainen tekee työnsä ripeästi ja asiallisesti. Jos työpaikalla on aikaa leikkiä ja kirjoitella runoja tai valituksia, sillä menee pian huonosti ja alkavat YT:t niin kuin tässäkin, eli Niina Repo on oivaltanut, että leikki on lapsen työtä, ei aikuisen, Ruokatunnit voi käyttää läpän heittoon, se riittää mainiosti. Omissa työpaikoissani työilmapiiri on ollut hyvää, asialliset välit on ollut, sählyä on pelattu vapaa-aikana ja kavereita ollaan, kotona kaikki voivat leikkiä yksin tai yhdessä perheen kanssa. Ongelma tulee vasta silloin, kun joku keksii sanan työhyvinvointi, ja firmaan tulee joku tähtitieteellisesti laskuttava "uusia totuuksia" kertova satusetä tai -täti hyvinkin tärkeänä touhottamaan "reflektioistuntoja" missä peilataan itseä ja märehditään menneitä. Lisäksi sedät ja tädit alkavat kytätä ja mitata työviihtyvyyttä, jota ei tietenkään enää ole, jolloin alkaa sen uudelleen rakentaminen leikkimällä ja laulamalla, Kompleksi -teoksessa vielä runoja kirjoittamalla, joka olikin Repolta hervoton heitto =).
Niinakin on kuulemma burnoutissa, sekoilee ja kadottelee tavaroita, mutta hoitaa lutuisia lapsiaan, mutta sitten mies katoaa. Loppu muuttuu yhä kaaoottisemaksi, näkökulmat vaihtuvat, kunnes totuus tulee ilmi ...
Kompleksi on tavallaan arvoitusdekkari, jota sen kohdeyleisö varmasti rakastaa. Minusta kohdeyleisöön kuuluvat paljon kirjoja lukevat perheelliset uranaiset. Kerronnaltaan Niina Repon teksti on paljolti samanlaista (assosiaatio-tasolla) kuin Eve Hietamiehen tai Anna-Leena Härkösen. Linkkien alla löytyvät bloggaukset Teräsmiehen morsian ja Onnen tunti. Päähenkilönä on perheen äiti, joka on järkevä, vaikka vähän päästä vippaa, mutta kamaluudet kirjataan kertomuksiksi. Ryppyjä on rakkaudessa ja ihmissuhteissa, mutta lopulta sivistynyt nainen ottaa ohjat käsiinsä ja "hoitaa homman himaan". Elämäntapa on minusta lievästi elististinen, kuten ilmaisu "rakkautta on mopoauto" osoittaa . Minusta mopoauto ei ole rakkautta, vaan on minusta omakotitaloissa asuvien nuorten kulkuväline ja vauraiden vanhempien tapa päästä kuljetusongelmasta ja siten huonosta omasta tunnosta, jota köyhä vanhempi ei osaa edes tuntea. Tässä kompleksi-maailmassa suurinta vihaa edustaakin mauton (=mopoauton) renkaiden viiltely, köyhän maailmassa turpaan vetäminen. Mopoauton salliminen 15-vuotiaalle, ja mopoauton erityisoikeudet pysäköinnissä, esim. parkkikiekkoa ei tarvitse käyttää, osoittaa minusta osaltaan, että tämä yhteiskunta on rakennettu rikkaille. Prameita kulisseja kirjassa osoittaa myös se, että päähenkilön perheessä on ipadeja niin paljon, että yhden kadottaminen ei tunnu missään. Turkin matkoista puhutaan säännöllisenä tapahtumana. Jotenkin kaikki kiima (jota tässäkin voisi kirjoittaa auki) ja kauhu (jota tässäkin on) on siloiteltu teflonilla, rikkaille on raha tärkeintä, mitä Niinakin miettii eroa pohtiessaan. Kerronta koostuu eri tekstityyleistä ja myös kauniista lauseista, on kuin kakun päällä olisi kermavaahtoa ja nonparelleja. Tämä oli suhteellisen kevyttä lukemista, joskin oksentaminen on monesti "tapetilla" ja joihinkin hyvin kipeisiin asioihin viitataan. Pettämisestäkin puhutaan, mutta fyysisiin mittoihin ei onneksi mennä, eikä kukaan saa tautejakaan.
Niina Repon kirjoittama Kompleksi oli kompleksinen aikuisten perheellisten uranaisten pienoismaailmaan sijoittuva painajaisunimainen selviytymistarina. Lyhyestä tarina tiivis, eli Kompleksin luki mielellään.
*****
Lainasin Niina Repon kirjan Turun kaupungin kirjastosta Jokeri-kirjana. Niina Repo (s.1971) Kirjasampo-sivun mukaan asuu Turussa. Selostus kirjasta oli bloggauksessani vähän niukka ja muuten runsas, mutta tämä on uutuuskirja, joten en spoilaa kirjaa.
Kiitos postauksesta, joka sopi oikein hyvin, kun en ole vielä kirjaa lukenut. Olen käynyt Niinan oppitunneilla Kirjan talolla ja muutenhan hän opettaa kirjallisuutta yliopistolla. Mikko Koukin puoliso.
VastaaPoistaNyt minua harmittaa päähenkilön nimi. Niina. Maailma on täynnä nimiä ja sitten kirjan päähenkilön nimi on sama kuin kirjailijalla.
Hienoa, että kirjoitit ajatuksiasi siitä mitä kirja laittoi sinut ajattelemaan. Valitettavasti tuo ero rikkaiden ja köyhien välillä kasvaa vain, mutta köyhän lapsi oppii selviytymään vähällä rahalla, mutta rikkaan lapselle se on vaikeaa, jos ei olekaan enää niitä vanhempien rahoja käytettävissä ja pitäisi nuudelisopalla pärjätä päivästä toiseen. Tämän olen nähnyt tuttavapiirissä.
Näissä ihkauutuuksissa saa olla tarkkana, että ei paljastele liiaksi. Mutta muuten voi kertoa, mitä ajatuksia on noussut.
PoistaKirjallisuus on hyvä laji, koska aina voi pohtia, mitä kirjailija haluaa sanoa, mutta myös mitä hän sanoo. Luulisin (mutta en ole varma), että NR on sitä mieltä, että mopoauto EI ole rakkautta, vaikka päähenkilö kirjaakin sen ylös.
Minusta vähällä selviäminen on hyvä taito :)
Tämä esittely kutkuttaa lukemaan kirjan, varsinkin kun pidin saman kirjailijan omaa syöpänsä käsittelevästä kirjasta Arpi.
VastaaPoistaNuo omat ajatuksesi työhyvinvoinnin tehostamisesta saavat vain nyökyttelemään. Joskus minun ensimmäisinä työvuosinani oli jotain outoa 'sensitivity training' -yhteisöterapiaa, hömppää, joka sai aikaa vain paljon pahaa. Siinä olisi pitänyt viettää aikaa yhdessä jossain mökkiolosuhteissa ja puhua suunsa puhtaaksi kaikista toisista. Onneksi minun työpaikassani ei menty tällaiseen.
Viimeisimmässä koulussani opettajat (suurin osa) tapailivat ryyppäämisen merkeissä, mikä jätti toiset ulkopuolelle. Heillä oli ollut kaikenlaista "avautumista" ja viittasivat asioihin, mistä ulkopuolelle jääneet eivät tienneet mitään. Menin toiveikkaana pikkujouluihin, mutta niissä ei ollutkaan mitään ohjelmaa. Ateria syötiin nopeasti, ja jo sen aikana alettiin tajunnan hämärtäminen, jolloin minun piti vain lähteä kotiin. Selvä ei jaksa kuunnella humalaisten mölinää. Entisen työpaikan pikkujouluissa oli kaikkea tiernapojista alkaen. Muutoin tämän työpaikan henki oli avoin ja hyvä, kaikki tukivat toisiaan.
Toivon, että suhtautuminen alkoholiin muuttuisi suomalaisessa työpaikkajuhlinnassa ja juhliminen tarkoittaisi ihan muuta kuin juopottelua.
Eräs asia, minkä tiedostaminen loisi hyvää henkeä työpaikoille ilman konsultteja olisi alaistaitojen osaaminen. Kokemusteni mukaan moni johtaja kärsii alaisten häneen kohdistamasta kiusaamisesta.
Tässä päähenkilöllä oli ollut syöpä, joten linkitin tämän tähän 'Arpeen', ja siihen, mitä olen tiedotusvälineistä lukenut asiasta. Tämä syöpä oli kuitenkin kuriositeetti. Sen sijaan tämä oksentamisjuttu, joka on voinut liittyä hoitoihin oli varsin monessa kohtauksessa ja se oli voimakasta tekstiä.
PoistaMikä tahansa kirja voi olla mielenkiintoinen, kun oikealta kantilta lukee. Olihan tässä hieman epäuskottavia ulottuvuuksia.
Itse asiassa - kuten Maille vastaisin - voihan olla että tässä ihailtiin runopajaa ja valituslaatikkoa sekä mopoautoa, mutta minä luin sen aivan toisin, eli katsoin, että kirjassa työhyvinvoinnin kehittämistä pidetään näin tehtynä epäonnistuneena ja rikkaiden kulisseja onttoina.
En käytä alkoholia, enkä käy pikkujouluissa, olen tehnyt kahdesti poikkeuksen, mutta olen lähtenyt heti ruuan tai jonkun pakollisen osuuden jälkeen kotiin. En muutenkaan vietä aika ravintoloissa, enkä baareissa enkä juo alkoholia enkä polta tupakkaa. Ihmiset ovat kaikki hienoja, mutta en halua kuunnella juoppojen ihmisten juttuja enkä stereotyyppisiä jankutuksia.
Juu ja olen samaa mieltä vielä alaistaidoista, niitä pitäisi olla. Monesti varsinkin pikkupomo joutuu alaisten hampaisiin ja vähän isomman pomon haukuttavaksi. Monesti pikku pomo joutuu viemään "kaiken kivan" alaisille, kuuntelee haukut. Jos joku menee hyvin, iso pomo omii tuloksen itselleen (näin siis ääripäässäkin). On niitä hyviä työpaikkoja. Olen itse hyvässä työpaikassa, mutta aiemmin seurannut vähän sivusta tilannetta, missä pikkupomo on puun ja kuoren välissä.
PoistaMinulla ei ole ollut käskyjen ja määräysten vastaanottamisessa ongelmia, ja työt tehdään asiallisesti, ja pomoa informoiden ja myös konsultoiden.
Mai otti esiin oman nimen antamisen päähenkilölle. Minulla osui eilen käteen helmikuun alussa ilmestynyt Seura-lehti. Siinä on juttu, jossa julkisuuden henkilöt jatkavat lauseita. Ensimmäinen lause alkaa Ennustan..., ja Repo ennustaa, että kirja jakaa mielipiteitä ja Niina-nimeä tullaan ihmettelemään. Hän kertoo, että halusi tehdä kuten Kari Hotakainen, jonka Klassikon päähenkilö on Kari. :)
VastaaPoistaItse en pitänyt valinnasta, enkä siitä, että aviomiehen tausta oli tutunoloinen, ja ..., mutta se on kuitenkin kirjailijan valinta ja kunnioitetaan sitä.
PoistaMielenkiintoinen postaus!
VastaaPoista(On muuten tosi ihmeellistä, että jonkun täysin ulkopuolisen knsulttitädin- tai -sedän, joka ei tunne työpaikan sisäisiä asioita ollenkaan, luullaan ratkaisevan ongelmat kuin ongelmat... )
:)
PoistaKonsultteja on toki hyviäkin ainakin silloin kuin heille on tarve, ja heitä ohjataan. Usein toimet jäävät piinallisiksi ja pinnalliksi