torstai 30. kesäkuuta 2011

Hamre Leif: Lentokone kadoksissa ja Hyppää Petter


Leif Hamre on norjalainen nuortenkirjojen kirjoittajia, jonka teokset kuuluivat lapsuuteeni. Luin uudestaan teokset Lentokone kadoksissa ja Hyppää Petter, mutta päinvastaisessa jäjestyksessä.

Lentokone kadoksissa alkaa norjalaisen tukikohdan toiminnan kuvauksella, mikä on asiantuntevaa ja napakkaa. Vänrikki Geir Gran saa Kirkkoniemestä viestin, että tarvitaan ambulanssikuljetus. Hän saa kakkoslentäjäkseen nuoren keltanokan Petter Hovdenin, jolla Otterin kanssa lento on ensimmäinen … Säätiedotukset pettävät ja kone joutuu vaikeuksiin ja paikkatieto on väärä… ja laskuvarjojakin tarvitaan .. Tietenkin on talvi, ja huono ilma, ja sattuu onnettomuuksien suma, eli kyseessä on selviytymistarina ja kasvutarina sekä yksilötasolla että ryhmässä. Kerronta on suoraa ja intensiivistä, mutta teksti ei sisällä mitään piilomerkityksiä tai tulkittavia viestejä, ei ennakointia eikä takaumia, joskin välillä seurataan etsittävien lisäksi etsijiä. Minusta pikkupojille ja isoille pojille hyvää luettavaa. Kirjassa on kaikki selviytymisen elementit: onnettomuus, täpärä pelastuminen, selviytyminen, villieläinten kohtaaminen, metsästys, ja lopulta pelastuminen.

Hyppää Petter on  tavallaan jatko-osa, siinä Geir ja Petter lentävät jo isommilla koneilla. Petterin pitää löytää lentämisen ilo ja  lisäksi kadonnut itseluottamus. Tämä on jatko-osa, joten en avaa juonta enemmän, kyse on enemmän henkisestä selviytymisestä ja uraohjuksena olemisesta, kuin luonnon armoilla selviytymisestä.
--
Operaatio Arktis on Leif Hamren myöhempää tuotantoa ilmeisesti vuodelta 1973. Siinä teini-ikäinen Torgeir joutuu Arnen hakkaamaksi jääkentän laidalla syyttä ja pikkuveli Terje kopauttaa hakkaajaa jääkiekkomailalla. Perhe asuu armeijan lentokentän lähellä Pohjois-Norjassa, mutta isä on töissä toisella lentokentällä. Torgeir ja kaksoissisaret (Terje ja Lise) päättävät mennä isän tyköön kysymään neuvoa ja piiloutuvat lentokoneeseen, joka meneekin Huippuvuorille, jossa on huippuankeaa ja kylmää .. He asuvat pyyntimiehen majassa, joka haettiin lentokoneella pois. Torgeiristä karaistuu vastuunkantaja. Toisaalla mietitään minne lapset ovat voineet joutua, ja etsinnät alkavat, vanhempien huoli on iso.
Kirja päättyy pelastumiseen, ja ikävää, että alun tappelua ei päästä setvimään. Muuten hyvä lasten kirja, jossa reseptinä pienessä seikkailussa karaistuu, isossa kasvaa mieheksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti